Esi-isien jäljillä Mongoliassa osa 1: Ulan Bator

Tekstit on kirjoitettu vuonna 2018, jolloin Mongoliassa ei käytännössä ollut lainkaan turismia. Sittemmin vuosien 2023-24 jälkeen maa on alkanut vastaanottaa matkailijoita siinä määrin, että erityisesti luontokohteet ovat kärsineet. Suosittelen ottamaan selvää vastuullisista retkifirmoista ja välttämään nomadiperinnettä ja eläimiä hyödyntäviä riistofirmoja. (Lisätty syksyllä 2026)

Viisumi

Reissun valmistelu alkoi hyvissä ajoin, sillä Mongoliaan tarvitsee viisumin (edit: Ei tarvitse enää vuonna 2026). Tulostin viisumihakemuksen netistä, ja lähetin sen passin sekä passikuvan kanssa Mongolian konsulaattiin. Myös kuitti viisumin maksusta piti laittaa mukaan – normaalin turistiviisumin hinta on 70€ ja postikulut 10€, viisumi on voimassa 3kk ja sillä saa oleskella maassa 30 vuorokautta.

Mikäli aikoo oleskella pidempään, on maahantulon jälkeen ilmoittauduttava Mongolian migriin seitsemän päivän kuluessa. Viisumi saapui noin viikossa, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia. Nykyään Mongolian viisumia varten ei enää tarvitse LOI:ta (letter of invitation). Lennot ostettiin TripMonsterista ja ne maksoivat päälle 500€ menopaluu/henkilö. Hotelli taisi olla Booking.comista.

Meillä oli monen tunnin välilasku Moskovassa, joten oli aikaa syödä mm. tässä erinomaisessa uzbekistanilaisessa ravintolassa.

Majoitus

Lensimme Aeroflotilla Ulan Batoriin Moskovan kautta ja perillä aamutuimaan meitä oli sovitusti vastassa hotellin edustaja. Chinggis Khaanin lentokenttä sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustan pääkadulta Peace Avenuelta, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimme valinneet yöpymisen kodinomaisessa Zaya’s Hostelissa, jossa oli oikein viihtyisät oltavat ja sydämellinen henkilökunta. Majoitus on rankattu UB:n parhaaksi erikoismajoitukseksi.

Meitä tultiin hakemaan lentokentältä aamukuuden aikaan, ja vaikka huoneet eivät olleetkaan vielä valmiina, pääsimme sisään ja saimme aamupalaa. Tarjolla oli paahdettua leipää, paistettuja munia, jugurttia, mysliä sekä kahvia/teetä/mehua. Oleskelutiloissa oli myös toinen keittiö, missä teimme ruokaa toisinaan. Pääkeittiön automaatista sai juomavettä, joten sitä ei tarvinnut ostaa kaupasta.

Zaya2 on tällä hetkellä Ulan Batorin erikoismajoitusten listalla sijalla 1/161.

Olin valvonut koko vuorokauden, joten torkuin olohuoneessa sillä aikaa kun odottelimme huoneiden valmistelua. Koko hostellin ainoa miinuspuoli oli, että oleskelutilassa haisi ihan järkyttävä pinttynyt rööki, vaikkei majatalossa saanut enää nykyisin polttaa (thank god). Majoitus tuntui enemmänkin kodilta kuin hostellilta. Minulla oli oma huone, jonka kanssa oli lieviä alkuhankaluuksia.

Kun pääsimme vihdoin puolenpäivän maissa huoneisiimme, oveni jäi lukkoon enkä päässyt pois. Katsoin ikkunasta, että pitääkö kiivetä ulos, mutta päädyin kuitenkin laittamaan matkaseuralaiselle viestin Whatsappissa että olen huoneen vankina. Omistaja tuli murtamaan oven auki eikä saanut lukkoa toimimaan. En välittänyt asiasta vaan olin sitten ovi raollaan.

Käytävässä oli lukolliset lokerot, ja vein arvotavarat sinne aina kun poistuimme hostellista. Tosin paikka oli niin turvallisen oloinen ja rauhallinen, että olisin varmaan voinut jättää kaiken levälleen ilman, että kukaan olisi vienyt mitään. Lepäiltyämme hetken, lähdimme tutustumaan pintapuolisesti Ulan Batoriin. Kuljeskelimme jalkaisin, sillä kaupungissa oli hyvin selkeä katukuva ja maamerkit löytyivät helposti.

