Aasia,  Arabiemiraatit

Al Ainin Unesco-kohteet ja ajaminen Abu Dhabin emiraatissa

Abu Dhabi on Yhdistyneiden Arabiemiraattien (UAE) suurin emiraatti. Saman niminen pääkaupunki Abu Dhabi on Dubain ohella yksi suosituimmista turistikohteista ja maan suurin kaupunki väkiluvultaan.

Al Ainin Unesco-kohteet

Yksi lukuisista bucket listoistani on vierailla Unescon maailmanperintökohteissa, mutta jokaisen maan kohdalla tämä ei ole toteutunut. Arabiemiraateissakin se olisi jäänyt välistä, ellemme olisi käyneet vuokra-autolla aivan Omanin rajalla sijaitsevassa Al Ainin kaupungissa, joka kuuluu niin ikään Abu Dhabin emiraattiin. Kaupunki on oikeastaan kaksoiskaupunki, sillä se jatkuu rajan yli Omaniin muuttuen Al Buraimin kaupungiksi.

Al Ain on UAE:n toiseksi suurin kaupunki, mutten ole aiemmin nähnyt sieltä ensimmäistäkään blogipostausta tai somepäivitystä. Päätimme siis myös uteliaisuudesta lähteä ex tempore katsomaan, mitä Al Ainilla olisi tarjottavana. Ajomatkaa Dubaista kertyi noin puolitoista tuntia.

Unescon kohteita Al Ainista löytyy useampikin. Alueella on ollut asutusta jo 3200 eaa. ja Al Ain onkin Arabiemiraattien vanhin viljelykulttuurin keskittymä. Tämä näkyy Unescon kohteissa, sillä kuusi kohteista on keitaita, jotka ovat mahdollistaneet monipuolisen viljelyn. Käytössä on samanlainen aflaj-kastelujärjestelmä kuin Omanissa.

Aavikon ympäröimä keidasalue on aikanaan ollut 24 km² laajuinen yhtenäinen kokonaisuus, kunnes 1800-1900-luvuilla Abu Dhabi halusi vahvistaa asemaansa rakennuttamalla rajaseudulle linnoituksia. Linnoitukset toimivat myös yhteisöjen suojana kierteleviä ryöstäjiä vastaan.

Muita Unescon listalle päässeitä kohteita ovat erilaiset arkeologiset alueet hautoineen ja linnoituksineen, joista osa löytyy keitaiden yhteydestä. Kaupungin ulkopuolella Jebel Hafit -vuorella olisi ollut pronssikauden aikaisia kivistä rakennettuja hautoja, mutta aika ei riittänyt käydä siellä asti.

Al Hili

Kävimme sekä Hilin että Al Ainin keitailla. Hilin keitaita on vartioinut aikanaan Hili Tower, joka on sittemmin rakennettu uudelleen alkuperäisen tuhoutuneen tilalle. Keitaan keskeltä löytyy vielä toinen raunioitunut rakennus, Hamad Bin Hadi Al Darmaki Fortified House. Paikalla ei ollut ketään muita, joten kierreltyämme hetken alueella jäimme pitämään kahvitaukoa tyhjälle pihalle.

Al Ainin keidas

Tämän jälkeen ajoimme Al Ainin keitaalle, joka näytti olevan aasialaisten turistien suosiossa. Alueella oli hässäkkää, kun busseilla saapuneet turistilaumat hyörivät ja ottivat selfieitä vehreiden keitaiden lomassa. Olipa osa innostunut myös vuokraamaan pyörän, joilla pystyi ajelemaan keidasta halkovilla käytävillä.

UAE:n muiden nähtävyyksien tapaan myös 136 hehtaarin kokoisella Al Ainin keitaalla oli huonot opasteet. Lähdimme summamutikassa etsimään eräässä kyltissä näkynyttä linnoitusta, mutta puolen tunnin hikisen kävelyn jälkeen saimme todeta ettei käytävän päässä mitään linnoitusta ollut. Lievästi turhautuneena lähdimme tarpomaan samaa reittiä takaisin ja koetimme muistella jokaisen haarautuvan käytävän kohdalla, olimmeko nähneet tulomatkalla sitä ja sitä puuta tai muuta maamerkkiä.

Lueskelin matkalla muinaisen kastelujärjestelmän infotauluja. Viljelykulttuuri perustuu kolmitasoiseen systeemiin, jossa korkeimmalla viljellään taatelipalmuja. Ne poistavat vedestä suoloja ja toimivat varjostimena, minkä lisäksi palmujen kuivat karisseet osat toimivat lannoitteena. Keskitasolla palmujen katveessa viljellään hedelmäpuita, kuten banaania, granaattiomenaa, mangoa, viikunaa ja mulperia. Alin taso on varattu viljoille ja vihanneksille, kuten tomaatille, kurkulle ja porkkanalle.

Kävin ennen pois lähtöä vielä matkamuistomyymälässä katsastamassa niukan valikoiman. Alueella olisi lisäksi saanut olla kahvila, mutta mitään ravintolapalveluja ei visitor centerissä näkynyt.

