Kauhujen junamatka Romaniasta Moldovaan

En haluaisi edes kirjoittaa tästä, mutta pakko tämäkin osio on sisällyttää matkakertomukseen, koska haluan pitää matkailuni läpinäkyvänä ja kertoa kokemuksistani rehellisesti – ja kaiken lisäksi Reissukuume-Eve on odottanut postausta, joten laitetaan tulemaan 😀

Ensinnäkin, en tiedä, mitä ylipäänsä ajattelin, kun tietoisesti varasin junamatkan Itä-Saksassa rakennetulla yöjunalla Bukarestista Chisinauhun. Kuvittelin kai ensisijaisesti, että makuuvaunussa olisi miellyttävämpi matkustaa yön yli kuin istua bussin penkillä, mikä oli pääasiallinen matkustusmuotoni tällä maata pitkin reissulla. Postasin aiheesta videon TikTokiin, ja moni kysyi minulta: Romania ja Moldova – mitä muuta odotit?

No mitä sitten odotin?

Niin. Minulla oli kyllä tiedossa, että Prietenia eli ”ystävyyden juna” on viimeisiä neuvostotyylisiä romuja, joita vielä liikkuu Euroopan raideliikenteessä. Olin katsonut junasta videoita etukäteen, joten tiedossa oli sekin, että käytävillä ja vaunuissa olisi pimeää ja ahdasta, että vessa olisi samanlainen kuin VR:n junissa vielä parikymmentä vuotta sitten, että vaunujen liitoskohdat kolisisivat ja rämisisivät kuin entisaikaan meilläkin, että ravintolavaunu veisi matkustajan takaisin 50 vuoden päähän historiaan.

Olen matkustanut 40 vuotta junalla, eikä raiteille laskevasta vessanpöntöstä puhaltava jäinen viima ole mikään uusi juttu – Prieteniassa oli jopa vessapaperia ja saippuaa. Olen hyppinyt lapsena junanvaunujen liitoskohtien yli peläten, että putoan raiteille. Nämä eivät olleet minulle mikään ongelma, toisin kuin moni TikTokissa halusi väkisin ymmärtää.

Tiesin myös sen, että tulisin viettämään matkan muiden matkustajien kanssa, sillä olin varannut paikan neljän hengen naisten makuuhytistä. Tiesin, että käytössä olisi virttyneet viltit ja patjat ja että saisimme ”mummon kukkalakanat”, joiden pitäisi sentään olla puhtaat. Tiesin, että Moldovan puolella rajaa junanvaunut nostettaisiin ilmaan ja telit (eli pyörät) vaihdettaisiin vastaamaan entisen Neuvostoliiton aikaista raideleveyttä. Tiesin, että kolistelu kestäisi pari-kolme tuntia ja tapahtuisi aamuyöllä. Mikään näistäkään ei ollut varsinaisesti ongelma – ne olivat vain pieniä epämukavuuksia, joita itse asiassa jopa odotin.

Mutta en odottanut tulipaloa

Ongelmat olivat paljon hazardimmat, ja se iski vasten kasvoja noin tunti Bukarestista lähdön jälkeen. Juna oli kiihdyttänyt ja jarruttanut koko matkan ajan, joten en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Pian juna kuitenkin pysähtyi kokonaan. Aloin haistaa palaneen käryä, savua, jotain epämääräistä kurkkua kaihertavaa katkua, joka ei ollut vielä äsken haissut. Aiemmin olin haistanut pelkän pinttyneen homeen, joka levisi ummehtuneista tekstiileistä. Menin käytävälle, mihin virtasi porukkaa viereisistä hyteistä. Käytävät alkoivat täyttyä savusta, joten kurotuin pieneen ikkunanrakoon hengittämään raitista ilmaa. Ihmiset peittivät nenän ja suun paidalla ja yrittivät tuulettaa kankaita leyhytellen.

