
Millainen oli viikko ”väkivaltaa huokuvassa” San Salvadorissa?
*) Sisältää affiliate-linkkejä
Moni Keski-Amerikan matkaaja skippaa pienen El Salvadorin sen väkivaltaisen maineen vuoksi. Päädyin itsekin jättämään tämän maan väliin aiemmalla reppureissullani vuonna 2019. Tällä kertaa päätimme kuitenkin antaa maalle tilaisuuden, sillä olin tehnyt kattavaa taustaselvitystä El Salvadorin turvallisuustilanteesta ja todennut sen hyväksi (helmikuussa 2022).
Vielä joitain vuosia sitten El Salvadorin pääkaupunki San Salvador komeili kärkisijoilla maailman väkivaltaisimpien kaupunkien listoilla. Vuosi 2015 oli kaupungin surullisin: ihmisiä tapettiin lähes 20 päivässä ja murhatilastot näyttivät murhia tapahtuvan 103 sataatuhatta asukasta kohti.
Mutta jo vuonna 2021 tilanne oli parhain sitten vuoden 1992 sisällissodan. Murhia tapahtui vain 3 päivässä, ja sataantuhanteen suhteutettuna luku oli enää 18. Mikä sitten johti näinkin nopeaan kehitykseen?
El Salvador sai uuden presidentin vuonna 2019. Nuoren, tuolloin vain 37-vuotiaan Nayib Bukelen valtaannousu muutti monta asiaa maan turvallisuustilanteessa ja maassa muutenkin. Palestiinalaistaustainen presidentti ilmoitti presidenttikautensa tärkeimmäksi agendaksi jengirikollisuuden kitkemisen, minkä seurauksena kymmeniätuhansia ihmisiä on pidätetty.
Bukele on melko populistinen johtaja, ja hän postaa myös Instagram-tililleen toisinaan kuvia pidätetyistä jengiläisistä. Hänen myötään El Salvadorista tuli myös ensimmäinen valtio, joka on ottanut Bitcoinin viralliseksi valuutaksi Yhdysvaltain dollarin rinnalle.

Kaupungin yleisfiilis
Mutta miten parantunut turvallisuustilanne oikein näkyi San Salvadorin katukuvassa? Kaupunkia tunteakseen täytyy tietää hieman sen aluejaosta. Hyvinä pidettyjä alueita ovat etenkin länsilaidalla sijaitsevat San Benito ja Santa Tecla. Lännestä löytyy moderneja ja hyvin varusteltuja kauppoja, ravintoloita, suuri ostoskeskus sekä yksityisiä sairaaloita, ja tunnelma on muutenkin kuin missä tahansa.
Majoituimme San Benitossa aivan ihastuttavassa kestävän kehityksen majatalossa, *Cinco Hotel B&B:ssä. Meillä oli oma huone, mutta koska yleiset tilat olivat aina tyhjänä, tuntui siltä, kuin koko rakennus olisi ollut vain meidän käytössä. Yläkerrasta löytyi keittiö, parveke ja oleskelutilat. Alakerrassa oli lähiruokaa tarjoileva puutarharavintola, josta sai myös aamupalan, sekä luomutuotteita myyvä kauppa ja käsityöputiikki.
Vanhankaupungin tai ylipäänsä Centron aluetta on pidetty epäilyttävänä, eikä siellä ole suositeltavaa liikkua iltaisin. Myös keskustan ja San Beniton välinen matka kannattaa taittaa autolla. Kysyin turvallisuudesta useammalta Uber-kuskilta, ja kaikki sanoivat, että kaupunki on päiväsaikaan ok, mutta kukaan heistä ei suositellut pitkien matkojen kävelyä tai huonoille alueille poikkeamista.
Kävimme Centrossa useampaan otteeseen ja pyörimme suht huolettomasti jättimäisillä katumarkkinoilla, sivukujilla ja nähtävyyksillä. Emme tunteneet oloamme missään vaiheessa uhatuksi, eikä kaduilla näkynyt minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. San Salvadorin katukuvassa oli paljon poliiseja ja sotilaita rynnäkkökiväärien kanssa, mikä loi osaltaan turvallisuuden tunnetta.
Toisaalta pahin jengirikollisuus onkin keskittynyt San Salvadorin pohjois- ja itäosiin, kuten Mejicanosin, Ilopangon ja Soyapangon alueille. Ja vaikka Bukele onkin onnistunut siivoamaan murhatilastoja, on fakta kuitenkin se, että jengeillä on edelleen selkeät aluejakonsa kaupungissa. Tämä vain ei näy turisteille.
Mutta ehkä jotain maan tilanteesta kuitenkin kertonee se, että markkinoilla myytiin puukkoja, luotiliivejä, poliisin varusteita ja asetarvikkeita. Myös poliisit olivat markkinoilla varusteostoksilla, mikä oli jotenkin huvittavaa. El Salvadorissa olisikin varmaan helppoa ryhtyä valepoliisiksi..
Mikä siinä muuten on, että lähes aina idässä on kaikki asiat huonommin, kun taas länsiosat maista ja kaupungeista menestyy paremmin?
Maaliskuun 2022 lopulla ympäri maata tapahtui pitkästä aikaa suurempi kahakka, jonka aikana yli 60 ihmistä sai surmansa. On epäilty, että jengiläiset halusivat kostaa virkavallan tekemät pidätykset hyökkäämällä satunnaisten ihmisten kimppuun. Joidenkin lähteiden mukaan kyseessä olisi kuitenkin ollut taistelevien jengien, Mara Salvatruchan eli MS-13:n ja/tai kahtia jakautuneen Barrio 18:n välinen välienselvittely.
