
Nizwa on Omanin kiehtovimpia kaupunkeja
Omanin pääkaupunkiseudulta 180 km etelään sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävä Nizwan kaupunki. Reilu 70 000 asukkaan Nizwa oli aikanaan Omanin pääkaupunki, mutta nykyään sitä voidaan pitää maan kulttuuripääkaupunkina. Hajarvuoriston kupeessa sijaitseva Nizwa jakautuu uuteen ja vanhaan osaan, joista etenkin vanhankaupungin lyhdyin valaistut kujat viehättävät autenttisuudellaan.
Vanhaankaupunkiin ei kannata edes yrittää autolla, koska parkkitilaa ei kapeilla kaduilla ole. Aivan linnoituksen vieressä on kuitenkin iso julkinen parkkialue, johon mekin jätimme auton. Mitään parkkimaksuja ei ole, ja auton jättäminen vartioimattomalle parkkipaikalle on turvallista, koska Omanissa on aivan olemattomat rikostilastot.




Kastelujärjestelmällä on pitkät perinteet
Kaupungin ympärillä levittyy vehreät keitaat, joissa kasvaa taatelipalmuja, mangopuita ja sokeriruokoa. Omanin ikiaikainen aflaj-kastelujärjestelmä, joka on edelleen käytössä mm. Nizwassa, kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Lähes 5000 vuotta vanha kastelujärjestelmä mahdollistaa viljelyn kuivassa ja kuumassa ympäristössä. Aflaj-systeemissä kaivoista ja lähteistä nostetaan vettä ja ohjataan se kanavia pitkin kilometrien päähän. Tutustuimme samanlaiseen kastelujärjestelmään myös Hajarvuorilla sekä Arabiemiraateissa Al Ainin kaupungissa, joka sijaitsee aivan Omanin rajan tuntumassa.


Nizwan linnoitus
Yksi Nizwan tunnetuimmista nähtävyyksistä on 1650-luvulla rakennettu linnoitus, joka toimii niin museona kuin kulttuurikeskuksena. 5 rialin (n. 12 euron) pääsymaksulla pääsee tutustumaan omanilaiseen taiteeseen, historialliseen arkkitehtuuriin sekä kulttuuriesityksiin. Linnoituksen muurit toimivat hyvänä spottina myös auringonlaskun ihailuun. Linnoituksen näkyvin elementti on 45 metriä halkaisijaltaan oleva yli 30-metrinen torni.





Nizwan linnoitus on Omanin vierailluin kansallismonumentti, ja meidänkin aikaan linnoituksen sisäpihalla kävi vilinä, kun omanilaiset perheet kokoontuivat viettämään aikaa ja pitämään hauskaa meille vieraaksi jääneen esityksen parissa. Vaikken ymmärtänyt, mille ihmiset nauroivat, minusta oli ihastuttavaa katsella iloisia ihmisiä.


Al-Razha on aineetonta kulttuuriperintöä
Tanssin kieltä kuitenkin ymmärsimme. Muurien sopukoissa pääsee nimittäin heittäytymään omanilaisten rytmien vietäväksi, kun tarttuvaa melodiaa laulavat miekkoja heiluttelevat tanssijat esittelevät perinteistä Al-Razha-performanssiaan. Alunperin seremoniatanssi on ollut osana sodankäyntiin valmistautumista ja voiton juhlintaa, mutta nykyään se liittyy olennaisena osana juhlatapahtumiin, kuten häihin.
Al-Razha on listattu Unescon ihmiskunnan aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Tanssijoiden valkeiden pukujen huomattavin yksityiskohta on khanjar-tikari, joka on muinainen persialainen vallan ja miehisyyden symboli. Tätä nykyä se on myös Omanin kansallistunnus.


Vanhankaupungin sokkeloissa
Koko vanhakaupunki on muurien suojissa ja sen sokkeloista voi nykypäivänä löytää asutuksen lisäksi majoituspalveluita, ravintoloita ja pieniä putiikkeja, joissa myydään muun muassa hopeakoruja, makeisia, vaatteita ja saviesineitä. Soukissa sai kuljeskella ja katsella vapaasti myytäviä tuotteita ilman minkäänlaista tyrkyttämistä.




Kävimme syömässä ravintola Drishassa, jossa oli oikein viihtyisä tunnelma. Viereisessä pöydässä istui joukko naisia ja lapsia, ja katselimme yhdessä hymyssä suin lasten temmellystä. Ruoka-annoksia joutui odottamaan jonkin verran, mutta annokset olivat kertakaikkisen herkullisia. Drisha sijaitsee aivan linnoituksen vieressä, ja kattoterassilta oli kiva katsella myös muuta iltaelämää.



Huomio kiinnittyi siihen, että kadulla oli melko hiljaista. Alhaalla liikenneympyrässä oli ruuhkatukos, kun joku pysähtyi purkamaan tavaroita autosta, mutta kukaan ympyrässä odottaneista ei tööttäillyt raivoisasti. Myös kaduilla parveilleet ihmiset olivat hiljaa. Näin rauhallisuutta arvostavana Omanista jäikin minulle hyvin miellyttävä fiilis.

