Paratiisista ekokatastrofiin – Onko Tulumilla tulevaisuutta?

Tulum. Tuo instakuvien parrasvaloissa paistatteleva Riviera Mayan trendikohde, joka tuntuu olevan yhden jos toisenkin haavelistalla. Itse kävin Tulumissa ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja tammikuussa 2022 suunnistin sinne uudelleen. Tällä kertaa agendani oli tehdä tutkimusta luonnonsuojelun ja vastuullisuuden tiimoilta, sillä tarvitsin materiaalia Tourism in Coastal and Marine Destinations -kurssin laajaan lopputyöhön.

Tulum koostuu kolmesta alueesta: rannasta (Playa/Zona Hotelera), kaupungista (Pueblo) ja viidakosta, joka jää kaupungin ja rannan väliin. Tulum on rakennettu alunperin trooppisen metsän keskelle, ja koska rakentaminen on ollut niin nopeaa, ei infrastruktuuri ole ehtinyt kehittyä samaa tahtia.

Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten alueella asui muutama tuhat ihmistä, mutta nykyään asukasluku lähentelee 60 000:tta, kun diginomadit ja muut tilapäisasukkaat otetaan mukaan. Alkuun Tulum houkutteli hippejä, oman elämänsä shamaaneja ja muita vaihtoehtoelämää kaipaavia maailmanparantajia. Sittemmin sinne tiensä löysivät tuhannet ja taas tuhannet somevaikuttajat.

Meksikon matkailuministeriön (SECTUR) mukaan vuonna 2021 pienessä Tulumissa oli 159 hotellia – kuka tietää, kuinka paljon tuon lisäksi on Airbnb-kämppiä. Tulumissa käy vuosittain yli 2 miljoonaa turistia, ja määrä on kasvanut räjähdysmäisesti koronan aikakaudella, kun Meksiko on ollut harvoja maita, jotka ovat päästäneet myös rokottamattomat turistit sisään.

Tulumiin pätee sama, mitä sanoin cenoteistakin edellisessä postauksessa: onhan se kaunis, sitä ei voi kiistää. Instakuvissa komeilee usein turkoosi meri, valkoiset hiekkarannat, vienosti tuulessa huojuvat palmut, kauniit smoothie bowlit, rennot boho-tyyliset ravintolat ja luksusta huokuvat asunnot.

Tulum on tuota kaikkea, mutta sillä kaikella on myös likainen hinta. Tätä hintalappua piilotellaan somekuvissa, eikä ekokatastrofin partaalla olevan unelmakohteen ongelmista pukahdeta juurikaan matkablogeissa. Kyseessä on joko tietämättömyys tai välinpitämättömyys.

---

Tässä on erinomainen dokumentti, joka kuvaa tekstissäkin kerrotut Tulumin ongelmat.

---

Ongelmana sähkön puute ja jätteenkäsittely

Monelle karu todellisuus jätettä tulvivine katuineen selviää vasta paikan päällä, mutta kuviin rajataan silti vain kohteen parhaat palat. Tämä houkuttelee taas uusia ja uusia turisteja paikalle kalastelemaan sitä kauneinta somekuvaa. Lumipalloefektin tavoin ongelma kasvaa kasvamistaan.

Toisaalta ihmiset, jotka viettävät lomansa kapealla rantakaistaleella resorteissa, missä työntekijät siivoavat aamun pikkutunteina mädälle haisevat sargassumlevät piiloon, eivät näe tai halua nähdä sen kuplan ulkopuolelle. Kivenheiton päässä noista viherpesua harjoittavista ”eco chic” -keitaista kuorma-autot kippaavat soljuvana virtana resorteista tulevaa jätettä keskelle viidakkoa.

Kaupungin osalta homma toimii hieman paremmin, koska ainakin keskustassa on valmis infra ja esimerkiksi sähkön toimitus on suht varmalla pohjalla, kun taas moni rannalla sijaitsevista resorteista ja ravintoloista pyörii edelleen diesel-generaattoreiden turvin. Generaattorit kuluttavat vuodessa yli 9 miljoonaa litraa dieseliä.