ZAISAN HILL

Toisena päivänä varasimme majapaikan kautta koko päivän retken Ulan Batorin ulkopuolelle. Lähtö tapahtui aamupalan jälkeen hostellin tarjoamalla autokyydillä englantia puhuvan oppaan kanssa. Opas (Oyunaa-niminen nainen) oli todella osaava ja mukava, ja saimme häneltä runsaasti monipuolista tietoa.

Suuntasimme ensin UB:n etelälaidalla olevalle Zaisan Hillille, josta avautuu upea näköala kaupungin ylle. 300:n kiivetyn portaan päässä kukkulalla sijaitsee toisen maailmansodan aikainen monumentti, joka on pystytetty kunnianosoituksena sodassa kaatuneille Mongolian ja Neuvostoliiton sotilaille.

Zaisan Monumentin yhteydessä on valtava ympyränmuotoinen muraali, jossa kuvataan NL:n ja Mongolian välistä ystävyyttä, Neuvostoliiton antamaa tukea Mongolian itsenäistymiselle vuonna 1921, Japanin armeijan kukistamista Halhin-Golissa vuonna 1939, Natsi-Saksan joukkojen kaatamista sekä rauhanajan saavutuksia, kuten Sojuz 39:n avaruuslentoa, joka kuljetti ensimmäisen mongolialaisen avaruuteen.

KIERTELYÄ ULAN BATORISSA

Ulan Batorin perusnähtävyyksiin lukeutuva pääaukio, Sükhbaatar, on vaikuttava paikka massiivisine patsaineen ja hallintorakennuksineen. Aukion nimeä on vaihdettu edestakaisin Chinggis- ja Sukhbaatar-aukioiden välillä aina kulloisenkin hallituksen mieltymyksen mukaan.

Keskellä toria komeilee suuri ratsupatsas selässään Mongolian vallankumouksen sankari Damdin Sühbaatar ja hallintorakennuksen edessä puolestaan on Tšingis-, Ögödei- ja Kublai-kaanien patsaat. Monumentaalisuudesta tulee hieman mieleen Pjongjang ja Pohjois-Korea.

Mongolian parlamenttitalo Saaral Ordon sijaitsee Sukhbaatar-aukiolla. Aukiota koristaa myös Damdin Sühbaatarin ratsupatsas.

Ostoksilla

Kävimme myös postitoimistossa lähettämässä postikortit Suomeen (meni noin kuukausi, että kortit saapuivat perille).

Ostosmahdollisuuksia on aika paljon, ja suosituin paikka lienee State Department Store, missä on laaja valikoima kaikkea. Sieltä löytyy niin ruokakauppa, apteekki, kosmetiikkaa, koruja, kirjoja kuin runsaasti matkamuistoja ja mongolialaisia käsitöitä (ylin kerros on täynnä mm. käsitöitä ja kansallispukuja).

Kaupungissa on myös ainakin pari muuta ostoskeskusta, joissa oli aika paljon länsimaista tavaraa ja vaatetta tarjolla. Hintapolitiikka oli järkytys. Katsoin esimerkiksi Niken tuulitakkia ja se oli reilusti yli 100€ eli paljon kalliimpi kuin Suomessa.

State Department Store on UB:n pääasiallinen ostoskeskus, jossa kävimme myös ruokaostoksilla.

Kirjakaupassa oli ilo huomata, että lapsille oli tarjolla tieteellistä materiaalia.

Surullista sen sijaan on aasialaisten kova halu valkaista ihoaan ja ylipäänsä länsimaisen ulkomuodon tavoittelu.

Sky Department Store sijaitsee hieman syrjemmällä keskustasta.

Itse tykästyimme Mary & Martha -nimiseen pikkuputiikkiin, joka myy eettisiä ja reilun kaupan periaatteilla valmistettuja mongolialaisia käsitöitä – suurin valikoima taitaa olla Mongolian kazakkien valmistamat perinteiset kirjontatyöt.

