Throwback Thursday: Paluu Meksikoon osa II (Chiapas)

Tässä juttusarjassa palataan kootusti vuonna 2019 tehtyyn reppureissuun, jonka aikana kiertelin 2½ kuukautta Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Matka oli ikimuistoinen niin hyvässä kuin pahassa, eikä ongelmiltakaan vältytty.

Lähdin Guatemalasta shuttlen eli minibussin kyydissä, johon olin ostanut kuljetuksen etukäteen netistä. Matka kesti koko päivän erinäisten sattumusten vuoksi. Kyyti lähti aamulla 6:30 Panajachelista ja mutkitteli mm. Quetzaltenangon kaupungin läpi. Maisemat olivat todella kauniit, paljon rehevää vuoristoa ja vehreitä kahviviljelmiä. Tien pientareilla näkyi pieniä tiendoja eli kauppoja, joissa myytiin mm. hedelmiä.

Ongelmia rajalla

Rajan ylitys tapahtui La Mesillan raja-asemalla. Hyvästelimme kuskin, otimme reppumme ja astelimme hakemaan poistumisleimoja passeihimme. Rajalla oli kova hälinä ja hulina. Joka paikassa kuljeskeli ihmisiä ja kauppiaita, reppukasoja oli siellä täällä, kun matkalaiset vaihtoivat kyytiä. Leimojen jälkeen oli aika kävellä Meksikon puolelle, jossa toinen kyyti odotti meitä.

Ajoimme noin viiden kilometrin päähän Meksikon puoleiselle raja-asemalle, Ciudad Cuauhtémocin kylään. Meinasin omaa typeryyttäni joutua ongelmiin rajalla, kun yritin välttää maksamasta jälleen kerran 30 dollarin turistiveroa, jonka olin maksanut jo aiemmin turhaan Belizen rajalla. Sanoin rajavirkailijalle, että olen Meksikossa alle viikon, jolloin ei tarvitsisi maksaa turistiveroja. Luulin, että saan maahantulokorttiin 180 päivää kuten aina ennenkin, mutta mies lätkäisi siihen vain viisi päivää!

Olin aikeissa olla Meksikossa kaksi viikkoa, joten jouduin palaamaan nöyrin ilmein tiskille ja sanomaan, että tarvitsen uuden maahantuloluvan. Mies oli närkästynyt, ja lisää närkästystä aiheutti se, kun sanoin ettei minulla mitään pesoja ole. Hän käski minun mennä viereiseen pankkiin maksamaan dollareillani tuo $29,50 maksu. Palasin kuitin kanssa takaisin ja pyysin anteeksi. Lopulta mies vain nauroi ja lätkäisi uudet leimat papereihin. Mutta yritäpä kepulikonsteja vaikka Australian rajalla, niin saat kolmen vuoden maahantulokiellon 😀

(Turistivero maksetaan siis normaalisti lentolipun yhteydessä, eikä sitä oikeasti pitäisi joutua maksamaan uudelleen maarajalla. Ajattelin, että jos tuosta olisi tullut maasta poistumisen yhteydessä jotain valitusta lentokentällä, niin olisin maksanut sen sitten siinä vaiheessa, jos joku olisi kysellyt. Minua ärsytti, että olin maksanut kolmekymppiä jo useaan otteeseen kahden eri lennon yhteydessä sekä mentäessä maata pitkin Belizeen.)

Tiesulussa keskellä vuoristoa

No, jatkoimme matkaa, ja pysähdyimme välillä Oxxoon kahville. Ostin samalla dataa meksikolaiseen prepaid-liittymääni. Jossain vaiheessa auton vauhti hidastui merkittävästi. Yritin zoomailla takapenkiltä, mitä tiellä tapahtuu. Olimme keskellä vuoristoa ja autojono edessämme oli loputon, vastaan tuli harvakseltaan yksittäisiä autoja, ja välillä oma jonomme liikkui noin yhden auton mitallisen verran. Ajattelin ensin, että ehkä edessä on joku kapea mutka, eivätkä autot pääse kulkemaan kovempaa vastaantulevan liikenteen vuoksi.

