
Día de Muertos – Miksi Meksikossa palvotaan kuolemaa?
Día de Muertosia juhlitaan 1.-2. marraskuuta ja se on yksi suurimmista juhlista Meksikossa, etenkin osavaltioissa Mexico Citystä etelään. Juhlan ideana on muistella vainajia ja juhlistaa elämää. Día de Muertos on ilon juhla – aika, jolloin vainajien uskotaan palaavan hetkeksi takaisin elävien luo.
Meksikossa uskotaan, että ihminen kuolee vasta, kun hänet unohdetaan.

Juhlan taustoista
Juhlan alkuperä ulottuu kauas menneisyyteen asteekkien aikakaudelle. Myöhemmin espanjalaisten valloittajien saavuttua Amerikkaan, he kavahtivat alkuperäiskansojen barbaarisiksi kutsumiaan perinteitä ja siirsivät vainajien muistopäivän marraskuulle, jolloin se osuu samaan ajankohtaan katolisen kirkon pyhäinpäivän kanssa. Näin vanhat ja uudet traditiot hiljalleen sekoittuivat.

Kuoleman kultti on syvällä Meksikossa ja meksikolaisissa. Asteekit uhrasivat ihmisiä, ja heidän kuvailtiin olevan raakalaismaisia. Asteekkien maailmankatsomuksessa kuolema nuorena, esimerkiksi taistelussa tai ihmisuhrina, antoi lahjaksi pääsylipun paratiisiin, Tlalocaniin.


Nykyisessä katolisessa uskomusmaailmassa paratiisiin pääsyn taas takaa se, kuinka hyvin olet elänyt elämän, ei se, kuinka ”hyvin” kuolet. Kummassakin tapauksessa kulttuuri ja historia kertovat, ettei kuolemaa ole pidetty samalla tavalla tabuna ja surullisena asiana kuin meillä Suomessa.
Juhlan symbolit
Miten Kuolleiden päivää sitten juhlitaan nykyään? Meksikolaiset panostavat juhlakoristeluihin, ruokiin, alttareihin ja lahjoihin suuriakin summia. Alkuperäiskansojen asuttamissa kylissä ihmiset saattavat laittaa jopa kahden kuukauden palkan juhlan valmisteluihin.
Koteihin rakennetaan erityisiä alttareita, ofrendoja. Ofrenda muodostuu yleensä kolmesta tasosta, joissa ylimpänä on vainajan kuva ja kenties perheelle tärkeiden pyhimysten kuvia.

Keskellä on vainajan lempiruokaa, suolaa, tortilloja, pähkinöitä ja hedelmiä. Aikuisten alttarilla on usein tequila- ja mezcal-shotteja ja tupakkaa, ja angelitojen eli lasten alttarilla taas leluja ja makeisia.
Alimmalla tasolla on palavia kynttilöitä ja joskus myös peseytymisvälineet, joilla vainajan sielu saa puhdistautua.

Omaiset käyvät siivoamassa vainajien hautapaikat, ja ne koristellaan keltaisilla ja oransseilla samettikukilla. Kukkia on myös alttareilla. Cempasúchil-kukkaset ovatkin yksi tyypillisimmistä Día de Muertosin symboleista.
Tarina kukan takaa juontaa juurensa asteekkilegendoihin, mutta nykyään kukan ominaistuoksun uskotaan johdattelevan vainajan sielun takaisin perheen luo. Yksistään Pueblan osavaltio tuottaa noin 10 tuhatta tonnia samettikukkia Día de Muertosia varten.


Haudoilla vietetään aikaa ja syödään vainajan lempiruokia. On tavanomaista, että perhe istuu haudalla läpi yön. Kävin katsomassa hautojen siivousta ja koristelua parilla eri hautausmaalla juhlan aattona.


Muita Kuolleiden päivän symboleita ovat mm. sokerikallot, luurangot ja silkkipaperista tehdyt papel picadot, joita roikkuu joka paikassa. Paperikoristeillakin on juurensa asteekkien rituaaleissa, sillä aikanaan samankaltaisia koristeita tehtiin amatl-paperista.


