Kaakaomuseossa: Mayojen herkusta nykyajan superfoodiksi
Saavuin eilen San Pedrosta tänne Atitlanjärven toiselle puolelle Panajacheliin. Tänään kävin viemässä pyykkiä pesulaan, ja näin paluumatkalla Calle Santanderilla sijaitsevan kaakaomuseon, jossa päätin poiketa (ilmainen sisäänpääsy).
Ovella oli nainen tarjoilemassa ensitöikseen kaakaoteetä, joka oli niin hyvää, että päädyin ostamaan pussin myös mukaan iltajuomaksi. Sen jälkeen sain maistiaisia erilaisista suklaista. Tarjolla oli mm. 70 % ja 85 %:sta ”ruskeaa kultaa”, maitosuklaata, mintulla maustettua suklaata, granolasuklaata, mantelisuklaata sekä kirsikkasuklaata. Nainen esitteli myös puodin tarjontaa; hyllyissä oli mm. kaakaosaippuaa, ja kassalla myytiin jopa suklaanmakuisia sikareita.
Puodin perällä oli itse museo, joka oli oikeastaan vain pieni huone. Seinillä oli infotauluja kaakaon historiasta, tuotannosta ja käsittelystä. Esillä oli myös jotain pientä rekvisiittaa aiheeseen liittyen. Kaakaollahan on pitkät perinteet Keski-Amerikassa, jossa intiaanikansoilla oli myös omat jumalansa kaakaolle.

Kaakao ja suklaa eri aikakausina
Varhaishistoria ja mayat (n. 3300 eaa. – 1300 jaa.)
Kaakaon keksiminen liitettiin pitkään yksinomaan mayakulttuuriin, mutta uudemmat arkeologiset löydöt ovat osoittaneet, että kasvia viljeltiin ja käytettiin Etelä-Amerikan Ylä-Amazoniassa jo yli 5 000 vuotta sitten. Mesoamerikassa varhaisia kaakaon käyttäjiä olivat olmeekit, mutta erityisesti mayat jalostivat siitä pitkälle viedyn kulttuuriperinnön. He viljelivät kaakaopuita puutarhoissaan ja loivat suklaanvalmistuksen perustan aina papujen fermentoinnista ja paahtamisesta niiden jauhamiseen kivellä hienoksi tahnaksi.
Arvokkaana raaka-aineena kaakao oli jo mayojen aikana ennen kaikkea yläluokan ja seremonioiden juoma, jota korkea-arvoiset henkilöt nauttivat koristelluista maljoista. Kauppiaiden ja kaakaon suojelijana toimi jumala Ek Chuah.


Asteekit n. 1300 – 1521
Asteekit omaksuivat kaakaokulttuurin käydessään kauppaa Mesoamerikan eteläosien kansojen kanssa ja kerätessään veroja valloittamiltaan alueilta. Koska trooppinen kaakaopuu ei menestynyt Meksikon viileällä keskusylängöllä, asteekkien kauppiaat eli pochtecat rahtasivat papuja jalkaisin selässään muun muassa Etelä-Meksikon rannikolta ja Guatemalasta asti pääkaupunki Tenochtitlaniin (nykyinen Mexico City).
Asteekkivaltakunnassa julkinen juopuminen oli ankarasti rangaistavaa, joten piristävä ja alkoholiton kaakaojuoma nousi keskeiseen asemaan. Johtajien, pappien, ansioituneiden sotureiden ja kauppiaiden herkun lisäksi kaakaopavut toimivat yleisenä maksuvälineenä. Aikalaislähteiden mukaan esimerkiksi yksi kalkkuna saattoi maksaa 200 kaakaopapua, jänis 30, kananmuna kolme ja tuore tomaatti yhden pavun.

