Eurotrip: Kyyneleitä Auschwitzissä

VAROITUS: Teksti sisältää kuvauksia natsien tekemistä julmuuksista sekä kuvia keskitysleiriltä. Jos olet herkkä ihminen, jatka lukemista omalla vastuulla.

Vietin Varsovan jälkeen Krakovassa pari yötä, missä majoituin One World Hostelilla vanhan kaupungin tuntumassa. Saavuttuani bussilla kaupunkiin, en jaksanut enää tehdä mitään sinä iltana, vaan kävin vain ostamassa lähikaupasta ruokaa ja menin sänkyyn lepäilemään. Aamulla olisi myös herätys jo viideltä, sillä päiväretki Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille odotti.

Olin varannut reissun etukäteen Get Your Guiden kautta. Sivuilla on lukematon määrä vaihtoehtoja, mutta otin sen, mikä oli saanut eniten hyviä arvosteluja. Retken toteutti Krakowa Booking, mille annan täydet 5/5 pistettä. Retki kuljetuksineen maksoi noin 40€. Omatoimiretki olisi ollut puolet halvempi, mutta opastettu kierros oli mielestäni parempi vaihtoehto.

Kuljetus lähti vanhan kaupungin toiselta puolelta klo 6:35, joten kävelin sinne aamutuimaan tyhjillä kaduilla. Krakova ei ole yhtään vaarallisen oloinen, enkä tuntenut paikkaa uhkaavasti pimeälläkään. Ryhmässämme oli vajaa 30 tyyppiä, joiden kanssa lähdimme ajelemaan kohti Oswiecimin kaupunkia. Matkaa Krakovasta on reilun tunnin verran. Ikkunasta näkyi kauniissa aamu-usvassa kylpeviä peltoja ja metsiä. Saavuimme perille hyvissä ajoin, joten jouduimme odottamaan että alueelle pääsee sisään.

KL AUSCHWITZ I

Aloitimme kierroksen Auschwitz I:stä, joka toimii samalla suurena museona. Alue on täysin säilynyt, eikä sitä ole tuhottu, toisin kuin Birkenau. Suuntasimme leirin pääportista sisään ja alitimme Arbeit macht frei -kyltin, joka on varmasti ikonisin tunnusmerkki ykkösleirillä. Valitettavasti kyltin iskulause ei lupauksensa mukaisesti vapauttanut työtä tekeviä ihmisiä, vaan ennemminkin vain viivästytti heidän kuolemaansa pakkotyön ja kidutuksen kautta, tehden kohtalostaan vielä julmemman.

Auschwitz I:ssä on paljon tiilirakennuksia, joista moni pitää sisällään erilaisia näyttelykohteita. Eräässä rakennuksessa katselimme oppaan kertomusten siivittämänä valokuvia eri keskitysleireille saapuneista vangeista ja kuolemaantuomituista ihmisistä, sekä kuulimme, kuinka natsit harjoittivat ihmisten pakkosiirtoja eri puolilta Eurooppaa, kuten Kreikasta, Unkarista ja Hollannista. Näimme vitriineissä natsien kirjallisia dokumentteja, muun muassa henkilörekistereitä vangeista, sekä käskykirjeen ”lopullisen ratkaisun” toimeenpanemisesta, mikä määräsi juutalaisten joukkotuhon aloitettavaksi.

Vangit pakkotyössä

Leireille tuoduista muistetaan usein pelkkiä juutalaisia, mutta kuolleiden joukossa oli paljon myös puolalaisia poliittisia vankeja, joiden ainoa rikos oli edustaa tiettyä älymystön ryhmää, kuten opettajia, pappeja tai muita, jotka saattaisivat organisoida vastarintaa Natsi-Saksan miehitystä vastaan. Leirille tuotiin kuolemaan myös venäläisiä sotavankeja. Alkuun vankeja ei kuitenkaan tapettu silmittömästi, sillä heidän huomattiin olevan hyvää ilmaista työvoimaa. Monet nykyaikanakin toimivat suuryritykset käyttivät hyväkseen natsien ottamia työvankeja tai avustivat ”kolmannen valtakunnan” eli Natsi-Saksan asemaa. Näihin yrityksiin lukeutuvat mm. Hugo Boss, joka valmisti natsien sotilasasut, IBM, joka ylläpiti vankirekistereitä, sekä Volkswagen, Ford, Siemens ja Coca Cola.

Alkuun vangit kulkivat noin 7 kilometrin pituisen matkan kahdesti päivässä IG Farbenin kemiantehtaalle pakkotöihin. Jotta työaikaa säästyisi, oli logistisesti helpompaa perustaa tehtaiden lähelle toinen leiri, Auschwitz Monowitz, jolla emme vierailleet päivän aikana. IG Farben tuotti mm. keinokumia ja toimitti natseille ammuksia sekä Zyklon B:tä. Suurin osa tuotteista valmistettiin työvankien toimesta.

