Throwback Thursday: Mielenkiintoinen Oaxaca ja Monte Albánin rauniot

Tässä juttusarjassa palataan kootusti vuonna 2019 tehtyyn reppureissuun, jonka aikana kiertelin 2½ kuukautta Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Matka oli ikimuistoinen niin hyvässä kuin pahassa, eikä ongelmiltakaan vältytty.

Chiapasissa vietetyn ajan jälkeen otin ADOn yöbussin Oaxaca Cityyn. Bussi oli todella mukava taittuvine penkkeineen. Ykkösluokassa sai myös ilmaista juomaa, unimaskin ja kuulokkeet. En saanut silti nukuttua kuin silmänräpäyksen. Saavuin yllättäen perille pari tuntia etuajassa, joten jäimme kaverini kanssa odottelemaan bussiasemalle, että pääsemme kirjautumaan hostelliin. Matkakumppanini Aina tuli siis jo minua ennen aamuyön bussilla, koska hän ei saanut enää samaan bussiin lippua. Hostellini oli myös täynnä, joten hän meni toiseen majapaikkaan.

Ihastuimme molemmat Oaxaca Cityyn (Oaxaca de Juarez) välittömästi. Kaupunki on isompi kuin San Cristobal, mutta ei kuitenkaan missään nimessä esimerkiksi Mexico Cityn veroinen. Rakennuskanta on pääosin vanhaa ja värikästä, ja keskustassa on iso puistikko, missä ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa. Kaupungissa on paljon taide- ja käsityöliikkeitä, design-kauppoja, ravintoloita ja muuta kulttuuriaktiviteettiä.

Rändom kohtaamisia kadulla

Aina maalasi majapaikkaansa päivisin muraalia, joten kuljeskelin kaduilla pääosin yksin. Iltaisin kävimme yhdessä syömässä ja hengailimme torilla ja kirkon portailla. Oaxacassa oli paljon erilaisia taide-esityksiä, ulkoilmatapahtumia ja katuperformansseja. Eräänä iltana osallistuimme La Calenda -musiikkiparaatiin. Calenda on perin oaxacalainen kulttuurijuhla, joten oli mukava nähdä sellainenkin. Paraatissa oli puhallinorkesteri ja etulinjassa oli tanssijoita sekä isoja paperimassanukkeja. Paraati päättyi artesaanikoululle, jossa karkelot jatkuivat mezcalin ja tanssin parissa.

Kaduilla törmäsi vähän väliä erikoisiin juttuihin, kuten esimerkiksi vapaamuurareiden salaseuran kokoukseen. Huomasimme nimittäin, että erään rakennuksen ovi oli raollaan ja sisältä kajasti sininen valo. Katsoin oven yllä olevia kylttejä, ja tunnistin vapaamuurareiden symbolit. Aina huuteli sisälle espanjaksi, ja pian joku pukumies tulikin ovelle. Kyselimme mieheltä paikasta. Hän ei suoranaisesti ensin myöntänyt vapaamuurariutta, mutta avautui lopulta.

Eräänä iltana näimme jonkun miehen, jonka polkupyörään oli kiinnitetty kamiina. Mies pysähtyi esittelemään kulkupeliä meille. Yhtenä iltana taas törmäsimme mariachi-bändiin, joka pysähtyi soittamaan meille sinfonian keskellä pimeää katua 😀 Tällaiset pienet tavanomaisuudesta poikkeavat asiat ovat yksi motiivi matkusteluinnolleni.

Alkuperäiskansojen asemasta

No yhtenä päivänä olin sitten kuljeskelemassa keskusaukiolla ja kiertelin alkuperäiskansojen käsityökojuja. Kojujen yläpuolella roikkui banderolleja, joissa kerrottiin, miten triqui-heimon edustajia oli ajettu kodeistaan ja miten osa heistä oli asunut kadulla jo lähes 10 vuotta. Kojujen edessä oli pieni telttakylä, jossa asui heimon edustajia ja aktivisteja.

Yhtäkkiä huomasin banderolleissa tutun nimen ja kuvan. Jyri Jaakkola. Jaakkola oli ihmisoikeustarkkailijana Oaxacan osavaltiossa juurikin triqui-heimon asuinalueella. Vuonna 2010 he olivat CACTUS-järjestön kanssa menossa tarkastamaan San Juan Copalan kylää, kun puolisotilaalliset Ubisort-joukot saartoivat heidän autonsa ja ampuivat Jyrin sekä misteekkeihin kuuluneen ihmisoikeusaktivisti Bety Cariñon. Sisälläni kävi kylmä tunne, enkä voinut estää kyynelten valumista.

