Throwback Thursday: Seikkailuja Etelä-Guatemalassa (Atitlán ja Chichi)

Tässä juttusarjassa palataan kootusti vuonna 2019 tehtyyn reppureissuun, jonka aikana kiertelin 2½ kuukautta Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Matka oli ikimuistoinen niin hyvässä kuin pahassa, eikä ongelmiltakaan vältytty.

Floresista pääsee Guatemala Cityyn joko epämukavalla bussikyydillä tai sitten helposti lentämällä. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja hyppäsin Mundo Mayan kentällä Aviancan pieneen potkurikoneeseen. Guatemala Cityn lentokentällä jouduin odottelemaan monta tuntia kyytiä Lake Atitlánille, kun shuttle ei saapunutkaan odotetusti. Tuona aikana ehdin tutustua mm. entiseen jengiläiseen ja päädyin esittelemään valokuvia Suomesta joillekin rändom äijille.

San Pedro la Laguna

Päästyäni vihdoin Atitlán-järven pääkaupunkiin Panajacheliin, oli jo melkein ilta. Otin pienen kiikkerän puuvenekyydin järven toiselle puolelle, josta olin varannut majoituksen viikoksi. San Pedroa pidetään järven bilekeskittymänä, joten päätin majoittua kaupungin ulkopuolella aivan rannan tuntumassa. Majapaikkani Wachalal Lake Lodge olikin oikein viihtyisä paikka chillaamiseen.

Järven ympärillä on lukuisia pieniä kyliä, mutta valitsin ensimmäiseksi kohteeksi San Pedron, koska ajattelin siellä olevan tarpeeksi palveluita. Alunperin minun oli myös tarkoitus kiivetä San Pedro -tulivuorelle, mutta reitti oli suljettu siellä sattuneiden ryöstöjen takia. Jos nyt menisin uudelleen, valitsisin varmasti jonkun pienemmän kylän.

Kylissä asuu tzutujil-mayoja, ja naisten värikkäät perinneasut erottuvat katukuvassa selkeästi. Etenkään vanhemmat mummot eivät tuntuneet katsovan kovin hyvällä resuisena kulkevia paljasjalkaisia hippejä, jotka notkuivat kadulla. Minuakin katsottiin pahasti, kun kuljin sandaaleissa ja legginseissä. Loppuajan kuljin mekko päällä.

Kävin vain muutaman kerran keskustassa, lähinnä etsimässä ruokaa ja ostamassa pientä evästä majapaikkaan. Lodgella oli keittiö, josta sai tilattua ruokaa, mutta en viitsinyt jokaisen pikkunälän takia raahautua respaan, vaan säilytin mökissäni mm. leipää ja hedelmiä. Muuten vain kuljeskelin pienemmillä kaduilla ja istuskelin järven rannassa katsomassa, kun paikalliset mummot olivat pyykillä ja miehet kalastivat.

Vietin jonkin verran aikaa myös Chuasinayi-kahvilassa, jossa jutustelin maya-tytön kanssa ja hengasin suloisen kissan seurana. Katselin myös kun tyttö lajitteli kahvipapuja. Hän kertoi, että perhe paahtaa käsin luomukahvinsa. Pyörähdin eräänä päivänä myös markkinoilla, mutta en ostanut mitään. Totta puhuen kuumassa kesäilmassa leijuva kalan haju ei ollut mitenkään erityisen miellyttävä, eikä kärpäsiä kuhisevat kanankoivetkaan houkutelleet.

Kadut ovat paikoin suht jyrkkiä, ja kuumassa korkeassa vuoristoilmassa vaati pieniä kuntoponnisteluja, että jaksoin kävellä eteenpäin. Keskustassa on kujien sokkelo, jossa kannattaa käydä katsomassa värikästä katutaidetta. Katutaiteen lomassa oli pieni koju, jossa pari paikallista naista oli myymässä käsitöitä. Jäin istuskelemaan heidän luokseen joksikin aikaa ja sain samalla vähän harjoiteltua espanjaa.

Eräänä päivänä olin datailemassa lodgen pihalla, kun kuulin vuorilta kantautuvaa torven soittoa ja mekkalointia. Muistinkin lukeneeni paikallislehdestä, että sunnuntaisin on futismatsi. Juoksin peltojen halki kadulle ja otin tuktukin. Pieni punainen koppimopo kiidätti minut kohti kylän korkeinta kohtaa, jossa stadion sijaitsi. Matsi oli jo alkanut, ja jäljellä oli enää lasten lippuja. Ostin sitten sellaisen ja sullouduin päätykatsomon tuntumaan.

