Throwback Thursday: Hidasta elämää Belizessä
Tässä juttusarjassa palataan kootusti vuonna 2019 tehtyyn reppureissuun, jonka aikana kiertelin 2½ kuukautta Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Matka oli ikimuistoinen niin hyvässä kuin pahassa, eikä ongelmiltakaan vältytty.
Belize City, voi apua
Jukatanilta matka jatkui ADOn bussilla kohti Belize Cityä. Lähdin matkaan hieman pelokkain tuntein, sillä en ollut varma, millainen ruljanssi rajanylitys maata pitkin olisi. Pelkäsin esimerkiksi, että bussi jättää minut rajalle, kun kuulin, että raja pitää ylittää jalkaisin ja että bussi odottaisi jossain kauempana. Näin jälkeenpäin nauran itselleni ja kuvitelmilleni tyhjistä rajavyöhykkeistä, joiden ainoa ylittäjä olen ja jonne jään yksin harhailemaan loppuelämäkseni bussin kaahatessa horistontin taa matkatavarani kyydissään 😀
No, kaikki meni ihan hyvin, mitä nyt jouduin maksamaan Meksikon turistiveron toistamiseen (30 dollaria), vaikka olin maksanut sen jo lentolipun hinnassa. Tämä on kuulemma suht yleistä. Kuumottelin vähän myös itse Belize Cityä, koska olin lukenut siitä kauhukertomuksia.
Saavuin perille iltapäivällä, ja ympärille katsoessani oli selvää, että Belize erosi muusta Keski-Amerikasta paitsi kielensä, myös väestön suhteen. Maa on itsenäinen, mutta hallinnollisesti se kuuluu Iso-Britannialle, jonka takia Belizessä puhutaan ensimmäisenä kielenä espanjan sijaan englantia. Iso osa väestöstä on etniseltä alkuperältään afrikkalaisten jälkeläisiä. Tunnelma on yleisesti ottaen enemmän karibialainen kuin keskiamerikkalainen.
Kaupunkikuva oli ränsistynyt ja jokseenkin surullinen. Joenpielet olivat täynnä roskaa, ja ihmiset näyttivät tympääntyneiltä. Joka paikkaa koristi Belikin-olutmainokset. Lähes jokaisessa kadunkulmassa oli myös erilaisia kirkkoja. Belizessä onkin Keski-Amerikan suurin protestantti-yhteisö.
Yksin matkaavana paperinvalkoisena naisena sain osakseni niin paljon huomiota, etten halunnut kävellä bussiasemalta majapaikkaan. Olin muutenkin lukenut, että majapaikkani viereisellä kadulla oli tapahtunut usein jengiammuskeluja. Kävin ostamassa vettä bussiaseman kioskilta ja kysyin myyjältä, onko kävely turvallista. Mies kehotti ottamaan taksin. Otin taksissa muutaman kuvan, mutta kuski käski minun laittaa puhelimen piiloon ja lukitsi ovet. En siis ollut aivan väärässä saadessani kaupungista huonot fiilikset.
Belizeläisen perheen kotona
Olin varannut netistä yöpymisen belizeläisen perheen luona. Osoitetta ei meinannut ensin löytyä, ja jouduin antamaan kartan perusteella taksikuskille ajo-ohjeita. Mutta sitten näin samanlaisen rakennuksen, jonka olin nähnyt Google Mapsissa, ja arvelin saapuneeni perille. Katson yleensä street viewillä etukäteen, miltä majoitus näyttää, jotta tunnistan sen sitten livenä.
Taksi ajoi tiehensä, ja jäin epävarmana soittelemaan ovikelloa. Rastapäinen mies avasi oven ja vei minut pihan perällä olevaan taloon. Sainkin majoittua yksin koko rakennuksessa. Tukalan helteen jälkeen oli ihana käydä suihkussa ja kaatua isoon parisänkyyn ilmalämpöpumpun huudattaessa kylmää ilmaa huoneeseen. Katselin huoneen koristelua. Seinillä oli Jeesus-iskulauseita ja Bob Marleyn lippu.
Aamulla menin päärakennukseen syömään perheen äidin valmistamaa aamupalaa. Hengailin perheen luona jonkin aikaa ennen kuin jatkoin matkaa venesatamaan. Poika heitti minut autolla perille gängsta-räpin soidessa täysiä radiosta. Kun katselin maisemia, olin tyytyväinen, ettei tarvinnut kävellä siellä yksin repun kanssa.
Olen miettinyt jälkeenpäin, miksi kaupungin epämääräisyys tuntui niin erilaiselta verrattuna esimerkiksi Mexico Cityyn tai Costa Rican San Joséen, jotka ovat paikoin yhtä ränsistyneitä ja arveluttavan näköisiä. Ehkä epävarmuuteni johtui siitä, että erotuin itse niin selkeästi joukosta, sillä en nähnyt missään muita turisteja. Todennäköisesti myös väkivaltatilastojen tutkiminen vaikutti asenteeseeni.