Kerroin myöhemmin Ainalle tuosta tragediasta, ja päätimme mennä juttelemaan telttakylän ihmisten kanssa. Uacol Appo -järjestön Adán kertoili meille kattavasti infoa Meksikon alkuperäiskansoista ja ihmisoikeuksista. Oli kullan arvoista saada ensikäden tietoa aiheesta, josta olen erityisesti kiinnostunut.

Samalla olin äärimmäisen surullinen siitä, miten ympäri maailman heikompiosaisia ihmisiä riistetään suurfirmojen edun vuoksi. Meksikossakin on yli 200 ulkomaalaista kaivosyhtiötä, jotka ovat pilanneet etenkin Oaxacan osavaltiossa puhtaan veden varannot. Triqui-heimon edustajia on häädetty kodeistaan, koska kaivosyhtiöt tuottavat paremmin, kuin alkuperäiskansojen maissiviljelmät. Jos aihe kiinnostaa, on alkuperäisissä matkapäiväkirjoissa kerrottu siitä tarkemmin.

Päiväretkellä

Oaxaca Cityssä on tarjolla useita päiväretkivaihtoehtoja. Yleensä ihmiset menevät Hierve el agua -luonnonmuodostelmalle, jossa valuneesta vedestä kivettyneet mineraalit ovat muodostaneet kivisen ”vesiputouksen”. Mietimme Ainankin kanssa siellä käymistä, mutta mikään retkistä ei vaikuttanut oikein sopivalta. Kaikki nimittäin yhdistivät retkeen muutaman muunkin kohteen, jolloin luontoretken osuus olisi jäänyt hyvin lyhyeksi. Yritimme myös etsiä colectivoa, että olisimme lähteneet sinne omin päin, mutta reissu vaikutti liian hankalalta huonojen kulkuyhteyksien takia.

Monte Albánin sapoteekki-rauniot

Ainan maalatessa muraalia lähdin yksin koko päivän retkelle Monte Albániin, joka sekin kyllä sisälsi monta muutakin kohdetta. Korkealla vuorella sijaitseva sapoteekki-intiaanien temppelikeskus on ollut aikanaan alueen merkittävin hallintopaikka, jolla oli erinomainen sijainti puolustuksellisesta näkökulmasta. Monte Albánin aikakausi sijoittuu vuosien 500 eaa. – 750 jaa. väliin, joten se on nykytiedon mukaan Mesoamerikan vanhin kaupunki.

Alueella hallitsi myös misteekit, jotka kävivät sotaa sapoteekkien kanssa. Intiaanikansat ympäri Meksikon tekivät kuitenkin myös kauppaa keskenään, ja esimerkiksi Teotihuacánista on löydetty oaxacalaiseen kulttuuriin liittyviä piirteitä. Sapoteekit itse saivat alunperin vaikutteita kulttuuriinsa Mesoamerikan vanhimmalta intiaanikansalta, olmeekeilta.

Aivan kuten mayojen Tulumissa, myös Monte Albánissa minua hämmästytti menneiden kansojen erittäin korkealle kehittynyt astronominen ja matemaattinen tietotaito. Astronomian avulla ennustettiin vuodenkiertoa ja ajoitettiin lääkinnällisten kasvien poimintarytmiä. Tähtitaivaan ja ilmansuuntien perusteella asemoitiin myös kaupunkikuva. Keskusaukion päätemppeli on sijoitettu auringon mukaan eli 8.5. ja 5.8. aurinko paistaa viiden sekunnin ajan suoraan zeniitistä ja valaisee temppelin kauniisti katossa olevasta aukosta.

Temppelialue on suht laaja, eikä kaksi tuntia ollut kyllä ollenkaan riittävä aika kulkea siellä. Jouduin kirjaimellisesti juoksemaan, että ehdin kiertää alueen ympäri. Temppelikeskuksesta löytyy mm. observatorio, kalenteri, lukuisia pyramideja, valtava vedenkeräysallas, pallokenttä ja ehkä mielenkiintoisin kohde, niin kutsuttu tanssijoiden galleria. Kivipaaseihin on kaiverrettu kuvia vääntelehtivistä ihmisistä, joita on aiemmin pidetty tanssijoina. Nykyään yleinen konsensus on, että hahmot kuvaavat kuolinkorinoissaan kouristelevia vihollisia, jotka olivat yrittäneet vallata Monte Albánin.

Monte Albán on Unescon maailmanperintökohde ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Kannattaa ottaa opastettu kierros, jolloin saat paljon arvokasta lisätietoa. Olen kyllä koonnut parin vuoden takaiseen postaukseen aika kattavan paketin, jos nyt jota kuta sattuu kiinnostamaan.

