Monte Albán, sapoteekkien temppelikaupunki

Otin torstaina hostellin kautta 200 pesoa maksaneen päiväretken sapoteekkiraunioille (kertomus artikkelissa alempana). Meinasin alunperin mennä vain tuonne Monte Albániin, jonka kierros olisi kestänyt kymmenestä kahteen. Kierreltyämme raunioilla kello oli kuitenkin vasta yksi kun lähdön aika koitti, joten päätettiin shuttlessa tapaamani brittimiehen kanssa, että jäisimme vielä muullekin tourille, joka kestäisi iltakuuteen asti. Olimme ainoita, ketkä olivat buukanneet vain lyhyen retken. Maksoimme oppaalle 50 pesoa lisää ja jatkoimme matkaa.

Raunioiden jälkeen kävimme Arrazolan kylässä jossain puuesineitä ja muita koristeellisesti maalattuja käsitöitä valmistavassa pajassa. En jaksanut kierrellä paikassa kovin pitkään, vaan menin ulos juttelemaan intialaisen ikivanhan miehen sekä meksikolaisen pariskunnan kanssa.

Käsityöpajalta suuntasimme Cuilapanin vanhaan luostarimaiseen kirkkoon, jonka holvien alla kuljeskelimme hetken. Kirkko poikkesi muista Meksikossa näkemistäni kirkoista arkkitehtuuriltaan, sillä tämä oli saanut enemmän vaikutteita roomalaisilta kuin espanjalaisvalloittajilta. Kirkossa oli meneillään messu, joten emme päässeet kaikkiin osiin. Avoinen holvirakennus oli todella kaunis, mutta kärsinyt ajan saatossa. Maanjäristysten takia oikeanpuoleiset pylväät ovat jo aikaa sitten romahtaneet. Vasen puoli on tuettu metallipalkeilla, sillä täällä on seismistä toimintaa lähes päivittäin.

Tämän jälkeen menimme syömään La Cabana del Indio -ravintolaan lähelle Zaachilan kaupunkia. Ruoka oli buffet-tyylinen ja todella herkullista! Erityisen hyviä oli rapeat tortillarullat eli flautat (huilu espanjaksi) ja maissinlehteen käärityt liha-maissitaikinanyytit eli tamalet. Chilit oli niin tulisia, ettei brittimies pystynyt syömään kuin yhden haarukallisen. Tuumasimme, että pidämme molemmat kyllä tulisesta ruuasta, mutta tässä menee raja. En pystynyt itsekään syömään kaikkea, sillä tulisuus oli niin voimakasta, että se tappoi kaiken maun muusta ruuasta. Ravintolalounas maksoi 200 pesoa, sillä otin ruuan lisäksi myös Agua Jamaican eli hibiskuksen kukasta tehdyn mehunkaltaisen juoman, sekä café de ollan (savipannukahvi), joka on hyvin tyypillinen tälle alueelle.

Ravintolan jälkeen ajoimme viimeiseen kohteeseen Santa Rosaan, jossa tutustuimme mustan keramiikan valmistukseen. Savenvalantaa on aina yhtä mukava katsella. Maailmassa kuulemma vain kahdessa paikassa valmistetaan tätä mustaa keramiikkaa; täällä Oaxacassa sekä Jenkkien New Mexicossa. Oaxacan menetelmä on kuitenkin ainoa, jossa käytetään edelleen prekolumbiaanista valmistustekniikkaa. Perheyrityksillä on omat salaisuutensa keramiikan valmistukseen, eikä niitä ole kaikilta osin paljastettu julkisuuteen. Keramiikan mustaa sävyä voidaan kontrolloida sillä, kuinka pitkään esineitä poltetaan uunissa. Osansa mustaan väriin tuo savessa oleva magnesium (jos oikein muistan). Jos esineeseen halutaan kiiltävä pinta, savea hangataan manuaalisesti ennen uuniin laittoa.

—

MONTE ALBÁN

Historiaa

Mutta sitten aiheeseen. Oaxacan alueella on yli 4 000 arkeologista kohdetta. Monte Albánin rauniot sijaitsee samannimisillä vuorilla, vajaa 10 km Oaxacan pääkaupungista länteen. Temppelikaupunkia pidetään Mesoamerikan vanhimpana varsinaisena kaupunkina ja sen rakentaminen aloitettiin noin 500 eaa. Kaupunki kasvoi nopeasti seuraavan kolmensadan vuoden aikana ja siellä oli parhaimmillaan 50 000 asukasta. Itse temppelialueella ei asunut kuin korkea-arvoista papistoa, mutta alueen laitamilla oli asutusta myös tavan kansalle. Sijainti vuoren laella, 400 metriä laakson yläpuolella oli merkittävä puolustuksen kannalta. Laaksossa on edelleen ikiaikaisia kyliä, kuten Mitla ja Etla.