Sokerikallot, eli esimerkiksi suklaasta valmistetut pääkallot sekä sokerimassasta tehdyt ruumisarkut on tarkoitettu pääasiassa alttareille, mutta niitä ostetaan ja syödään myös muuten vain Kuolleiden päivän kunniaksi.
Artesaanikondiittoreilta saattaa kulua 4-6 kuukautta yksityiskohtaisten leivonnaisten valmistamiseen. Sokerikallojen lisäksi olennaisena osana juhla-aikaa on sokeroitu ”leipä”, pan de muerto.


Juhlapäivänä meksikolaiset maskeeraavat itsensä usein luurangoksi. Tunnetuin naispuoleinen luurankohahmo on La Calavera Catrina, joka itse asiassa syntyi vasta 1900-luvun alussa meksikolaisen taiteilijan, José Guadalupe Posadan kynästä.
Hahmo kuvasi satiirisesti meksikolaisten ihannoimaa euroopalaista ylhäisöä. Luurankohahmoja on kuitenkin ollut jo kauan ennen Catrinaa, mutta silti se yhdistetään nykyään olennaisena osana Kuolleiden päivään.


Maskeerauksia ja päähineitä alkaa näkyä katukuvassa jo muutama päivä ennen juhlaa. Etenkin Mexico Cityssä osa koristeista on silkkaa kitschiä, mutta ne tuntuvat tekevän hyvin kauppansa niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa.


Juhlinta ei jää pelkästään yksilöiden varaan, vaan myös kaupat, hotellit ja jopa kirkot koristelevat tilansa vähintään papel picadoilla ja ofrendoilla. Markkinakojut myyjät kasvokoristeita, kukkapäähineitä ja pääkallomaskeja.
Ravintoloiden listoilta löytyy pan de muertoa, ja näyttipä Mexico Cityn kuuluisin churro-kahvila El Moro myyvän Día de Muertosin kunniaksi myös mustia churroja.

Vuosi 2021
Viime vuonna Meksikossa ei sattuneesta syystä juhlittu. Tänä vuonna osa kaupungeista on kuitenkin avannut juhlavalmistelut ja Mexico Cityyn on odotettavissa iso paraati sekä muita teemaan liittyviä tapahtumia.
Minun oli alunperin tarkoitus lähteä Michoacánin osavaltioon, pieneen Patzcuaron kylään, jossa juhlaa vietetään hyvin intiimisti ja hengellisesti. Juhla on kuitenkin tauolla tänäkin vuonna, joten päätin jäädä pääkaupunkiin.

Tänä vuonna yksi juhlan teemoista on koronaan kuolleiden ihmisten muisto. Meksikossa (vähintään) lähes neljä miljoonaa ihmistä on sairastanut taudin (todistetusti) ja heistä vajaa 300 000 on kuollut. Muisteltavaa siis riittää.
(Mennyttä kuvausta, jolla ei enää ole merkitystä, mutta jääköön se historian kirjoihin.) Tällä hetkellä tilanne on laskusuunnassa ja rokotteita on saatu jaettua kohtalaisesti. Koko maassa noin 44 % aikuisväestöstä on saanut täyden rokotussarjan. Mexico Cityssä tilanne on muuta maata parempi. Täällä vähintään yhden rokotteen on saanut käytännössä kaikki aikuiset. Täysin rokotettuja on reilu 80 % aikuisväestöstä. Se on yksi syy, miksi pääkaupungissa uskalletaan jo juhlia.

Rokotteista huolimatta Mexico Cityssä lähes kaikki kulkevat maski naamalla niin sisällä kuin ulkona. Hotelleihin, kauppoihin ja ravintoloihin ei ole asiaa ilman käsien desinfioimista ja lämpötilan mittausta. Tämä luo itselleni ainakin turvallisuuden tunnetta ja uskoa siihen, että tilanteen kanssa opitaan elämään muuallakin.

Mexico Cityssä eletäänkin jo täysillä uutta normaalia. Ja kaiken sen surun jälkeen, jota meksikolaiset kokivat viime vuonna, juhlitaan Día de Muertosia tänä vuonna entistä suuremmalla ilolla.
Tulen tekemään myöhemmin jatkopostauksen, jossa kerron juhlapäivän humusta. Julkaisen tämän postauksen jälkeen myös artikkelin kuoleman kultista. Siinä syvennytään kuoleman palvonnan pimeämpään puoleen, Santa Muerteen.
Lue lisää:
Etsimässä Santa Muertea Méxicon vaarallisimmassa kaupunginosassa

