Eurooppa,  Italia,  Vatikaani

Rikas Vatikaani ja ikiaikainen Rooma

Kun lähdimme huhtikuussa ensimmäistä kertaa Italiaan, en olisi uskonut, että reissuja tulee samana vuonna vielä kaksi lisää. Marraskuinen matka Italiaan tulikin melko ex tempore, koska olimme suunnitelleet Toscanan reissua vasta ensi vuodelle. Matkaan vaikutti se, että veljelläni oli vanhentuva Wizzairin voucher, ja koska yhtiö oli juuri avannut uuden reitin Turusta Roomaan, päätimme hyödyntää tilaisuuden.

Vuokrasimme auton Fiumicinon kentältä ja ajoimme yöllä Rooman kaakkoislaidalle, jossa Airbnb sijaitsi. Asunnon löytämisen kanssa oli ensin pienoisia ongelmia, mutta lopulta emäntä ilmestyi omakotitalon pihalle.

Vatikaani

Aamulla suunnistimme autolla metrolinjan alkupäähän ja ostimme 24 h matkaliput. Rooman metrossa on vain kolme linjaa, joten kartta on helppo. Ajoimme suoraan Vatikaanin lähelle, koska olihan maailman pienin valtio nähtävä ja noukittava samalla maalistalle. Vatikaanivaltio olikin listallani maa numero 40.

Marraskuinen Rooma oli melko tyhjä, eikä kesän ruuhkaisista kaduista ollut tietoakaan. Lämpötila oli edelleen +21, joten matkustusaika oli ideaali.

Myös Vatikaani oli melko autio. Jonoa 1600-luvulla valmistuneeseen Pietarinkirkkoon oli maltillisesti, mutta emme silti lähteneet tuhlaamaan aikaa jonotukseen, koska meillä oli vain yksi kokonainen päivä Roomalle.

Minulla on tapana käydä matkoillani kirkoissa ja muissa uskonnollisissa paikoissa niiden kauneuden ja rauhallisuuden vuoksi, mutta periaatteesta en halua maksaa pääsymaksuja etenkään katoliselle kirkolle. Katolinen kirkko on maailman rikkain organisaatio, ja sen budjetti pyörii sadoissa miljardeissa euroissa.

Itse Pietarinaukio oli kyllä vaikuttava näky lähes 200 metrin leveydellään ja 284 pylväällään. Aukion keskeltä löytyy yksi Rooman kahdeksasta egyptiläisestä obeliskista. Erityisen kaunis Pietarinaukio oli ilta-aikaan. Palasimme nimittäin vielä Rooman kierroksen jälkeen Vatikaaniin katsastamaan iltavalaistuksen. Suosittelen!

Noin muutoin Vatikaani-kiinnostus loppui nopeasti, joten lähdimme kävelemään Tiberin vartta pitkin kohti Rooman kiinnostavampia nähtävyyksiä.

Rooman nähtävyydet

Ensialkuun Roomasta ei saanut oikein mitään otetta, eikä kaupunki aiheuttanut suurempia tuntemuksia, vaikka siellä kaunista olikin. Mutta kun pääsimme hiljalleen kohti vanhoja rakennelmia, alkoi Rooma-fiilis löytyä.

Kiertelimme ristiin rastiin katuja ja poikkesimme välillä syrjäisemmille kujille, missä oli ihastuttava tunnelma ja syksyn pehmeä valo. Etenkin Trasteveren alue oli viihtyisän tuntuinen.

Edes tunnetuilla nähtävyyksillä ei ollut tungosta, mikä oli kiva yllätys.

Ensimmäisenä Vatikaanin vieressä vastaan tuli Pyhän enkelin linna eli Hadrianuksen mausoleumi Tiberjoen varrella. Pyöreän linnan edustalla on antiikkinen enkelten silta, joka ylittää joen. Silta ja jokimaisema on todella kaunis kauempaa katseltuna.

Rooman keskustassa eniten porukkaa oli Trevin suihkulähteellä, enkä ihmettele, koska veden kiertokulkua kuvaava suihkulähde barokkikoristeisine seinineen oli oikeasti todella vaikuttava. Marmorista veistetyssä suihkulähteessä on paljon aikakautensa symboliikkaa, kuten neljä patsasta, jotka edustavat valistusajalla syntyneitä luonnontieteitä.

