Samarkandin aarteita ihmettelemässä

Olin haaveillut Kazakstaniin ja muualle Keski-Aasiaan matkustamisesta vuodesta 2018 lähtien, kun vietin Mongoliassa 10 päivää. Mutta oikeastaan haave pelkästään Samarkandista oli kytenyt jo ihan lapsuudesta saakka, sillä muistan katsoneeni pienenä piirrettyä ohjelmaa Samarkandin aarteesta. Paikka oli rakentunut mielikuviini loisteliaina idän ihmeiden tarinoina, mutta turkoosin ja lehtikullan hohtoiset Registan ja Shahi Zinda jättivät silti sanattomaksi kaiken sen kauneuden keskellä.

Majoittuminen ja ensivilkaisu Samarkandin loistoon

Lensin elokuussa Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta Samarkandiin. Ostin lentokentältä UCellin dataprepaidin, nostin rahaa ja tilasin taksin majapaikkaani Danyar Guesthouseen (23 €/yö). Olin majapaikassa jo aamupäivällä, ja sain huonetta odotellessani kutsun aamiaispöytään. Majatalon emäntä, Tursunoy, oli äärimmäisen vieraanvarainen ja ystävällinen. Annoin naiselle tuliaisiksi Fazerin sinistä, josta hän ilahtui.

Daniyar Guesthouse sijaitsee aivan Gur-Emirin eli Timuridien valtakunnan sotapäällikön ja Samarkandin rakennuttaneen, turkkilais-mongolialaisen Timur Lenkin ja hänen läheistensä mausoleumin vieressä. Univelasta ja lähes +40 asteen helteestä huolimatta kävin pyörähtämässä pikaisesti mausoleumilla, josta sain ensikosketuksen Samarkandin mosaiikkilaattojen yltäkylläisyyteen.

Voiko olla mitään upeampaa kuin Registan?

Iltapäivällä lähdin kävelemään kohti Samarkandin tunnetuinta nähtävyyttä, Registania, jota pidetään yhtenä koko Keski-Aasian ja islamilaisen maailman upeimmista arkkitehtonisista kohteista. Silkkitien sydämessä sijaitsevaa aukiota ympäröi kolme monumentaalista, mosaiikein koristeltua madrasaa eli islamilaista koulua.

• Ulugh Beg: Vuosina 1417–1420 rakennettu kompleksi on aukion vanhin rakennus. Sen perusti Timur Lenkin pojanpoika, tähtitieteilijä Ulugh Beg. Rakennus oli aikansa merkittävimpiä tieteen ja matematiikan keskuksia. Siellä sijaitsee myös pieni museo.

• Sher-Dor: Vuosina 1619–1636 rakennettu ”Leijonien madrasa” sijaitsee suoraan Ulugh Begin madrasaa vastapäätä. Sen julkisivuun on kuvattu gaselleja jahtaavia tiikereitä tai leijonia sekä nouseva aurinko ihmiskasvoineen. Tämä on poikkeuksellista, sillä elävien olentojen kuvaaminen on perinteisesti kiellettyä islamilaisessa designissa.

• Tilya-Kori: Vuosina 1646–1660 rakennettu opiskelija-asuntolan ja moskeijan yhdistelmä viimeistelee aukion pohjoissivun. Sen nimi tarkoittaa ”kullalla kuorrutettua”, mikä käy ilmi moskeijan sisätiloista, jotka on koristeltu erittäin ylellisesti lehtikullalla ja sinisillä mosaiikeilla.

Erityisesti Tilya-Kori ja Sher-Dorin vasemmassa kulmassa sijaitseva darskhana-sali ovat upeimpia ihmisen rakentamia paikkoja, jotka olen koskaan nähnyt. Jäin vielä pitkäksi aikaa istumaan Ulugh Begin portaille ja vain tuijottelin ympärillä levittyvää kauneutta. Katselin samalla, kun naiset pitivät kuvaussessioita hulmuavien sinisten mekkojen kanssa. Paras aika vierailulle on kultainen tunti, jolloin madrasojen julkisivut kimmeltävät tarunhohtoisina ilta-auringosssa.

Madrasoista voi löytää nykyään pieniä käsityöläisputiikkeja ja työpajoja, joissa kävin ihailemassa taidokkaasti koristeltuja keramiikkalaattoja sekä maalaustaiteen parissa työskentelevän naisen tuotantoa. Registanille on 100 000 somin eli noin 8 euron pääsymaksu. Aukion edessä on suuret portaat, joilta aluetta ja illalla alkavaa valoshowta voi ihailla ilmaiseksi, mutta suosittelen ehdottomasti kiertelemään myös madrasoiden sisällä.