Toisessa rakennuksessa näimme tyypillisiä asuintiloja, mitkä olivat kaukana inhimillisistä olosuhteista. Vangit ja työorjat nukkuivat joko oljilla tai oljista tehdyillä patjoilla. Makuutilat oli niin tupaten täynnä, etteivät ihmiset pystyneet kääntymään kyljeltä toiselle. Aamuisin makuusaleista poistettiin yön aikana kuolleet. Peseytymistiloissa oli pelkät lavuaarit, ei suihkuja ollenkaan. Vessoissa vessanpöntöt oli vieri vieressä, eikä ihmisillä ollut minkäänlaista yksityisyyttä leirillä.

Henkilökohtaiset tavarat konkretisoivat kärsimyksen

Yksi surullisimmista rakennuksista oli paikka, missä oli esillä kuolleiden ihmisten henkilökohtaista omaisuutta. Kun juutalaisia alettiin pakkosiirtää Euroopasta, käskettiin heidän pakata mukaan vain yksi matkalaukku tärkeimpiä tavaroitaan. Heille uskoteltiin, että he siirtyvät asumaan uuteen paikkaan. Moni otti mukaansa arvoesineitä, jotka natsit anastivat juutalaisten saapuessa leirille. Osa vangeista laitettiin lajittelemaan ihmisten tavaroita.

Huoneenlevyiset vitriinit olivatkin täynnä hygieniatarvikkeita, matkalaukkuja, astioita, proteeseja, kenkiä ja silmälaseja. Eräs vitriini oli täynnä ihmisten hiuksia ja hiuksista punottuja kankaita. Tämä oli kohde, mitä ei saanut kuvata. En voinut estää kyynelvirtaa, kun katselin hiljaisuuden vallitessa pieniä lasten vaatteita ja kenkiä.

Teloitus, kaasutus, näännyttäminen

Toinen koskettava rakennus oli vankityrmä, missä ei myöskään saanut kuvata. Kellarikerroksessa sijaitsi seisomasellejä, pieniä koppeja, joissa ei mahtunut makuulleen, vaan vangit joutuivat pelkästään seisomaan. Vieressä oli hieman suurempia näännytyssellejä, joihin vangit heitettiin kokemaan hidas nälkäkuolema. Vankilarakennuksen ylemmässä kerroksessa oli pieni kylpyhuone, jonne naisvangit ohjattiin riisuutumaan ennen teloitusta. Heidän sanottiin pääsevän suihkuun, mutta riisuutumisen jälkeen heidät marssitettiinkin alasti pihan puolelle, missä heidät ammuttiin teloitusseinää vasten.

Auschwitz I:ssä oli myös yksi kaasukammio, missä vierailimme ensimmäisen osion loppupuolella. Teloitettavaksi joutuminen kuulostaa paljon inhimillisemmältä tavalta kuolla, kuin päätyä kaasukammioon. Ihmiset marssitettiin sinne niin ikään alasti, sillä tuollakin heille uskoteltiin edessä olevan suihkukäynti. Kammiossa oli vain yksi oviaukko, joten perälle joutuneet eivät päässeet mitenkään pakenemaan kerran sisälle jouduttuaan. Ovelta työnnettiin jatkuvalla syötöllä lisää porukkaa, ja kun kammio oli täynnä, ovi suljettiin ja ilmastointikanaviin kaadettiin Zyklon B:tä.

Vety-syanidihöyryt tappoivat kaasukammioon ahdetut ihmiset hitaasti ja erittäin tuskallisesti tukehduttamalla. Kuolema kesti noin 20 minuuttia, joten sinä aikana ihmisillä on täytynyt olla valtava paniikki ja epätoivo, kun he ovat tajunneet kohtalonsa. Seinät on täynnä raapimisjälkiä, kun kauhuissaan olleet ihmiset yrittivät kiivetä ruumiskasojen päällä kohti kammion kattoa.

Kaasukammion vieressä on jäljellä uuneja, jonne kuolleet ihmiset työnnettiin palamaan. Toisin kuin usein ajatellaan, natsit eivät itse polttaneet ruumiita, vaan ruumiiden käsittely, poltto, joidenkin ruumiiden joukkohautaaminen ja muu raakuus oli pakotettu muiden vankien tehtäväksi.