”Violent crime – such as sexual assault, home invasions, armed robberies, and murder – are common even during daylight hours and in tourist areas. A significant portion of violent crime is gang related. Due to high crime, travelers are advised to exercise caution while traveling to the south side of Belize City.” Ihan viralliset tahotkin siis varoittelevat näin.
Caye Caulker, Karibian paratiisi
Belize Cityn satamassa hyppäsin veneeseen ja sullouduimme muiden reppureissaajien kanssa veneen alakertaan. Matka Caye Caulkerin saarelle kesti vajaan tunnin. Kun saavuimme rantaan, tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. En ole edes mikään rantaihminen, mutta tuo näky sai jopa minut huokaisemaan syvään: turkoosi kristallinkirkas Karibianmeri, valkoinen hiekkaranta ja vienossa merituulessa huojuvat palmupuut olivat kuin jostain postikortista.
Saarella reggae raikui avoimista ikkunoista ja pilvi kärysi joka nurkalla.
Majapaikkani Yuma’s House oli heti venesataman vieressä suoraan rannalla. Hostelli oli vähän hippityylinen, mutta viihdyin siellä lopulta ihan hyvin, sillä paikka oli ensivaikutelmasta huolimatta hohtavan puhdas. Omistaja oli myös aika topakka nainen. Hostellissa ei esimerkiksi saanut nauttia alkoholia, mikä oli yksi kriteeri, miksi sen valitsinkin. En jaksa enää tässä iässä mitään bilehostelleja.
Oleskelin paljon etenkin terassin keunuissa vain dataillen ja chillaten. Terassin ”lattia” oli rantahiekkaa ja terassilla kasvoi myös palmuja. Usein keinussa maatessani hostellin omistajan koira tuli viereeni chillaamaan.
Välillä majapaikan keskeinen sijainti kyllä hieman rasitti, sillä rastaäijät tulivat myymään pilveä terassin aidan yli. He eivät tuntuneet uskovan kieltävää vastausta, vaan jankkasivat, että viiden gramman hallussapidosta ei tule ongelmia. No, tuli tai ei, en ostanut grammaakaan.
Minulla ei ollut mitään ohjelmaa saarelle, joten kuljeskelin vain ympäriinsä. Kävin syömässä useissa eri ravintoloissa, joita saarelta löytyy joka kulmalta. Kävin mm. yhdessä monista rantagrilleistä, kiinalaisten pyörittämässä ravintolassa sekä Lähi-idän ruokaa tarjoilevassa Ana’s geniessä.
Caye Caulkerin hintataso on melko korkea, koska kaikki roudataan sinne mantereelta käsin ja moni tuote on muutenkin ulkomaan tuontitavaraa. Tietenkin kala, hummerit yms. tulee lähempää. Mutta käytännössä oikein mitään ateriaa ei saanut alle 10-20 euron. Myös kaupassa ruoka oli kallista. Valuuttana on Belizen dollari, mutta maksaa voi myös jenkkien dollarilla (kurssi on 1 USD = 2 BZD).
Päivisin vietin välillä aikaa Splitissä eli saaren pohjoisrannalla, jossa on suosittu rantabaari ja uimapaikka. Rantabaari Lazy Lizard järjestää myös uimahyppykisoja humalaisille. Kävin katsomassa muutaman hypyn, mutta hirveä mekkala ja täysillä huutava musiikki ei jaksanut kovin pitkään kiinnostaa. Iltaisin uimareita ei juurikaan ollut. Kävin itse eräänä iltana uiskentelemassa tähtitaivaan alla, kun hostellin suihkusta ei tullut vettä.
Kivenheiton päässä alkaa Caye Caulkeriin kuuluva toinen, asumaton saari. Split tarkoittaakin saarten jakautumakohtaa. Autiolla puolella on turistimajoitusta, mutta pysyvää asutusta siellä ei käsittääkseni ole. Toisella puolella järjestetään myös bileitä. Sain itsekin kutsun Full Moon Partyyn eräältä kahvilan työntekijältä, mutta jätin bileet väliin, koska en tiennyt, miten olisin päässyt yöllä takaisin kotisaarelle. Ilmeisesti pohjoissaarta ollaan hiljalleen kehittämässä, ja turismi leviää pikkuhiljaa sinnekin.
Vaikka jätin fullmoonit väliin, kävin kuitenkin eräänä iltana yöelämässä tuon samaisen kahvilatyypin ja hänen kaverinsa kanssa. Tutustuin illan aikana myös erääseen paikalliseen naiseen, joka bailasi kanssamme koko illan. Juttelin belizeläisten kanssa pääkaupungista, ja he kaikki olivat sitä mieltä, että Belize City on surkea paikka. Töitä ei ole, ja kaupungissa on paljon rikollisuutta ja päihdeongelmaisia. Moni olikin paennut kaupungin oloja ja päätynyt saarille etsimään töitä turismin parista.