Trevin jälkeen käväisin Pyhän Ignazion kirkossa, ja se oli todellinen löytö! En ole missään nähnyt yhtä upeaa kattofreskoa. Alunperin 1600-luvulta peräisin oleva fresko noudattelee Italian barokkikaudelle uskollista di sotto in su -tyyliä, jossa katto kuvataan alhaalta ylös päin nähtävänä kolmiulotteisena tilana.

Jos joskus palaan Roomaan, haluaisin nähdä vielä Michelangelon maalaukset, jotka sijaitsevat Vatikaanin palatsiin kuuluvassa Sikstuksen kappelissa – olkoonkin sinne pääsymaksu. Nyt aikaa niiden katsastamiseen ei ollut.

Espanjalaiset portaat ohitimme pikaisesti, sillä kumpikaan meistä ei oikein hahmottanut, miksi portaiden olisi pitänyt kiinnostaa jotenkin. Aukio ei ollut mitenkään erityisen kaunis tai mieleenpainuva. Ehkä jotkut paikat tulevat ikonisiksi vain siksi, että ”niissä kuuluu käydä”.

Pantheonin temppeli oli yksi kohteista, jonka olin halunnut nähdä. Siellä kävin sisälläkin kiertelemässä ja katselemassa pyöreää arkkitehtuuria, johon kuuluu mm. maailman suurin raudoittamaton betonikupoli. Suurimman kupolin titteileistä kisaavat tämän lisäksi Pietarinkirkko ja Firenzen Duomo.

Temppeli tunnetaan kaikkien jumalten temppelinä, ja se on antiikin ajoilta parhaiten säilynyt monumentti – ehdottomasti vierailun arvoinen! Temppeli on rakennettu seitsemälle planeetalle, jotka kuvasivat siis aikanaan roomalaisten jumalia. Olin lapsena kiinnostunut kreikkalaisesta, roomalaisesta ja egyptiläisestä mytologiasta, joten Pantheon oli itselleni merkittävä kokemus.

Toista antiikin aikaista maailmanluokan nähtävyyttä eli Forumia kiipesimme katselemaan Capitolium-kukkulalle, joka on korkein Rooman seitsemästä kukkulasta. Kukkulat olivat aikanaan Rooman keskuspaikka, ja niillä on ollut tärkeä merkitys roomalaisessa mytologiassa, uskonnossa ja politiikassa.

Forumia katsellessa tajusi oikeasti olevansa eurooppalaisen sivistyksen kehdossa, ja Rooman maine ikiaikaisena kaupunkina iskostui selkeästi tajuntaan. Vaikka jäljellä ovat tätä nykyä enää rauniot, pystyi helposti kuvittelemaan 2600 vuotta sitten kukoistaneen hallinnollisen ja kaupallisen keskuksen loiston.

Samanlaista mykistyneisyyttä ja kunnioitusta menneitä sivilisaatioita kohtaan olen tuntenut Keski-Amerikan pyramideilla ja Kreikassa Heran temppelin raunioilla.

Forumilta käyskentelimme lopuksi Colosseumille, jonka molemmat meistä halusi nähdä iltavalaistuksessa. Colosseum värjäytyikin hiljalleen auringon kultaisen tunnin aikana lämpimän sävyiseksi, ja pian ilta oli laskeutunut.

Vuonna 80 valmistunut Rooman valtakunnan suurin amfiteatteri on Italian tunnetuimpia nähtävyyksiä, mutta paikalla oli normaaliin määrään nähden vain kourallinen turisteja. Yllätyin siitä, että Colosseum oli livenä pienempi, mitä olin kuvitellut.

Colosseumia ollaan restauroimassa, sillä se on ollut alttiina maanjäristyksille sekä kivivarkauksille, jonka seurauksena seinämät ovat murentuneet. En oikein tiedä, mitä ajatuksia uusi kiviverhoilu mielessäni herätti.

Tuli mieleen toinen uuden maailman seitsemästä ihmeestä, Chichen itza Meksikossa, missä Kukulkanin pyramidista kaksi sivua oli rekonstruoitu ja kaksi jätetty alkuperäiseen muotoonsa. Vanhojen kohteiden liiallinen restaurointi pilaa mielestäni historiallisen tunnelman, mutta ymmärrän, että joskus niin täytyy tehdä turvallisuuden vuoksi.

Loppukaneetti

Tämän enempää emme ahnehtineet Rooman nähtävyyksiä, sillä mitään absolutely must see -kohdetta ei enää listalta jäänyt uupumaan.