Sähköverkkoon liittymistä vastaan on argumentoitu mm. sillä, että valaistus häiritsee kilpikonnien munintaa rannalla, mutta mielestäni tällaiset heppoiset perustelut ovat täysin tyhjiä. Jos kilpikonnien elämä olisi todellisuudessa prioriteettien kärkisijoilla, ei noita resorteja ja muuta turisti-infraa olisi rakennettu alunperinkään.

Tulumissa sekä kiinteän jätteen että jäteveden käsittely on olematonta, minkä seurauksena noin 80 % yrityksistä kippaa likavedet härskisti viidakkoon. Sieltä ne imeytyvät huokoisen karstimaan läpi maanalaisiin virtauksiin, josta Tulumin pohjavesikin tulee.

On uskomatonta, että tällaiset yritykset voivat markkinoida itseään termillä ”eco conscious”.

Koko Jukatanin niemimaan pohjoisosa on hapertuvaa kalkkikiveä, minkä sisällä maanalaiset joet virtaavat satojen kilometrien matkan. Kyseessä on maailman suurin maanalainen vesiverkosto. Tuo sama vesi kulkee myös cenoteihin, joissa turistit käyvät vaaraa aavistamatta uimassa.

Moni sairastuu Meksikon reissulla vatsatautiin ja syyttää siitä ruokia, mutta todellisuudessa ulosteperäisiä bakteereja on voinut yhtä hyvin joutua suuhun myös uimareissuilla. Vaikka cenoten vesi näyttää kristallinkirkkaalta, fakta on, että suurin osa Jukatanin cenoteista on saastunut.

Pohjasyinä korruptio, ahneus ja liikaturismi

Toinen ongelma jätevedenkäsittelyssä on vuotavat ja liian pienet septiset tankit, joihin rakennukset keräävät likaisen veden. Osa tonteista on alunperin kaavoitettu yhden perheen asunnoksi, mutta korruption ja epäselvien maakauppojen vuoksi kukaan ei valvo, mitä tonteille oikeasti rakennetaan.

Erityisesti Tulumin viidakko-osioon nousee jatkuvalla syötöllä uusia luksuskerrostaloja, condoja, joiden asunnot päätyvät yleensä ulkomaalaisten sijoittajien käsiin, mistä niitä sitten vuokrataan turisteille.

Viidakon kaikissa osissa, rannalla eikä paikallisten asuinalueella ole katuviemäröintiä, joten sateella likavesi jää lillumaan maahan pitkäksi aikaa. Siellä missä viemäröinti on rakennettu, saattaa keskellä katua olla avoin viemäriaukko, joka on pimeällä vaarallinen. Viemärit ovat myös huonossa kunnossa, joten likavesi sekoittuu ennen pitkää pohjaveteen.

Majoituimme tammikuussa uudehkolla Aldea Zaman alueella, joka sijaitsee kaupungin ja viidakon rajamailla. Alue mainostaa itseään kestävän kehityksen naapurustona, mutta vaikea sanoa, millainen todellisuus oikeasti on. Viidakkoahan sitä meidänkin rakennuksen tieltä tietenkin on kaadettu.

Laitoin arkkitehtitoimistolle kyselyä Sanctuary Tulumin talotekniikasta, mutta en ole saanut vastausta. Saman toimiston joissain projekteissa käytetään käänteisosmoosia vedenpuhdistukseen ja he myös mainostavat puhdistavansa jäteveden kiinteistön omalla järjestelmällä.

Upeiden condojen ja hotellien katoilla näkyi myös aurinkopaneeleja, ja eräästä myynti-ilmoituksesta luin, että meidänkin condossa olisi ollut aurinkopaneelit, joskaan kovin suuria ne eivät voineet olla, koska katolla oli kaksi uima-allasta ja kattoterassi. Toisaalta aurinkopaneelitkaan eivät ole ongelmaton ratkaisu. Rakennusten edustoilla näkyi myös lajittelupisteitä, mutta se ei kerro mitään siitä, mihin jätteet päätyvät, kun ne häviävät pihasta.

Toki jos edes yksikin noista ekoteoista on totta, on se aina askel parempaan.