Belizen saarista erityisesti Caye Caulker ja Ambergris Caye ovat suosittuja kohteita reppureissaajien keskuudessa. Caye Caulkerissa paikalliset ovat ystävällisiä, ja tunnelma on leppoisa. Monin paikoin on puihin ripustettu ”Go slow” -kylttejä. Saarella ei ole lainkaan autoja, vaan jotkut ajelevat golfkärryillä. Suosituin kulkumuoto on polkupyörä.
Saari on tosi pieni ja se on selkäesti jaettu kahteen osaan: pohjoispää on turisteille ja eteläinen osa paikallisille. Kävin kuljeskelemassa kummallakin puolella, ja ero esimerkiksi rantojen siisteydessä oli merkittävä. Se on kuitenkin rantaihmisille sanottava, että Caye Caulkerissa ei ole mitään varsinaisia unelmarantoja. Esimerkiksi Splitissä ei ole rantaa ollenkaan, vaan mereen hypätään betonireunukselta. Pieniä rantakaistaleita kyllä löytyy sieltä täältä.
Huomioitavaa päiväretkissä
Mitään kummempaa tekemistä itse saari ei tarjoa, mutta erilaisia vesiaktiviteettejä on kuitenkin tarjolla retkifirmojen kautta. Moni tulee Karibialle esimerkiksi sukeltamaan ja snorklaamaan, myös venereissuja on tarjolla. Lisäksi mantereelle tehdään päiväretkiä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ainakin osa noista retkifirmojen vesiaktiviteeteistä on epäeettisiä, sillä niissä otetaan kontaktia mereneläviin, sukellellaan rauskujen kanssa ja jopa syötetään kaloja.
Merielämään puuttuminen tekee hallaa luonnolle, sillä se vahingoittaa kalojen luontaista lajikäyttäytymistä ja aiheuttaa riuttojen tuhoutumista, kun ihmisen heittämän ruuan mukana mereen päätyy ylimääräisiä ravinteita. Lisäksi kalojen keinotekoinen ruokailu vaikuttaa eri lajien populaatiokehitykseen. Tietämättömät ihmiset myös noukkivat meritähtiä pohjasta ottaakseen selfieitä niiden kanssa.
Toinen huomioitava asia on se, että Belizen edustalla kulkee maailman toiseksi suurin koralliriutta. Valitettavasti se on osittain tuhoutunut aurinkorasvan sisältämistä kemikaaleista, kuten oksibentsonista. Belizessä ei saakaan nykyään käyttää muuta kuin riuttaystävällistä aurinkorasvaa (ja se on suositeltavaa myös muualla maailmassa).
Suosittelisinko sitten Caye Caulkeria? No, kyllä ja en. Jos tykkäät rennosta aurinkolomasta ja rantabaareista, etkä kaipaa mitään erityistä tekemistä, on paikka sinulle oikein sopiva. Itselleni kuitenkin viikko alkoi olla jo vähän liikaa, sillä saarella ei tosiaan ole oikein mitään ajanvietettä, ellei innostu esimerkiksi noista vesijutuista. Olisin toki halunnut lentää helikopterilla Great Blue Holen yli, mutta sanomattakin selvää, ettei se olisi ollut mikään parinkympin keikka. Minulle suurinta iloa saarella toivatkin ihmiset, joihin tutustuin.
Toisaalta omaa reissuani varjosti se, että päädyin sairaalaan tuntemattomasta syystä. Jouduin siis ottamaan veneen mantereelle, jossa minut kärrättiin sairaalaan verikokeisiin ja tiputukseen, mutta syytä huteralle ololle ei löytynyt. En myöskään ehtinyt jäädä sairaalaan yön yli, koska minun täytyi lähteä hakemaan kamat saarelta, jotta voisin jatkaa aamulla matkaa Guatemalaan.
Muistelen kuitenkin ihan lämmöllä tuota viikkoa. Mutta palaisinko sinne varta vasten uudelleen? Tuskinpa. Jos taas olisin muuten vaan noilla kulmilla, voisin hyvinkin käydä moikkaamassa vanhoja tuttuja. Belize Cityn kuitenkin suosittelen jättämään väliin.
Seuraavassa osassa siirrytäänkin sitten Guatemalan puolelle.
Saavuin perille iltapäivällä, ja ympärille katsoessani oli selvää, että Belize erosi muusta Keski-Amerikasta paitsi kielensä, myös väestön suhteen. Maa on itsenäinen, mutta hallinnollisesti se kuuluu Iso-Britannialle, jonka takia Belizessä puhutaan ensimmäisenä kielenä espanjan sijaan englantia. Iso osa väestöstä on etniseltä alkuperältään afrikkalaisten jälkeläisiä. Tunnelma on yleisesti ottaen enemmän karibialainen kuin keskiamerikkalainen.