Uskallan väittää, että päivä-pari riittää Roomassakin, jos kohteet suunnittelee etukäteen ja kiertää ne järjestyksessä. Rooman keskusta ei loppupeleissä ole mitenkään megalomaanisen suuri, joten nuo tunnetuimmat nähtävyydet on helposti kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Totta kai esimerkiksi museoihin ja nähtävyyksien yksityiskohtaisempaan tutkimiseen saisi kulumaan enemmänkin aikaa. Keskustan ulkopuolella on myös laajasti muita nähtävyyksiä, jotka ovat varmasti jonkun kiinnostuslistalla.

Suosittelen matkustamaan Roomaan, kuten muuallekin Italiaan joko keväällä tai loppusyksystä. Esimerkiksi ravintoloissa ei tarvitse jonottaa nälkäkuoleman partaalla. Kaksi yötä Airbnb:ssä Ciampinon lentokentän lähellä maksoi 80 euroa, joten sekään ei ollut hinnalla pilattu enää tähän aikaan vuodesta. Myös tämä Airbnb-majoitus maatilalla Rooman itäpuolella lähellä Fiumicinon kenttää oli todella viihtyisä. Yövyimme tuolla toisella Rooman reissulla.

Roomasta jäi hyvä tunnelma, ja sen parasta antia oli ehdottomasti vanhat antiikkiset ja keskiaikaiset kohteet, joita pilkistää sieltä täältä katukuvassa. Arkkitehtuurin ja taiteen ystäville Rooma onkin ehdoton kohde. Itseäni ainakin viehätti ajatus siitä, että pystyin vielä satoja vuosia myöhemmin kuljeskelemaan aukioilla, jotka olivat aikakautensa suurten mestarien, kuten Michelangelon ja Raffaellon suunnittelemia.

Lisäksi Rooma oli muihin suuriin pääkaupunkeihin, kuten vaikkapa Pariisiin, Lontooseen ja Lissaboniin verrattuna paljon siistimpi.

Plussaa olivat myös syrjäisemmät kadut, joilla pääsee katselemaan roomalaista arkielämää. Ja nyt kun Italiasta on nähty kymmenisen aluetta, sanoisin myös, että Rooma on ainoa paikka, missä olen saanut hyvää pizzaa! Italiassa ollessa ei myöskään voi välttyä herkullisilta gelato-kojuilta. Taisinpa syödä tämän reissun aikana elämäni parasta lakritsijäätelöäkin.


Oletko käynyt Roomassa? Mitä pidit kaupungista?

20 kommenttia

  • Jaana Lappi

    Itse olen ollut Roomassa kaksi kertaa ja kyllä Pietärin kirkko on näkemisen arvoinen sisältä ja jos jaksaa vielä torniin kiivetä, niin Rooma aukeaa myös huikealla tavalla. Se jono kirkkoon on oikeastaan vain turvatarkastukseen ja kokemukseni on että se menee tosi nopeasti. Linjoja oli tosi paljon, mutta näyttää äkkiseltään ahtaalta. Olen ollut pahimpaan turistiaikaan siellä eikä kauaa mennyt kun oltiin jo sisällä. Kirkko itsessään on niin iso, että koko ihmismassa mahtuu sinne hyvin eikä ole edes ahdasta. Muutenkin Rooman kirkot ovat aivan huikeita- yksi lempikirkoistani on St Clementen basilika colosseumin takana.

    • Cilla Maria Travel

      Kiitos kommentista! Turvatarkastuksen portit taisikin näkyä aukiolle. Meillä tosiaan oli sen verran vähän aikaa varattuna Roomalle, ettei lähdetty tutkimaan Vatikaanin tarjontaa sen kummemmin. Sikstuksen kappeli olisi kiinnostanut, mutta jääköön se toiseen kertaan.

  • Elina / elinanmatkalaukussa

    Kuulostaa siltä, että loppusyksy ei oo yhtään hassumpi aika käydä Roomassa 🙂 Mäkin käännyin helposti kannoillani, jos kirkkoon on sisäänpääsymaksu, saa jäädä sitten välistä. Monipuolisesti oot tänä vuonna jo Italiaa nähnyt! 🙂

  • Eveliina / Reissukuume

    Ai että, tykkään lukea sun raa’an rehellisiä postauksia! 🙂

    Mulla on Rooma (ja Italia yleensä) käymättä. Jotenkin on olo, että Roomaa hehkutetaan vain, koska ”niin pitää tehdä”, ja siksi oon vältellyt koko paikkaa. Mutta ehkä sieltä tosiaan voisi löytyä kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää. Ja onhan se tuollainen ”pakollinen” turistikohde!

