Pieni Bacalar on Quintana Roon helmi

Reissatessamme Jukatanin niemimaalla, aloin jo menettää toivoni koko alueen suhteen. Playa del Carmen, Cozumel, Valladolid, Chichén itzá ja Tulum eivät erityisemmin napanneet, vaan turistisuus, rahastuksen maku, roskan määrä ja epäaito tunnelma söivät lomafiilistä.

Olin kuitenkin laittanut pienet odotukset rantareissumme viimeisen kohteen, Bacalarin harteille. Olikin ihana nähdä, että odotukset täyttyivät moninkertaisesti.

Bacalar oli minulle uusi tuttavuus, joskin olin lukenut siitä jonkin verran etukäteen. Osa reppureissaajista pysähtyy Bacalarissa matkalla Belizeen, mutta suurin osa kulkee siitä vain läpi saapuessaan Tulumista ja ottaessaan veneen Bacalarin naapurikaupungista, Chetumalista Belizen saarille.

Laguuni on Bacalarin vetonaula

Bacalar on pieni, noin 11 000 asukkaan kylä aivan Meksikon etelärajalla. Muista Quintana Roon kohteista poiketen se ei sijaitse Karibianmeren rannalla, vaan sisämaan puolella. Vesi on silti tärkeä elementti Bacalarille, ja se onkin tunnettu erityisesti upeasta laguunistaan.

42 kilometriä pitkää ja leveimmillään 2,5 kilometriä kapeaa laguunia kutsutaan nimellä La laguna de los Siete Colores, koska eri valoissa vesi loistaa seitsemässä sinivihreän sävyssä. On turkoosia, vaaleansinistä, vihertävää ja syvänsinistä.

Erityisen laguunista tekee sen harvinainen stromatoliittien yhdyskunta. Stromatoliitit kehittyivät jo ennen dinosauruksia ja kasveja, ja ne ovatkin varhaisin jäljellä oleva elämänmuoto maapallolla. Bacalarin vanhimmat stromatoliitit ovat jopa 10 000 vuotta vanhoja.

Nämä kivimäiset elävät kumpareet syntyvät mineraalien ja sedimentin kertyessä syanobakteerien muodostamiin yhdyskuntiin. Stromatoliitit sitovat itseensä hiilidioksidia, joten niiden suojeleminen on siinäkin mielessä tärkeää.

Bacalarin kylä on vain 7 kilometrin pituinen, joten se on helppo kiertää joko kävellen tai pyörällä. Etelälaidalla sijaitsee ehkä yksi tunnetuimmista kohteista, Cenote Cocalitos. Kyseessä ei varsinaisesti ole cenote, vaan laguunin poukama, jossa ihmiset käyvät uimassa. Kävimme Cocalitoksessa kaksi kertaa.

Cocalitokselle on 50 peson eli parin euron pääsymaksu. Alueella on suihkut ja vessat, laguunista löytyy keinuja ja riippumattoja. Veden syvyys vaihtelee nilkasta kaulaan hyvin lyhyellä matkalla. Rannalla on paljon stromatoliittejä, joita täytyy varoa uimareissun aikana. Suurimmat stromatoliitit on eristetty köydellä, jotta ihmiset eivät turmelisi niitä.

Vaikka Bacalar onkin monin verroin rauhallisempi kohde kuin pohjoiset Riviera Mayan naapurinsa, on laguunin herkkä ekosysteemi vaarassa. Maanalaisten jokien myötä laguuniin pääsee virtaamaan saastunutta vettä, eikä Bacalarissa itsessäänkään ole tarpeeksi kattavaa viemäriverkostoa. Yleisesti ottaen jätteenkäsittely on paremmalla tolalla kuin pohjoisnaapureissa. Kadut eivät tulvi roskaa eikä Bacalarista löydy suuria turistiresortteja.

Pari vuotta sitten vesi muuttui ruskeaksi hirmumyrskyjen aiheuttamien sateiden tulvittua laguuniin, eikä veden väri ole vieläkään palautunut kokonaan alkuperäiseksi.

Aidosti ekologista majoitusta

Majoituimme ihastuttavassa AmarBacalarissa, joka sijaitsee kylän pohjoislaidalla viidakossa, mutta kivenheiton päässä rannasta.

Pihapiirissä on neljä mökkiä, joissa kussakin on kaksi majoitusyksikköä. Mökit ovat todella viihtyisiä ja tarjoavat täydellisen luksuselämyksen viidakkomaisessa ympäristössä. Pihasta löytyy yhteiskeittiö ja respa, josta saa täytettyä juomapullon ilmaiseksi. Tarjolla on koko ajan myös kahvia ja teetä.