Meno oli hurjaa, ja se vain kiihtyi ottelun edetessä. Netissä oli varoiteltu Lattarimaiden futismatseista, sillä ne saattavat muuttua nopeastikin kaoottisiksi. Matsia vartioi yli 10 poliisia, osa raskaasti aseistettuja. Vähän ajan päästä päätykatsomossa alkoi tappelu ja poliisit veivät ihmisiä pois.

Siirryin ensimmäisen puoliajan jälkeen syvemmälle katsomoon nauttimaan hullusta tunnelmasta. Katsomo täyttyi kotijoukkueen värisestä keltaisesta ja vihreästä savusta, paperisilppua lenteli ilmassa, ihmisillä oli rumpuja ja torvia mukana, kentälle heiteltiin satoja metrejä kuittinauhaa, ja aina maalin osuessa katsomossa vedettiin jättimäinen keltavihreä kangas fanien päälle. Futismatsiin osallistuminen oli Guatemalan parhaimpia kokemuksia! 😀

Panajachel

Kun viikko oli täynnä, otin jälleen veneen ja ajoin takaisin Panajacheliin. Olin varannut Pana Housesta viikoksi yksityishuoneen. Panajachel on expattien keskittymä, ja siellä on kattavimmat palvelut koko järvellä. Kylä on aika vilkas, mutta kuitenkin sopivan kokoinen, että siellä voi kävellä joka paikkaan. Kuljeskelin kaduilla ja kävin syömässä ravintoloissa.

Heh, näin myös Suomen lipun yhdessä vaiheessa, ja kävin kysymässä lipusta kahvilassa. Paikallinen myyjä kertoi, että kahvila on suomalaisen omistama. Ympyrät olivat muutenkin pienet, sillä törmäsin hostellin keittiössä samaan eläkeläispariskuntaan, jonka olin nähnyt aiemmin Tikalissa.

Pana oli muuten ihan kiva paikka, mutta miinuksena on sanottava katumyyjien ankara tyrkytys. Pääkatu Calle Santanderilla on vaikea kävellä ilman, että saat innokkaita myyjiä perääsi. Rannan maisemalaiturilla taas on hyvin todennäköistä saada pilvenmyyjät riesaksi. Mestaa ei kuitenkaan kannata skipata, koska sieltä on erinomaiset näkymät järven yli toiselle rannalle, jota hallitsee suuret sammuneet tulivuoret, San Pedro ja Toliman. Tuo maisema onkin hyvin tunnusomainen ja siitä tunnistaa Lake Atitlánilla otetut kuvat.

Järvi muuten syntyi aikanaan jättimäisestä tulivuoren purkauksesta. 18 km leveän magmasäiliön räjähdys oli niin massiivinen, että siitä levinnyt tuhka peitti kaiken alleen aina Floridasta Panamaan asti. Osa Guatemalasta hautautui 200 metrin paksuun vulkaaniseen peittoon ja koko Keski-Amerikan taivas pimeni mustaksi.

Vaikka nuo muinaiset tulivuoret ovatkin sittemmin sammuneet, on alue edelleen tuliperäinen. Lähistöllä lähes jatkuvasti savua tupruttava Fuego sylkee välillä tuhkaa ja laavaa ilmoille, joten sekä Atitlánin ympäristö että Antiguan kaupunki saavat toisinaan tulivuoren hehkuvan sisällön ylleen. Purkaukset ovat välillä oikeasti vaarallisia tuhoten viljelmiä, kyliä, karjaa ja ihmishenkiä.

Järven ympärystöä pidetään myöskin vaarallisena, eikä siellä suositella esimerkiksi käveltävän kylien välisiä matkoja. Päätin kuitenkin uhmata vaaraa eräänä päivänä, ja lähdin kävelemään maantietä ylöspäin kohti Sololáa. Halusin kuvailla järven maisemia ylhäältä käsin.

Törmäsin matkalla viidakkoveitsimieheen ja pelkäsin joutuvani ryöstetyksi. Miehestä ei kuitenkaan ollut vaaraa. Paluumatkalla näin miehen taas, ja hän kysyi miksi kävelen siellä yksinäni. Lopulta päädyin seuraamaan miestä pusikkojen läpi hänen maatilalleen, joka levittäytyi vuorenrinteillä. Maisemat olivat todella hienot, ja olin hyvilläni, että lähdin seuraamaan miestä, vaikka siinä olisi voinut käydä huonostikin.