    • Cilla Maria Travel

      Heh, kiitos 🙂 En muista oliko just sun kanssa puhetta siitä aiemmin, että peruskohteet, kuten Lontoo ja Rooma ei oo kiinnostaneet koskaan. Mut ainakin itelle ne osoittautui kuitenkin positiiviseks yllätykseks. Riippuu varmasti hyvin paljon siitäkin, mitä lomalta kaipaa. Mä tykkään historiasta, joten noi Rooman historialliset kohteet kyllä kelpas. Lontoossa taas oli todella paljon monipuolista nähtävää, ja siellä muhun vetos hyvä katuruokakulttuuri, vaihtoehtoiset kaupunginosat ja isot puistot.

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Marraskuu tosiaan on varmasti mainio aika käydä Roomassa. Itse olen käynyt elokuussa, jolloin oli ihan tolkuttoman kuuma. Olen samaa mieltä, että ne ns. pakolliset Rooman nähtävyydet ehtii näkemään kyllä hyvinkin lyhyessä ajassa. Toisaalta, me taisimme viettää kaupungissa viisi päivää eikä aika kyllä siinäkään ajassa käynyt pitkäksi. Eli lyhyesti sanottuna, itse kyllä pidin kaupungista.

    • Cilla Maria Travel

      Näin oon ymmärtänyt, että siellä on ihan liian kuuma kesäaikaan. Taitaa tuo elokuu olla myös eurooppalaisten loma-aikaa, joten porukkaakin varmasti piisaa riittämiin. Ja uskon kyllä, että Roomaankin saisi kulumaan monta päivää jo pelkästään tunnelmallisten pikku katujen kiertelyyn 🙂

  • Pirkko / Meriharakka

    Jos tarkoituksena on kiertää Rooman ”perusjutut” – ja vaikka vielä käväistä Vatikaanissakin, niin juu, pari päivää riittää. Päivä laivaristeilylläkin riittää, jos kiirettä pitää 🙂 Aikoinaan siipalleni tuo risteilypäivä Roomassa (tai siis Civitavecchiasta bussilla Roomaan ja takaisin) oli ensi käynti kaupungissa ja hyvällä suunnittelulla onnistuimme näkemään nuo kaikki päivässä. Itse olin käynyt kaupungissa joskus aikaisemmin, viettänyt siellä jopa silloin viikon – ja kyllä tuonne varmaan vielä joskus palataankin, mutta kyllä Rooma onnistuu tosiaan nopeastikin!

    • Cilla Maria Travel

      Suunnittelu on kaiken a ja o! 🙂 Vaikkei meilläkään mitään tarkkaa suunnitelmaa ollut, niin mielessä kuitenkin ne kohteet, mitkä haluaa nähdä. Kartasta on myös hyvä tutkia etukäteen ja summailla, missä mikäkin nähtävyys sijaitsee.

  • Kthetraveller

    Olen käynyt Roomassa ja Vatikaanissa monen monta vuotta sitten. En edes muista, milloin. Sen muistan kumminkin, että tykkäsin tosi paljon. Kyseessä oli päiväreissu ja siksi ei oikein jäänyt enempää mieleen. Voisi oikeastaan ottaa Rooman uudelleen visiteerauslistalle ja kävisi siellä juuri keväällä / marraskuussa, kun on rauhallisempaa.

    • Cilla Maria Travel

      Kiitos kommentista 🙂 Taitaa suuren osan mielipiteet Roomasta olla positiiviset. En ainakaan muista kuulleeni, et kukaan olis sitä koskaan haukkunut! Luultavasti itekin tulee siellä joskus vielä käytyä ainakin lennon puitteissa.

  • Taina

    Vain kerran Roomassa käynyt ja aika pitkälti kävellyt nuo pakolliset. Jos ikinä sinne tiesi vie uudelleen ja aikaa on – Sikstuksen kappeli on aivan erityinen. Freskot ehdottomasti mutta se tunnelma jäi sieluun ja mieleen. Museon läpi kävely vie aikaa mutta kannatti.

  • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

    Pyhän Ignazion kirkko freskoineen näyttää todellakin löydöltä, kuten sanoit! Tämän postauksen perusteella kävisin kyllä katsomassa livenä, jos Roomaan joskus menen. Jostain syystä Rooma ei ole vielä houkutellut riittävästi, vaikka monessa paikassa Italiassa onkin tullut käytyä.

