Balkanin roadtrip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia)

Aloitimme kaksiviikkoisen Balkanin roadtripin Pohjois-Makedonian pääkaupungista, Skopjesta, johon saavuimme Wizzairin yölennolla 25.9.2021. Lentokone oli lähes tyhjillään, ja pääsimme kentältä ulos noin vartissa. Auton vuokraus Hertzin pisteeltäkin sujui paljon joutuisammin, kuin Europcarilla Madeiralla. Saimme upgraden vain 2 600 km ajettuun autoon, mikä oli mukava yllätys.

Majoituksen olin varannut Bookingin kautta. Moderni tornitalo (*affiliate-linkki) sijaitsi uudella asuinalueella hieman keskustan ulkopuolella, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta oleellisesta. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olimme aamulla valmiita tutustumaan Skopjen tarjontaan.

Tykästyin kaupunkiin heti ensisilmäyksellä. Katukuvasta tuli etäisesti mieleen Turkin ja Mongolian sekoitus. Keskustassa nimittäin on jumalattomasti erilaisia patsaita ja loisteliaita palatseja kuten Ulan Batorissa, mutta toisaalta maisema oli myös ränsistynyttä, ja rakennusten lomassa kaikuivat moskeijoiden rukouskutsut. Olin lukenut jostain, ettei islamin vaikutus näkyisi Balkanilla, mutta kyllä se ainakin Skopjessa näkyi.

Skopjen tarjontaa

Kaupungilla suuntasimme Skopjen vanhalle bazaarialueelle, jossa sai onneksi kuljeskella rauhassa, toisin kuin Turkissa. Kojuissa myytiin piraattituotteita, vaatteita ja kaikkea krääsää. Bazaarin jälkeen avautui ravintolakujat, joiden lomassa sai myös kuljeskella ilman sisäänheittäjien huutelua. Lämpötila hipoi kolmeakymmentä, mutta menimme silti kahville.

Tunnelma kaduilla oli rauhallinen ja unelias. Turisteja oli vain kourallinen. Lennollakin taisi muuten olla vain yksi suomalaisperhe meidän lisäksi, ja olikin hauska sattuma, kun törmäsimme tuohon perheeseen kolme kertaa Skopjen eri osissa ja jäimme aina juttelemaan 😀

Skopjessa vietettyjen päivien aikana kävimme katsastamassa vanhan linnoituksen kaupungin yllä. Linnoitus niin ikään oli melkeinpä tyhjillään. Vartija kierteli jonkin matkaa kanssamme ja antoi bonuksena ilmaisen opastuksen alueelle. Hän kertoi, että linnoituksia on oikeastaan kaksi, ja kun tarkemmin katsoi, pystyikin näkemään kaksinkertaisen muurin, joiden rakennustyylit olivat ihan erilaisia. Vanhempi on peräisin bysantin ajoilta ja uudempi ottomaanien.

Moderneja ostoksia kaipaaville Skopjesta löytyy iso ostari, jossa mekin kävimme pari kertaa.

Matkoilla ollessa täytyy tutustua myös ruokakulttuuriin, mutta Skopjessa ei totta puhuen ollut mitenkään erityisen herkullista ruokaa. Kävimme mm. eräässä kebab/pihviravintolassa, jossa eteen kannettiin hirveä kasa erilaisia lihoja ilman mitään kasviksia. Tuhti annos maistui osittain vähän vanhalle. Kaupassa oli edullista, joten teimme itsekin ruokia reissun aikana. Kahvi oli Skopjessa ihan hyvää.

Eräänä iltana kiertelimme jossain rändom lähiössä, koska halusimme nähdä mahdollisimman kattavan otannan kaupungista. Löysimme kuvauksellisia graffitiseinämiä, ja jäimme kuvailemaan ja juomaan take away -kahvia aution kerrostalon pihalle. Palasimme takaisin keskustaan sen siirtyessä iltavalaistukseen. Mielestäni Skopje onkin parhaimmillaan ilta-aikaan, jolloin rakennukset ja patsaat on kauniisti valaistu.

Keskusaukiolla on vilinää myöhään yöhön, ja siellä on kiva istuskella ja ihan vaan katsella ohikulkevia ihmisiä ja Balkanin vanhinta kivisiltaa. Silta on alunperin rakennettu 1400-luvulla, mutta rekonstruoitu useaan otteeseen. Istuskelimme aiemmin myös kaupungin puistossa, jossa oli paljon porukkaa piknikillä ja hengailemassa.

Skopjen keskusta on outo sekoitus vanhaa ja rumaa, uutta ja uljasta, sosialismin tuulahdusta ja antiikin prameutta. Patsaita on joka nurkalla, ja vaikka loisteliaat palatsit näyttävätkin antiikkisilta, ovat ne verrattain uusia. Skopjea ravisteli nimittäin 60-luvulla maanjäristys, joka tuhosi lähes kaiken katukuvasta.

Tänään loisteliaan palatsin vastapäätä saattaa nököttää betonibrutalismia huokuva sortumisvaarassa oleva tornitalo. Kontrasti kaupungissa on hyvin vahva, mutta toisaalta luo juuri sen kuvauksellisen ja mielenkiintoisen tunnelman.