AmarBacalar ohjaa asiakkaitaan ekotekoihin esimerkiksi veden säännöstelyssä ja jätteiden kierrättämisessä. Kiinteistössä on oma vedenpuhdistussysteemi sekä kompostori, joista saadaan kasteluvettä ja kasvualustaa pihapiirin kasveille. Suihkussa saa käyttää vain biohajoavaa shampoota, ja majapaikka tarjoaakin nämä hygieniatuotteet asiakkailleen.

Majoituksen hintaan kuuluu polkupyörät ja sup-laudat. Respasta voi ostaa biohajoavaa aurinkorasvaa ja hyttysmyrkkyä, joita voi käyttää myös laguunissa. Työntekijät antavat suosituksia vastuullisiin päiväretkiin ja informoivat asiakkaita, jotta nämä eivät tutkisi laguunia moottoriveneillä, vaan esimerkiksi kajakilla meloen.

Kajakilla laguunille

Mekin päätimme vuokrata kajakin ja lähteä melomaan laguunin toiselle puolelle, missä sijaitsee Canal de los Piratas. Kanaali on alunperin mayojen rakentama, ja se oli tärkeä kauppareitti Meksikon ja Keski-Amerikan mayojen välillä. Myöhemmin myös merirosvot hyödynsivät kanavaa.

Meiltä kesti noin 20 minuuttia meloa vastarannalle. Kanavan suulla on varoituskyltit ja sinne kielletään menemästä. Osa ihmisistä kuitenkin viisveisasi kylteistä ja lähti soutamaan kanavaa pitkin. Suurin riski kajakeille on jäädä isompien veneiden alle, mutta toinen syy lienee laguunissa elävät krokotiilit.

Laguunin rannat on todella matalia, joten kajakkimme jäi välillä kiinni pehmeään hiekkapohjaan. Soutelimme jonkin aikaa mangrovekasvuston keskellä varoen samalla osumasta kasvillisuuteen tai stromatoliitteihin. Palasimme takaisin kotirantaan juuri sopivasti, sillä horisontista alkoi lähestyä saderintama. Taivas ropautti lyhyen kuuron ja synkkä pilviverho siirtyi sisämaahan.

Ravintolasuosituksia

Tutkiessani etukäteen Bacalarin vastuullisuutta, löysin El Manatí -ravintolan, jossa halusin käydä. Päädyimme käymään siellä useampaan otteeseen, koska ruuat olivat sekä edullisia että paikallisista raaka-aineista valmistettuja. Palvelu oli myös ystävällistä.

El Manatíssa on pieni ekokauppa, jossa on paikallisia käsitöitä, vaatteita, taidetta, lähituotteita ja luonnonmukaisia hygieniatuotteita. Sisällä on co-working ja koulutustilat, ravintolan puoli taas sijaitsee takapihalla viehättävän puutarhan sopukoissa. Puutarhassa voi kuulla välillä livemusiikkia.

Bacalarissa on kokoonsa nähden aika paljon ravintoloita ja ruuan laatu on hyvä. Toiseksi suosikiksemme tuli Nixtamal, open concept grilli, joka on paitsi kaunis, myös rauhallinen ja viihtyisä. Annokset grillataan ulkokeittiössä ja miljöö on El Manatín tapaan ulkona puiden katveessa.

Nixtamal kasvattaa itse osan vihanneksista ja yrteistä. Ravintola panostaa myös yhteisöllisyyteen tarjoamalla mm. musiikki-workshoppeja nuorille.

Kolmas ravintola, joka jäi mieleen, oli rannassa sijaitseva La Playita. Ravintola on niin suosittu, että sinne pääsee ilta-aikaan vain jonottamalla. Menimme paikan päälle kuuden tienoilla, jolloin ravintolan edustalla oli jo parikymmentä henkeä odottamassa. Olimme listalla reilu puoli tuntia, kunnes pääsimme sisään.

La Playita on aika suurikokoinen ja siellä on erillisiä looseja, mikä tekee paikasta tunnelmallisen. Osa pöydistä on sisällä, osa katetulla terassilla, osa ulkona puiden alla. Valaistuksena on pienet puutarhalyhdyt. Kovan kysynnän vuoksi palvelua joutuu odottamaan pitkään, ja mekin saimme tacomme tunnin odottamisen jälkeen. Ravintola on erikoistunut meksikolaiseen keittiöön ja mereneläviin.

Muutama sananen kylästä

Bacalarin vierailun aikana kiertelimme kylällä, kävimme syömässä, istuimme laiturilla ja ajelimme pyörällä. Kävimme ohi mennen 1700-luvulta peräisin olevalla San Felipen linnoituksella, jonka merirosvot rakensivat aikanaan.