Konkistadorit 1521 – 1600
Espanjalaisten valloitettua Tenochtitlanin alkoi kaakaon vieminen myös Eurooppaan. Ensimmäinen virallinen kaupallinen lasti saapui Espanjan Sevillaan vuonna 1585. Valloittajien tulon myötä plantaasiviljelyssä yleistyi pakkotyö. Kun alkuperäisväestön määrä romahti eurooppalaisten tuomien kulkutautien ja ankarien työolojen vuoksi, espanjalaiset alkoivat tuoda Afrikasta orjuutettua työvoimaa plantaaseille.
Espanjalaiset myös vakiinnuttivat ruskean juoman nimeksi sanan chocolate. Yhden teorian mukaan he vierastivat asteekkien cacahuatl-sanaa, koska caca muistutti espanjan ulostetta tarkoittavaa sanaa. Todennäköisemmin nimi kuitenkin yhdisti mayakielten ”kuumaa” tai ”mausteista” tarkoittavan sanan (chocol) ja nahuatlin kielen ”vettä” tarkoittavan sanan (atl). 1500-luvun Euroopassa kaakaota pidettiin elinvoimaa antavana lääkinnällisenä juomana, ja katolinen kirkko salli sen nauttimisen myös paaston aikana.
Eurooppa ja siirtomaat 1600 – 1800
1600-luvulla Euroopan hovien ja yläluokan valtasi kaakaohulluus. Kaakaojuoma saapui Espanjan jälkeen Italiaan 1600-luvun alussa ja levisi sieltä muualle Eurooppaan ylimystön arvojuomaksi. Kysynnän kasvaessa Euroopan siirtomaavallat alkoivat levittää kaakaonviljelyä uusille trooppisille alueille: esimerkiksi hollantilaiset istuttivat kaakaota Jaavalle ja Sumatralle ja ranskalaiset Karibialle. Myöhemmin 1800-luvulla viljely laajeni voimakkaasti myös Länsi-Afrikkaan, kuten Ghanaan ja Norsunluurannikolle, sekä Sri Lankaan.
Eurooppalaiset muokkasivat alkujaan kitkerää ja mausteista juomaa omaan makuunsa sopivaksi lisäämällä siihen ruokosokeria, kanelia ja vaniljaa. Veteen keitetyn juoman rinnalle kehitettiin 1600-luvun lopulla myös maitoon valmistettu pehmeämpi versio. Juoma oli pitkään vain varakkaiden saatavilla, ja esimerkiksi Englantiin perustettiin erityisiä ”kaakaohuoneita”, joissa herrasväki kokoontui nauttimaan juomaa – Lontoon ensimmäinen kaakaokuppila avattiin vuonna 1657.
Teollistumisen aikakausi 1800 – 1920-luku
1800-luvulla kaakaonjalostus mullistui teknisten keksintöjen ansiosta. Hollantilainen Coenraad van Houten patentoi vuonna 1828 kaakaoprässin, jolla kaakaomassasta saatiin erotettua kaakaovoi ja kaakaojauhe. Vuonna 1847 brittiläinen J.S. Fry & Sons valmisti ensimmäisen syötävän, kiinteän suklaalevyn yhdistämällä kaakaojauheen, sokerin ja sulatetun kaakaovoin. Sveitsissä puolestaan Daniel Peter ja Henri Nestlé kehittivät maitosuklaan vuonna 1875 lisäämällä massaan maitojauhetta ja kondensoitua maitoa, ja pian sen jälkeen Rodolphe Lindt keksi conching-menetelmän, joka teki suklaasta suussa sulavan sileää.
Teollistumisen myötä suklaan hinta laski, ja siitä tuli ensimmäistä kertaa koko kansan herkku, jota markkinoitiin laajasti myös lapsille. Samaan aikaan tuotantoketjun epäkohdat nousivat julkisuuteen: vuonna 1909 brittiläinen suklaavalmistaja William Cadbury käynnisti kampanjan, jossa englantilaiset ja amerikkalaiset suklaayhtiöt lopettivat kaakaon ostamisen Portugalin siirtomaiden, São Tomén ja Príncipen, orjatyövoimaa käyttäviltä plantaaseilta.
Nykyaika 1921 –
Nykypäivänä kaakao on maailmanlaajuinen raaka-aine, jonka hinta määräytyy kansainvälisissä raaka-ainepörsseissä kysynnän ja tarjonnan mukaan – vain sertifioidulla Reilun kaupan kaakaolla on viljelijöitä suojaava vähimmäishinta. Vaikka suklaata myydään kaikkialla maailmassa, kulutus jakautuu yhä epätasaisesti: Länsi-Euroopassa suklaata syödään eniten henkeä kohti, kun taas monissa Aasian maissa kulutus on perinteisesti ollut huomattavasti pienempää, joskin kasvussa. Myös maailman suurimmissa tuottajamaissa Ghanassa ja Norsunluurannikolla suurin osa kaakaosta menee suoraan vientiin, ja valmis suklaa on monille paikallisille kallista ylellisyystavaraa.
Kasvavan kysynnän, viljelijöiden toimeentulo-ongelmien ja ilmastonmuutoksen vuoksi kaakaon tulevaisuuden saatavuus ja hintakehitys herättävät huolta. Kustannussyistä osa valmistajista korvaa osan kalliista kaakaovoista edullisemmilla kasvirasvoilla, kuten palmu- tai sheaöljyllä. EU-lainsäädäntö sallii muita kasvirasvoja enintään 5 prosenttia, jotta tuotetta saa kutsua suklaaksi. Aito kaakaovoi sulaa tarkalleen ihmisen kehonlämmössä, minkä vuoksi sen korvaaminen muilla rasvoilla heikentää suklaan suutuntumaa. Laatuun vaikuttavat myös muut raaka-aineet: esimerkiksi tuoreesta maidosta valmistettu suklaa, kuten suomalainen Fazerin Sininen, erottuu maultaan ja täyteläisyydeltään monista maitojauhepohjaisista suklaista.