Sapoteekit saivat vaikutteita kulttuuriinsa ja rakennelmiinsa Mesoamerikan vanhimmalta intiaanikansalta olmeekeilta näiden tullessa myymään peilejä Oaxacan laaksoon noin 850 eaa. Sapoteekkien tiedetään olleen yhteyksissä myös muinaisen Teotihuacánin asukkaiden kanssa ja tehneen muun muassa vaihtokauppaa. Vuoden 750 tienoilla kaupunki hylättiin ehkä kuivuuden takia tai siksi, ettei sapoteekeillä enää ollut kovin merkittävää poliittista valtaa ja ihmiset alkoivat muuttaa 700-luvulla muille alueille. Kaupunki säilyi sellaisenaan ja myöhemmin mm. miksteekit pitivät sitä pyhänä paikkanaan.

Hautausmenot ja uskonto

Kuulimme oppaalta tarinoita mm. hautausmenoista ja uskonnosta. Sapoteekit hautasivat vainajat talojen alla olleisiin pieniin kivialttareihin, joista on löydetty viitteitä myös Teotihuacánin oaxacalaisten asuinalueelta. Seitsemän vuoden jälkeen kun liha oli maatunut, kerättiin luut pois kivihaudasta, jotta hautakuopassa olisi tilaa tuleville vainajille. Vainajan mukaan matkalle tuonpuoleiseen laitettiin uhrilahjoja. Monte Albánista on löydetty yhteensä 300 hautaa, joiden joukossa on Mesoamerikan intiaaniraunioiden merkittävin hauta-aarre. Hauta no. 7 löydettiin vuonna 1932 ja siellä oli mm. kultaa, obsidiaania, turkoosia, jadea ja muita arvoesineitä. Hautalöytö oli siinäkin mielessä merkittävä, että sen myötävaikutuksesta myös muita Mesoamerikan intiaaniraunioita alettiin tutkia ja ennallistaa.

Opas muuten kertoi yllättävän tiedon, josta ainakin minulla oli ollut täysin väärä käsitys. Olin ihaillut Teotihuacánissa rakennusten seinien muuraussaumoissa olevia pieniä kiviä ja näin samantyylisiä myös Monte Albánin kohteissa. Luulin niiden olleen aikalaisten lisäämiä koristeita, mutta se onkin kuulemma merkkinä siitä, että kyseinen rakennus on tutkittu ja rekonstruoitu siltä osin. Jos taas sauma on paljas, on se osa siinä kunnossa kuin mitä se löytöhetkellä oli.

Sapoteekit uskoivat muiden intiaanikansojen tavoin luonnonvoimiin ja -ilmiöihin, ja he ajattelivat, että sateen, tuulen, kuun, tulen yms. takana olivat erilaiset jumalhahmot. Näitä hahmoja palvottiin ja lepyteltiin rituaalimenoin ja uhrauksin. Myös eläimiä kuten kyyhkysiä uhrattiin, mutta ihmisiä heidän ei tiedetä uhranneen. Pyhiä eläimiä olivat jaguaari, käärme ja kotka.

Alueen temppelit ja muut kohteet

Rakennelmista minulla ei ole hirveästi kerrottavaa, sillä meillä oli yhteensä vain ehkä kaksi tuntia aikaa kierrellä laajalla alueella, eikä opas kuljettanut meitä kuin puolelle kohteista, jotka sijaitsevat pohjoisella tasanteella. Alue on sen verran suuri (2 000 hehtaaria), että aikaa olisi helposti kulunut kokonainen päivä. Alla kuva alueesta pohjoistasanteelta kuvattuna.

Kun opastettu kierros oli ohi, meillä oli vain puoli tuntia aikaa omatoimiseen kuljeskeluun. Juoksin käytännössä koko alueen läpi, sillä halusin nähdä ennen kaikkea alueen toisessa päässä olevan ”Tanssijoiden gallerian” eli kivipaasit, mihin on kaiverrettu outoja ihmishahmoja. 1800-luvulla tutkijat luulivat, että kyseessä on jokin tanssia kuvaava ”historiankirjoitus”, mutta myöhemmin he ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että kaiverrukset kuvaavat kuolinkouristuksissaan vääntelehtiviä ihmisiä. Historoitsijat uskovat miesten esittävän lähikylien sotavankeja, jotka vangittiin ja kastroitiin ennen kuolemaa, osalta poistettiin sisäelimet. Monet Meksikon intiaanikansoista oli hyvin julmia nykymittapuun mukaan. Todennäköisesti kaiverrokset ovat olleet propagandaa tuleville valloittajille, jotta nämä jättäisivät kaupungin valloituksen väliin. Tanssijoiden gallerian kaiverrukset ovat peräisin aikajaksolta 500 – 100 eaa.