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa 🙂


18 kommenttia
Mari / kodinvaihtaja/
Jotenkin hämmentävästi alttareiden rakentaminen samantyylistä kuten buddhalaisilla ihan joka päivä Aasiassa – Meksikossa vain yhtenä päivänä vuodessa. Muutoinkin monasti tuntuu, että on todella paljon samantyylisiä perinteitä, usein eri ajankohtina maailmassa.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Mullekin tuli mieleen buddhalaisuus tuosta värikirjosta ja noista hiekkakoristeista.
Oon kiinnittäny huomiota erityisesti alkuperäiskansojen samanlaisiin uskomuksiin, perinteisiin ja jopa käsitöihin ympäri maailman. Esimerkiks saamelaisten käsitöissä on paljon samanlaisia kuvioita ja tekniikoita kuin mitä vaikkapa mayoilla Meksikossa ja Guatemalassa.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Itsekin olisin muutamien kuvien perusteella maininnut, että aikalailla karnevaalimeiningiltä vaikuttaa. 🙂 Joskus olisi kiva kokea tämäkin juhla, mutta saa nähdä, koska se mahdollisesti toteutuu. Ehkä itseäni kiinnostaisi kokea se mieluiten juuri Mexico Cityssa, vaikka ymmärrän, että jossain pienemmässä kylässä kokemus on myös ikimuistoinen. Tuo Templo Mayor -museo kuulostaa muuten mielenkiintoiselta.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Näin jälkeenpäin ajateltuna olen ihan hyvilläni, että pääsin juhlimaan tätä juuri Mexico Cityyn. Ehkä sitten joskus tulevina vuosina pääsee myös sinne Patzcuaroon ja on kiva vertailla erilaisia juhlatunnelmia.
Tuo Templo Mayorin museo on jättimäinen. Siellä on muistaakseni viis kerrosta täynnä upeita historiallisia aarteita.
EVELIINA / REISSUKUUME
Salaa haaveilin, että joku olisi kirjoittanut juuri tästä aiheesta ja näkökulmasta postauksen näin Halloweenin kunniaksi! Suurkiitos siis tästä! 🙂 Ihan mielettömiä kuvia, ja siellä tuntuu muutenkin olevan huikea meininki! Olisi joskus mahtavaa päästä kokemaan Día de Muertos juuri tuolla 🙂
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiva kuulla, että postaus kiinnosti ja osui aihe sitten kohdilleen 🙂 Ehdottomasti kannattaa joskus kokea tuo juhla, jos vaan mahdollisuus tulee. Mutta suosittelen varaamaan majoituksen ja lennot hyvissä ajoin. Täällä oli melkein kaikki keskustan majapaikat täynnä, ja mäkin jouduin vaihtamaan majoitusta pariin eri otteeseen, kun ei ollu tilaa ja tein niin myöhään noi varaukset.
FinInTirol
Melkoisen värikästä ”Halloweeniä” siellä juhlitaan. Meksikolaisten kannattaa siis juhlia kerran kunnolla ja sitten unohtaa vainajat niin he voivat lopullisesti jatkaa matkaa eikä jäädä haamuilemaan.
Mielestäni aika osuva uskomus, että ihminen kuolee vasta, kun hänet unohdetaan. Silloin kuolee jäänyt muistokin. Jossakin uskottiin, että henki ei pääse jatkamaan eteenpäin mikäli vainajaa ei unohdeta ja häntä kaivataan takaisin. En muista missä päin niin oli.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiitos kommentista 🙂 Mielenkiintoisia kyllä noi eri kulttuurien tulkinnat ja uskomukset. Joissain uskonnoissa vainajan luut kaivetaan ylös haudasta muutaman vuoden jälkeen ja jäänteet putsataan. Sitten ne siirretään ossuaariin eli luutaloon. Näin on esimerkiks Kreikassa, mutta siellä se johtuu osittain siitä, ettei omaisilla ole varaa maksaa sitä isoa hautapaikkaa kovin moneks vuodeks. Jotenkin surullista.
Elina / elinanmatkalaukussa
Olipa mielenkiintoiset juhlat ja kuinka upeat puvut ! Mustakin tuo kuulosti järkeen käyvältä ja hyvin sanotulta, että ihminen kuolee vasta kun hänet unohdetaan. Ei tarvi mennä kun pari sukupolvea taaksepäin, kun ihmiset on jo unohdettu!