Suklaan takana ei ole vain tehtaat, vaan lukemattomat pienviljelijät
Museon tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä, ettei suklaan takana ole vain suklaan valmistajat, vaan myös kymmenettuhannet perheet, jotka elinkeinonaan viljelevät kaakaota. Yhden hehtaarin kaakaoviljelmä pitää sisällään noin 1 000 kaakaopuuta, jotka tuottavat 40 000 kaakaopapua. Näistä saadaan 1 000 kiloa kaakaota, joka riittää keskimäärin 10 000 suklaapatukan valmistamiseen.
Museossa esiteltiin erityisesti Perusta tulevaa kaakaota ja eräässä infotaulussa kerrottiin, että San Martinin alue oli aiemmin tunnettu kokapensaiden viljelystä. Kansainväliset järjestöt kuitenkin saivat aikaan muutoksen ja kokan viljely vaihtui kaakaon ja kahvin viljelyyn. Nykyisin yhteisön jäsenet elävät turvallisempaa ja terveellisempää elämää, kuin kokaiinin raaka-ainetta viljellessään.
Valmistusprosessi kaakaopuun hedelmästä suklaaksi
Kaakaota saadaan kaakaopuun hedelmistä, joiden sisällä on noin nelisenkymmentä kaakaopapua. Hedelmät ovat keltaisia tai punaisia ja pitkulaisen muotoisia. Hedelmät kehittyvät kaakaopuun kukista, jotka ovat niin pieniä, että vain polttiaisen tai mäkäräisen kokoiset hyönteiset voivat pölyttää niitä. Kehitys kukasta kypsäksi kaakaohedelmäksi kestää kolme kuukautta. Kypsät hedelmät kerätään käsin ja jätetään kasaan joksikin aikaa.
Tämän jälkeen hedelmät halkaistaan viidakkoveitsellä samalla varoen, ettei sisällä olevia kaakaopapuja vaurioiteta. Pavut, jotka koostuvat kaakaonibseistä ja nibsien ympärillä olevasta valkoisesta hedelmälihasta erotellaan kuoresta ja siirretään muovisäkkeihin odottamaan jatkokäsittelyä. Kaakaohedelmän kuitupitoinen kuori käytetään yleensä lannoitteena.