Vesiaktiviteettien lisäksi mitään varsinaista tekemistä Bacalarissa ei ole, vaan se sopii parhaiten rauhalliseen chillailuun ja elämästä nauttimiseen. Kylä oli yksi niistä kohteista kuuden viikon reissumme aikana, joihin ajattelin voivani palata pidemmäksi aikaa sitten kun on aika kirjoittaa opinnäytetyötä.

Bacalarin parhaita puolia on se, ettei siellä ole samanlaista hinkua ryöstää turisteja kuin muissa Quintana Roon kohteissa. Rannalle ei ole 500 peson pääsymaksua, eikä ravintoloiden ja kauppojen myyjät yritä tyrkyttää mitään.

Suurin osa kaduista on rauhallisia, eikä katukuvassa näy sellaista krääsäkauppojen paljoutta kuin pohjoisen kohteissa. Unensieppaajia ja koruja näkyy, mutta samanlaisia kauppoja ei ole kymmentä peräkkäin. Myös se yleinen melu ja hektinen ihmispaljous puuttuu. Kaupat eivät soita keskenään kilpaa musiikkia eikä baareista raiu mekkala.

Ennen pandemiaa kylässä kävi noin 200 000 turistia vuodessa, mikä on vain murto-osa Riviera Mayan tai naapurikaupunkien kävijämääristä. Vuonna 2019 viereisessä Mahahualissa kävi 974 000 ja Chetumalissa 1,75 miljoonaa turistia. Koko Quintana Roossa heinäkuusta 2020 elokuuhun 2021 turisteja vieraili yli 10 miljoonaa.

Bacalaria suojelee osittain sen sijainti, sillä esimerkiksi Cozumelin ja Mahahualin liikaturismin syynä ovat olleet mm. Karibialla seilaavat risteilyalukset. Muutenkin Bacalarissa meno on paljon rauhallisempaa, eikä se välttämättä ole kovin houkutteleva kohde rientoja kaipaaville.

Myös suuret ketjut, kuten Walmart, Soriana, Starbucks, Burger King ja muut rannikon pohjoisemmista kohteista löytyvät yritykset loistavat poissaolollaan. Ruuat majapaikkaan ostimme pienistä perheomisteisista kaupoista. Tästä en siis ole lainkaan pahoillani. Jos minulta kysytään, toivon, että kylä pysyy myös tulevaisuudessa yhtä pienenä, autenttisena ja ennen kaikkea siistinä.

Bacalarissa tehdään paljon luonnonsuojelutyötä ja siellä toimii mm. Municipalities in Transition -yhteisöprojekti, joka auttaa herättämään tietoisuutta ja levittämään tietoa fiksusta kaupunkisuunnittelusta, vesistöjen ja luonnon suojelusta, kestävästä agrikulttuurista ja vastuullisesta turismista. Bacalar on ainoa kohde koko eteläisessä Meksikossa, joka on mukana tässä projektissa.

Suurimmat huolet ovat kuitenkin käynnissä oleva Tren Maya -junaprojekti ja Tulumiin aukeava uusi lentokenttä, joiden myötä Quintana Roohon on odotettavissa miljoonien uusien turistien virta. Bacalarin infra ei ole valmis vastaanottamaan suuria turistimassoja.

Vaikken toivokaan, että suuret turistimassat koskaan löytävät Bacalaria, voin silti suositella sitä niille rauhaa kaipaaville matkaajille, jotka arvostavat ja osaavat kunnioittaa paikan luonnonläheisyyttä ja haavoittuvaista ekosysteemiä.

Bacalar on erittäin turvallinen kohde ja se on välttynyt suurelta osin muuta Meksikoa vaivaavalta väkivaltaisuudelta. Viime vuosien aikana yksittäisiä hyökkäyksiä on tapahtunut keskustan ulkopuolella, mutta rikokset ovat kohdistuneet paikallisiin. Yleisesti ottaen Bacalar luokitellaan superturvalliseksi.

Kylällä voi liikkua huoletta myös pimeällä. Mutta koska monellakaan kadulla ei ole katulamppuja eikä missään ole häikäiseviä neon-kylttejä, on pimeällä oikeasti pimeää. Mekin kuljimme majapaikkaan taskulampun valossa.

Hämärän laskeutuessa ympäriltä kuuluu aivan mielettömän upea sirkkojen siritys. En muista kuulleeni samanlaista siritystä minkään kaupungin keskustassa. Ja luonnon sinfonia vain yltyi, kun pääsimme kotikonnuille.

Tuntui ihanalta maata terassin riippumatossa ja kuunnella ympärille kietoutuvan pimeän viidakon äänimaailmaa. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka saavat minut rakastamaan matkustelua <3