High seasonin aikaan jätettä kertyy Tulumin alueella 240 000 kiloa päivässä. Vain hieman asutuksen ulkopuolelle viidakkoon sijoitetut kaatopaikat täyttyvät nopeasti, joten uusia joudutaan perustamaan tihenevään tahtiin.

Tulumissa ei ole minkäänlaista kierrätysjärjestelmää, ja ainoa toimija onkin vapaaehtoisvoimin toimiva kansalaisjärjestö Tulum Sostenible, joka yrittää edes hieman helpottaa kasvavaa jäteongelmaa. Oxxon edessä näkyi myös täyteen ahdettu pullonkeräyskori, mutta infotarrasta päätellen kierrätysprojekti oli ollut toiminnassa vain vuosina 2018-21.

Kansalaisjärjestöt ovat saanet painostettua osan yrityksistä vaihtamaan kertakäyttömuovin biohajoaviin materiaaleihin. Hyvä edistysaskel, mutta suuressa mittakaavassa vain pientä näpertelyä. Siinä vaiheessa, kun dieselin käry verhoaa ympäristön ja jätteet heitetään rakennuksen taakse, on melko merkityksetöntä, tarjoaako ravintola juomansa agavesta vai muovista tehdyllä pillillä.

Kun katsoo etenkin tavallisten ihmisten asuttamia alueita tai rantaan kulkevan tien vartta, olo tuntuu toivottomalta. Vihreän metsän sijaan näkyy muovia, kaljapulloja, patjoja, pakastimia ja muuta roinaa, joka ei tietenkään kaikki ole peräisin pelkästään turisteilta.

Mutta liikaturismi pahentaa ongelmaa vuosi vuodelta. Mitä enemmän esimerkiksi condoille ja ”eco resorteille” on kysyntää, sitä voimakkaammin kiinteistöfirmat siihen vastaavat. On myös todella ristiriitaista, että paikalliset asuvat slummin kaltaisissa oloissa, kun kivenheiton päässä turistit lekottelevat yltäkylläisyydessä.

Aldea Zama, jossa majoituimme, oli käytännössä yksi suuri rakennustyömaa. Ihme kyllä, meidän katu oli hiljainen, mutta lukemattomista majoitusarvosteluista voi lukea, kuinka ihmisten lomat ovat menneet pilalle jatkuvan rakennusmekkalan keskellä. Tämä sama kuvio toistuu kaikkialla Tulumissa missä vaan on tilaa rakentaa jotain uutta. Sen vuoksi kaupunkikin laajenee koko ajan syvemmälle viidakkoon.

Viidakon siimeksessä risteilee reittejä kohti rantaa, mutta viidakon rauhallisuus on kaukana. Ympäriltä kuuluu kolinaa ja kolketta, piikkausvasaroiden ja kaivinkoneiden jyrinää. Linnut vielä ihme kyllä liversivät keskelle työmaata jätetyissä puissa. Mietin, milloin sekin luonnonääni vaimenee.

Uusien asuinalueiden teitä ei ole merkattu, eikä karttapalvelut ehdi päivittää jatkuvasti syntyviä uusia katuja, ja olenkin lukenut ihmisten tarinoita, kuinka he ovat eksyneet sokkeloiseen viidakkoon. Nämä kaikki seikat kannattaa pitää mielessä, kun valitsee majapaikkaa.

Rannat

Palataan sitten vielä rannalle. Karttaa katsomalla saa kuvan, että rannassa kulkee viivasuora tie, jota käyskentelemällä voi nauttia rennosta rantatunnelmasta ja merituulen leyhystä. Todellisuudessa merestä ei näy pilkahdustakaan eikä vilvoittava merituuli pääse heilauttamaan edes hiussuortuvaa. Niin täyteen rantaviiva on eteläpuolella rakennettu. Rannalle on melkoisen vaikea päästä, ellei sitten halua maksaa 50 dollarin pääsymaksua jollekin beach clubille.

Helpoiten rantaelämästä pääsee nauttimaan Tulumin pohjoisella rantaviivalla, jonka pohjoisimpaan osaan pääsee helposti myös Tulumin Maya-raunioiden kautta. Joimme siellä kookosvettä ja nautimme lämpimästä turkoosista vedestä.