Kaupunkikuva oli ränsistynyt ja jokseenkin surullinen. Joenpielet olivat täynnä roskaa, ja ihmiset näyttivät tympääntyneiltä. Joka paikkaa koristi Belikin-olutmainokset. Lähes jokaisessa kadunkulmassa oli myös erilaisia kirkkoja. Belizessä onkin Keski-Amerikan suurin protestantti-yhteisö.
Yksin matkaavana paperinvalkoisena naisena sain osakseni niin paljon huomiota, etten halunnut kävellä bussiasemalta majapaikkaan. Olin muutenkin lukenut, että majapaikkani viereisellä kadulla oli tapahtunut usein jengiammuskeluja. Kävin ostamassa vettä bussiaseman kioskilta ja kysyin myyjältä, onko kävely turvallista. Mies kehotti ottamaan taksin. Otin taksissa muutaman kuvan, mutta kuski käski minun laittaa puhelimen piiloon ja lukitsi ovet. En siis ollut aivan väärässä saadessani kaupungista huonot fiilikset.
Belizeläisen perheen kotona
Olin varannut netistä yöpymisen belizeläisen perheen luona. Osoitetta ei meinannut ensin löytyä, ja jouduin antamaan kartan perusteella taksikuskille ajo-ohjeita. Mutta sitten näin samanlaisen rakennuksen, jonka olin nähnyt Google Mapsissa, ja arvelin saapuneeni perille. Katson yleensä street viewillä etukäteen, miltä majoitus näyttää, jotta tunnistan sen sitten livenä.
Taksi ajoi tiehensä, ja jäin epävarmana soittelemaan ovikelloa. Rastapäinen mies avasi oven ja vei minut pihan perällä olevaan taloon. Sainkin majoittua yksin koko rakennuksessa. Tukalan helteen jälkeen oli ihana käydä suihkussa ja kaatua isoon parisänkyyn ilmalämpöpumpun huudattaessa kylmää ilmaa huoneeseen. Katselin huoneen koristelua. Seinillä oli Jeesus-iskulauseita ja Bob Marleyn lippu.
Aamulla menin päärakennukseen syömään perheen äidin valmistamaa aamupalaa. Hengailin perheen luona jonkin aikaa ennen kuin jatkoin matkaa venesatamaan. Poika heitti minut autolla perille gängsta-räpin soidessa täysiä radiosta. Kun katselin maisemia, olin tyytyväinen, ettei tarvinnut kävellä siellä yksin repun kanssa.
Olen miettinyt jälkeenpäin, miksi kaupungin epämääräisyys tuntui niin erilaiselta verrattuna esimerkiksi Mexico Cityyn tai Costa Rican San Joséen, jotka ovat paikoin yhtä ränsistyneitä ja arveluttavan näköisiä. Ehkä epävarmuuteni johtui siitä, että erotuin itse niin selkeästi joukosta, sillä en nähnyt missään muita turisteja. Todennäköisesti myös väkivaltatilastojen tutkiminen vaikutti asenteeseeni.
”Violent crime – such as sexual assault, home invasions, armed robberies, and murder – are common even during daylight hours and in tourist areas. A significant portion of violent crime is gang related. Due to high crime, travelers are advised to exercise caution while traveling to the south side of Belize City.” Ihan viralliset tahotkin siis varoittelevat näin.
Caye Caulker, Karibian paratiisi
Belize Cityn satamassa hyppäsin veneeseen ja sullouduimme muiden reppureissaajien kanssa veneen alakertaan. Matka Caye Caulkerin saarelle kesti vajaan tunnin. Kun saavuimme rantaan, tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. En ole edes mikään rantaihminen, mutta tuo näky sai jopa minut huokaisemaan syvään: turkoosi kristallinkirkas Karibianmeri, valkoinen hiekkaranta ja vienossa merituulessa huojuvat palmupuut olivat kuin jostain postikortista.
Saarella reggae raikui avoimista ikkunoista ja pilvi kärysi joka nurkalla.
Majapaikkani Yuma’s House oli heti venesataman vieressä suoraan rannalla. Hostelli oli vähän hippityylinen, mutta viihdyin siellä lopulta ihan hyvin, sillä paikka oli ensivaikutelmasta huolimatta hohtavan puhdas. Omistaja oli myös aika topakka nainen. Hostellissa ei esimerkiksi saanut nauttia alkoholia, mikä oli yksi kriteeri, miksi sen valitsinkin. En jaksa enää tässä iässä mitään bilehostelleja.
Oleskelin paljon etenkin terassin keunuissa vain dataillen ja chillaten. Terassin ”lattia” oli rantahiekkaa ja terassilla kasvoi myös palmuja. Usein keinussa maatessani hostellin omistajan koira tuli viereeni chillaamaan.
Välillä majapaikan keskeinen sijainti kyllä hieman rasitti, sillä rastaäijät tulivat myymään pilveä terassin aidan yli. He eivät tuntuneet uskovan kieltävää vastausta, vaan jankkasivat, että viiden gramman hallussapidosta ei tule ongelmia. No, tuli tai ei, en ostanut grammaakaan.