Ikkunan raosta näin, että joku kiersi junaa taskulampun kanssa. Mietin hetken, haenko tavarat vai suuntaanko itsekin heti ulos. Suuntasin ulko-oville, ja katsoin, kuinka ensimmäisessä vaunussa matkustaneet ihmiset hyppivät ulos raiteille puhelimen taskulampun valossa. Oli pilkkopimeää, ja olimme keskellä ei mitään. Roikuin ovensuusta yrittäen samalla saada selvää tilanteesta. Kukaan ei kertonut mitään, eikä noin vanhoissa romuissa tietenkään ole mitään kuulutuslaitteita – minua oli aiemmin hieman huvittanut, kun hyttikaverini kysyi konduktööriltä, onko junassa ilmastointia. Oletettavasti junan henkilökuntaa kierteli vaunujen ympärillä ja tutki junan rakenteita taskulamppujen valossa.

”Vankina” junassa

Seisoessani ulko-ovella joku henkilökuntaan kuuluva mies huusi vaunujen väliä ramppaaville matkustajille: ”No panic! No panic!” ja lukitsi kaikki ovet mennessään. Jäin vaunujen välitilaan, ja hakkasin oman vaununi ovea elehtien, että minun täytyy päästä hakemaan edes tavarat, jos junasta on poistuttava. Mies päästi minut ärtyneenä vaunuun, ja menin hyttiin katsomaan, onko läppäri ja järkkäri vielä tallella. Savua tuli edelleen jostain. Yritin mennä uudelleen ulos, mutta ovet olivat lukossa emmekä päässeet hyttikaverini, romanialaisen naisen kanssa mihinkään.

40 minuutin jälkeen juna lähti liikkeelle osan matkustajista istuessa edelleen pimeillä raiteilla. Olimme ihmeissämme, ja lähdin tutkimaan muita vaunuja, pääsisikö niistä ulos. Kaikki ulko-ovet olivat lukossa, ja aloin miettimään junan turvallisuustilannetta. Mittailin katseellani irtoesineitä, joilla ehkä saisi hätätilanteessa ikkunan rikki. Pian juna teki jälleen äkkijarrutuksen, ja seisoimme taas keskellä ei mitään ilman minkäänlaista infoa. Kohta juna taas jatkoi matkaa, ja savun tulo alkoi hälvenemään.

Joku oli jakanut hässäkän aikana kukkalakanat hytteihin, ja tutkin yläsängyllä ollutta patja-, tyyny- ja vilttivalikoimaa. Kaikki niistä ällötti minua ja romanialaista naista, emmekä ottaneet likaisia rytkyjä käyttöön, vaan päädyimme nukkumaan kovilla penkeillä. Olen melko varma, että junassa oli ainakin luteita, mutten voinut jäädä kyydistä yönselässä mihinkään Romanian maaseudulle. Olin aivan kypsä, mutta yritin nukkua hieman. Se oli vaikeaa, koska junassa oli jääkylmä.

Jossain vaiheessa käytävältä alkoi kuulua huutoa. Menin katsomaan, ja naapurihyttien ihmiset huusivat ikkunan raosta ulkona olevalle miehelle, jota poliisit taluttivat pois. Joku kertoi, että mies oli kuulemma aiemmin vetänyt hätäjarrusta ja aiheuttanut savun junaan.

Israelilainen sekopää kruunaa kaiken

Aamuyön pikkutunteina saavuimme rajalle. Iasissa Romanian puolella hytin ovelle ilmestyi mies, joka tuijotti meitä pitkään hiljaa pimeydessä. Mies varmaan luuli, että nukumme ja alkoi lopulta kiivetä yläsänkyyn. Romanialainen nainen heräsi ja otti kierroksia miehestä, joka oli tullut naisten hyttiin.

Pian Romanian puolen rajavirkailijat saapuivat. Mies alkoi selittää jotain Serbian ja Kosovon rajalla kokemistaan ongelmista ja kyseli virkailijalta, onko hänellä nyt ongelmia. Mies jäi istumaan romanialaisen sängylle ja tuijotti minua hiljaa, välillä yksin israelilaisella aksentilla mumisten ja naureskellen. Hän yritti jutella meille ja kertoi olevansa venäläinen, joka asuu Israelissa. Suoristin liioitelluilla liikkeillä peittona ollutta isoa palestiinalaishuivia, mutta mies ei ymmärtänyt vihjettäni lopettaa Israel-juttunsa.