Matka-kanjoni

Skopjesta teimme päiväretken totta kai Matka-kanjonille. Matka taisi olla ensimmäinen asia, jonka tiesin koko Balkanilta (sodan lisäksi), sillä olin lukenut siitä joskus Mondo-lehdestä. Sitä myötä kiinnostus näitä maita kohtaan heräsikin. Muusta Balkanista olin kyllä ehdottanut äitille Montenegroa matkakohteeksi jo vuonna 2017, mutta se jäi sitten vain idean asteelle, enkä lähtenyt tutkimaan tarjontaa sen enempää.

Kanjonille hurautti autolla vajaan tunnin matkan. Mitään kylttejä ei juurikaan ollut, joten Google Mapsiin kannattaa ladata offline-kartat. Jätimme auton ensimmäiselle parkkipaikalle, mutta huomasimme kävelymatkan aikana, että autolla olisi päässyt paljon pidemmällekin. Ohitimme padon, jonka luona näkyi ensimmäinen turistilauma.

Kulku kanjonille mutkitteli osittain kallioseinämän vierustalla. Vanhempi mies koetti tarjota veneretkiä, mutta ne eivät menneet kanjonin luolalle asti. Pian saavuimme pääpaikalle, jossa olikin jo enemmän menoa. Musiikki huuti niin että kanjoni raikui, ja turistit kailottivat kanoottien ja poljettavien veneiden päällä. Paheksuimme hieman mekkalaa, koska eikö luonnonrauhassa pitäisi olla hiljaa.. 😀

Ostimme 400 dinaarin (6,50 €) liput veneeseen. Venematka kesti ehkä 20 minuuttia ja mutkitteli kauniin vehreän kanjonin läpi. Yllätyin siitä, kuinka rehevää kasvillisuus oli vielä syyskuun lopussa. Olimme pelänneet, ettei puissa olisi enää lehtiä, mutta Balkanilla olikin vielä täysi kesä!

Saavuimme luolalle, ja totta puhuen se oli aika tylsä. Maan alla kiemurtelevat luolastot ovat osittain veden alla, ja ainakin tässä luolan osassa tippukivimuodostelmat olivat suht vaisut. Luolan seinät olivat täynnä lepakon paskaa, mutta emme onneksi nähneet itse lepakoita.

Paluumatkan jälkeen astelimme Matka-kanjonin saman nimiseen ravintolaan. Palvelu oli todella hidasta ja tarjoilijat vaikuttivat kireiltä. Otimme täytettyä kanaa ja jälkiruuaksi herkkuannokset. Ruuat olivat erinomaiset.

Bussien turistilaumat katosivat pikkuhiljaa ja ravintola hiljeni. Tarjoilija tuli uudelleen pöytäämme ja vaikutti jo levollisemmalta. Jutustelimme hieman, ja hän pahoitteli aiempaa hässäkkää mainiten, että isoja turistilaumoja on liikaa.

Matkan reissusta jäi ihan hyvät fiilikset ja ihastelimme maisemia vielä illalla kämpillä. Emme tosin tienneet, että todelliset uljaat maisemat olisivat vasta edessäpäin!

Lähtöpäivänä kävimme vielä Skopjessa kuntosalilla, joka paljastui kunnon elitistisaliksi. Meillä oli ensinnäkin vääränlaiset kengät ja lisäksi salilla oli joku ihmeellinen hierarkia, joten tuntui, ettei oikein mihinkään laitteeseen viitsinyt koskea, ettei vain keskeyttänyt jonkun balkanilaisen salikarjun sarjaa.

Salille meno oli myös hankalaa, koska jouduimme rekisteröitymään salin asiakkaiksi ja täyttelemään lippusia ja lappusia. Salikäynti maksoi melkein 10 euroa per naama.

Yleisesti ottaen Skopjesta jäi hyvät muistot ja voisin helposti kuvitella palaavani sinne uudelleenkin. Pohjois-Makedoniasta lähdimme ajelemaan kohti Kosovoa, josta jatkan sitten seuraavassa postauksessa.

En saanut kirjoitettua tekstejä reaaliajassa, koska meillä oli niin tiukka aikataulu, ja nyt vielä painaa koulutehtävät päälle. Olen kaiken lisäksi viikon päästä jo Meksikossa, joten saa nähdä, mikä on tulevien postausten ilmestymistiheys.

Onko sinulla kokemusta Skopjesta, mitä tykkäsit?

—

Sarjan kaikki postaukset:
– Balkanin road trip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia)
– Balkanin road trip 2: Pristina ja Prizren (Kosovo)
– Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro)
– Balkanin road trip 4: Adrianmeren rannikko (Montenegro)
– Balkanin road trip 5: Aliarvostettu Trebinje (Bosnia-Hertsegovina)
– Balkanin road trip 6: Dubrovnik oli suuri pettymys (Kroatia)
– Balkanin road trip 7: Tympeä Durrës, kiehtova Tirana (Albania)
– Balkanin road trip 8: Ohrid (Pohjois-Makedonia)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa