Vierailu Inarin Sajoksessa ja kohtaamisia Ivalossa

Töitä on ollut taas sen verran tiiviisti, että eilinen vapaapäivä piti käyttää johonkin järkevään. Halusin käydä saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa täällä ollessani, joten kämppis lähti sitten kuskiksi Inarin reissulle.

Saariselältä Inariin on matkaa 70 kilometriä, mutta matkaan oli syytä varata reilusti aikaa, sillä täällä on ollut aika huonot kelit. Onneksi aamulla taivas oli kuitenkin suht selkeä, emmekä joutuneet perumaan reissua kaoottisen lumituiskun vuoksi. Matka meni hyvin ja kohtasimme ainoastaan yhden porolauman, joka oli jolkottelemassa metsästä tien suuntaan.

Vihdoinkin Sajoksessa

Saavuimme Sajokseen 11:30, eli hyvissä ajoin ennen klo 12 alkanutta opastettua kierrosta. Kävin bookkaamassa meidät kierrokselle ja ostin 8 euroa maksaneet liput. Heti aulassa on saamelaisten käsitöitä, asusteita ja käyttötavaroita esittelevä näyttely, jota ihailimme kierroksen alkua odotellessa.

Seinillä on myös Yrjö Kokon mustavalkovalokuvien näyttely. 30-vuotisjuhlanäyttely kertoo saamelaislasten elämästä Enontekiöllä 1940-50-lukujen taitteessa. Esillä on lisäksi kuvalliset pelisäännöt eettiseen Lapin matkailuun.

Rakennuksen symboliikasta

Pian pieni ryhmämme jo kasaantuikin aulaan ja kuulimme hieman Sajoksen arkkitehtonisista ominaisuuksista sekä suomeksi että englanniksi. Olimme kämppiksen kanssa ainoat suomalaiset, ja lisäksemme kierroksella oli neljä eteläeurooppalaista Oulun yliopiston opiskelijaa sekä australialainen nainen.

Kysyin myöhemmin oppaalta kävijöistä, ja hän kertoi, että suurin osa vierailijoista on ulkomaalaisia. Toivoisinkin, että myös suomalaiset löytäisivät Sajoksen. Kierros järjestetään joka arkipäivä.

Vuonna 2012 avatun Sajoksen on suunnitellut rovaniemeläinen Halo Arkkitehdit ja sen muoto kuvaa katsonnasta riippuen joko tähteä (násti) tai porontaljaa taikka selkänikamaa. Auditorion muoto tulee noitarummusta ja Saamelaiskäräjien parlamenttisalin taas naisen huivikorusta eli riskusta (solju). Sajos itsessään tarkoittaa kokoontumispaikkaa, jossa on pysähdytty tulistelemaan ja tapamaan muita heimolaisia.

Edellä mainittujen lisäksi Sajoksesta löytyy mm. toimistoja, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen media- ja kieliopetustilat, kirjasto, kahvila Caiju sekä käsityökauppa Duodji Shop. Sajoksen tarkoituksena on vaalia perinteistä kulttuuria sekä kehittää ja uudistaa saamelaista yhteiskuntaelämää.

Rakennusinfon jälkeen oppaamme Helena Eskola kertoi saamenpuvuista ja esitteli perusmallit, joita käsittelinkin jo edellisessä postauksessani.

Saamenmaasta, kulttuurista ja mytologiasta

Sámediggi-parlamentin kokoontumispaikka

Tämän jälkeen menimme Saamelaiskäräjien parlamenttisaliin, jonka olin nähnyt aiemmin monesti tv:ssä. Sámediggi kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa käsittelemään saamelaisalueen asioita. Parlamentin päätarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa Suomen perustuslaissa saamelaisille turvattua kieltä ja kulttuuria koskevaa itsehallintoa.

Parlamenttisalin seinää koristaa suuri kaunis taideteos, jonka on suunnitellut Outi Pieski. Eatnu, eadni, eana – Virta, emo, maa -kollaasi koostuu saamelaiskoruissa esiintyvistä laukkasista, lusikoista ja pienistä poronluista tehdyistä nukeista.

Arkiesineistä

Solju-salin jälkeen siirryimme katselemaan yhdessä aulan näyttelyä, josta saimme lisäinfoa koskien esineitä.

Olin joskus aiemmin nähnyt muistaakseni Kalevala-korujen sivuilla Komsiopallo-nimisen korun ja tiesin sen liittyvän saamelaisuuteen. Sain kuitenkin eilen kuulla, että kyseinen esine on ollut tapana ripustaa vauvan kehtoon eli komsioon. Korussa olevat hopeiset renkaat ovat helinällään suojelleet komsiossa ollut lasta ja pitäneet maahiset ja pahat henget loitolla. Äiti nimittäin kuulisi korun helinästä, mikäli joku yrittäisi ottaa lapsen kehdosta.