Al Ainin palatsimuseo

Matkan varrella pistäydyimme vielä pikaisesti Al Ainin palatsilla, joka on ollut UAE:n ensimmäisen presidentin, Zayed bin Sultan Al Nahyanin koti aina 1960-luvulle saakka. Palatsimuseo esittelee sekä hallitsijasuvun että paikallisen yhteisön elämää aikana ennen kuin Emiraattien öljyvarannot löytyivät. Al Ainin alueelta ei kylläkään ole löytynyt öljyä eikä maakaasua, vaan varannot keskittyvät lähemmäs rannikkoa.

Unescon kohteilta ajoimme keskustaan hakemaan ruokakaupasta pientä matkaevästä. Al Ainin kaupunki vaikutti kuin miltä tahansa kaupungilta Lähi-idässä. Minusta olikin mukava yllätys, että Arabiemiraateista pystyi löytämään tavallistakin asuinseutua, eikä pelkkiä pilvenpiirtäjiä ja muuta överirakentamista.

Elinkustannukset paikallisten suosimassa Al Ainissa on noin kolmanneksen edullisemmat kuin rannikon turistikohteissa. Elämänmeno on hyvin perinteistä, eikä länsimaalainen pukeutuminen tai käytös ole suotavaa tässä kaupungissa.

Ajaminen Abu Dhabissa

Loppuun vielä muutama sana Abu Dhabin ajokulttuurista. Emiraatin valtateillä nopeusrajoitus vaihtelee 140-160 km/h, mikä tuntui liian kovalta ja onkin kovempi kuin muissa emiraateissa, joissa se on 120 km/h. Matkat Dubaista Al Ainiin ja Al Ainista Abu Dhabiin olivat vielä ihan suht ok, koska liikennettä oli melko vähän, mutta viimeinen pätkä Abu Dhabista Dubaihin oli kaoottinen.

Kaistoja oli 3-6 yhteen suuntaan, ja autot seilasivat kaistalta toiselle oikealta ja vasemmalta vilkkua näyttämättä. Liikenne oli ihan superstressaavaa, vaikka olin vain apukuskin ominaisuudessa. Yhdessä vaiheessa ajoimme oikeanpuolimmaisella kaistalla, kun vasemmalla hieman meitä edellä ajanut auto lähti vaihtamaan kaistaa ja meinasi kiilata kylkeemme. Veli joutui väistämään pientareelle kovassa vauhdissa.

Liikenne vaatiikin kylmiä hermoja ja nopeaa reagointikykyä. Vaikka osalla teistä rajoitus onkin vain 140 km/h, ajoivat kaikki reilua ylinopeutta. Teiden varsilla oli peltipoliiseja, joista mainitsin muutaman kerran veljelleni. Jouduimme kuitenkin ajamaan muun liikenteen mukana, joten reissusta rapsahti 300 dirhamin eli 75 euron ylinopeussakot. Ajaminen sen sijaan oli edullista: bensalitra maksoi vain noin 75 senttiä litralta. Myöskään teiden kunnossa ei ollut valittamista.

Al Ainista matka jatkui Abu Dhabin kaupungissa sijaitsevaan sheikki Zayedin moskeijaan, josta lisää seuraavassa postauksessa.

Lisätietoa Al Ainin nähtävyyksistä Visit Abu Dhabin sivuilta.


Onko Al Ain tuttu vai yllätyitkö siitä, että Arabiemiraateistakin voi löytää kulttuurihistoriallisia Unescon maailmanperintökohteita?


Seuraa reissujani:
Instassa @cillamaria8
Tiktokissa @cillamariatravel
Blogit-sivustolla

18 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Aika paljon tulee itsekin noissa Unesco-kohteissa käytyä, mutta vain, jos vaikuttavat kiinnostavilta – aina näin ei ole. Esimerkiksi tulevalla matkallamme Kroatian Dubrovnik jää väliin, kun kohde ei vain kiinnosta. Vierestä tulee ajettua ohi. Al Ain kuuluu kuitenkin ilman muuta niihin kiinnostaviin, ja varmasti Abu Dhabissa käydessä vierailisin myös sielläkin.

    • admin

      Dubrovnik ei lukeutunut niihin kaikkein kiehtovimpiin kohteisiin minunkaan mielestä. Niitä venetsialaisia linnoituksia on tullut nähtyä niin paljon muuallakin.

      • Taina

        Apua, toi ajokulttuuri kohottaa mulla sykettä jo ihan kun vaan luen siitä!
        Kiva lukea kerrankin UAE:sta niin, että aiheena kerrankin joku muu emiraatti kuin Dubai tai Abu Dhabi. Mielenkiintoista tietoa myös viljelykulttuurista ja kuinka eri kerrosten lajit tukevat toisiaan!

  • Eveliina / Reissukuume

    Kiva kuulla näistä harvinaisemmista kohteista! En muista itsekään törmänneeni suomenkielisiiin postauksiin Al Ainista, joten kaikki tässä oli uutta ja ihmeellistä 😀

    Ja mitä tulee tuohon ajokulttuuriin Abu Dhabissa, niin… Luulen, että olisin siellä kuin kala vedessä! 😀 Mulla on raskas kaasujalka ja oon hävettävän huono vilkunkäyttäjä… Sulautuisin varmasti hyvin joukkoon!