Ostin pienen liinan, pari kännykkäpussia/pikkupussukkaa, penaalin ja repun. Kaikki käsityöt on todella korkealaatuisia ja yksityiskohtiin on panostettu. Lisäksi ostin kolme rannekorua, joiden tuotto menee ihmiskaupan torjuntaan.

Ruokailu

Mongolialainen ruoka on lihapitoista ja aika mautonta, mutta Ulan Batorissa on tosi paljon erilaisia etnisiä ravintoloita. Kävimme syömässä mm. intialaisessa, korealaisissa ja japanilaisissa ravintoloissa. Oma lempparini oli pääkadun varrella sijaitseva hazara-ravintola nimeltä Mughul.

Toiseksi viimeisenä iltana kävimme paikallisessa baarissa, jossa joimme yhdet mojitot. En tiedä mitä ajattelin – en varmaan mitään, mutta join hyvällä juomahalulla jäähilettä sisältävän mojiton, ja vasta myöhemmin tuli mieleen, ettei jäätä olisi varmaan kannattanut nautiskella. Näimme nimittäin kuinka likaisen auton lavalla oli suuri jääkimpale, jota kuskattiin baariin..

Lähtöpäivänä minulle tuli huono olo, mutta en tiedä johtuiko se jäähileestä vai jostain muusta. Olin ottanut aiemmin lavantauti-tabletit, mutta eipä niistä ole suojaa kuin nimenomaista tautia vastaan.

Majapaikan keittiössä pystyi syömään myös omia eväitä.

Arkkitehtuuri

Ulan Bator on arkkitehtonisesti hyvin monipuolinen. Kaupungissa on sekä ikivanhoja buddhalaisia temppeleitä, karun kauniilla tavalla ränsistyneitä neuvostotyylisiä rakennuksia, että nykyaikaisia lasisia tornitaloja. Meneillään on suuri rakennusbuumi, sillä yhä useampi mongolialainen haluaa muuttaa kaupungin sykkeeseen ja toisaalta vanhempi rakennuskanta alkaa olla paikoin todella heikossa kunnossa.

En ole niinkään modernien lasitornien ystävä, vaan koin vanhat temppelit paljon sympaattisempina. Eräänä päivänä kävimme varta vasten myös historiallisella temppelialueella Ulan Batorin laitamilla. Gandantegchinlen Monastery käsittää useamman temppelin, joista osaan oli erillinen pääsymaksu (itse alueelle oli myös muutaman euron pääsymaksu). Osassa temppeleistä oli käynnissä buddhalainen meditointituokio, missä munkit hokivat mantrojaan. Rukoushetki kuulosti hyvin hypnoottiselta.

Rakennuskanta on monipuolista ja sulassa sovussa keskenään.

Sosialismin tuulahdus on edelleen läsnä joissain rakennuksissa. Mongolian nykyisestä kansallistunnuksesta on poistettu tuo ylin tähti, joka aikanaan kuvasi sosialistista yhteiskuntaa.

Asutusalue laajenee jatkuvasti kaupungin laitamilla.

UB:ssa on paljon patsaita historian eri vaiheista.

YHTEISKUNNALLISIA HUOMIOITA

Koulutuksesta

UB:ssa yksi mieleenpainuvimmista vierailukohteista oli Mongolian kansallinen yliopisto. Siellä sattui olemaan sopivasti avoimien ovien päivä, jonka tähden opiskelijat esittelivät eri tieteenalojen tiedekuntia. Koulutustarjontaan kuuluu mm. arkeologia, psykologia, fysiikka ja matematiikka. Yliopiston tilat on modernit ja opiskelijat vaikuttivat innostuneilta omasta alastaan.

Vierailimme myös yliopiston kirjakaupassa, josta ostin mongoli-englanti sanakirjan. Mongoliassa on nykyään lukuisia kansainvälisiä yksityiskouluja, ja kaduilla näkyi paljon muun muassa eteläkorealaisia nuoria opiskelijoita.

Yliopistolla oli avoimet ovet ja pääsimme tutustumaan opetustarjontaan.

Yliopiston kahvilassa. Liikkeissä on tapana näyttää ostosten loppusumma laskimella, koska vain harvan kanssa on yhteistä kieltä.