Kun oli kulunut tunti, aloin miettimään, että olemme varmaan joutuneet tiesulkuun. Olin lukenut aiemmin, että Chiapasin osavaltiossa tapahtuu paljon sekä maantieryöstöjä että poliittisia tiesulkuja. Pian kuski ilmoittikin, että joudumme ehkä maksamaan, jos haluamme päästä läpi. Auto mateli eteenpäin ja ympärillemme kertyi iso lauma miehiä, jotka olivat varustautuneet kepeillä. Piilotin uuden puhelimeni rintaliiveihin. Jos olisimme joutuneet ryöstetyksi, olisin antanut vanhan kakkosluurin, jossa pidin meksikolaista sim-korttia. Aloimme kaivaa kolehtia, mutta lopulta kuski sai puhuttua meidät läpi ilman, että jouduimme maksamaan.

Miehet antoivat meille poliittisen manifestin, jossa kerrottiin hallituksen tekemistä rikoksista eteläisten valtioiden alkuperäiskansoja vastaan. Ryhmä kuului käsittääkseni löyhästi zapatisteihin, tai ainakin jonkin sortin vastarintaliikkeen edustajia he olivat eniwei. Blokissa oli kulunut niin pitkään, että saavuimme perille San Cristobal de las Casasiin vasta klo 20 maissa, vaikka matkan piti alunperin kestää vain 10 tuntia. No, ei tuolla suunnalla mitkään aikataulut koskaan pidä muutenkaan paikkaansa, joten ihan sama 😀 Ei minulla ollut kiire mihinkään.

Kaunis poliittinen San Cristobal

Tällä otiskolla nimesin myös kahden vuoden takaisen postaukseni, sillä tuo on paras iskulause kuvaamaan San Cristobalin kaupunkia.

Chiapasin osavaltiota asuttaa alkuperäiskansat, ja kaduilla näkyi paljon myös aiemmin mainittuja zapatisteja. Heidät tunnistaa joko mustasta kommandopiposta tai naaman eteen vedetystä huivista. EZLN oli aiemmin sissiliike, mutta he ovat jo vuosia toimineet rauhanomaisissa merkeissä puolustaen alkuperäiskansojen, maanviljelijöiden, opiskelijoiden, naisten ja köyhien asemaa. Suurin osa zapatisteista on ihan tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät vain tulla toimeen ja elää elämäänsä köyhissä oloissa.

Nykyään raskasta aseistusta näkyy katukuvassa lähinnä armeijan toimesta. Esimerkiksi pienessä keskuspuistikossa partioi eräänäkin päivänä yhteensä 14 poliisiautoa ja armeijan maasturia. Sotilaat seisoskelivat puistossa rynnäkkökiväärit esillä ja katselivat ihmisiä. Alueella oli paljon jännitteitä noihin aikoihin, kun hallitus ja armeija olivat ottaneet yhteen kansalaisten kanssa. Ihmisiä oli mm. häädetty kodeistaan, siepattu ja tapettu sumeilematta.

Keskustassa näkyi jonkin verran hiljaista protestointia. Katukuvassa oli myös avoimesti zapatisteja tukevia kauppoja ja ravintoloita. Ostin kotiin mm. heidän kahviaan ja ison valokuvaprintin.

Eräs Mexico Cityssä asuva tuttuni kuuluu myös zapatisteihin, ja hän antoi suosituksia San Cristobalin ravintoloista. Voin jatkosuositella ainakin Tierradentroa, jossa on erinomaiset ruuat ja herkullista minttukaakaota. Ravintola palkkaa ainoastaan alkuperäiskansoihin kuuluvia nuoria töihin, ja sen yhteydessä on pieni putiikki, josta voi ostaa zapatistituotteita. Jos aihe kiinnostaa, voit lukea lisää alkuperäisistä matkapäiväkirjoista.