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Totta, se on hyvin sanottu ja kaunis ajatus. Olin viime kesän hautausmaalla töissä, ja siellä mietin usein, kuinka jotkin vainajat on unohdettu jo kauan sitten, kun kukaan ei käy haudalla tai hoida sitä. Kattelin niitä kiviä ja mietin, millanen sen ihmisen elämä oli ollu ja kaipasko sitä kukaan edes hetki kuoleman jälkeen.
Anne | Elämää Nomadina
Kiinnostava postaus ajankohtaisesta aiheesta! Tuo väriloisto ja paneutuminen asuihin ja meikkeihin tosiaan luo sellaista festivaalitunnelmaa, ja ilon juhlastahan tässä todella onkin kysymys vaikka vainajia muistellaan. Itse olin pari vuotta sitten Meksikossa Die de Muertosin aikaan, mutta silloin Jukatanin rannikolla, missä ei näin suurin menoin juhlita, vaikka tärkeä päivä on tietysti sielläkin. Toivottavasti päästään palaamaan Meksikoon vielä joskus samaan aikaan vuodesta, silloin pitää kyllä valita sijaintipaikka Die de Muertosia silmällä pitäen.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiitos kommentista! Oi, oli varmasti kiva kokemus myös Jukatanilla 🙂
Merja / Merjan matkassa
Minulle tulee Dia de Muertos´sta mieleen alkukohtaus James Bondin elokuvasta ”Spectre”. Se on mielestäni yksi hienoimmista Bondin leffakohtauksista. Olen nähnyt kyseisen elokuvan monta kertaa ja muistan silloin miettineeni, että olisipas hienoa joskus päästä paikan päälle tuota juhlaa viettämään. Riittikö Meksikoon muuten pelkät rokotukset vai tarvittiinko lisäksi PCR-testi ennen matkaa?
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiitos kommentista 🙂 Jostain luin, että tuo kohtaus olisi täysin lavastettu, ja vasta leffan tuoman innostuksen jälkeen Mexico Cityssä alettiin järjestää isoja Día de Muertos -tapahtumia. Itse en ole leffaa nähnyt, mutta voisinpa koettaa ettiä tuon kohtauksen jostain.
Finnair kysyi koronatodistusta, mutta muualla ei kyselty mitään menomatkalla. Meksiko on ollut koko ajan auki turismille, eikä sinne ole mitään vaatimuksia (muita kuin lentoyhtiöiden). Suomessa ohjeistettiin täyttämään Vuela Seguro -terveyslomake, muttei sitäkään kysytty Meksikon päässä. Pois tullessa oli tiukemmat kriteerit: mitattiin lämpö, piti täyttää Aeromexicon terveyslomake sekä Hollannin koronakysely (vaihto Damissa), jotka näytettiin portilla. Portilla kysyttiin myös koronatodistusta, samoin kuin Suomeen tullessa.
Meksikossa on maskipakko ja ainakin Mexico Cityssä suurin osa ihmisistä käyttää maskia myös ulkona. Myös ihan pienillä lapsilla ja vauvoilla on maskit tai visiirit. Hotelleissa, bussiasemalla yms. on lämmön mittaus eikä kauppoihin pääse ilman maskia ja käsidesiä.
Sanna I Seven Seas
Suurkiitos minultakin tästä postauksesta. Oli todella mielenkiintoista päästä näin reaaliajassa lukemaan Kuolleidenpäivän vietosta. Jotenkin tämä tapa ja juhlinta kunnioittaa poistunuita kiehtoo minua valtavasti… ja haluaisinkin joskus päästä näkemään Día de Muertosin paikan päällä.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Hei kiva että postauksesta oli iloa 🙂 Toivottavasti pääset tuonne joskus juhlistamaan!
Tanja / Please be Seated for Takeoff
Tuo olisi kyllä kiinnostava juhla päästä kokemaan ihan livenä kaikkine väriloistoineen. Tuosta kalloseinästä muuten tuli mieleen, että sama tapa on muuallakin. Esim. täältä Balkanilta sellainen – tai oikeastaan kallotorni – löytyy Serbian Nisistä. Tällä peloteltiin ihmisiä olemaan ryhtymättä kansannousuun, mutta ryhtyiväthän he silti.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Aijaa, enpä tiennyt että Balkanilta löytyy samanlaista menneisyyttä!