Pyramidialue itsessään koostuu 200 x 300 metrin kokoisesta keskusaukiosta, jolla sijaitsee mm. observatorio ja papiston palatsit, ja aukion päädyissä olevista eteläisestä ja pohjoisesta tasanteesta. Alueen sivuilla on pienempiä pyramiditemppeleitä ja pallokenttä, jossa pelattiin muinaista rituaalista pallopeliä. Pohjoistasanteen erikoisuutena on myös syvään kaivettu keskusallas, johon sapoteekit keräsivät sadevettä. Allas oli päällystetty stukolla, joten vettä pystyi säilömään altaassa vain 10 päivää, jonka jälkeen stukko olisi alkanut liukenemaan. Vesi johdettiin kanavointia pitkin eri rakennuksiin. Alueella oli myös akvedukteja ja viemäröinti. Keskuskaukion alla on tunneleita, joita pitkin pappi kulki temppelistä toiseen ja ilmestyi yllättäen aivan toisaalle kuin missä hänet oli aiemmin nähty. Näin tavan kansalle annettiin kuva, että papit pystyivät liikkumaan rakennusten välillä jumalallisen voiman avulla. Kaikkia tunneleita ei ole tutkittu, joten niiden täydellistä merkitystä ei vielä tunneta.

Universumin tärkeys

Kuten muillekin intiaanikansoille, myös sapoteekeille astronomia oli tärkeä osa päivittäistä elämää. Sen avulla ennustettiin vuodenkiertoa ja ajoitettiin lääkinnällisten kasvien poimintarytmiä. Tähtitaivaan ja ilmansuuntien perusteella asemoitiin myös kaupunkikuva. Keskusaukion päätemppeli oli sijoitettu auringon mukaan. 8.5. ja 5.8. aurinko paistaa viiden sekunnin ajan suoraan zeniitistä ja valaisee temppelin kauniisti katossa olevasta aukosta (kuva alla). Keskusaukiolla sijaitsee myös observatorio, jonne oli pääsy vain harvoilla ja valituilla tiedemies-papeilla ja muilla korkea-arvoisilla henkilöillä. Tiedemies-papiston koulutus aloitettiin jo lapsena, joten heille oli aikuisuuteen mennessä kehittynyt erinomainen tieteellinen osaaminen. Observatorio rakennettiin noin vuonna 100 eaa.

Aukion laidalla on suurikokoinen steela, jolla on korkeutta lähes 6 metriä. Se on Monte Albánin vanhimpia steeloja (aikakaudelta 100 eaa – 300 jaa), ja se on toimittanut mm. astrologisen kalenterin ja keskipäivän näyttäjän virkaa. Vuosittain steelan heittämä varjo myös kertoi kesä- ja talvipäivänseisauksien ajankohdan, sillä varjo piteni ja lyheni sitä mukaa, kun vuodenkierto eteni. Obeliskin kaltaisen monumentin itäsivulla on kaksi hieroglyfiä, joista toinen kuvaa vettä ja toisen merkitystä ei ole onnistuttu selvittämään. Länsisivulla on sapoteekkikalenterin mukainen päivämäärä, jonka uskotaan liittyvän johonkin merkittävään tapahtumaan, jota tämä kivipaasi edustaa. Monte Albánista on löydetty myös uniikki vaakatasossa oleva narratiivinen steela ja se on yksi harvoista, joka on löydetty alkuperäiseltä paikaltaan.

Samasta puusta veistetty

Alue on sen verran laaja, että haluan käydä siellä joskus vielä uudelleen. Sama oli Teotihuacánin kanssa. Ensin kannattaa käydä opastettu kierros, jotta saa jotain faktatietoa oppaalta ja sen jälkeen alueelle voi mennä kuljeskelemaan toisen kerran omaan tahtiin. Olen nyt tällä reissullani tutustunut syvemmin niin asteekkeihin, teotihuacanoihin, mayoihin kuin sapoteekkeihin, ja pystyy huomaamaan selkeästi, että vaikka Mesoamerikka onkin valtava alue (pelkästään Meksiko on viiden Suomen kokoinen), on näissä kaikissa kulttuureissa hyvin samantyylisiä piirteitä. Kansat ovat ajan saatossa sekä käyneet vaihtokauppaa että sotineet keskenään, mutta myös ottaneet vaikutteita toisiltaan.

Tosin samoja elementtejä kuten luonnonvoimiin uskominen ja tietyt hautausrituaalit löytyy monesta muustakin luonnonkansan kulttuurihistoriasta. On kuitenkin kiehtovaa huomata, miten universaaleja uskomuksia ja tapoja eri kansakunnilla on historian aikana ollut riippumatta asuinpaikasta. Pyramideja löytyy niin Keski-Amerikasta kuin Egyptistä, maailmannapa käsitteenä on tuttu sekä Mesoamerikan intiaanikansoille että Mongolian shamanisteille, kolmiosainen maailmankäsitys mihin kuuluu ylinen, tämä maailma sekä alinen on osa Meksikon intiaanien kuin myös muinaisten suomalaisten maailmankuvaa, tähtitieteen ja ilmansuuntien merkitys ja eläinten pitäminen jumalallisina olentoina on niin ikään yleismaailmallinen perinne. Ihmiset ovat loppupeleissä aika samanlaisia, vaikka ensisilmäyksellä toisen kulttuuri saattaa näyttääkin oudolta tai jopa raa’alta.