Tutustumassa perinneruokiin ja käsitöihin

Päiväretken aikana vierailimme myös Arrazolan kylässä. Sieltä löytyi käsityöpaja, jossa valmistettiin koristeellisin värikkäin kuvioin maalattuja puuesineitä ja kenkiä. Itse en ole hirveämmin värien ystävä, joten en ostanut mitään. Maalatut kuviot haluttiin kaiken lisäksi pitää käsityöläisten omana tietona, joten putiikissa ei saanut kuvata valmiita tuotteita.

Käsityöpajan jälkeen ajoimme Cuilapanin vanhalle holvikirkolle, joka erosi hyvin paljon muista meksikolaisista kirkoista. Tämä yksilö oli nimittäin saanut vaikutteita roomalaisilta eikä espanjalaisvalloittajilta. Kirkossa oli yksityinen messu, joten emme voineet mennä sisätiloihin.

Kirkon jälkeen oli aika suunnata lounaalle Zaachilan kylän lähelle. Buffet-tyylinen pöytä oli katettu meille La Cabana del Indio -ravintolaan. Ovella omistaja tarjoili meille mezcalia aperitiiviksi. Ruokapuolella oli vaikka mitä herkkuja tarjolla. Otin mm. maissinlehteen käärittyjä tamaleja, mureaa lihaa, rapeakuorisia flautoja ja ihan super tulista chililisuketta. Kyllä minäkin olen chilin ystävä ja voin käyttää esimerkiksi habanero tabascoa reilullakin kädellä, mutta tuo sai nenän vuotamaan ja hien kohoamaan otsalle.

Jälkiruuaksi oli vielä perinteistä oaxacalaista savipannukahvia, café de ollaa. Ah, ihanaa vaihtelua baristakoneista tulleille geneerisille kahveille.

Ruuan jälkeen oli aika jatkaa matkaa Santa Rosaan tutustumaan vielä toiseen käsityöpajaan. Se olikin todella mielenkiintoinen, sillä pääsimme katsomaan mustan keramiikan valmistamista. Aitoa mustaa keramiikkaa valmistetaan vain Oaxacassa sekä meksikolaisten siirtolaisten myötä New Mexicossa, mutta Oaxacan tapa on ainoa, joka noudattelee edelleen esikolumbiaanista menetelmää. Keramiikkapajan yhteydessä oli myymälä, josta ostin savisen intiaaninaamion.

Päiväretki oli oikein onnistunut ja todellakin 250 peson eli noin kympin arvoinen!

Takaisin kaupungin pyörteessä

Vietin Oaxacassa viikon, ja Aina jäi sinne vielä maalaamaan. Viimeisenä iltanani hengasimme taas Zocalolla. Olimme jo lähdössä pois, kunnes kuulimme musiikkia lähistöltä. Ihmisiä alkoi kerääntyä satapäin torille ja pian täysimittaiset bileet olivat pystyssä. Torille oli pystytetty oikein dj-lava valoshown kera! Ensin oli luvassa salsaa ja cumbiaa, ja ihailimme meksikolaisten taidokkaita tanssikuvioita.

Lopulta alkoi konemusiikki raikaamaan ja paikalle asteli robottiasuihin pukeutuneita tanssijoita, jotka bailasivat ihmisten keskellä. Ilahduin myös siitä, että dj soitti meksikolaisen Raymixin biisejä (kuuntelen itse siis paljon lattarimusiikkia ja latinoräppiä). Bileissä oli kaikenlaisia ihmisiä ihan pienistä lapsista vanhuksiin asti, ja kaikki vain pitivät yhdessä hauskaa. Oli kyllä ihan huippu päätös Oaxacan reissulle!

Seuraavana päivänä lensin Mexico Cityyn, jossa olin yhden yön. Majoituin kapselihotellissa lentokentällä, koska en aikonut ensin mennä keskustaan ollenkaan, mutta enhän minä voinut jättää sitä väliin 😀 Olin CDMX:ssä jo joskus klo 14 maissa, joten aikaa oli runsaasti kuljeskella siellä täällä.

Kapselihotelli oli kyllä kiva kokemus ja siellä sai tosi hyvät unet. Aamulla odottaisi lento Panama Cityyn. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo Panaman reissu olisi saanut jäädä kokonaan tekemättä, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.

---

Juttusarjan kaikki osat: 

Paluu Meksikoon osa I

Hidasta elämää Belizessä

Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)

Seikkailuja Etelä-Guatemalassa (Atitlán ja Chichi)

Paluu Meksikoon osa II (Chiapas)

Mielenkiintoinen Oaxaca ja Monte Albánin rauniot

Pettymysten Panamá, kaupunki johon en halua palata

Vehreä Costa Rica ja mainettaan parempi San José

(Alkuperäiset matkapäiväkirjat on siirretty arkistoon, eivätkä ne enää ole luettavissa.)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa 🙂