Minulla ei ollut mitään ohjelmaa saarelle, joten kuljeskelin vain ympäriinsä. Kävin syömässä useissa eri ravintoloissa, joita saarelta löytyy joka kulmalta. Kävin mm. yhdessä monista rantagrilleistä, kiinalaisten pyörittämässä ravintolassa sekä Lähi-idän ruokaa tarjoilevassa Ana’s geniessä.
Caye Caulkerin hintataso on melko korkea, koska kaikki roudataan sinne mantereelta käsin ja moni tuote on muutenkin ulkomaan tuontitavaraa. Tietenkin kala, hummerit yms. tulee lähempää. Mutta käytännössä oikein mitään ateriaa ei saanut alle 10-20 euron. Myös kaupassa ruoka oli kallista. Valuuttana on Belizen dollari, mutta maksaa voi myös jenkkien dollarilla (kurssi on 1 USD = 2 BZD).
Päivisin vietin välillä aikaa Splitissä eli saaren pohjoisrannalla, jossa on suosittu rantabaari ja uimapaikka. Rantabaari Lazy Lizard järjestää myös uimahyppykisoja humalaisille. Kävin katsomassa muutaman hypyn, mutta hirveä mekkala ja täysillä huutava musiikki ei jaksanut kovin pitkään kiinnostaa. Iltaisin uimareita ei juurikaan ollut. Kävin itse eräänä iltana uiskentelemassa tähtitaivaan alla, kun hostellin suihkusta ei tullut vettä.
Kivenheiton päässä alkaa Caye Caulkeriin kuuluva toinen, asumaton saari. Split tarkoittaakin saarten jakautumakohtaa. Autiolla puolella on turistimajoitusta, mutta pysyvää asutusta siellä ei käsittääkseni ole. Toisella puolella järjestetään myös bileitä. Sain itsekin kutsun Full Moon Partyyn eräältä kahvilan työntekijältä, mutta jätin bileet väliin, koska en tiennyt, miten olisin päässyt yöllä takaisin kotisaarelle. Ilmeisesti pohjoissaarta ollaan hiljalleen kehittämässä, ja turismi leviää pikkuhiljaa sinnekin.
Vaikka jätin fullmoonit väliin, kävin kuitenkin eräänä iltana yöelämässä tuon samaisen kahvilatyypin ja hänen kaverinsa kanssa. Tutustuin illan aikana myös erääseen paikalliseen naiseen, joka bailasi kanssamme koko illan. Juttelin belizeläisten kanssa pääkaupungista, ja he kaikki olivat sitä mieltä, että Belize City on surkea paikka. Töitä ei ole, ja kaupungissa on paljon rikollisuutta ja päihdeongelmaisia. Moni olikin paennut kaupungin oloja ja päätynyt saarille etsimään töitä turismin parista.
Belizen saarista erityisesti Caye Caulker ja Ambergris Caye ovat suosittuja kohteita reppureissaajien keskuudessa. Caye Caulkerissa paikalliset ovat ystävällisiä, ja tunnelma on leppoisa. Monin paikoin on puihin ripustettu ”Go slow” -kylttejä. Saarella ei ole lainkaan autoja, vaan jotkut ajelevat golfkärryillä. Suosituin kulkumuoto on polkupyörä.
Saari on tosi pieni ja se on selkäesti jaettu kahteen osaan: pohjoispää on turisteille ja eteläinen osa paikallisille. Kävin kuljeskelemassa kummallakin puolella, ja ero esimerkiksi rantojen siisteydessä oli merkittävä. Se on kuitenkin rantaihmisille sanottava, että Caye Caulkerissa ei ole mitään varsinaisia unelmarantoja. Esimerkiksi Splitissä ei ole rantaa ollenkaan, vaan mereen hypätään betonireunukselta. Pieniä rantakaistaleita kyllä löytyy sieltä täältä.
Huomioitavaa päiväretkissä
Mitään kummempaa tekemistä itse saari ei tarjoa, mutta erilaisia vesiaktiviteettejä on kuitenkin tarjolla retkifirmojen kautta. Moni tulee Karibialle esimerkiksi sukeltamaan ja snorklaamaan, myös venereissuja on tarjolla. Lisäksi mantereelle tehdään päiväretkiä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ainakin osa noista retkifirmojen vesiaktiviteeteistä on epäeettisiä, sillä niissä otetaan kontaktia mereneläviin, sukellellaan rauskujen kanssa ja jopa syötetään kaloja.
Merielämään puuttuminen tekee hallaa luonnolle, sillä se vahingoittaa kalojen luontaista lajikäyttäytymistä ja aiheuttaa riuttojen tuhoutumista, kun ihmisen heittämän ruuan mukana mereen päätyy ylimääräisiä ravinteita. Lisäksi kalojen keinotekoinen ruokailu vaikuttaa eri lajien populaatiokehitykseen. Tietämättömät ihmiset myös noukkivat meritähtiä pohjasta ottaakseen selfieitä niiden kanssa.
