Tunnelmia Día de Muertosin juhlinnasta Mexico Cityssä

Día de Muertos -postaukseni blogissa ja Instassa ovat herättäneet sen verran suurta kiinnostusta, että laitetaan tulemaan nyt kuvakollaasi eilisestä juhlasta. Eilen 1.11. oli siis angelitojen, pienten enkelten eli kuolleiden lasten päivä. Tänään taas juhlitaan ja muistellaan aikuisia.

Juhlat alkoivat oikeastaan jo 31.10. ja kaupungin keskusta on ollut siitä lähtien aivan tupaten täynnä etenkin iltaisin. Ruuhkat ovat massiiviset ja ihmisten lukumäärää ei voi edes arvioida – ihmisiä on varmasti satojatuhansia, koska pelkästään Zócalolle mahtuu 100 000 ihmistä.

Pahimmat ruuhkarysät ovatkin juuri Zócalon, Bellas Artesin ja Alameda-puiston ympäristöt sekä ostoskatu Avenida Francisco I. Madero sekä Barrio Chino.

Zócalo oli suljettuna muutaman päivän, sillä eri osavaltiot rakensivat sinne omia ofrendojaan eli alttareita. Esillä on myös Meksikon eri intiaanikulttuurien ofrendat. Maata koristaa lisäksi upeat hiekkakoristeet. Alttarialue on aidattu, ja sinne olikin pienoinen jono eilen.

Pääaukiolla on myös esiintymislava, jossa kuului ainakin eilen enimmäkseen naisartistien esityksiä. Moni biiseistä oli hyvin koskettavia, ja sainkin pyyhkiä silmäkulmia muutamaan otteeseen. Erityisen liikuttava oli afro-perulainen kappale Toro mata, jonka esitti pääasiassa naisista koostunut orkesteri solistinaan hyvin vahvaääninen nuori nainen.

Iltaa kohden tunnelma alkoi muuttua riehakkaammaksi ja vedin itsekin juhla-asun päälleni. Olin suunnitellut asun etukäteen ja halusin pitää sen hyvin hillittynä. Mietin ensin, käynkö ottamassa Catrina-meikin Centrossa, mutta päätin sitten pitäytyä normaalissa silmämeikissä ja vetää naamalle etukäteen ostamani Catrina-maskin. Kukkapäähineen ostin Meksikosta.

Olin yllättynyt siitä, kuinka paljon huomiota asu keräsi kaupungilla. Erityisesti mummelit ja kauppojen edessä olleet poliisit tulivat päivittelemään asun kauneutta ja osa ihmisistä kommentoi ulkonäköäni ohimennen, que hermosa, chica bonita jne.

Kuulin myös näyttäväni aivan meksikolaiselta kauhukertomuksen hahmolta, La Lloronalta. Lisäksi osa perheistä halusi jostain syystä kuvauttaa lapsensa ja miehensä kanssani, joten suomalaisena introverttinä päätin liueta jossain vaiheessa väljemmille vesille.

Osa naisista oli laittautunut äärimmäisen upeaksi! Asut olivat oikeasti täydellisiä, ja niiden valmistamiseen ja meikin tekoon oli varmasti kulunut useampi tunti. Oli myös kiva nähdä, kuinka jokainen oli muovannut Catrina-hahmosta omanlaisensa.

Myös muunlaisia naamiaisasuja näkyi lukemattomia. Oli Liisaa Ihmemaassa, Hullua Hatuntekijää, Super Mario Bros -hahmoja, muumioita, zombeja, ryyppäävä Jeesus, dinosauruksia, enkeleitä, piruja, kuolemaa, Manaajan tyttöä, Faaraoita ja ties mitä. Myös lapset ja ihan pienet vauvatkin oli puettu ja maalattu eri hahmoiksi. Moni vauva oli kurpitsa, enkä voinut kestää niiden suloisuutta!

Joillain ihmisillä oli koira mukana, ja tokihan myös koirilla oli erilaisia naamiaisasuja päällä. Ja ettei tämä tähänkään päättyisi, oli osa autoista myös koristeltu. Jotkut olivat tulleet esittelemään viritettyjä autoja ja jytisyttämään moottoreita Centro Historicon kaduille.

Hauskoja oli myös ihmisjoukoissa kulkeneet pellet ja moottorisahamurhaajat, jotka pelottelivat juhlijoita. Aina välillä kuului kauhistuneita kiljaisuja, kun joku onneton sai kokea pellen tai murhaajan ”hyökkäyksen” yllättäen.

Koristeellisten ja mielikuvituksellisten asujen lisäksi kaduilla nähtiin ruokakojuja, tarot-korttien lukijoita, taidemaalareita, stand-up koomikkoja, tanssi- ja musiikkiesityksiä ja muuta taidetta. Día de Muertosia voisikin kutsua oikeastaan yhdeksi suureksi taiteiden yöksi.

Edit: Lisätty 2.11. tunnelmia vielä tähän loppuun.

Sain kutsun tänä iltana Chapultepecin puistoon, jossa järjestettiin Teopankali-tapahtuma. Jonottamiseen meni noin 45 minuuttia, koska porukkaa oli jälleen niin paljon.

Kilometrien laajuinen puisto oli koristeltu erilaisilla valoinstallaatioilla ja tapahtumassa soi myös musiikki. Sisääntuloporttien luona oli lisäksi meksikolainen valokuvanäyttely Día de Muertosista.

Ensimmäisten valoteosten jälkeen alkoi myyntikojut, josta ostin tuopillisen ponchaa. Juoma oli kuumaa hedelmämehua, jossa oli joukossa mm. persikan ja ananaksen paloja.

Kojujen jälkeen tie johti Chapultepecin järville, joiden luona en ollutkaan aiemmin käynyt. Ihmiset soutelivat polkuveneillä illan pimeydessä.

Rannalla oli tapahtuman pääkohde, suuri alttari, joka oli valaistu kauniisti. Alttarille sai tuoda edesmenneiden läheisten kuvia. Viereisellä saarella oli esiintymislava, josta kaikui musiikki läpi valaistun puiston.

Olen kiitollinen, että sain kuulla tapahtumasta ajoissa, koska en olisi muuten tiennyt siitä mitään. Día de Muertos alkaa olla tältä vuodelta ohi, ja oli suuri ilo olla mukana seuraamassa sekä valmisteluja että itse juhlaa.

Nyt kun Mexico Cityn kokemus on takataskussa, toivon että pääsen joskus myös Patzcuaroon katsomaan, miten siellä tapahtumaa juhlistetaan.

Se on vielä sanottava, että arvostan meksikolaista tapaa juhlistaa selvinpäin! Osallistuin pari vuotta sitten Oaxacassa isoihin ulkoilmabileisiin, missä ihmiset tanssi ja iloitsi ilman alkoholia.

Sama tämän Kuolleiden päivän kanssa, missään ei näkynyt humalaisia tai kaljapulloja, eikä tarvinnut katsella kenenkään örveltämistä. Suomessa kaikkeen juhlintaan kuuluu viina, enkä siksi tykkää käydä kotimaassa oikein missään tapahtumissa. Täällä osataan juhlia ja nauttia elämästä selvinpäin.

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa 🙂