  • Ne Tammelat

    Me kävimme Dubain risteilyn yhteydessä Abu Dhabissa, mutta tämä kaupunki oli ihan uusi tuttavuus. Unesco-kohteet napsimme reitiltä myös mieluusti, jos niitä sopivasti sattuu eteen. Tuo liikenne kuulosti jotenkin tutulta, vähän saimme siitä esimakua kun teimme päiväreissun Dubaista Omaniin ja muistaakseni myös Qatarissa kaahattiin aika surutta kovilla nopeuksilla.

  • Elina / elinanmatkalaukussa

    En oo tästä kaupungista kuullut vaikka kahdesti matkustanut tässä maassa. Mäkin tykkään unescon kohteista, en toki koskaan tutki onko niitä kohteessa mutta jotenkin aina päädyn aina unescon kohteeseen 😀 Hyvä tietää, että tuolla tuo liikenne oli sitten vähän hurjempaa… :S

    • admin

      Luultavasti Al Ain olisi jäänyt meillekin tuntemattomaksi, ellen olisi katsonut Unescon sivuilta, mitä kohteita UAE:sta löytyy 🙂

  • Paula - Gone with the Gastons

    No huh, kuulostaa aika stressaavalta tuo ajaminen. 🙂 Kiva kun kerroit siitä tuossa lopussa kun heti alussa jo aloin miettimään, että ajoittekohan itse. En ole tosiaan tuolla käynyt mutta Dubaissa kyllä, ja muistan, että liikenne oli kaaottista jo silloin. Liikenne on siitä varmasti vain lisääntynyt.

    Nuo Unescon kohteet on yleensä mielenkiintoisia ja itsekin yritin niitä ennen ”keräillä”. Japanissa ollessa kuitenkin annoin niiden osalta periksi kun tuntui, että niitä on kerta kaikkiiaan niin paljon, ettei voi millään kaikkia käydä. Mutta aina tsekkaan jos sellainen matkakohteessa on ja mitä se pitää sisällään.

    • admin

      Dubai oli aivan tukossa. En sinne lähtisi enää nykyään autolla. Tosin myös metro oli iltaisin ihan täynnä.
      Ja joo, joissain maissa kohteita on niin paljon, ettei niitä ole mahdollista ainakaan yhden tai kahdenkaan reissun aikana kiertää. Yhteensä WHS-kohteita on 1199, joista olen käynyt tällä hetkellä vain 63:ssa.

  • Pirkko / Meriharakka

    Eipä tosiaan tuolla ole tullut käytyä, sillä meille on riittänyt Abu Dhabi ja Dubai – ja kaikki muut emiraatit kierrettynä päivän roadtrippinä, Sharjahia lukuunottamatta, siellä taisimme käydä päiväretkellä Dubaista. Ajamisen vaihtoehtona tuolla voi toki käyttää myös vuokraa auto ja kuljettaja -vaihtoehtoa – minusta hinta ei ollut päivältä kova ja samalla juurikin noita emiraatteja kierrellessämme saimme pienen opastuksen kussakin paikassa eikä ollut paikoitushuolia 🙂

    • admin

      Tokihan kuskin palkkaaminen olisi helpoin ratkaisu, mutta me halutaan liikkua kahdestaan. Ollaan molemmat sen verran introvertteja, ettei oikein huvita esittää sosiaalista koko päivää ja olisi epäkohteliasta istua hiljaa takapenkillä 🙂

  • Kohteena maailma / Rami

    Oli maa sitten mikä tahansa, niin Unescon kohteet ovat aina kiinnostavia. Varsin kiinnostavia ovat nämäkin kohteet, ja pääsääntöisesti itse käyn aina Unescon kohteissa, jos on vähänkään lähimaastossa missä olen milloinkin liikkumassa. Juuri äsken varasin liput heinäkuulle Ateena Akropolikseen, jota odotan kyllä varsin innolla kuumuudesta huolimatta.

    • admin

      Voi vitsi, Akropoliksella minäkin haluan vielä joskus käydä. Meillä oli tammikuussa suht pitkä vaihto Ateenan kentällä, muttei sitten kuitenkaan viititty lähteä ulos, vaikka hetken kävikin mielessä, että Akropoliin olisi ehkä voinut nähdä pikaisesti. Tosin tuskin siitä pikareissusta olisi mitään saanut irti.

  • Anna | Tämä matka -blogi

    Tuolla emme käyneet, kun kiersimme Emiraatteja taannoin.

    Tuosta ajokulttuurista. Ajoin tuolloin jo itse, koska Tepolla ei ollut enää ajokorttia. Abu Dhabista Dubaihin tieosuus ei jäänyt mitenkään pahana mieleen. Varmasti ajankohdalla oli merkitystä, eli ajoitimme ajon aikaiseen aamuun. Sen sijaan Dubaita halkova pääväylä oli kyllä aikamoinen kokemus!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.