Kiertelimme hetken maatilalla ja mies esitteli viljelmiään. Lopulta jatkoin matkaa, sillä olin aikeissa mennä vielä Atitlánin luonnonpuistoon. Reserva Natural Atitlániin on 70 quetzalin (n. 7,50 €) pääsymaksu, millä pääsee viidakkopoluille, riippusilloille ja perhospuutarhaan.

Olin reissussa kuivan kauden aikaan, joten viidakko ei ollut vehreimmillään ja myös vesiputous oli kuivunut. Lajikirjo oli kuitenkin runsas ja vietin viidakkopoluilla pitkän aikaa. Saavuin eräälle näköalatasanteelle, jonne jäin makaamaan hetkeksi ja vain kuuntelemaan viidakon ääniä. Ihastelin poluilla myös suloisia nenäkarhuja, jotka tuhisivat ja tonkivat nenällään maata. Metsässä voi nähdä myös mm. kolibreja ja hämähäkkiapinoita. Välillä viidakon rauhan rikkoi ihmisten huuto, kun jossain latvustossa huristi zipline-seikkailijoita.

Palasin takaisin lähtöpisteeseen ja kävin kahvilla uinuvan hiljaisessa päärakennuksessa. Jatkoin matkaa sitten perhospuutarhaan, joka olikin yllätyksekseni suuri harsokupoli. Kupolin ulkopuolella oli perhosen eri vaiheita esittelevä näyttely. Kupolissa oli viheristutuksia ja vesiaiheita sekä satoja perhosia! Oli ihastuttavaa nähdä taivaansinisenä kirmailevat morpho-perhoset, oranssit monarkit ja lukemattomia muita perhoslajeja. Surua aiheutti kuitenkin se, kun näin osan perhosista tallautuneen maahan :'( Kun poistuin kupolista, huomasin eteiseen loukkuun jääneen perhosen. Yritin pitkän aikaa saada sitä siirrettyä lehden avulla, että olisin vienyt sen takaisin kupoliin, mutta lopulta oli luovutettava ja jätettävä perhonen sinne.

Sololá

Eräänä päivänä hyppäsin chicken bussiin ja ajoin Sololán departementin pääkaupunkiin, Sololáan. Matkaa Panasta on noin parikymmentä minuuttia. Sololá oli selkeästi isompi kaupunki ja siellä näkyi myös länsimaiden tuulet. Kaduilla kulkevilla jonneilla esimerkiksi oli cäpit päässä ja näin muistaakseni pari tatuoitua ihmistäkin. Kiertelin keskustan alueella, kävin puistossa ja suuntasin sitten markkinoille. Tai oikeastaan se oli monikerroksinen kauppahalli, jossa myytiin kaikkea maan ja taivaan välillä. Oli hedelmää, lihaa, laukkua, kenkää ja ties mitä.

Aloin jossain vaiheessa kaivella laukkua etsiäkseni rahapussin, mutta sitä ei ollut missään. Tajusin unohtaneeni rahapussin bussin penkille. Rahallinen menetys oli parinkympin luokkaa, eikä pussissa ollut muuta kuin yksi pankkikortti, koska en kuljeta mitään ylimääräistä mukanani, vaan jemmailen rahaa ja eri pankkikortteja milloin minnekin. Onneksi netti toimi sen verran, että sain suljettua kortin Revolutin sovelluksesta. Aloin sitten miettimään, miten pääsen takaisin Panaan ilman rahaa.

Lähdin selvittämään asiaa bussipysäkeille. Joku kuski ehdotti, että kävisin kysymässä rahapussia varikolta. En viitsinyt vaivautua, koska kukapa jossain Guatemalassa palauttaisi yksin lojuvia rahapusseja mihinkään. Lopulta eräs bussikuski sanoi, että pääsen ilmaiseksi kyydissä. Kiittelin miestä vuolaasti ja olin aidosti kiitollinen siitä, että huolimatonta gringaa autettiin pyyteettä.

