Istanbul Euroopan puolella
Maata pitkin matkani pääkohde ja viimeinen etappi ennen Kaukasiaan lentämistä oli ihastuttava Istanbul. Olin käynyt aiemmin vain Alanyassa ja Istanbulissakin pelkästään lentokentällä, joten kaikki tässä 15 miljoonan asukkaan kaupungissa oli uutta. Tein etukäteen paljon tutkimusta Istanbulin eri alueista ja pähkäilin, otanko majoituksen Euroopan vai Aasian puolelta. Erityisesti Joonalta sain hyviä vinkkejä, koska meillä on muutenkin samanlainen maku matkakohteiden osalta.


Kissojen kaupunkina tunnettu Istanbul on jaettu 39 itsehallinnolliseen alueeseen (belediye), jotka jakautuvat pienempiin kaupunginosiin. Esittelen tässä ja seuraavassa postauksessa joitain tunnetuimpia alueita, joita matkailijana saatat harkita. Ensimmäisessä osassa paneudutaan Euroopan puoleen, jonne turistit ensisijaisesti päätyvät.



Saavutko lentäen?
Istanbulissa on kaksi lentokenttää. Pääasiallinen kenttä (IST), mihin esimerkiksi Turkish Airlines lentää, sijaitsee Euroopan puolella. Pegasuksen lennot taas operoivat yleensä Aasian puoleisella Sabiha Gökçenin kentällä (SAW). Molemmat kentät ovat kaukana tavanomaisista turistialueista – matkaan menee helposti 1-2 tuntia. Lentokenttien välimatka on noin 60 km, mikä osoittaa Istanbulin valtavan koon. Tämä on syytä ottaa huomioon myös majoitusta valittaessa. Turistien kannalta oleelliset metro-, bussi- yms. linjat ovat auki vain klo 06-00 välillä, joten kentän ja keskustojen väliä ei voi kulkea yöaikaan julkisilla.

Fatih – Istanbulin vanhakaupunki
Fatih on Istanbulin historiallinen keskus, jonka pohjoisreunaa pitkin kulkee Kultainen sarvi. Tämä pitkä ja kapea vesialue toimii luonnollisena rajana, jonka toisella puolella avautuvat Karaköy, Galata ja Beyoğlu, ja toisella puolella Fatihin rantavyöhyke, joka jatkuu Eminönüstä aina Balatiin ja sieltä edelleen Ayvansarayhin saakka.



Eminönü
Eminönü sijaitsee Kultaisen sarven suulla Fatihin koillisnurkassa, ja se on portti, josta vanhaan kaupunkiin saavutaan mereltä. Eminönü on vuosisatojen ajan ollut myös Istanbulin kaupankäynnin sydän. Iltaisin satama-alue herää entistä eloisammaksi, kun ihmiset kerääntyvät syömään, kuuntelemaan katusoittajia ja viettämään aikaa.


Alueella sijaitsevat esimerkiksi egyptiläinen basaari (Mısır Çarşısı), 1500-1600-luvuilla rakennettu uusi moskeija (Yeni cami) sekä Galata-silta, jolle kalastajat kerääntyvät pyydystämään Kultaisen sarven antimia. Osa kapeiden kauppakortteleiden reiteistä on pysynyt samana vuosisatoja, ja ne ovat kuluneet sileiksi miljoonien kenkäparien alla. Toinen tunnetuista basaareista, Suuri basaari (Kapalı Çarşı) sijoittuu kauemmas Sultanahmetin ja Beyazıtin välille.


Eminönü tunnetaan omaleimaisesta tunnelmastaan. Vaikka alue onkin suosittu, on se vähemmän turisteille rakennettu ja enemmän aidosti kaupunkilaisten valtakunta. Vanhat hansatalot ja tukkutorit antavat sille eläväisen luonteen, ja turkkilainen arki näkyy vahvasti.