Jutuissa vilisi Israelin armeija, Venäjän armeija, Ukraina, Neuvostoliitto, Kosovo, Serbia ja kaikenlaista sekavaa yksinkertaisten naurunhymähdysten saattelemana. Katsoimme vain romanialaisen kanssa toisiamme emmekä sanoneet mitään. Odotin, että Moldovan puolen rajatarkastukset alkaisi, ja selasin puhelinta. Mies pyysi puhelinnumeroani, että voisimme hengailla Chisinaussa. Ihan varmasti.. Tuijotin puhelinta enkä edes vilkaissut miestä.

Kielimuuria ja pyörien kolistelua

Moldovan puolen rajatarkastaja ei puhunut sanaakaan englantia vaan kyseli minulta ensin romaniaksi jotain. Levittelin käsiäni, joten hän kysyi ”Pa-ruski?” En puhunut sen paremmin venäjääkään, mutta sanoin kuitenkin ”Njet”. Onneksi hyttikaverini alkoi tulkkaamaan, minkä johdosta sain selvitettyä, miksi olen tulossa Moldovaan, missä olen ollut aiemmin, kuinka pitkään olen maassa, onko minulla paluulippua jne.

Kun rajamuodollisuudet olivat ohi, mies meni yläsänkyyn nukkumaan ja mietimme naisen kanssa, miksi hän oli tullut naisten hyttiin. Junan henkilökunta kohautteli vain harteitaan naisen käydessä valittamassa asiasta. En saanut enää nukuttua, vaan menin katsomaan, kuinka juna sai uudet pyörät alleen. Vaunut nostettiin ilmaan, ja telit vaihdettiin yksitellen.

Kun hässäkkä oli vihdoin ohi joskus aamuseitsemältä, koetin nukkua vielä hetken. Juna kuitenkin kolisi ja heilui, kiihdytti ja äkkijarrutti koko ajan, joten nukkumisesta ei tullut mitään. Katsoin Google Mapsia, ja odotin vain, että saapuisimme perille. Nettikään ei toiminut enää tässä vaiheessa, mutta onneksi olin ladannut äänikirjoja puhelimeen.

Vaille 11 seuraavana aamuna, noin 16 tunnin matkan jälkeen olimme vihdoin Chisinaussa. Mies oli herännyt ja kysyi uudelleen puhelinnumeroani. Sanoin tympeänä, etten anna numeroani ja että minulla on jo muita suunnitelmia. Otimme naisen kanssa tavarat ja kiirehdimme ulos junasta. Törmäsimme laiturilla naapurihytin mieheen, joka valaisi lisää yön tapahtumista. Poliisien viemä mies oli kuulemma vetänyt hätäjarrusta sillä seurauksella, että jarrut olivat syttyneet tuleen ja tuli levinnyt yhteen vaunuista. Tilanne olikin ollut astetta pahempi, mitä saimme illalla tietää.

Ei koskaan enää

Olin kaiken säädön jälkeen todella väsynyt, ja kaduin sitä, että olin tullut koko Moldovaan. Koska mobiilidata ei ollut käytössä Uberia varten, lähdin raahustamaan pakokaasun katkussa tavaroiden kanssa kaupungin laitamilla sijaitsevaan jaettuun kerrostalokämppään, jonne onneksi pääsin ennen virallista check-in-aikaa. Koska en ollut varma, oliko junassa ollut luteita, aloitin ensitöikseni pyykkioperaation ja pesin kaikki kamat 75-asteessa. Kävin suihkussa, ja vain makasin loppupäivän sängyssä. Olin edelleen flunssassa, eikä home ja savu tai pelkkään ylämäkeen puoli tuntia kestänyt kävelymatka varsinaisesti olleet parantaneet oloani.

Seuraavana aamuna olisi tiedossa päiväretki Pridnestrovieen eli Transnistriaan, joka – sen lisäksi, että sain Moldovasta puuttuvan maapisteen – oli ensisijainen syyni koko Moldovaan saapumiselle. Sitä ennen kuitenkin tein järjestelyjä, sillä olin päättänyt, etten paluulipusta huolimatta palaisi tuolla junalla enää takaisin Bukarestiin. Yksi kerta riitti, enkä todellakaan suosittele Prietenian junamatkaa kenellekään. Päällimmäisenä mielessäni kaikuu edelleen hyttikaverini sanat: ”This should be a Train of Friendship but I think it’s more like a Train of Enemies”. Että sellainen oli junamatka Romaniasta Moldovaan.

Lähtisitkö?