Myös perinteinen Lapin leuku eli puukko on edelleenkin tärkeä osa arkipäivän esineistöä. Jokaisen saamelaisen autosta esimerkiksi löytyy puukko, sillä sitä tarvitaan esimerkiksi porokolarin jälkeen, mikäli poro jää kitumaan tielle ja se joudutaan lopettamaan. Opas kertoi, että yleensä lapsia kielletään koskemasta teräaseisiin, mutta saamelaiskulttuurissa on tärkeää, että lapset opetetaan jo varhain käsittelemään leukua.

Minidokkari kruunaa kokonaisuuden

Kierroksen jälkeen suuntasimme vielä auditorioon katsomaan 15 minuutin mittaista saamelaisten elämästä kertovaa dokumentaarista videota.

Sápmi – The way of being -lyhytelokuva oli erinomaisesti toteutettu audiovisuaalinen kokonaisuus, joka nostatti kylmät väreet ja tempaisi mukaansa niin hyvin, että filmiin olisi voinut uppoutua helposti pidemmäksikin aikaa. Videossa ei ollut lainkaan puhetta, ainoastaan tunnelmallista musiikkia, joka siivitti vuoronperään time lapse ja slow motion -klippejä. Jo pelkästään videon takia suosittelen käymään tuon Sajoksen kierroksen, jos tänne suunnille satut!

Kierroksen jälkeen jäimme vielä juttelemaan oppaan sekä espanjalaisen miehen kanssa. Opas piti hyvänä asiana sitä, että kausityöläiset käyvät tutustumassa myös Sajokseen, ja toivoi, että omalta osaltamme edistäisimme tietoa saamelaisaluetta tukevasta ja kunnioittavasta matkailusta. Kerroin, että olin käsitellyt aihetta aiemmin myös blogissani.

Matkailun pimeä puoli

Juttutuokio Caijussa

Lipun hintaan kuuluu kahvi tai tee kahvila Caijussa, joten suuntasimme sinne kämppiksen kanssa. Söin erinomaisen lohileivän, sillä kierroksen aikana oli tullut jo hieman nälkä. Oulun kv-opiskelijat istuivat viereiseen pöytään ja espanjalainen mies jatkoi jutustelua kanssamme. Hän kyseli kaikkea saamelaismytologiasta, Ukonkivestä yms. ja vastailin hänelle parhaan tietämykseni mukaan.

Olin kyllä salaa hieman innoissani, että olin perehtynyt aiheeseen, jotta pystyin kertomaan korrektia faktaa ulkomaalaisellekin, ja että joku oikeasti halusi keskustella luonnonkansojen tematiikasta 😀 Hän luuli, että olin opiskellut alkuperäiskansojen kulttuuria ihan virallisesti, mutta sanoin tietämyksen kertyneen matkailun ja itseluetun perusteella.

Duodji Shopin aarteita

Kahvittelun jälkeen menimme kämppiksen kanssa vielä Duodji Shopiin katselemaan ja ihailemaan saamelaiskäsitöitä. Olin jo pitkään halunnut käydä siellä, sillä jostain syystä heidän nettikaupassa ei ole kuin muutama tuote myynnissä. Kauppa kuitenkin tarjoaa mitä upeimpia käsitöitä, ja on hieman sääli, ettei niitä voi tilata netin kautta.

Eilen kun postasin Instaan kuvia Duodji Shopista, kysyikin joku jenkkikäsityöläinen, että mistä noita käsitöitä voi tilata. Annoin hänelle Duodji Shopin sähköpostiosoitteen. Toivottavasti hän saa tilattua haluamansa tuotteet.

Käsitöiden valmistus ja asusteiden käytöstä

Kaupassa on sekä valmiita käsitöitä että käyttöesineitä, mutta myös kankaita, korujen osia, koristenauhoja ja silkkilankoja, mistä voi ommella oman saamenpukunsa tai valmistaa silkkihuivin. Opas tuli vielä Duodji Shopin ovella vastaan, ja jäimme taas jutustelemaan ohimennen. Hän kertoi, että Sajoksessa järjestetään myös käsityökursseja, joissa voi valmistaa itselleen saamelaiskäsitöitä, kuten laukun tai vyön.

Keskustelun ja kauppakierroksen jälkeen olin hieman yllättynyt, että ei-saamelainenkin voi käyttää silkkihuivia, saamenpuvun lakkia, kenkiä ja vöitä, vaikka itse puku on sellainen, ettei sitä saa pukea muut kuin saamelaiset. Luulin, että käytäntö koskee myös puvun huivia ja lakkia.