Ihmiset vaikuttivat hieman varautuneilta, mutta todella ystävällisiltä. Katseen kohdatessa ventovieraiden kanssa nousi monen kasvoille hieman ujo hymy. Uskon, että viihtyisin Omanissa pidempäänkin, enkä yhtään ihmettele, miksi siitä on tulossa hiljalleen suosittu maa expatien keskuudessa.


Majoitusongelmia
Meidän oli ensin tarkoitus yöpyä linnoituksen vieressä olevassa House 76 -nimisessä majatalossa. Tapani mukaan tein kuitenkin ensitöikseni ludetarkastuksen, ja löysin kuin löysinkin tyynystä jälkiä luteista. Niimpä käännyimme kannoillamme ja varasimme lennosta toisen majoituksen.
Olen kerran joutunut lude-revohkan keskelle Panamassa, ja sen jälkeen olen myllännyt sängyt heti ensimmäisenä missä tahansa majapaikassa. House 76:kin näytti päällepäin siistiltä, mutta se ei ole mikään tae.


Nizwan uuden kaupungin puolella sijaitseva IntercityHotel (*affiliate-linkki) osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Huone oli sopivan tilava ja tahrattoman puhdas. Hotellilta löytyi myös kattavasti varusteltu kuntosali ja uima-allas.
Yksi yö maksoi 115 €, minkä lisäksi menetimme edellisen majapaikan 37 €. Booking.com ratkaisi myöhemmin reklamaationi, mutta minun olisi pitänyt käydä hakemassa rahat takaisin House 76:sta, koska siellä oli käynyt vain käteinen. Enpä jaksanut.


Oman ei ole ongelmaton maa, mutta erittäin turvallinen turistille
Tykästyin Omaniin ikihyviksi, ja myös Nizwasta jäi todella hyvät muistot. Kaupungissa oli mukava paikallinen tunnelma. Muita turisteja ei juuri näkynyt, vaikka Nizwa onkin yksi Omanin suosituimmista kohteista.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei Omankaan mikään paratiisi ole. Muiden Persianlahden maiden tavoin maassa asuu vierastyöläisiä, ja etenkään kotiapulaisten olot eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Laki on myös erittäin tiukka kaikenlaiselle valtiolliselle kritiikille, eikä medialla ole täydellistä sananvapautta.
Tiukkojen perinteiden ja vahvan islaminuskon myötä rikollisuus on hyvin vähäistä, ja Oman on luokiteltu muutama vuosi sitten turvallisimmaksi maaksi ulkomaalaisille. Eittämättä se onkin edelleen yksi Lähi-idän turvallisimmista maista myös siksi, ettei se ole osallisena missään alueen konflikteista. Lisäksi Omanin poliisi on tunnettu siitä, ettei se ole korruptoitunut, kuten monessa muussa Lähi-idän maassa.
Mutta vaikka maa on uskonnollinen, ovat käytänteet kuitenkin länsimaistuneet ajan saatossa. Esimerkiksi lapsiavioliitot eivät kuulu Omanin kulttuuriin, vaan avioitumisen ikäraja on 18 vuotta. Oman oli minulle käyty maa numero 50, ja se meni heittämällä Top 3:een Meksikon ja Italian seuraksi!

Kaikki Oman-postaukset:


