Poikettiin pirunpellolle

Savolaisia luontokohteita käsittelevässä artikkelissani yhtenä etappina oli Vedenjakajareitistö Pieksämäellä. Tämä kymmenien kilometrien mittainen reittikokoelma sai tänä kesänä uuden kohteen listaansa, kun Jäppilän/Sorsakosken alueella sijaitseva Kivikuru lisättiin reitistöön. Olin jo vuosia halunnut käydä tuolla ikiaikaisella pirunpellolla, jossa muinaiset kivet ovat vallanneet suuren maa-alan. Suunnittelimme siskoni kanssa monena kesänä Kivikurussa käyntiä, mutta koskaan emme ole löytäneet aikaa käydä siellä.

• Luontokohteita Suomen Savossa

Nyt kun ensi viikonlopun Kolin reissukin peruuntui, aloin houkuttelemaan miestäni, että kävisimme Kivikurussa. Mies suostuikin ideaan ja lähdimme eilen iltapäivällä matkaan. Olen ollut hieman kipeänä, mutta halusin silti luontoon ja ennen kaikkea ulos raittiiseen ilmaan. Minulla oli vain hatara käsitys siitä, missä Kivikuru sijaitsee, joten laitoin Google Mapsiin reitin tulille ja lähdimme ajamaan kohti Sorsakoskea. Reitti olikin erinomaisesti opastettu eikä Vedenjakajareitistön sinisistä opaskylteistä voi erehtyä. Perille pääsee autolla, mutta parkkipaikalta on vielä 400 metriä matkaa itse pirunpellolle.

Olin totta puhuen yllättynyt alueen laajasta koosta ja siitä, miten isoja kivet olivatkaan! Saavuimme kivikon alaosaan, josta lähdimme kiipeämään kohti mäen korkeinta kohtaa. Kivet ovat levittäytyneet sekä tasaiselle maalle, että rinnettä pitkin. En oikein tiedä, mitä odotin kulkumaastosta, mutta ainakaan jalassani olleet ballerinat eivät olleet kaikkein soveltuvin jalkine tuolle reissulle. Mutta siitä huolimatta hyppelehdin lohkareiden yli sinne tänne samalla koittaen varoa jäkäläkasvustojen tallomista. Olallani heilui olkalaukku ja kamera, joten sekin teki etenemisestä entistä haasteellisempaa. Oli kuitenkin ihanaa päästä liikkumaan, kiipeilemään ja tasapainoilemaan ulos. Olen nyt ollut pari viikkoa työttömänä ja maannut pääosin vain kotona, joten kehoni kaipasi fyysistä haastetta. Olo oli kyllä vähän kuumeinen, ja olinkin hiestä märkä kun palasimme autolle.

https://www.instagram.com/p/B16WHKwAHE2/

Kuten mainitsin, kivien päällä kasvaa paljon erilaisia jäkäliä, joita oli kiva jäädä tutkimaan lähempää. Mäen laella ja kivikon ympärillä on havumetsää ja varpukasveja, jotka olivat hiljalleen jo alkaneet saada ylleen syksyn väriskaalan. Nenään leijaili raitis syysilma ja tunsin oloni hyväksi katsellessani utuista metsikköä ja iltapäivän auringossa lepäileviä kivenjärkäleitä. Eläimiä tuollaisessa ympäristössä ei asustele, mutta erilaisia hyönteisiä näkyi siellä täällä.

Lapsille ja huonojalkaisille paikka ei sovellu, sillä isojen eri muotoisten kivien ylittäminen voi olla haastavaa. Ylös kiipeäminen oli vielä ihan suht helppoa, mutta kun lähdimme tulemaan alas, sai katsoa tarkoin, mihin hyppää. Vaikka kivet ovatkin maanneet paikoillaan vuosituhansia, on osa niistä muuttunut ajan saatossa heppoisiksi kiinnitykseltään. Kannattaa myös välttää jäkälien tuhoamista, koska niiden kasvamiseen menee vuosia aikaa ja ne ovat kuitenkin elävää kasvustoa, vaikka kivinen röykkiö näyttääkin ensisilmäyksellä täysin elottomalta erämaalta.

Alastullessa mies meni jo autolle, mutta kävin itse vielä pienen lammen rannalla ihailemassa kimmeltävää rantaa ja veden keskeltä kohoavaa kasvillisuutta. Linnut visersivät ja muutama vesilintu pyrähti lentoon, kun saavuin rannalle. Alue on hyvin vetistä, lähes suomaista, joten kannattaa katsoa mihin astuu. Pirunpelto on muuten aikanaan ollut muinaisen järven pohjaa ja siitä myös alueen toinen nimi muinaisranta. Hengitin vielä hetken syksyistä ilmaa ja lähdin sitten kävelemään metsätien halki kohti autoa.

Kivikurun vaellusreitin varrella on myös muita kohteita, kuten Ukonkivi, joka on aikanaan toiminut muinaisuskon mukaisena kirkkona tai pyhänä paikkana. Ukonkivi on jääkauden muovaama monumentti, missä kaksi isoa kiven lohkaretta on päällekkäin. Vanha kansa uskoi pirun tai jättiläisen nostaneen kivet paikoilleen. Myös pirunpellot ovat saaneet nimensä samasta syystä. Aiemmin uskottiin pirun heitelleen kivet mailleen, mutta oikeasti vesistöt ja jäätiköt ovat kuljettaneet massiivisia järkäleitä mukanaan. Emme tällä kertaa lähteneet enää tarpomaan muualle kiipeiltyämme noin tunnin suurten lohkareiden seassa. Joskus paremmalla ajalla voisi kiertää tuon vaelluspolun ja juoda vaikka kahvit nuotiolla. Alueella on myös tulentekopaikka ja puucee.

Kotona tunsin, miten jotain kävelee niskassani ja hyppäsin ylös peilin ääreen katsomaan tarkemmin. Tunsin ja näin jotain mustaa hiuksissani ja mietin jo punkkien mahdollisuutta, mutta tiheän harjaamisen jälkeen maahan putosi hirvikärpänen. Tämä olikin ensimmäinen kerta (ainakin aikuisiällä), kun olen moisen saanut tarttumaan hiuksiini. Joskus olen takista repinyt useammankin hirvikärpäsen, mutta koskaan aiemmin niitä ei ole hiuksissani ollut. Hyttysiä metsässä ei tähän aikaan enää näkynyt.

Kivikuru oli kaikin puolin käymisen arvoinen paikka ja se ylitti odotukseni. Suosittelen vierailemaan siellä, vaikka olisikin huonokuntoinen, sillä tuon luonnon muovaaman kokonaisuuden näkee myös hyvin ilman, että lähtee seikkailemaan kivien päälle. Ja tuleepahan samalla nautittua puhtaasta Suomen luonnosta ja metsäilmasta. Suomesta löytyy paljon kauniita paikkoja, jotka ovat suurelta yleisöltä pimennossa. Vaikka moni paikka onkin kartoitettu esimerkiksi Retkipaikan sivuille, lymyilee metsissämme lukemattomia hiidenkiviä ja muita muinaisuskon pyhiä paikkoja, joita vain harva on käynyt ihailemassa.