Sultanahmet
Sultanahmet on Fatihin historiallinen sydän, ja se muodostaa sen turistisimman osan. Alue kattaa pääosin vanhankaupungin keskuksen, jossa ovat kuuluisimmat nähtävyydet, kuten Hagia Sofia, Sininen moskeija (Sultanahmet cami), Topkapın palatsi, basilikan vesisäiliö (Yerebatan Sarayı) sekä turkkilaisen ja islamilaisen taiteen museo.


Matkailijan näkökulmasta Sultanahmet on suunniteltu nimenomaan nähtävyyksien ihailua varten. Kadut ovat leveämpiä, ja aukioilla liikkuu jatkuvasti suuri määrä erilaisia palveluntarjoajia. Tunnelma on kuin suuressa ulkoilmamuseossa. Sultanahmetista löytyy myös paljon ravintoloita ja kahviloita, mutta ne ovat pääasiassa turisteille suunnattuja, mikä näkyy hintatasossa.
Sirkeci ja Cağaloğlu
Eminönün ja Bosporinsalmen väliin sijoittuvat Sirkeci ja Cağaloğlu. Ne tarjoavat lukuisia ravintoloita ja pieniä putiikkeja, joissa voi tehdä tuliaisostoksia. Löysin jostain Cağaloğlun sokkeloista herkullisen börek-kahvilan ja eräästä putiikista Palestiina-kangaskassin. Sirkeci on yksi tärkeimmistä julkisen liikenteen solmukohdista, ja sieltä lähtee myös Marmaray-juna Aasian puolelle.
Viihtyisä Gülhanen puisto muodostaa Sultanahmetin ja Cağaloğlun reunalle vehreän siirtymän aiemmin mainittuun Eminönüün, ja sinne kannattaakin pistäytyä ottamaan taukoa kaupungin jatkuvasta vilinästä.




Balat ja Fener
Kun Eminönüsta jatkaa rantaa länteen päin, kaupungin eloisuus alkaa vähitellen hiljentyä ja torikadut harvenevat. Lopulta saavutaan Feneriin ja Balatiin. Balat jatkuu lähemmäs vanhoja kaupunginmuureja, johon suurehko Fatihin alue päättyy. Kultainen sarvi kulkee koko tämän reitin rinnalla, ja siellä on mukava istuskella alkuillasta katsellen kalastajien puuhia ja vastarannan värjäytymistä kullankeltaiseksi.


Vaikka Balat sijaitseekin syrjemmässä, on se ehdottomasti käymisen arvoinen. Alue on tunnettu boheemista tyylistä ja ikivanhoista värikkäistä puutaloista, joiden lomassa näkyy myös katutaidetta. Pieni Balat onkin yksi Istanbulin kuvauksellisimmista kohteista ja johdattaa maailmaan, jossa unohtaa olevansa 15 miljoonan asukkaan metropolissa.




Balatissa ja Fenerissä on kautta aikain asunut hyvin kirjava uskonnollinen populaatio, missä muslimit, kristityt, ortodoksit, juutalaiset ja armenialaisten kristittyjen vähemmistö elää sulassa sovussa. Uskontojen ja kulttuurien monimuotoisuus näkyy myös arkkitehtuurissa, kaupoissa ja uskonnollisissa rakennuksissa. Etenkin Fenerin syrjäkaduilla on autenttinen tunnelma ja uskonnon vaikutus näkyy paikallisten pukeutumisessa selkeästi.


Kultaisen sarven pohjoispuoli
Koska olin Istanbulissa vain viikon, valitsin etukäteen ne alueet, joihin halusin tutustua. Tämän vuoksi en oikeastaan käynyt Kultaisen sarven pohjoispuolella, missä sijaitsevat muun muassa Taksim-aukio, Galata-torni ja lukuisat nykytaiteen museot. Pohjoispuolella tervehtii pääasiassa Istanbulin modernit kasvot. Matkailijalle tämä alue tarjoaa kontrastin vanhankaupungin historialliselle tunnelmalle.