Ostin muuten markkinoilta myös EZLN:n t-paidan, joka on yksi eniten käytössä olevista paidoistani. Muualla Meksikossa San Cristobalin ulkopuolella en paitaa viitsinyt käyttää, koska ulkomaalaisia on karkoitettu maasta, mikäli he ovat osallistuneet poliittiseen aktivismiin tai tukeneet avoimesti zapatisteja. Viime elokuussa olin Köpiksessä, ja Suomeen palattuani huomasin, että paita oli jäänyt majapaikan kylpyhuoneeseen. Otin yhteyttä hotelliin ja siivooja kävi noutamassa paidan respaan.

Paidan postittaminen DHL:llä olisi kuitenkin maksanut melkein 100 euroa, joten täytyi miettiä muita vaihtoehtoja. Kyselin Facebookin matkaryhmissä apua, ja pian joku Kööpenhaminassa asuva suomalainen nainen lupasi hakea paidan talteen. Nainen toi paidan Suomeen seuraavalla viikolla ja postitti sen minulle Helsingistä. Toki maksoin vaivan palkkaa, mutta säästyin sentään satasen postikuluilta. Paidalla on suuri tunnearvo, joten oli kiva, että sain sen takaisin 🙂

Yksi suosikkikaupungeistani

Majoituin vanhassa hacienda-tyylisessä majatalossa, jossa oli kiva sisäpiha. Viisi yötä 6 hengen naisten dormissa aamupalalla oli reissun halvin, yhteensä 20 euroa. Tutustuin jo ensimmäisenä iltana mallorcalaiseen reppureissaajaan, jonka kanssa vietinkin sitten seuraavat kaksi viikkoa Chiapasissa ja Oaxacassa. Nainen oli asunut viisi vuotta Saksassa, mutta puhui siis äidinkielenään espanjaa.

Kuljeskelimme markkinoilla ja lähituottajien myyjäisissä, kävimme taidekaupoissa, istuimme ravintoloissa ja vain hengailimme ympäriinsä. Nainen, kuten lähes kaikki muutkin hostellin asukkaat olivat vuoron perään mahataudissa, mutta itse onnistuin jostain syystä välttämään sen.

Lähdin joinain päivinä yksin kiertelemään kaupunkia ja päädyin kapuamaan korkealle kukkulalle. Kukkulan rinteessä oli todella sketchyn oloinen metsä, missä puista roikkui katkaistuja köysiä. Ilmeisesti jotkut olivat hirttäytyneet sinne.

Eräänä päivänä kävimme Chiapasin kulttuurimuseossa, jonka ala-kerrassa oli mm. pre-kolumbiaanista esineistöä. Yhdessä huoneessa oli vaihtuva näyttely, joka oli osoitettu Reina Rojalle. Tämän mystisen naisruumiin henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt, mutta hän oli ilmeisen tärkeä Maya-kaupunki Palenquen asukkaille, koska hänet oli haudattu sarkofagiin pyramidin sisälle. On ehdotettu, että hän olisi ollut viimeisen Maya-hallitsijan isoäiti.

Nähtäväksi jää, selviääkö mysteeri joskus, kunhan Palenquen hautoja tutkitaan lisää. Reina Rojan jäänteet löydettiin vuonna 1994. Vaikka satoja vuosia vanhasta ruumiista onnistuttiin eristämään DNA:ta, ei henkilöllisyys ratkennut. Tämänkin puolesta on surullista, että espanjalaiset polttivat mayojen kirjaston, josta asia olisi varmasti selvinnyt.

Kävimme katsomassa kulttuurimuseon yläkerrasta vielä tekstiilinäyttelyn, joka esitteli varmaan sata erilaista ikivanhaa perinneasua. Suosittelen kulttuurimuseota ehdottomasti yhtenä vierailukohteena.