Onko Shahi Zinda jopa vielä kauniimpi?

Seuraavana päivänä otin Yandex-kyydin Samarkandin pohjoispuolelle. Siellä sijaitsee historiallinen mausoleumien muodostama hautakaupunki eli nekropoli. Shahi Zindan nimi tarkoittaa persiaksi ”Elävää kuningasta”. Shahi Zinda on Unescon maailmanperintökohde, joka tunnetaan upeista sinisistä, turkooseista ja koboltinvärisistä kaakeleistaan, ja sitä pidetäänkin yhtenä islamilaisen maailman upeimmista mosaiikki- ja kaakelitaiteen mestariteoksista. Jos voisit kävellä Tuhannen ja yhden yön kirjan sivuilla, se olisi ehdottomasti täällä.

Nekropoli koostuu noin 20 jäljellä olevasta rakennuksesta, jotka ovat peräisin 800 vuoden aikajanalta. Merkittävin osa on omistettu profeetta Muhammadin serkulle, Kusam ibn Abbasille, joka kuoli arabivalloituksen ja islamin levittämisen aikana Samarkandin taistelussa. Haudan ympärille rakentui vuosisatoja myöhemmin laajempi hautakaupunki, ja siellä lepää myös Timurin läheisiä sekä muita kuninkaallisia ja aatelisia.

Myös Shahi Zindasta voi löytää käsityölaisten ja taiteilijoiden pieniä putiikkeja. Minua houkutteli erityisesti erään miehen maalaustuokio, jota pysähdyin katsomaan haltioituneena. Olen harrastanut pienimuotoisesti islamilaista ornamenttimaalausta, joten oli lumoavaa katsella äärimmäisen taidokasta työnjälkeä. Päädyin tekemään ostoksia ja juttelemaan miehen kanssa. Turdialiyev Dadajon Xabibovich kertoi opiskelleensa maalausta 8-vuotiaasta lähtien ja saaneen oppinsa isältään ja isoisältään. Perhe on myös ollut restauroimassa Uzbekistanin historiallisia kohteita, minkä lisäksi TD on saanut käsityöläismestarin arvonimen. Hän on erikoistunut itämaiseen miniatyyrimaalaukseen ja perinteiseen naqqoshlik-kuviointiin.

Shahi Zinda on yksi islamilaisen maailman pyhiinvaelluskohteista, ja siellä myös miehet joutuvat peittämään ittensä, jos jalassa on liian lyhyet shortsit. Naisten ei tarvitse peittää päätään, mutta liian paljastavalla asulla saa ylleen vihreän kankaan. Pääsymaksu on 80 000 somia eli vajaa kuusi euroa. Kannattaa saapua ihan aamusta, jolloin voi välttää keskipäivän turistilaumat.

Muuta nähtävää

Shahi Zindan lähettyvillä sijaitsee Samarkandin suuri Siyob-basaari. Basaarissa myydään kaikkea mahdollista, mutta paikallisimpia kotiinvietäviä tuotteita ovat ehkä mausteet ja keramiikka. Suosittelen kuitenkin ostamaan keramiikan suoraan taiteilijalta, jolloin voit varmistua laadusta sekä tuet suoraan pienyrittäjää ja paikallisen kulttuuriperinnön säilymistä.

Basaarin kanssa samoilla kulmilla sijaitsee myös Bibi Khanumin moskeija, mutta en jaksanut käydä enää sen sisällä, vaan suunnistin syömään samalta kadulta löytyvään ravintolaan. Helteessä ei mikään suuri nälkä ollut, joten otin māstāban eli liha-riisikeiton. Sitä kutsutaan usein leikkisästi nimellä ”nestemäinen plov”, sillä se sisältää lähes samat raaka-aineet kuin Uzbekistanin kansallisruoka plov, mutta runsaassa liemessä.

Samarkand on yllättävän laajalle levittynyt kaupunki, ja se on arkeologisten kohteiden ulkopuolella kuin mikä tahansa suurkaupunki. Koin kaupungin turvalliseksi myös iltaisin yksin kävellessä. Kolmantena päivänä suuntasin kuitenkin jo uusiin tuuliin, sillä olin varannut koko päivän retken Tadzikistanin Panjakentiin ja Fann-vuorille. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

—
Viihtyisitkö sinä Samarkandissa?