Päästyäni takaisin ”kotiin”, lähdin heti keskustaan, jossa oli alkanut naistenpäivän tapahtuma. Ohjelmassa oli mm. ihmisoikeusbingo lapsille sekä muistoalttari tapetulle ihmisoikeusaktivisti Berta Cáceresille. Lopuksi osallistuin myös mielenosoitusmarssiin, jossa herätettiin tietoisuutta naisten oikeuksista. Mielestäni tuollaiset tapahtumat ovat todella tärkeitä, koska niiden avulla voi yrittää parantaa paikallisten oloja. Lattareissa naisten huono kohtelu, raiskaukset ja lähisuhdeväkivalta on arkipäivää. Minusta oli ihana nähdä, että kulkueessa oli myös nuoria poikia. Ehkä heistä kasvaa edes hieman parempi ja naisystävällisempi sukupolvi.

Tunnelmaa varjosti vähän se, että San Pedron viereisessä kylässä oli brittireppureissaajan etsinnät käynnissä. Nainen katosi jälkiä jättämättä, ja hänen ruumiinsa löytyikin muutaman päivän päästä La Nariz del Indio -vuorelta.

Chichicastenango

Panassa majaillessani päätin lähteä myös naapuridepartementtiin Chichicastenangon markkinoille. Chichin markkinat ovat Latinalaisen Amerikan vanhimmat ja jonkun tarinan mukaan myös suurimmat. Lähdin Chichiin shuttlekuskin kanssa, joka oli minut alunperin tuonut Guatemala Citystä. Chichin markkinat olivat yksi hullunmylly, eikä siellä mahtunut kulkemaan kunnolla ihmispaljouden takia. Joka paikassa oli kasoittain värikkäitä käsitöitä, feikki-crocseja, eläviä tipuja, hedelmiä sun muuta. Ostin mm. kauniin kaitaliinan.

Lähdimme aika pian pois markkinoilta ja menimme ikivanhaan Santo Tomásin kirkkoon. Kirkossa harjoitetaan edelleen muinaisia maya-rituaaleja, jotka ovat sekoittuneet espanjalaisten valloittajien tuomaan katolisuuteen. Kirkossa oli mystinen tunnelma, ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä! Kuljeskelimme vielä aikamme kaduilla ristiin rastiin ja juttelimme elämästä Guatemalassa. Mies kertoi halustaan päästä joku päivä Yhdysvaltoihin ja hän oli valmis ostamaan laittoman matkan salakuljettajalta. Varoittelin, ettei laittomien siirtolaisten elämä jenkeissä ole useinkaan kovin hohdokasta.

Vaikka markkinahumu tuntuisi ylivoimaiselta, kannattaa Chichissä käydä jo ihan sen vuoksi, että se on kiche-kulttuurin keskus. Sieltä on löytynyt mm. kiche-mayjoen kansalliseepos, Popol Vuh, joka onnistuttiin kätkemään espanjalaisvalloittajilta. Suurin osa kirjoitetusta maya-tarustosta poltettiin tuhkaksi, joten eepoksen säilyminen oli pieni ihme. Popol Vuhn lisäksi jäljellä on enää ainoastaan neljä Jukatanin mayojen koodeksia.

---

Pari viikkoa Atitlánilla oli kiva kokemus, ja voisin kuvitella palaavani sinne joskus uudelleen. Alueella on tosi paljon tekemistä ja näkemistä, ja alla vielä listattuna ne asiat, joihin Panassa ollessa kannattaa tutustua: 

• Pieni sympaattinen kaakaomuseo
• Iglesia Católica Panajachel 1500-luvulta
• Reserva Natural Atitlán ja perhospuutarha
• Kulttuurikeskus Casa Cakchiquel (entinen hotelli, jossa mm. Che Guevara vietti aikaa)
• Veneretki Atitlán-järven maya-kyliin
• Sololán päiväreissu
• Chichicastenangon markkinat ja etenkin Santo Tómasin kirkko
• Vuoristotrekki joko San Pedrolle tai Nariz del Indiolle

Viikon tai kahden päästä palataan takaisin Meksikon puolelle ja tutustutaan eteläisiin osavaltioihin.

---

Juttusarjan kaikki osat: 

Paluu Meksikoon osa I

Hidasta elämää Belizessä

Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)

Seikkailuja Etelä-Guatemalassa (Atitlán ja Chichi)

Paluu Meksikoon osa II (Chiapas)

Mielenkiintoinen Oaxaca ja Monte Albánin rauniot

Pettymysten Panamá, kaupunki johon en halua palata

Vehreä Costa Rica ja mainettaan parempi San José

(Alkuperäiset matkapäiväkirjat on siirretty arkistoon, eivätkä ne enää ole luettavissa.)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa 🙂