Taksim ja Beyoğlu
Taksim ja sen ympäristö Beyoğlussa ovat Istanbulin merkittäviä yöelämän keskuksia. Etenkin parin kilometrin pituinen Istanbulin suosituimpiin kuuluva İstiklal Caddesi on täynnä kauppoja, ravintoloita, kahviloita, baareja ja klubeja. En itse harrasta yöelämää, mutta kuulemani mukaan Taksimin yöelämä on kansainvälistä ja monipuolista, joskin hieman kaupallistettua verrattuna esimerkiksi Karaköyn tai Aasian puolen Kadıköyn paikallisempiin illanviettopaikkoihin.
Taksim on myös protestien, kulttuuritapahtumien ja kansanjuhlien keskus – niin hyvässä kuin pahassa. Koska alue on ruuhkainen, matkailijoiden kannattaa olla valppaina taskuvarkaiden varalta. Taksimin alue on kuulemma tunnettu turistihuijauksista.

Şişli ja Beşiktaş
Taksimin pohjoispuolella sijaitsee Şişlin ja Beşiktaşin alueet, jotka ovat täynnä pilvenpiirtäjiä ja luksuskiinteistöjä. Niitä pidetään Istanbulin kalleimpina alueina. Şişli on etenkin kauneuskirurgian keskittymä ja Beşiktaşin ohella tärkeimpiä liike-elämän ja asutuksen keskuksia. Monet shoppailumatkalle ja luksusostoksille tulevat suuntaavat näille alueille. Kävin Beşiktaşissa vain pikaisesti, kun vaihdoin siellä bussista metroon mennessäni lentokentälle.

Vältä näitä
Istanbul on yleisesti ottaen hyvin turvallinen kaupunki, ja yksinäiset naismatkailijatkin saavat kulkea melko rauhassa. Tehdessäni ennakkotutkimusta törmäsin kuitenkin useilla sivuilla tiettyihin kaupunginosiin, joissa ei suositella majoittumista. Näitä ovat Taksim-aukion ja İstiklal-kadun lähellä sijaitsevat Tarlabaşı ja Dolapdere, Şişlin alueeseen kuuluva Kuştepe sekä Fatihin eteläosassa sijaitsevat Laleli ja Aksaray. Alueilla on sketchyjä sivukujia, ja niillä esiintyy merkittävää köyhyyttä, prostituutiota sekä huumekauppaa, eikä väkivaltaisuudetkaan ole tavattomia. Etenkin Aksaray on hyvin konservatiivinen alue, missä turistit ovat saaneet noottia liian paljastavasta pukeutumisesta.
Liikkuminen
Eminönün ja Sultanahmetin väliä kuljin jalkaisin, mutta Balatiin menin bussilla ja tulin pois raitiovaunulla. Ostin heti ensitöikseni Istanbulkartin, joka toimii yleisenä matkalippuna kaikessa julkisessa liikenteessä. Kortille voi ladata saldoa asemien automaateissa, ja sitä voi käyttää liikenteen lisäksi myös esim. maksullisiin vessoihin, museoihin yms. Huom! Istanbulkart kannattaa leimata myös asemalta poistuessa, jos kuljet Marmaray-junalla, koska hinta perustuu kuljettuun matkaan.
Euroopan ja Aasian välillä kulkee lukemattomia lauttayhteyksiä, mutta itse kuljin välit pääasiassa Marmaray-junalla. Kuten aiemmin kirjoitin, julkinen liikenne pysähtyy käytännössä kokonaan keskiyöllä, joten liikkuminen kannattaa miettiä etukäteen. Itse välttäisin liikkumasta pitkiä matkoja yöaikaan, koska Uberiin ja taksiin ei yleisesti ottaen voi täysin luottaa. BiTaxi-sovellus saattaa olla hieman luotettavampi.


—
Mikä on suosikkialueesi Istanbulissa?



