Valkmusan kansallispuisto – Luonnossa oleskelu edistää terveyttä

Luonnossa hiljentyminen ja oleskelu laskee kehon stressitasoja, rauhoittaa sykettä ja parantaa mielialaa. Nykyisessä aistiärsyketulvassa ja jatkuvan kiireen keskellä on erityisen tärkeää antaa myös mielelle lepoa ja aikaa kuunnella omia ajatuksia.

Syyslomakausi huipentui Valkmusan kansallispuistossa Hiljaa Festiin, jonka ideana oli pysähtyä kuuntelemaan luonnon omaa konserttia. Päätähtinä esiintyivät muun muassa rahkasammal, kurki ja suopursu. Valkmusan kansallispuisto Pyhtään ja Loviisan rajalla onkin täydellinen kohde luontoretkelle ja mielen nollaukseen, sillä kansallispuisto ei ole niitä kaikkein ruuhkaisimpia.

Pääsimme tutustumaan Valkmusan kansallispuistoon ennen festareiden avaamista syyskuussa 2026. Maailman ensimmäinen luontokuuntelemisen festivaali päättyi virallisesti 31. lokakuuta, mutta vastaavaan festaritunnelmaan voi päästä omatoimisesti ympäri vuoden – niin Valkmusassa kuin missä tahansa luontokohteessa.

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina / Hiljaa Fest

Syksyinen Valkmusan kansallispuisto

Vuonna 1996 perustettu Valkmusan kansallispuisto on tunnettu ennen kaikkea suurista ojittamattomista keidasssuoalueista, jotka ovat harvinaisia etelärannikolla. Aavat suomaisemat ja käkkärämännyt tuovatkin eittämättä mieleen Lapin koskemattomat erämaat.

Alkuseremonioiden jälkeen lähdemme kiertämään toisen pääreiteistä: 2,3 km pitkän Läntisen keitaan rengasreitin, jonka varrelle osuu Simonsaaren taukopaikka ja lintubongaustorni. Onhan Valkmusa tunnettu myös arvokkaasta linnustostaan.

Valkmusasta löytyy peräti 40 erilaista suotyyppiä, jotka esittelevät keitaan, rämeen, avosuon ja nevan eri muotoja. Rahkasammalmattoinen suo loistaa paikoin kirkkaanpunaisena syksyn auringossa – näkymä, jota voisi tuijotella ikuisuuden mittaisen tovin. Värimaailmasta tulee mieleen vanhat käsityöt ja ryijyt.

Yritämme bongailla pienenpieniä kihokkeja, mutta ne eivät halua esittäytyä tällä kertaa. Karpalot sen sijaan loistavat kilpaa maaruskan kanssa, ja uskaltautuupa muutama sisiliskokin vielä lämmittelemään syksyn viimeisten auringonsäteiden lämmittämille pitkospuille.

Kansallispuisto on muodostunut aikojen saatossa umpeen kasvaneesta järvestä. Tämä konkretisoituu eriskummallisessa näkymässä, kun pitkospuut sukeltavat yhtäkkiä korkeaan kaislikkoon. En ole aiemmin tällaiseen suomiljööseen törmännyt, vaikka oma kotikaupunkikin sijaitsee Itä-Suomen laajojen suomaastojen keskellä.

Ilmassa tuoksuu suopursu. Muu joukko menee menojaan, ja jään seisomaan suopursujen keskelle uppoutuen muistoihini lapsuuden huolettomista mökkikesistä. Valkmusa katoaa ympäriltä, ja olen jälleen lapsi. Rämmin kosteikossa liian suuret kumisaappaat jalassa, ja kuuntelen mummon kertomuksia kasvien monista käyttötarkoituksista. Mummolla on tapana lääkitä ukin erinäisiä vaivoja niin suopursusta kuin nokkosista keitetyillä rohdoksilla. Jostain kuuluu kahahdus, ja havahdun nykyhetkeen. Haikea tunne läikähtää sydämessä.

Olisiko tämä muisto tulvahtanut mieleeni kiireisessä ja meluisassa kaupunkiympäristössä?

Juttuja muista Suomen kansallispuistoista

—
Mitä luonnossa oleskelu sinulle merkitsee?