Pohjoispuoli rannasta oli siinäkin mielessä leppoisa, ettei siellä raikunut musiikki ja basson jytke, kuten beach clubeilla. Kannattaa siis suunnata rannalle Avenida Coban eikä Avenida Kukulkanin kautta. Coballa on myös pyörätie toisin kuin Kukulkanilla.

Tammikuussa sargassum-tilanne oli melko hyvä, eikä edes siivoamattomilla rannoilla odottanut metrien levävalli. Aiemmin ruskeaa levää tuli Karibianmeren rannoille vain sadekauden aikaan, mutta viime vuosien aikana levää on alkanut tulla ympäri vuoden. On parempia ja huonompia päiviä.

Levän lisääntymiseen vaikuttavat sekä ilmastonmuutos ja sitä kautta merten tasapainon häiriintyminen, mutta myös liikaturismi. Luontoon pumpatun jäteveden ulosteperäiset bakteerit toimivat lannoitteena levälle likaveden päätyessä mereen.

Karibianmerellä rannikkoa verhoaa tiheä mangrovemetsä, joka toimii normaalisti luontaisena suodattimena. Kun kasvillisuus hävitetään hotellien tieltä, pääsee sisämaahan kaadetut jätevedet kulkeutumaan lopulta esteettä mereen. Tämä yhdessä aurinkorasvan kanssa aiheuttaa myös mm. korallien tuhoutumista. Levän lisääntyminen ei siis ole ainoa ongelma.

Karibian alueen koralliriutoista peräti 80 % on kuollut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun koralliriutta tuhoutuu, aiheuttaa se kerrannaisvaikutuksena myrskytuhojen pahenemisen. Kun rannikolta katoaa aiemmin aallonmurtajina toimineet riutat ja mangrovekasvustot, nousevat aallot paljon korkeammaksi, mikä näkyy erityisesti myrskykauden aikana.

rePlanet, CINVESTAV ja Tulum Sostenible tekevät töitä mangrovealueiden suojelemiseksi ja ennallistamiseksi.

Tulumissa toimii myös Beyond Coral Foundation, joka edistää merielämän säilymistä ja ennallistaa kuolleita riutan osia. Riviera Maya voisi ottaa paljon oppia myös etelärajan toisella puolella sijaitsevasta Belizestä, joka on onnistunut luonnonsuojelussa paremmin.

Caye Caulkerissa moni hostellikin käyttää käänteisosmoosia veden puhdistukseen, minkä lisäksi jätteenkäsittely on siirretty modernille tasolle. Kaatopaikat on rakennettu säännösten mukaan, jolloin niiden alla on kalvot, mitkä estävät jäteveden imeytymisen maaperään ja sitä kautta vesistöihin.

On todella sääli, että Meksikossa on niin surkea valtiovalta ja korruptio rehottaa ennennäkemättömällä tavalla, että pysyviä edistysaskelia on vaikea ottaa. Kaiken lisäksi ympäristöasioista raportoivat tahot, kuten toimittajat, aktivistit ja asianajajat pääsevät usein hengestään. Sama toistuu ympäri Latinalaisen Amerikan.

Ahau Collection – puhtaasti vihreä

Mutta löytyy Tulumista jotain hyvääkin. Tutkiessani kohteen ekologisuutta, tuli Ahaun nimi usein vastaan – ja nimenomaan hyvässä valossa. Ahau Collectioniin kuuluu useita resortteja, joiden rakentamiseen on käytetty paikallisia raaka-aineita ja joiden toiminta on kokonaisuudessaan ekologista.

Mainitsemisen arvoista on, että Ahaun kolme hotellia ovat ainoat koko Tulumissa, jotka ovat saaneet kansainvälisen Green Key -sertifikaatin. Esimerkiksi rantakaistalla toimiva Ahau Tulum ei harrasta viherpesua toisin kuin monet naapurinsa, vaan sen toimintaa voi tukea hyvällä omallatunnolla.