Kävin eräs päivä myös oikeustieteiden laitoksella, joka vaan tuli sattumalta vastaan kierrellessäni summamutikassa. Kokeilin porttia, ja koska se oli auki, astelin sisään. Yliopisto oli hieno vanha rakennus, jonka yläkerran seiniä koristi erilaiset Meksikon historiaan liittyvät muraalit. Maalaukset olivat naivistisia, mutta niiden teemat olivat koskettavia.

Pidin erityisesti maalauksesta, joka näytti espanjalaisten ja intiaanikansojen kohtaamisen – olkoonkin, että ne olivat hyvin julmia aikoja meksikolaisille. Minusta on kuitenkin hienoa, että Meksiko pitää esillä historian tapahtumia sellaisena kuin ne olivat. Vaikka Latinalaisessa Amerikassa pikkuhiljaa omaksuttiin espanjalaisten kieli ja uskonto, ei omia juuria silti unohdettu. Ympäri maata on upeita muraaleja, joiden symboliikkaan kannattaa kyllä kiinnittää huomiota.

Muutakin katutaidetta on San Cristobalissa paljon ympäri kaupunkia, myös poliittisia iskulauseita löytyy monesta paikkaa. Ympäristö on muutenkin kaunista. Arkkitehtuuri on vanhaa ja rakennukset matalia. Kaduilla ei ole katuvaloja, vain pienet lyhdyt talojen seinissä, eikä missään ole mitään räikeitä mainoskylttejä. Joka kulmalla on pikkuputiikkeja, joissa saa esimerkiksi vanhan suutarin palveluja.

Kaupungista tuli mieleen jotenkin sellainen perin tyypillinen vanha meksikolainen maisema, aivan kuin olisi palannut ajassa taaksepäin. Pidän tosi paljon tällaisista aidoista, viehättävistä ja sympaattisista paikoista.

San Cristobal de las Casas sijaitsee 2200 metrissä, joten siellä on iltaisin viileähkö. Päivisin on kuitenkin kesäisen lämmintä. Kaupunki on sekä kauneutensa että hyvän ruokansa puolesta erinomainen kohde, jos satut liikkumaan Etelä-Meksikossa päin. Samalla voit tukea alkuperäiskansojen elämää käyttämällä heidän tuottamiaan palveluja.

Monet ajautuvat San Cristobaliin Palenquen reissulla, mutta itseltäni se jäi valitettavasti väliin. Olenkin suunnitellut palaavani noille seuduille ihan jo pelkästään Palenquen rauniokaupungin takia.

Koe ja näe ainakin nämä: 

• Chiapasin kulttuurimuseo, Mesoamerikan jademuseo sekä mayjoen lääketiedettä käsittelevä museo
• Keskustan lähituottajien tuotteita myyvät tianguis-markkinat
• Vanhat värikkäät rakennukset keskustan kaduilla
• Lukuisat kirkot, esimerkiksi Santo Domingon kirkko 1500-luvulta on kaunis myös ulkoa päin (sisälle ei ainakaan tuolloin saanut mennä, sillä kirkko sortui osittain maanjäristyksessä v. 2017)
• Zapatistikaupat
• Ihmisoikeuksia puolustava Tierradentro-ravintola

---

Juttusarjan kaikki osat: 

Paluu Meksikoon osa I

Hidasta elämää Belizessä

Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)

Seikkailuja Etelä-Guatemalassa (Atitlán ja Chichi)

Paluu Meksikoon osa II (Chiapas)

Mielenkiintoinen Oaxaca ja Monte Albánin rauniot

Pettymysten Panamá, kaupunki johon en halua palata

Vehreä Costa Rica ja mainettaan parempi San José

(Alkuperäiset matkapäiväkirjat on siirretty arkistoon, eivätkä ne enää ole luettavissa.)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa 🙂