  • Aila ja Juha

    Olen käynyt Roomassa kaksi kertaa, toinen oli toukokuussa, toinen kesäkuussa ja muistan hyvin, miten tuo huomiosi kesän lomasesongin ulkopuolella käymisestä on hyvä. Rooma ei kuitenkaan ihan kokonaan ole tyhjä koskaan, mutta noin välttää varsinaiset ruuhkat. Ja oli kiva nähdä, miten olitte löytäneet myös muita kuin niitä jokaisen turistin kohteita. Ja sama huomio ruuhkattomista iltanäkymistä, ihan toinen tunnelma. Ei minuakaan mitenkään erityisesti innosta lähteä Roomaan niin sanotusti lomalle, mutta koen, että siellä käyminen on kyllä osa matkailijan ja muidenkin yleissivistystä. On niin paljon historiaa ja mielenkiintoisia paikkoja. Aila

  • Stacy Siivonen

    Minulla on vähän sama juttu kirkkojen kanssa. Aivan erityisesti katolilainen kirkko edustaa pahuutta, kuten antigender-liikettä ja aborttien vastustamista.
    Historia on tehnyt minuun vaikutuksen jossain Saqsayhuamanissa ja Tiruvannamalaissa. Sen lisäksi suomalainen kirkkojen 33, 3 km etäisyys toisistaan ja tietysti niitä edeltäneiden rautakautisten pyhien lehtojen vastaava etäisyys tekee vaikutuksen. Esitän tämän yleisen kysymyksen: millä matematiikalla.
    Minuakin kiinnosti lapsena ja nuorena antiikin historia ja vieläkin. Minulla on antiikin kolikkokin.
    Minuun teki vaikutuksen Sääksmäen Rapolanharju ja että ihmiset 1700-luvulla tiesivät, että siellä oli muinaislinna ja viisseinäiset talot Aunuksessa, joille naureskeltiin Suomessa toivottoman vanhanaikaisina teoksessa, joka oli 1800-luvulta.
    Minunkin pitäisi tehdä kirkoton reissu Vatikaaniin. Se olisi kyllä eeppistä.

  • Hannamari / Kohdemaa numero 28

    Roomassa olen käynyt kerran, Italiassa kahdesti. Espanjalaiset portaat muistan pimeään ilta-aikaan eläväisenä ja tunnelmallisena paikkana, eli ehkä se oli se juttu. 😀 Me kierrettiin melkein kaikki mainitsemasi kohteet, Sikstuksen kappelia myöten, ja olihan ne maalaukset upeita. Kun kaikki tärkeimmät nähtävyydet tuli nähtyä, ei jäänyt mitään erityistä hinkua matkustaa uudestaan Roomaan. Maaliskuussa (viikolla 10) turisteja oli kyllä jonoksi asti, ja lisäksi muistan, että hyvän ravintolan löytäminen tuntui harvinaisen vaikealta!

  • Reissu-Jani

    Roomaan voisi vielä joskus palata. Viikossa ei ehtinyt kun nähdä osan pintapuolisesti. Pantheoninin temppelissä kävin kolme kertaa matkan aikana – se oli niin vaikuttava paikka. Olin heinäkuussa jolloin lämpötilat olivat noin 35 asteessa. Turhan kuuma paikka tällöin kiertää nähtävyyksiä. Olen muuten Roomassa syönyt erittäin huonoa pitsaa – turisteille tarkoitetussa ravintolassa, mutta löytyi sieltä kyllä hyviäkin ravintoloita ja ruokaa kun hieman osasi etsiä. Oli myös hauska havaita kuinka pukeutuminen vaikutti palveluun: suorat housut ja pitkähihainen kauluspaita – erinomainen palvelu, shortsit ja lyhythihainen kauluspaita – töykeää palvelua. Tämä oli useammassa paikoissa, eli se miltä näytit vaikutti hyvin paljon siihen millaista palvelua sait.

  • Emilia/Merkintöjä maailmasta

    Olipa kiva lukea sun blogia pitkästä aikaa! 😊 pitää lukea useammin 😀
    Itsekin tosiaan tykkäsin Roomasta marraskuussa (tästä tosin on tosi pitkä aika), mutta sillonkin sai aika tehokkaasti kiertää paikkoja käyttämättä aikaa jonoihin. Treviltä on sellainen kuva, jossa näyn tyyliin vain minä ja joku mies. 😀 ja sama homma täällä, gelatot olivat tuolla niin hyviä!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.