Alunperin kiinnostuin Ahausta Tulumin ehkäpä tunnetuimman nähtävyyden vuoksi. 10-metrinen ”Ven a la luz” (Tule valoon) -patsas on uniikki ja kaunis, koska sen sisällä kasvaa pieni puutarha. Joidenkin mielestä patsas on ruma, mutta siitä on joka tapauksessa tullut ikoninen kuvauskohde Tulumin reissaajille.

Patsas rakennettiin herättämään tietoisuutta Riviera Mayan herkästä ekosysteemistä. Aiemmin sitä sai kuvata ilmaiseksi, mutta nykyään sinne on 60 peson eli muutaman euron pääsymaksu. Jonoa oli niin paljon, että jouduimme odottamaan lähes tunnin, että pääsimme kuvaamaan rintaansa raottavaa patsasta.

Ahau Tulumin kautta pääsee ilmaiseksi rannalle, joten se on hyvä paikka ihan jo senkin takia. Pihapiirissä on rento tunnelma, eikä musiikki ainakaan päiväsaikaan jytkä täysillä, vaikka siellä DJ onkin soittamassa.

Yhtiön omistuksessa on myös Raw Love -kahvila/kasvisruokaravintola, jonka tarjonnasta pääsee nauttimaan sekä rannalla että kaupungissa. Raw Loven ruuat ovat vegaanisia ja gluteenittomia eikä niissä ole lisättyä sokeria. Kävimme syömässä molemmissa, ja juttelin samalla työntekijän kanssa Tulumin ympäristöongelmista.

Ulkomaalaisissa blogeissa tehdyistä taustaselvityksistä esiin nousi hotellien osalta esimerkiksi Papaya Playan nimi, mutta muista toimijoista en uskalla sanoa mitään, koska en ole omakohtaisesti niissä käynyt. Bucketlist Bri on tutkinut asiaa myös paikan päällä, joten hänen blogistaan saanee varmempaa tietoa.

Kaupungin puolella sijaitsevista ravintoloista Raw Loven lisäksi vastuullisuudessa on kunnostautunut ainakin kuvankaunis Encanto, josta saa myös Jukatanin alueen perinteistä herkkua, marquesitoja.

Mitä turisti voi tehdä?

Jos tuntuu, että Tulumiin on edelleen päästävä, vähintä mitä voi tehdä, on olla tietoinen kohteen tilasta. On hyvä tehdä kattava taustaselvitys majapaikasta ja ravintoloista, missä asioi. Näin voi vaatia palveluntarjoajilta muutosta, ja sitä kautta yrittää vaikuttaa sijoittajiin ja alan rahoittajiin. Sitähän asiakkaille tarjotaan, millä on kysyntää.

Paikan päällä ollessa olisi hyvä tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja säännöstellä vedenkulutusta. Ilmalämpöpumppua kannattaa huudattaa vain silloin, kun sitä välttämättä tarvitsee. Sama pätee valaistukseen. Aurinkorasvan ja hyttysmyrkyn pitäisi olla riuttaystävällistä eli mahdollisimman luonnonmukaista. Aurinkorasvoissa pahimmat komponentit ovat oksibentsoni ja nano-partikkelit.

Totta kai luontoa täytyy suojella Tulumin lisäksi kaikissa kohteissa mihin turismi ulottuu, ja on meidän kaikkien tehtävä huolehtia, että oma ekojalanjälki on mahdollisimman pieni.

Eräs Facebook-kommentoija sanoi Playa del Carmen -postauksen yhteydessä, että matkabloggaajat nostavat itsensä muiden turistien yläpuolelle tekemällä valintoja omatoimimatkoillaan ja näin alentavat pakettimatkalaisia. Jäin miettimään, millä tavalla se pakettimatkalle osallistuminen estää vastuullisten valintojen tekemisen?

Nykypäivän valintojen maailmassa on silkkaa piittaamattomuutta käpertyä tuollaisten tekosyiden taakse ja perustella sillä omaa negatiivista kulutuskäyttäytymistään. Jos aikoo matkustella, täytyy osata ottaa myös vastuu niistä omista teoista. Eihän sillä ole mitään merkitystä, onko se matka varattu Bookingista vai TUIn sivuilta.