Kuljeskelimme vielä jonkun aikaa alueella ja opas kertoi aluetta halkovista sähköpiikkilanka-aidoista. Aitojen lähellä oli useita kieltokylttejä, joissa kiellettiin poikkeamasta kulkuväyliltä. Monet vangit näemmä yrittivät tehdä itsemurhan juoksemalla päin sähköaitoja. Näimme myös hirsipuita, joihin hirtettiin esimerkiksi pakoon pyrkineitä ihmisiä. Hirttotapahtumat olivat julkisia, sillä ne toimivat myös varoituksena muille pakoa yrittäville.

Vierailijat olivat silmin nähden järkyttyneitä alueella kulkiessaan, ja itselläni on kyyneleet nousseet monesti silmään tätä tekstiä kirjoittaessa.

AUSCHWITZ II BIRKENAU

Pienen tauon jälkeen siirryimme bussilla parin kilometrin päähän Birkenaun tuhoamisleirille, josta on jäljellä lähinnä rauniot. Toisen ikonisen kohteen, eli Birkenaun pääportin läpi kulkee edelleen junaraiteet, joita pitkin ihmiset kuskattiin kuolemaansa. Portin sisäpuolelta näkee alueen käsittämättömän laajuuden. Rakennuksia on ollut aikanaan yli 300, mutta nykyään niistä on jäljellä enää jokunen tiili- ja puuparakki.

Birkenauhin ihmiset saapuivat karjankuljetusvaunuissa, joihin kuhunkin oli tungettu noin 80 ihmistä matkalaukkuineen. Puisissa junanvaunuissa ei ollut ikkunoita eikä mitään, joten matka on ollut aivan hirveä. Ihmiset ovat varmasti olleet peloissaan, sillä kukaan ei tiennyt määränpäätä. Birkenaussa heidät päästettiin ulos asemalaiturille, jossa alkoi ihmisten jaottelu työkykyisiin ja työkyvyttömiin. Pienet lapset, raskaana olevat naiset, vammaiset ja vanhukset ohjattiin suoraan kaasukammioihin hävitettäviksi.

Työkuntoiseksi katsotut vangit siirrettiin parakkeihin, joissa he elivät keskimäärin muutaman kuukauden, kunnes kuolivat nälkään, kylmyyteen tai sairauksiin. Natsien kerrottiin olleen ystävällisiä ainoastaan tuossa valintatilanteessa, sillä he eivät halunneet herättää ihmisten epäilyksiä ja aiheuttaa joukkopaniikkia.

Kuoleman parakeista ei ollut poispääsyä

Vierailimme yhdessä kuoleman parakissa, jossa näimme lukemattomia kolmikerroksisia puulavetteja, joilla ihmiset nukkuivat. Opas kertoi, että alatasolla saattoi olla kymmenenkin ihmistä ahtautuneena pieneen tilaan, kun taas ylimmän tason valtasivat kaikkein vahvimmat. Parakeissa lämpö nousi ylös katon rajaan ja lisäksi ylimmät tasot olivat kaikkein puhtaimpia ja näin ollen halutuimpia. Sairauksien ja uupumuksen näännyttämät ihmiset oksentelivat ja joutuivat tekemään tarpeensa asuintiloissa laveteille, joten kaikki eritteet valuivat alemmille makuutasoille. Erillisessä rakennuksessa oli kylpyhuoneet, mutta ihmiset saivat käydä vessassa vain kahdesti päivässä ja sekin aika oli rajattu minimiin.

Työleirillä olleet vangit saivat jonkinlaista ruokaa, mutta aamupala koostui pelkästä nesteestä ja päivän aikaan saattoi saada yhden leipäpalan. Kuoleman parakkeihin ahdetut ihmiset eivät puolestaan saaneet ollenkaan ruokaa ja monet kuolivatkin nälkään. Jos parakit tulivat liian täyteen, siirrettiin osa vangeista ulos suljetulle sisäpihalle, missä he joutuivat viettämään yönsä myös talvipakkasilla. Osalle annettiin tyypilliset raidalliset vangin vaatteet ja puukengät, mutta osa sai jäädä ilman rihman kiertämää.

Ihmiskokeiden sairaat julmuudet

Birkenaussa tehtiin myös käsittämättömän sairaita ihmiskokeita, joita johti etunenässä Josef Mengele. Lääkeyhtiö Bayer oli mukana ihmiskokeiden järjestelyssä, ja eräs Bayerin työntekijä muun muassa valikoi vankeja erilaisiin kokeisiin. Ihmisiä laitettiin erivahvuisiin painekammioihin, ja testattiin, kuinka suurta painetta ihmiskeho kestää ennen räjähtämistä, eläviä ihmisiä uitettin jääkylmässä vedessä henkihieveriin asti, heihin injektoitiin erilaisia kemikaaleja ja myrkkyjä, ja katsottiin, millaisia vaikutuksia niillä on kehoon.