Koulutuksen taustaa

Ennen 1920-luvun Mongolian vallankumousta suuri osa ihmisistä oli lukutaidottomia ja vain harvoilla ja valituilla oli pääsy koulutuksen piiriin. Kiinan valtakauden aikana opintoja suoritettiin buddhalaisissa luostareissa ja opetuksen sisältö oli sen mukaista. Mongolian itsenäistyttyä ja saatua Neuvostoliiton tukea itsenäisyytensä alkutaipaleilla, alkoi koulutus pikkuhiljaa kehittyä modernimpaan suuntaan.

1940- ja 50-luvuilla koulutusjärjestelmä edistyi huomattavasti ja voimaan tuli pakollinen oppivelvollisuus. Sosialistisella tyylillä totetutettu koulutusuudistus toi huomattavia parannuksia ihmisten tasa-arvoon, kouluttautuneisuuteen sekä kirjoitus- ja lukutaitoon. Mongoliaa pidetään usein Aasian köyhimpinä maina, mutta siellä lukutaitoisten määrä on peräti 98%, mikä ohittaa myös naapurimaa Kiinan lukemat.

Neuvostokauden päättymisen jälkeen epätasa-arvoisuus on lisääntynyt Mongoliassa ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syventyy jatkuvasti. Tämä on tyypillinen ilmiö kapitalistisissa maissa.

Jotkut puolustelevat kapitalismia uusilla yhteiskunnallisilla mahdollisuuksilla ja työpaikkojen lisääntymisellä, mutta se ei paljoa lämmitä heikommassa asemassa ja syrjäytymisuhan alla olevia kansalaisia. Monella ei myöskään ole enää pääsyä korkeamman koulutuksen piiriin eikä kaikilla ole varaa asua kaupungissa, missä näitä uudistuksia ajetaan.

Ulan Batorin laitamilla on alueita, joissa ihmiset elävät puuhökkeleissä. Myös vuorille on levittäytynyt asutusta (alla).

Liikenne ja turvallisuus

Liikenne pääkaupungissa on kaoottista ja hurjaa. Autot on rutussa ja tööttäilee toisilleen jatkuvasti. Sekavasta liikenteestä huolimatta UB:ssa on kuitenkin helppo liikkua jalan ja kaupunki on aika selkeä rakenteeltaan. Tiet on monin paikoin huonokuntoisia ja kävelykaduillakin saa katsoa jalkoihinsa kuoppien ja avonaisten kaivojen varalta.

Kaupunki ei ole kovin laaja ja sen voi kävellä noin tunnissa laitamille asti. Missään vaiheessa ei tullut turvaton olo, eikä rikollisuus ole kovin yleistä Mongoliassa. Netissä on toki perusvaroitukset taskuvarkaista ja mahdollisista ryöstöistä. Suurin riskitekijä lieneekin nimenomaan liikenne.

Kaduilla oli turvallista liikkua sekä päivällä että illalla.

Huono ilmanlaatu

Hiilenpoltosta johtuen saastetta on hyvin paljon ilmassa ja jouduin ostamaan allergialääkkeitä ja kurkkutabletteja sen takia. Apteekissa ei puhuttu lainkaan englantia, joten etsin omin neuvoin hyllystä allergialääkkeen näköisiä paketteja, ja löysin vihdoin vaikuttavan aineen perusteella oikean pakkauksen. Farmaseutti avasi paketin ja antoi minulle yhden liuskan sellaisenaan. Onneksi tiesin annostusohjeen, sillä sellaista oli turha toivoa saavansa apteekista 😀

Energiapolitiikka

Kysyin myöhemmin toiselta oppaaltamme, miksi Mongoliassa käytetään edelleen niin paljon hiiltä. Vastaus oli hieman epämääräinen ja opas alkoi esimerkiksi valittaa ydinvoimaloista, joita Mongoliaan ei kuulemma haluta.