Malto ja pavut laitetaan seuraavaksi puisiin laatikoihin ja peitellään banaanin lehdillä ja juuttisäkeillä, jotta lämpötila nousee 50 asteeseen ja fermentointi voi käynnistyä. Käyminen kestää kuusi päivää ja on jaettu kahteen osaan; kahden päivän hapettomaan jaksoon ja neljän päivän jaksoon, jossa pavut ovat ilman kanssa kosketuksissa. Prosessin aikana kaakaopapujen väri muuttuu violetista ruskeaksi ja maku kehittyy.
Kun fermentointi on valmis, kaakaopapuja paahdetaan 100 – 130 asteessa puolen tunnin ajan. Tarkoituksena on poistaa kosteutta pavuista, kehittää papujen aromia, helpottaa niiden kuorimista ja poistaa luonnollisesti kaakaopapujen happamuutta. Paahdetut pavut murskataan, jonka jälkeen ilmavirta lennättää kuoren palaset pois ja jäljelle jää valmiit nibsit.

Nibsit menevät tämän jälkeen prässikäsittelyyn, jossa muodostuu puolinestemäistä kaakaomassaa, joka sisältää 50% kaakaovoita ja 50% kaakaojauhetta. Tämä massa on hyvin kitkerää, mutta esimerkiksi Perussa siitä valmistetaan monesti kuumaa kaakaota. Jotta kaakaomassasta saataisiin aikaan rasvaista suklaata, on siihen lisättävä ylimääräistä kaakaovoita. Sitä saadaan puristamalla massasta erilleen kaakaovoi ja -jauhe. Paras lopputulos saadaan aikaan, kun massaa puristetaan 500 barin voimalla 10 minuutin ajan.
Kaakaovoi on yksi maailman suosituimmista öljypitoisista raaka-aineista. Sitä käytetään elintarvikkeiden lisäksi mm. kauneudenhoitotuotteissa ja suppo-muotoisissa lääkkeissä, joissa se on huoneenlämmössä kiinteänä, mutta elimistöön päätyessä sulaa ja vapauttaa lääkeaineen. Prässäämisen toisena tuotteena syntynyttä kaakaojauhetta käytetään tietenkin itse kaakaojuomien raaka-aineena ja jälkiruuissa. Alkaloinnin jälkeen jauheen happamuus vähenee ja väri vaalenee.
Kaakaonibsejä voi käyttää myös sellaisenaan ja ne on viime vuosien superfood-buumin aikana tullut myös kuluttajien saataville kauppoihin. Omaan suuhuni nibsit maistuvat aika kitkerälle ja ehkä hieman jopa konjakille, viskille tms. Kaakaon vaikuttava aine on teobromiini, joka on samantyylinen piriste kuin kofeiini, mutta miedompi.


Mitä on suklaan temperointi?
Etenkin kaupallisessa tuotannossa suklaasula temperoidaan, jolloin sen rakenne kovettuu ja muotista irrottaminen helpottuu. Prosessi tuottaa valmiiseen suklaaseen myös kiiltävän ja hienostuneen pinnan. Temperointi tapahtuu kuumentamalla suklaa laadusta (tumma-/maito-/valkosuklaa) riippuen 44/42/40 asteeseen, sen jälkeen viilentämällä se hitaasti 28/27/26-asteiseksi, ja lämmittämällä massa uudelleen 32/31/30 asteeseen. Temperoinnin jälkeen suklaamassa kaadetaan muotteihin, joissa se viilenee hitaasti 14-asteiseksi. Suklaa on nyt valmista nautittavaksi 🙂


Cilla Maria on vastuullisen matkailun restonomi (AMK) ja utelias maailmankansalainen, jolla on takanaan 70 käytyä maata. Hän dokumentoi maailmaa rehellisellä, dokumentaarisella valokuvaustyylillä. Blogissaan Cilla Maria yhdistää aidot matkatarinat ja tarkistetut faktat.