Toinen huomioitava asia on se, että Belizen edustalla kulkee maailman toiseksi suurin koralliriutta. Valitettavasti se on osittain tuhoutunut aurinkorasvan sisältämistä kemikaaleista, kuten oksibentsonista. Belizessä ei saakaan nykyään käyttää muuta kuin riuttaystävällistä aurinkorasvaa (ja se on suositeltavaa myös muualla maailmassa).
Suosittelisinko sitten Caye Caulkeria? No, kyllä ja en. Jos tykkäät rennosta aurinkolomasta ja rantabaareista, etkä kaipaa mitään erityistä tekemistä, on paikka sinulle oikein sopiva. Itselleni kuitenkin viikko alkoi olla jo vähän liikaa, sillä saarella ei tosiaan ole oikein mitään ajanvietettä, ellei innostu esimerkiksi noista vesijutuista. Olisin toki halunnut lentää helikopterilla Great Blue Holen yli, mutta sanomattakin selvää, ettei se olisi ollut mikään parinkympin keikka. Minulle suurinta iloa saarella toivatkin ihmiset, joihin tutustuin.
Toisaalta omaa reissuani varjosti se, että päädyin sairaalaan tuntemattomasta syystä. Jouduin siis ottamaan veneen mantereelle, jossa minut kärrättiin sairaalaan verikokeisiin ja tiputukseen, mutta syytä huteralle ololle ei löytynyt. En myöskään ehtinyt jäädä sairaalaan yön yli, koska minun täytyi lähteä hakemaan kamat saarelta, jotta voisin jatkaa aamulla matkaa Guatemalaan.
Muistelen kuitenkin ihan lämmöllä tuota viikkoa. Mutta palaisinko sinne varta vasten uudelleen? Tuskinpa. Jos taas olisin muuten vaan noilla kulmilla, voisin hyvinkin käydä moikkaamassa vanhoja tuttuja. Belize Cityn kuitenkin suosittelen jättämään väliin.
Seuraavassa osassa siirrytäänkin sitten Guatemalan puolelle.
Juttusarjan kaikki osat:
Paluu Meksikoon osa I
Hidasta elämää Belizessä
Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)
Seikkailuja Etelä-Guatemalassa (Atitlán ja Chichi)
Paluu Meksikoon osa II (Chiapas)
Mielenkiintoinen Oaxaca ja Monte Albánin rauniot
Pettymysten Panamá, kaupunki johon en halua palata
Vehreä Costa Rica ja mainettaan parempi San José(Alkuperäiset matkapäiväkirjat on siirretty arkistoon, eivätkä ne enää ole luettavissa.)
18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Oliko se niin, että et käynyt tuolla snorklailemassa? Se kiinnostaisi tuolla itseäni kovasti. Tosi usein sitä muuten näkee ihmisten levittävän iholleen aurinkorasvaa ja heti sen jälkeen hyppäävän veteen. Eihän siinä ole mitään järkeä, kun se kaikki liukenee vahingoittamaan meren ekosysteemiä ja toisaalta ei suojaa sitten henkilöäkään lainkaan.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Juu en valitettavasti snorklannut. Tuohon aikaan en ollut kiinnostunut vesiaktiviteeteistä, mutta jos nyt lähtisin uudelleen, niin menisin todennäköisesti sukeltamaan. Snorklaus olisi varmasti myös upea kokemus noissa vesissä. Se on kyllä ikävää, että osa turisteista on ajattelemattomia :/
Pirkko / Meriharakka
Omat kokemukseni Belizestä ovat päivä maassa risteilyn yhteydessä, jonka senkin vietimme pääosin sademetsäretkellä, joka olikin ihan kiva. Risteilylaivalaiturin läheisyydessä kaupunkikaan ei sen päivän mittaan mitä hiukan lähipaikkoja kiertelimme vaikuttanut mitenkään vaaralliselta, eikä siitä taidettu edes erikseen mitenkään varoittaa, mutta kaipa se oli eri asia kuin oikea kaupunki.
Toisen kerran vaihdoimme vaan konetta Belizessä, joka olikin sitten sikäli jännä juttu, että transit-matkustajatkin joutuivat kirjautumaan maahan sisään ja sitten heti ulos ja maksamaan tästä asianomaiset verot joka kohdassa, rahastuksen makua!
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Moni taitaa käydä tuolla vain risteilyn puitteissa ellei sitten ole reppureissaamassa läpi Keski-Amerikan. En tiedä lähteekö kukaan varta vasten vain Belizeen lomalle. Onpas erikoista että transitin aikanakin joutui sen taksan maksamaan! Monessa paikassa turisteista revitään kyllä joka penni irti.