Ei tämä myöskään ole mikään kilpailu siitä, kuka on paras matkailija. Kyse on yleismaailmallisista velvollisuuksista, jotka eivät aina ole niin mukavia. Kuten olen sata kertaa sanonut, matkailu ei ole ihmisoikeus. Se on etuoikeus, jonka mukana tulee vastuu. Ja suurin vastuu on nimenomaan bloggaajilla, tubettajilla ja muilla somevaikuttajilla, joiden tulisi näyttää hyvää esimerkkiä ja jotka omalla toiminnallaan houkuttelevat muita matkustamaan.

Mutta oli miten oli, Tulum on kuuma puheenaihe, ja sen kohdalla suojelun tarve on erityisen huomionarvoista, koska kohde on rakentunut niin nopeasti, ettei luonto ehdi sopeutua. Jukatanin edustalla sijaitsee myös kaksi maailman suurimmista ekosysteemeistä, vedenalainen vesiverkosto ja läntisen pallonpuoliskon suurin koralliriutta, joten alueen suojelu on ensiarvoisen tärkeää.

Riviera Mayalla on myös paljon muita liikaturismista kärsiviä kohteita. Kun katsoo Playa del Carmenia, voi todennäköisesti nähdä Tulumin tulevaisuuden. Turismi leviää joka tapauksessa kovaa vauhtia alas Quintana Roon rannikkoa pitkin haukaten koko ajan suuremman ja suuremman palan aiemmin koskemattomasta luonnosta.

Kun olimme Pueblassa, juttelin kestävää arkkitehtuuria opiskelleen Airbnb-isäntämme kanssa, ja hän sanoi, että samanlainen ekokatastrofi on meneillään ainakin pohjoisessa Isla Holboxilla ja etelässä Mahahualissa.

Tuntuu järjettömältä, etteivät sijoittajat ja yritykset ymmärrä, että edesvastuuttomalla toiminnallaan he ennenpitkää tuhoavat koko alueen, jonka jälkeen jäljelle jää vain pilaantunut luonto, jota turistit karttavat.

Mutta sitä ennen luonnosta revitään viimeisetkin rippeet irti, sillä Tulumiin on tarkoitus avata uusi luksusmatkailijoita palveleva lentokenttä lähitulevaisuudessa. Sen lisäksi Jukatanille on rakenteilla Tren Maya -junaverkosto, joka uhkaa UNESCOn maailmanperintöaluetta ja useita alkuperäisyhteisöjä.

Tähän asti Cancúnin lentokenttä on ollut pullonkaulana alueen liikenteessä, mutta saavutettavuuden parantumisen myötä turistimassat tulevat räjähtämään totaalisesti käsiin. Pientä toivoa kuitenkin on. Tulumista suuntasimme nimittäin vielä Belizen naapurissa sijaitsevaan Bacalariin, jossa meininki oli aivan erilainen. Kadut olivat puhtaana ja luonnosta välitettiin oikeasti.

Bacalarissa toimivat matkailualan yritykset sanoivatkin, että he tekevät kaikkensa, jottei Bacalarista tulisi seuraava Tulum. Sopii toivoa, että tuo asenne soljuu sieltä myös pohjoiseen ennen kuin on liian myöhäistä.

---

Mikäli aihe kiinnostaa, löytyy netistä paljon kattavia artikkeleita ja tutkimuksia. Tässä vain muutama:

• The Dark Side of Tulum -dokumentti
• Blue Ocean Network: Corruption and Greenwashing on the Riviera Maya
• EcoCult: The Amount of Greenwashing in Tulum is Sickening. Literally
• The Beam Magazine: The Dark Side of Tulum
• Mexico Daily Post: Garbage in Eden; Tulum Landfill Saturated
• Riviera Maya News: Studies on cenotes show high levels of contamination
• The Yucatan Times: New Tulum airport scheduled to open in December 2023
• Mongabay: Full steam ahead for Tren Maya project as lawsuits hit judicial hurdles
• The Top Brokers of Mexico: Green and Sustainable Development: Architectural Trends in Tulum
• Inter-American Development Bank: Belize Shows the Caribbean How to Better Manage Waste Products