Toisaalta missä kukaan käyttäisi silkkihuivia tai saamelaislakkia yksinään? Ainakin itselleni ne ovat piirtyneet niin olennaiseksi osaksi saamenpukua, että tuntuisi oudolta nähdä kyseiset asusteet puvusta irrotettuna, etenkin jonkun ”ulkopuolisen” päällä.

Vähän samanlainen outouden tunne heräsi, kun meksikolainen tuttavani halusi ostaa minulle muistoksi Keski-Amerikan alkuperäiskansoille tyypillisen huipil-paidan. En muista olenko pitänyt paitaa koskaan, koska se ei tunnu omalta. En myöskään oikein tiedä mihin sen voisi yhdistää, sillä se kuuluu mielestäni yhteen kirjaillun perinteisen hameen kanssa, mitä minulla ei ole.

Oli muuten hauska huomata, että noissa saamelaislapasissa oli samanlainen kuvio, kuin mitä huipil-paidassani.

Mitä ostin

Pyörimme kaupassa varmaan tunnin verran, sillä en osannut päättää, mitä ostaisin. Ostin pari vuotta sitten Matkamessujen Sajoksen pisteeltä villahuivin, avaimenperän sekä poronluusta ja hopeasta tehdyn riipuksen, joka roikkui eilenkin kaulassani.

Tarjolla olisi ollut esimerkiksi tämä kaunis hopeinen koru.

Päädyin lopulta ostamaan Merja Aletta Ranttilan áhkku-printin, jota olin katsellut jo Kaunispäällä. Ostin myös koristeellisen heijastinrannekkeen sekä kolttasaamelaistyylisen helmikirjaillun riipuksen. Arvoin pitkään Heidi Gauriloffin tekemien nahkaisten korujen välillä, mutta koska mikään väriyhdistelmä ei tuntunut omalta, päädyin valitsemaan helmikorun.

Kolttakäsityöt ovat ainoita, joissa käytetään helmiä koristeena. Tosin nuo riipukset, joista valitsin omani, olivat pohjoissaamelaisen tekemiä. Mutta esimerkiksi vyöt, lakit ja laukut ovat sellaisia, että ainoastaan kolttien asusteissa esiintyy helmikirjailua.

Alla erot vöissä: kolttien helmikirjailu ja muiden saamelaisalueiden punottu vyö.

Välietappi Ivalossa

Kämppis ehdotti, että kävisimme paluumatkalla Ivalossa kirppiksellä, sillä hän halusi ostaa uudet toppahousut. Ivalo on suunnilleen puolessa välissä Inaria ja Saariselkää. Heti kirpputorille astuttuamme näin myyntipöydällä lapaset, joihin oli neulottu Saamenmaan lippu. Lapaset sattuivat olemaan juuri sopivan kokoiset, joten poimin ne mukaani.

Pyörimme hetken myyntikojujen seassa ja kämppiskin löysi housut itselleen. Kun olimme lähdössä, kysyin myyjältä, sattuisiko hän tietämään, kuka lapaset on valmistanut. Hän oli nimittäin ostohetkellä kertonut, että ne on Utsjoen saamelaisen tekemät. Myyjä poistuikin kirppiksen takaosaan ja toi mukanaan Kaisa Karppisen (os. Aikio), joka osoittautui lapasten neulojaksi.

Yllättävä kohtaaminen

Jutustelimme niitä näitä ja pääsin kokeilemaan pohjoissaamen oppejani käytännössä. Pian joukkoon liittyi iäkäs pieni mummonen, joka luuli minunkin olevan saamelainen, ja alkoi puhua palpattaa inarinsaamea 😀 Sanoin etten osaa kuin muutaman sanan, ja vaihdoimme takaisin suomeksi.

Vanha mummukka kuitenkin päätyi vielä laulaa luikauttamaan inarinsaamenkielisen laulun meille, ja kuuntelin sitä aivan ihmeissäni, että miten olin päätynytkään tällaiseen tilanteeseen. Rakastan tuollaisia aitoja spontaaneita kohtaamisia, joissa pääsee syvemmälle ihmisten mieliin ja ajatuksiin. Täällä päin ihmiset ovat muutenkin hyvin välittömiä ja mutkattomia, mikä on ollut ilo huomata.

Laulun jälkeen naiset vertailivat pohjois- ja inarinsaamen eroavaisuuksia ja muistelivat hetken aikaa, jolloin saamelaiset eivät saaneet puhua omaa kieltään, ja kuinka se oli vaikuttanut heihin. Onneksi nykypäivänä asiat ovat toisin, ja saamelaiset voivat ylpeänä kantaa omaa perintöään ja puhua rohkeasti äidinkieltään. Kirppistuokion myötä päivä sai oikein mukavan päätöksen ja oli kiva lähteä ajelemaan takaisin kotiin päin.