Tiedustelin miksei aroille pystytetä tuulivoimaloita, vaikka Mongoliassa tuulee jatkuvasti. Sain vastaukseksi, että tuulivoimalat kuulemma kuivattavat ruohotasangot ja aiheuttaa laiduneläimille ruuan puutteen. Seuraavaksi kysyin mahdollisuudesta käyttää aurinkopaneeleita, joita olin nähnyt maaseudulla jurtissa. Tähänkin sain oudon vastauksen, sillä auringokennot kuulemma pölyyntyvät niin helposti ettei niitä kannata käyttää. Aurinkopaneelien putsaaminenhan toisi myös lisää työpaikkoja..

Annoin asian olla, mutta tulin siihen johtopäätökseen, että mongolialaiset lienevät niin tottuneita kivihiilen polttoon, ettei siitä haluta luopua. Lisäksi hiilibisnes on Mongoliassa merkittävä elinkeino, joten on selvää ettei hallituksella ole aietta luopua siitä ja siirtyä kestävämpään energiantuotantoon.

Onneksi sentään liikenteen tuottamaa saastemäärää on rajoitettu ja moni kansalainen ajaa hybridiautolla. Mutta etenkin talviaikaan matkustaessa kannattaa varautua hengitysoireisiin, jos olet yhtään altis.

Kielitaito

Kuten aiemmin todettu, englannilla et tee Mongoliassa oikeastaan mitään. Oppaat toki puhuivat hyvää englantia, samoin kuin majapaikkamme isäntä, mutta yleisesti esimerkiksi kaupoissa kukaan ei osannut englantia.

Mongoliksi on hyvä opetella peruskohteliaisuudet, vaikka kielen ääntäminen on aluksi todella vaikeaa ja äänteet erikoisen kuuloisia. Esimerkiksi ”kiitos” kirjoitetaan ”bayarlalaa” mutta lausutaan jotakuinkin ”bajarslaa”.

Vanhempi polvi saattaa puhua jonkin verran kiinaa ja osa väestöstä osaa hieman venäjää. Nykymongolia kirjoitetaan kyrillisin aakkosin, joten venäjän tuntemuksesta on apua. Vanha mongolin skripti on todella kaunista, ja onkin harmi että se on vaihdettu kyrillisiin merkkeihin.

Valuutta ja hintataso

Rahayksikkö on tögrög ja yksi euro vastaa reilua 300 tögrögiä (MNT). Kävimme vaihtamassa rahaa Ulan Batorin keskustassa muistaakseni State Department Storessa. Taisin vaihtaa satasen euroissa ja vähemmälläkin olisi pärjännyt, sillä maksoin suurimman osan ostoksista kortilla.

Minulla oli tuolloin käytössä pelkkä Visa Electron, joka toimi maksupäätteillä, mutta automaatista en jostain syystä saanut rahaa ulos. Kävin ostamassa yhden kalliimman perinnevaatteen, mikä piti maksaa nimenomaan käteisellä, joten matkaseuralainen joutui nostamaan omalla luottokortillaan minulle käteistä ja siirsin sitten verkkopankissa sen takaisin. Mongoliassa ei muuten käytetä ollenkaan kolikoita.

Mitä tulee hintatasoon, niin ainakin noin turistikauden ulkopuolella kaikki oli todella edullista. Meidän matkaseurueessa oli kolme ihmistä, ja minulla oli oma huone pariskunnan ollessa omassa kahden hengen huoneessaan. Majoitus maksettiin lähdön yhteydessä ja samalla maksettiin hostellin kautta varatut kaksi päiväretkeä, eikä koko paketin yhteishinnaksi tullut kuin noin 170€ per henkilö. Olimme reissussa 10 päivää.

—

Side note: Vapaa-ajan matkan päätteeksi osallistuimme erääseen seminaariin, mutta en käsittele sitä nyt tässä matkakertomuksessa. Seminaarin ja juhlallisuuksien aikana pääsimme kuitenkin näkemään mongolialaisia kansantanssi- ja musiikkiesityksiä. Esitysten kautta tutustuimme mm. hevosenpääviuluun, kurkkulaulantaan ja akrobaattisiin Mongol Biyelgee -tanssikuvioihin. Viimeisenä iltana saimme kutsun pohjoiskorealaiseen ravintolaan, jossa nautimme korealaisia herkkuja ja näimme Pohjois-Korean musiikkiesityksiä sekä pari japanilaista tanssiperformanssia.