Anne / Elämää Nomadina
Olipa kiva lukea seikkailuista Belizessä, tosin ikävä juttu tietysti tuo sairastuminen! Turvattomuuden tunne on varmaan varsinkin yksin matkatessa helposti läsnä monissa Keski-Amerikan kaupungeissa, ja sitä voi olla vaikea karistaa olkapäältä, vaikkei mitään erityistä syytä olla varuillaan edes olisi. Me pysähdyttiin Belizen ”suurissa” kaupungeissa vain busseja vaihtaessa, eikä siinä kiireessä ruokaa ostaessa tai pankkiautomaatilla pyörähtäessä ehtinyt ajatella mitään mahdollisia vaaroja. Rantakylä Hopkins taas oli kovin leppoisa ja turvallisen oloinen, kuten varmaan nuo saaretkin pääasiassa on.
Tuo Chetumalin ja Belizen raja on kyllä surullisenkuuluisa tuosta Meksikon ”turistiveron” nyhtämisestä. Jos on paperilla näyttää erottelu maksusta lentolipun hinnan yhteydessä, maksamiselta kuitenkin välttyy. Meidän hintaerittely ei itseasiassa edes selkeästi erotellut tätä turistiveron osuutta, mutta kelpasi silti.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiva kuulla, että teksti herätti muistoja 🙂 Jos mulla olis ollut joku matkakaveri mukana, tuskin olisin ollut niin varuillani. Jännä kyllä, että Meksikossa taas ei ole koskaan pelottanut, vaikka sekin luetaan yhdeksi maailman vaarallisimmista maista. Toisaalta Mexico Cityssäkin on niin paljon erilaista porukkaa, että siellä sulautuu massaan. Niissä kohteissa, missä saa liikaa huomiota osakseen oman erilaisen ulkonäön takia, tulee ahdistunut ja epävarma olo. En pidä huomion keskipisteenä olemisesta muutoinkaan.
Ja joo, olin lukenut tuosta Chetumalin rajapisteestä etukäteen. Minulla oli se lentolippu printattuna ja siitä näkyi eriteltynä turistiveron osuus. Rajavartija kuitenkin väitti, että maata pitkin ylittäessä pitää maksaa uusi vero, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Jotkut koetti vängätä vastaan miehelle, mutta kaikilta revittiin se 30 dollaria uudelleen. Riippuu varmaan ihan siitä, kuka minäkin päivänä on töissä.
Ne Tammelat
Mukavalta kuulosti tuo loikoilu palmun katveessa riippumatossa. Tietysti pitemmän päälle alkaa puuduttaa sellainen. 🙂
Me piipahdimme risteilyn yhteydessä Belizessä ja kävimme päiväretkellä zip-linessä viidakon latvassa ja vanhassa intiaanien pyhässä luolassa kellumassa. Oli aivan upea reissu!
Retken päätteeksi palasimme Belize Cityyn ja lähdimme kaupungille lyhyesti käppäilemään. Aikaa ei ollut paljoa, mutta eipä toisaalta ihan hirveästi huvittanut jäädä kylälle norkoilemaankaan. Otimme 360-videotkin Youtubeen viidakosta ja Belize Citystä!
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kyllä se muutama päivä oli ihan kiva 🙂 Ehkä jos olisi ollut joku matkakaveri, niin olis viihtynyt vähän pidempään. Tai jos olis tuolloin jo kiinnostanut esim. sukeltaminen.
Oon kattonu niitä luolaseikkailuja ja sellanen olis ollu kyllä kiva. En tiiä miks sen sitten alkanut järjestämään mitään päiväretkiä. Pitääpä käydä tsekkaamassa se 360-video, ellen ole sitä joskus aiemmin jo nähny.
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Hyvä teksti, nauroin heti alussa tuota rajan ylitystä, sillä olen itse samanlainen kauhukuvien maalailija vastaavissa tilanteissa. Heh. 😀 Belizestä tuli tässä todella paljon mielenkiintoista tietoa lisää ja hyviä kokemuksia talteen. Olen haaveillut Belizestä myös ja tämän kautta saikin vähän realistisempaa kuvaa siitä, mitä tuleman pitää, kiitos. 🙂 Nuo saaren palmumaisemat ovat toki ne mitkä itseni aikoinaan sytyttivät, joten sinne suunta varmasti olisi myös ja arvostan myös kovasti sitä, että tässä tuli muistutusta noista vesiretkien eettisistä asioista sekä esim. aurinkorasvan haitoista. Olen jo pitkään käyttänyt itse riuttaystävällistä aurinkorasvaa ja rakastan merta sekä meren asukkeja kovasti, enkä aina voi ymmärtää kaikkien turistien toimintaa juurikin vaikkapa noiden selfieiden kanssa. Oppia ikä kaikki ja toivottavasti näitä asioita tullaan nostamaan lisää esille jatkossakin. 🙂 Kiva oli lukea postausta ja fiilistellä kuvia!
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Heh, kiitti 😀 Ja kiva kuulla, että on muitakin kauhuskenaarioiden maalailijoita! Onneks tuohon merielämän suojeluun on alettu kiinnittää viime vuosina enemmän huomiota, vaikka paljon olis kyllä vielä tehtävää. Toivottavasti tietoisuus esim. tuosta aurinkorasvan käyttämisestä leviää.