Ihmisiä myös tapettiin vain siksi, että heille pystyttiin tekemään tutkivia ruumiinavauksia. Myös eläviä ihmisiä leikeltiin ilman kipulääkettä tai nukutusta. Osa nykyaikana käytössä olevista lääkkeistä ja Bayerin tuotteista on kehitetty noiden ihmiskokeiden tuloksena.

Koska natsit halusivat säilyttää ainoastaan arjalaisen rodun, jossa ihanteena oli vaaleat hiukset ja siniset silmät, koetettiin ihmiskokeissa myös vaihtaa ruskeasilmäisten ihmisten silmien väriä ruiskuttamalla silmiin erilaisia kemikaaleja. Mietin, että jos olisin itse elänyt tuon ajan Puolassa, olisi minutkin tapettu pelkästään siksi, että olen sattunut saamaan geenilotossa ruskeat silmät.

Epäarjalaisia naisia myös pakkosteriloitiin injektoimalla munanjohtimiin kemikaaleja, mikä aiheutti tulehduksia ja hedelmättömyyttä. Moni naisista kuoli toimenpiteen jälkeen, leireiltä selvinneet kärsivät lapsettomuudesta ja komplikaatioista koko loppuelämänsä. Raskaana olevia naisia pakkoabortoitiin ilman minkäänlaista kivunlievitystä.

Kun leirien julmuudet paljastuivat muulle maailmalle koko kauheudessaan, tuli natseille kiire tuhota todistusaineistoa. Ennen venäläisten puna-armeijan saapumista natsit ehtivät tuhota suuren osan Birkenausta. Venäläiset vapauttivat viimeiset elossa olleet vangit ja osa natsijohtajista vangittiin. Kuten historia kertoo, moni natseista pääsi pakenemaan muun muassa Etelä-Amerikkaan saamatta koskaan tuomiota tekemistään kauheuksista. Osa on saatu kiinni ja tuomittu vielä vuosikymmenten jälkeen, mutta esimerkiksi Mengele sai elää loppuelämänsä vapaana Argentiinassa ilman mitään rangaistusta hirmuteoistaan.

Opimmeko mitään menneestä?

Birkenau ei ehkä ole yhtä vaikuttava vierailukohde, kuin Auschwitz I, mutta siellä tapahtui toisen maailmansodan raaimmat julmuudet. On hyvä käydä tutustumassa myös tuonne II-leirille, sillä vasta paikan päällä tajuaa asioiden mittakaavan. Mitkään dokumentit eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka silmitöntä tuhoaminen oli, ja kuinka laajalle alueelle Auschwitz oli levittäytynyt. Leirillä tapettiin parissa vuodessa vajaa 1,5 miljoonaa ihmistä, mutta todellista uhrien määrää on vaikea tietää, koska lopulta Birkenaun uhreista ei pidetty enää mitään kirjaa.

Natsit tappoivat toisen maailmansodan aikana yhteensä 11-17 miljoonaa ihmistä, mistä juutalaisia noin 5-7 miljoonaa, saman verran neuvostosiviilejä, tuhansia-satojatuhansia serbejä ja slaaveja, neuvostovankeja, romaneja, homoseksuaaleja, vammaisia, psyykkisesti sairaita ja muita halveksumiaan ihmisryhmiä. Tulee muistaa, ettei tästä kaikesta ole aikaa kuin päälle 70 vuotta – kyseessä ei ole mikään primitiivisen ihmisen toimintamalli, vaan länsimaisen ja sivistyneenä pidetyn Saksan järjestelmällinen tuhoamissuunnitelma viattomien ihmisten eliminoimiseksi.

Vielä karmeampaa on muistaa, ettei ihmiskunta ole ottanut juurikaan opikseen historiasta, vaan mitä julmimpia hirveyksiä tapahtuu edelleen maailman eri kolkissa. Viattomia ihmisiä tapetaan ja kidutetaan mitättömien syiden vuoksi ja osa kärsii kuoleman vain siksi, että sattuu edustamaan jonkun toisen mielestä vääränlaista etnisyyttä, ulkonäköä, elämänkatsomusta tai seksuaalista suuntautumista. Tapettiin ihmisiä sitten yksi, tuhat tai miljoona, on jokainen aiheettomasti kuollut ihminen liikaa.

—

Eurotrip 2019: Tallinna, Viro | Riika, Latvia | Kaunas, Liettua | Varsova, Puola | Auschwitz, Puola | Krakova, Puola | Kosice, Slovakia | Budapest, Unkari | Maribor, Slovenia | Wien, Itävalta | Praha, Tsekki | Berliini, Saksa