18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Näyttääpä tuo Nizwan vanhakaupunki kiinnostavalta. Paitsi että se on hieno, niin en ylipätään ole ihan vastaavia nähnyt muualla. On hienon näköinen sekä päivällä että ilta-aikaan. Mielenkiintoinen myös tuo kastelujärjestelmä, tuolla taitaa siis olla mittavat pohjavesivarannot? Ja niin näyttää tuo Nizwan linnoituskin olevan varsin hieno. Erityisesti tykkään noista muureista, ja upea auringonlasku toden totta!
admin
Kyllä, se oli todella erilainen kuin muut vanhat kaupungit. Kiehtovaa myös, miten kestävää tuo mutatiilirakentaminen on! Pohjavesivarantoja on pääasiassa pohjoisessa vuoristoseudulla, kun lumihuiput sulaa kesäisin. Sadetta Omanissa tulee harvakseltaan, mutta nykyään kerralla saattaa sataa useamman kuukauden edestä. Varsinainen sadekausi esiintyy vain etelässä ja se on joskus loppukesästä.
Anne | Elämää Nomadina
Hienoja kuvia, Nizwa näyttää ja kuulostaa todella varsin kiehtovalta, ja nuo iltavalaistukset on ihanan tunnelmallisia! Linnoitukset on sellaisia kohteita mihin itsekin tulee lähes poikkeuksetta suunnattua jos sellainen kaupungista löytyy, vanhojen muurien sisällä haahuillessa tulee usein jotenkin sellainen ajattomuuden tunne.
admin
Se on totta 🙂
Eveliina / Reissukuume
Nizwa vaikuttaa kyllä juuri sellaiselta kohteelta, että haluaisin sisällyttää sen omaan Omanin-matkaani, jos sellainen joskus tulee 🙂
Toi kasteluvesijärjestelmä oli itselleni ihan uutta tietoa 😮
admin
Se on kyllä suositeltavaa, jos tuonne joskus eksyt 🙂
Sari/ matkalla lähelle tai kauas
Hienoja kuvia. Kiva, että näkee Omanista hiukan erilaisia kyliä. Ja ilman pilvenpiirtäjiä.
admin
Omanissa ei ole yhtään pilvenpiirtäjää edes pääkaupungissa. Siellä ei saa rakentaa yli 5-kerroksisia taloja, koska kaupunkisuunnittelussa on pyritty säilyttämään perinteet ja luontomaisemat. Ihan tosi hieno juttu mielestäni!
Ne Tammelat
Kuulostaa ja näyttää kyllä tosi viihtyisältä kaupungilta, ei ihme, että tykästyit noin paljon! Rauhallinen liikenne, tyrkyttämättömyys ja ylipäätään metelin taso kaupungilla ovat sellaisia, jotka vaikuttavat tosi paljon fiilikseen, minkä paikasta saa.
Mieletön kastelusysteemi kyllä ja hyvin on osattu jo tuhansia vuosia sitten tehdä kerralla hyvä, kun on edelleen käytössä 🙂
admin
Kyllä tuo rauhallisuus miellytti sen jälkeen, kun oltiin oltu vajaa pari viikkoa Marokossa ja Egyptissä 😀 Ja joo, myös tuo linnoitus on tosi hyvin säilynyt ottaen huomioon, että se on tehty mutatiilistä!
Elina / elinanmatkalaukussa
Ehkä niillä oli joku paikallinen stand up menossa ? 😀 Kylläpä Nizva näyttää tosi kauniilta ja uskon, että olisin pitänyt sen tunnelmasta jos sinne asti olisi päässyt! 🙂
admin
Saattoi olla joo 🙂 Ehkä sun on kumottava Omanin kirous ja matkustettava sinne joskus uudelleen. Sillä kertaa pysyttelet poissa vesiaktiviteettien ääreltä!
Merja / Merjan matkassa
Upea auringonlasku ja kaunis tuo linnoitus! Hyvä, että olet tarkkana luteiden kanssa. Omalle kohdalle niitä ei ole osunut, mutta olen lukenut kauhukertomuksia enkä todellakaan haluaisi viettää yötä niiden kanssa. Minä myös myllään sängyt reissuilla kaiken varalta.
admin
Se linnoitus pääsee oikeuksiinsa just kultaisen tunnin aikaan eli hieman ennen auringonlaskua. Ja luteet on kyllä ikävä vitsaus. Jotenkin sen pystyy vielä käsittelemään matkalla, mut olis ihan hirveää viedä niitä mukana. En koskaan pidä reppua tai matkalaukkua auki majapaikassa enkä levittele tavaroita laukusta ulos, toki myös ihan torakoiden, hämähäkkien yms. takiakaan.
Aila jaq Juha
Paria asiaa herätti heti kiinostuksen Omaniin: vanha kaupunki ja rauhallisuus. Saksassa käymme aina kaupunkien Altstadteissa, mikäli ne ovat pommituksilta säilyneet. Hyvältä tuntui myös se, että on turvallista. Joskus olemme esimerkiksi Pariisin metrossa jääneet seuraavalla asemalla pois, kun samassa vaunussa on ollut henkilö, jolla on reppu mahan päällä ja hän hermostuneena nykii repun naruja. Mielessä on käynyt pommi. Kolmenkmmenen vuoden aikana on kaikenlaista sattunut, mutta ei mitään kovin vakavaa. Jos on tuollainen paikka, jossa voi rauhassa liikkua ja olla, niin …
Juha
admin
Se on kyllä harmi, että Euroopassakin on kohonnut terrori-iskun vaara. Just oli joku uutinen, että eri puolilla Eurooppaa on estetty lähiaikoina kymmeniä terrori-iskuja, ja onhan niitä päässyt seuloista läpikin valitettavasti.
Pirkko / Meriharakka
Itsekin tapaan edes hiukan nostella lakanoita ja sijauspatjaa tsekatakseni, ettei mitään epäilyttävää näy, vaikkei ole vielä (?!) kertaakaan osunut kohdalle. Enemmän ehkä muiden ötököiden kuin luteiden takia tapaan nykyisin myös nostaa kengät vähintään jollekin hyllylle tai sitten matkalaukkutelineelle asetetun laukun päälle.
Melkein näitä Omanin juttujasi lueskellessani jää miettimään, että pitäisikö maalle joskus vielä uhrata enemmänkin kuin päivän risteilypysähdys …
admin
Kenkiä kyllä tulee kopistelua liian harvoin. Guatemalassa kyllä tsekkasin aina ennen jalkaan laittamista, ettei niissä ole mitään. Kylppärissä kun majaili toisinaan isoja hämähäkkejä, joiden myrkyllisyys jäi arvoitukseksi :[
Oman meni mulla ainakin top kolmoseen Meksikon ja Italian kanssa, että lämpimästi suosittelen jos yhtään kiinnostaa. Haluan kyllä itekin sinne vielä joskus palata, ehkä sadekauden aikaan etelässä sijaitsevaan Salalahiin.