15 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Paljonpa oli itselleni uusia ja tuntemattomia paikkoja. Lähinnä Sultanahmetin mainituista paikoista osa oli enemmän tuttuja. Varsin vireältä ja eloisalta kaupungilta Istanbul vaikuttaa.
Oliko börek samanlaista kuin Balkanilla?
admin
On niissä paljon samaa, mutta Turkistakin löytyy useampia erilaisia börekejä. On rullamuotoisia, kuivia pasteijamaisia, kosteampia jne. Itse rakastan pinaatti- ja juustobörekejä, oli ne missä muodossa tahansa!
Anne | Elämää Nomadina
Mainio kooste Euroopan puolen suosituimmista alueista, olisinpa lukenut jotain tämäntapaista ennen omaa vierailua Istanbulissa! Me majoituttiin Aasian puolella (jossa kyllä viihdyttiin oikein hyvin) ja tehtiin pari päiväretkeä Euroopan puolelle, mutta jotenkin oltiin kaupungin vilinässä vähän hukassa, ja osa sellaisista paikoista, missä ehdottomasti olisi ”pitänyt” käydä, jäi välistä – erityisesti harmittaa ettei päädytty Balatiin saakka. Noh, posin kautta ajatellen, jäipähän jotain mahdolliseen seuraavaan kertaan. 🙂
admin
Aasian puoli oli kyllä tosi viihtyisä! Missä päin siellä majoituitte?
Anne |Elämää Nomadina
Me oltiin ensin kissavahteina Üsküdarissa ja sitten majoituttiin vielä muutama päivä Kadıköyn alueella, josta tykättiin tosi paljon!
Sari /matkalla lähelle tai kauas
En ole käynyt Istanbulissa mutta mielessä on ollut. Juttusi oli mielenkiintoinen ja varmasti palaan tähän, jos tuonne joskus matkustan.
admin
Suosittelen kyllä käymään, jos yhtään on innostusta 🙂 Tosi monipuolinen kaupunki!
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Olipas paljon asiaa! Pistän jakoon, jos joku sattuisi suunnittelemaan reissua Istanbuliin. Itse olen käynyt siellä interraililla vuonna 1980, ja muistan tasan sen, että join kahvia jollain aukiolla kahvilassa. Tuskin löytäisin samaa paikkaa uudelleen 😄Ilmeisesti jonkun rautatieaseman läheisyydessä, jos vain pysähdyttiin kahville…
admin
Kiitos Raija 🙂
Pirkko / Meriharakka
Sultanahmetin alueella taisimme asua aikoinaan ensimmäisellä ja toistaiseksi ainoalla vierailullamme Istanbulissa. Olemme Turkin(kin) osalta vähän jääneet odottamaan vallan vaihtumista, jos vaikka sitten viitsisi siitä uudelleen kiinnostua. Dolmabachen palatsi on jäänyt mieleen erityisen kauniina – ja Bosporin salmen rannat, kalastajineen. Toki kävimme myös Bosporin salmen toisella puolella, pitihän sitä, jo aluepisteenkin takia 🙂
admin
Kiitos kommentista! Dolmabachen palatsi jäi itseltäni näkemättä, mutta uskon palaavani kyllä kaupunkiin ennemmin tai myöhemmin.
Anu / Kaikki maanosat -matkablgoi
Kiva kooste Istanbulista! Se on kyllä aikamoinen paikka kaikkine upeine nähtävyyksineen! Taitaa kaupunki olla kasvanut entisestään siitä, kun me siellä olimme (vuonna 2010).
admin
Joo, kaupunki kasvaa ylöspäin ja laajenee muutenkin jatkuvasti.
Heidi / Himomatkaajan turinoita
Ihana Istanbul! Noilla kaduilla ja kujilla on tullut useampaankin kertaa käveltyä.
Tosin nyt huomasin, etten muutamaan vuoteen. Kaupunki on myös kissojen, kuten kuvistasikin näkyy.
admin
Kissat oli kyllä hurmaavia <3