Teija / Lähdetään Taas
Ei vitsit! Aina Belizestä lukiessani muistan, miten meidän Belizen vierailu jäi välistä. Olimme Karibian risteilyllä, eikä laivayhtiö saanut suunnitelmasta huolimatta sovittua Belizen sataman kanssa meidän saapumisesta, ja korvaavaksi kohteeksi tuli Meksikon Costa Maya. Kiva sekin, mutta Belizen olisin niin halunnut nähdä. Tästäkin on jo kymmenisen vuotta aikaa, enkä vieläkään ole päässyt toista yritystä tekemään. Ehkä vielä joskus.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Höh, mikähän siinä sitten oli? Ympäristöltään Riviera Maya ja Belizen rannikko on samantyylistä, mutta tykkäsin ite paljon enemmän jälkimmäisestä. Mun mielestä siellä Playan ja Cancúnin ympärillä on liian keinotekoinen meininki ja liikaa turisteja. Luonto ja maisemat on kyllä kauniit! Mutta ehkä tekin pääsette vielä joskus Belizeen! 🙂
Merja / Merjan matkassa
Belize City ei kuulosta houkuttelevalle, mutta muuten tuo palmupuiden reunustama hiekkaranta näyttää hyvälle. Belizeen tuskin varta vasten lähtisin, mutta jos sen yhdistäisi muihin Karibian kohteisiin, niin mikä ettei.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Juu, sinne ei varmaan monikaan suuntaa varta vasten. Moni käy siellä esim. risteilyjen tiimoilta, kuten Pirkkokin tuonne aiemmin kirjoitteli 🙂
Tanja / Please Be Seated for Takeoff
Kiitos rehellisistä arvioista. Mua jopa vähän harmittaa, että en päässyt nuorena kiertämään noita kulmia, kun silloin se olisi kiehtonut. Nykyään alan olla liian mukavuudenhaluinen ja tympiintynyt turvattomiin kohteisiin ja kaikenmaailman huumeita tyrkyttäviin heppuihin plus ylipäänsä paikkoihin, joissa ei ole oikein mitään kiinnostavaa tekemistä, että saattaa olla, ettei noita kulmia tule enää koskaan koluttua. Aasian suuntaan tulee aina palattua ja Amerikat ovat jääneet vähemmälle. Pelkästään viiden viikon työreissulla Brasseissa rasitti kun aina piti miettiä mitä reittejä voi kulkea kuvauskaluston kanssa ilman että tulee ryöstetyksi.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kiitti kommentista! Tuo Keski-Amerikka tuntuu olevan aika lailla aikuisemman reppureissuporukan suosiossa. Vaikka sielläkin on noita bilemestoja, niin nyt kun mietin jälkeenpäin omia majapaikkoja, niin valtaosa majoittujista oli noin mun ikäluokkaa ja sit ihan eläkeikäistä. Moni reissaa tonne rikkaan kulttuurin, hyvän ruuan ja erityisesti noiden historiallisten kohteiden takia. Belizen Caye Caulker ja Meksikon Riviera Maya (Jukatanin lomaresortit) oli ehkä virhevalintoja, mutta noin niinkun muuten tuolla suunnalla on kyllä tosi paljon nähtävää ja kokemista.
Mulla itelläni taas on Kaakkois-Aasiaa kohtaan vähän tollanen samanlainen fiilis, että jaksaako sinne enää tän ikäisenä lähteä (oon siis 37). Tuntuu että se on parikymppisten välivuotta juhlivien bilekeskittymä 😀 Haaveilen kyllä, että pääsisin joskus esim. Borneolle. Mutta mitkään Balit yms. ei kiinnosta yhtään.
Tanja / Please Be Seated for Takeoff
Heh, me taas ollaan viihdytty Balilla kuukausia, mutta siellä (kuten tietty muuallakin) pitää valita kohde oikein. Esim. Kutaan mua ei sais kirveelläkään, kun se on ihan hirveä Aussien bilemesta. Ja sitten taas muuten Aasiasta Japani on itellä se kohde, johon tulee palattua yhä uudelleen ja oltua yleensä muutama kuukausi kerrallaan. Mä oon 46 v ja puolisko 54 v. eli tällaisia aikuisia nomadeita mekin.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Joo totta, on siellä Balilla varmaan sellasiakin kulmia, missä ei oo mitään hirveetä mekkalaa yötä päivää. Japani olis kyl mielenkiintoinen kohde, mutta se on tuntunu jotenkin aina tosi haastavalta kohteelta! Mut ehkä se on kans sellanen, et siellä pitäis ihan jo yleissivistyksen vuoks käydä ees kerran elämässä. Itelle tosiaan koko Aasia Mongoliaa lukuunottamatta ihan tuntematonta maaperää.