El Salvadorin nähtävyydet
Harva El Salvadoriin matkaava pysähtyy pidemmäksi aikaa San Salvadorissa, vaan suuntana on yleensä Tyynenmeren rantakohteet, kuten La Libertad, El Tunco ja El Zonte. Muita suositumpia reppureissaajien kohteita ovat myös Sonsonate ja Suchitoto. Moni suuntaa Santa Anan lähettyville kiivetäkseen samannimiselle tulivuorelle. Santa Anan kaupunki ei ole mitenkään erityisen turvallisessa maineessa, ja etenkin kaupungin laitamat vaikuttivat todella surkeilta suurine slummialueineen.
Katsoimme rantakohteiden tarjontaa, mutta alue vaikutti lähinnä surffareiden bilekeskittymältä, joten päätimme jäädä pääkaupunkin. Rantakohteet ovat siinäkin mielessä ongelmallisia, että kasvava turismi häätää paikalliset asukkaat kodeistaan ja ajaa heidät kodittomiksi. Vähän samantyylinen suuntaus kuin esimerkiksi Meksikon Tulumissa.
Tutkin etukäteen El Salvadorin retkifirmoja, ja jouduimme valitettavasti pettymään ECTours-nimiseen firmaan. Varasimme heiltä ensin San Salvadorin walking tourin, mutta opas ei koskaan saapunut paikalle. Olin varannut myös Ruta de las flores ja Cerro Verde -päiväretken, mikä olisi kulkenut pienten värikkäiden kylien läpi ja poikennut myös Cerro Verden kansallispuistoon. Firma perui retken edellisenä iltana, joten meillä ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Kukkakierros, Maya-kohteet sun muut ovat saatavilla vain tiettyinä päivinä.
Yritimme päästä myös Ilopango-järvelle, joka sijaitsee San Salvadorin itäpuolella. Etsin pitkään bussiaikatauluja, mutta eihän chicken busseille ole sellaisia – ainakaan netissä. Olisimme joutuneet ottamaan riskin, ettei Uberitkaan aja niin kauas, eikä esimerkiksi liftaaminen tuntunut hyvältä idealta jo senkään puolesta, että Ilopangolle johtava tie on ollut jengiläisten hyökkäysten kohteena.
San Salvadorin nähtävyydet
Löysimme onneksi tekemistä myös pääkaupungista, ja viihdyin siellä oikein hyvin. Keskustasta löytyy mm. Catedral Metropolitana, yli satavuotias kansallisteatteri, lukuisia museoita, Cuscatlanin puisto ja kasvitieteellinen puutarha. Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä lienee El Rosarion kirkko, joka on tunnettu rumasta ulkokuorestaan, mutta sisältä löytyvästä värikkäiden lasi-ikkunoidensa kauneudesta. Kirkko olikin todella hieno, vaikkei tyypilliseltä kirkolta näyttänytkään.
Kun olimme etsimässä tietä El Rosarioon, ajauduimme vähän huonommalle alueelle, missä jotkut äijät huutelivat perääni. Se oli ainoa kerta, kun mitään vastaavaa tapahtui. Veljen kanssa matkustaessa on sekin hyvä puoli, että saa olla suht rauhassa, toisin kuin soolomatkoilla. Kirkkoreissulla päädyimme myös erään parturin kohdalle, ja veli päätti käydä hiustenleikkuussa.
El Rosario sijaitsee vapaudenaukion eli Plaza Libertadin laidalla, ja jäimmekin torille vähäksi aikaa hengailemaan. Torilla oli hyvä tunnelma, ihmiset tanssivat livemusiikin tahdissa ja ympärillä oli sankka joukko iloisia sivustaseuraajia. Minusta oli ilahduttavaa nähdä salvadorilaiset onnellisina, koska maasta ja ihmisten kohtalosta saa yleensä aina niin synkeän kuvan.
El Boquerón
Keskusta ei mikään kovin jättimäinen ole, joten se on nopeasti nähty. Vietimme aikaa myös Santa Teclan ostarilla, ja eräänä päivänä lähdimme kaupungin luoteispuolella sijaitsevalle sammuneelle San Salvador -tulivuorelle, missä sijaitsee El Boquerónin kansallispuisto. Otimme Uberin vuorelle, mutta kuski joutui jättämään meidät kesken matkan pois, koska autolla ei päässyt niin jyrkkiä mäkiä ylös. Se ei ollut mikään ongelma, vaan jaloittelimme ihan mielellään.
Kansallispuistoon oli kahden dollarin pääsymaksu. Sisäänpääsymaksut kertovatkin aika hyvin sen, onko jokin alue turistisoitunut vai ei. Vielä tällä hetkellä El Salvador on hyvin edullinen kohde. Vuorella risteilee lyhyehköjä luontopolkuja, ja huipulta löytyy pari näköalatasannetta. Ylhäältä avautuu näkymät kraaterille, minkä pohjalla on toinen pienempi kraateri. Sinne johtaa myös patikkapolku, mikäli alueella haluaa viettää useamman tunnin. Vuorella ei ole kenttää, joten Uberia varten joutuu kävelemään Álvarezin kylälle.
Vähän ruuasta
Lähdimme siis kävelemään alaspäin, ja ostin porttien ulkopuolella olevalta myyjältä paikallista kahvia kotiinviemisiksi. Kävimme matkalla syömässä Finca San Cristóbalin näköalaravintolassa. Otin El Salvadorin kansallisruokaa, pupusoja, jotka maksoivat dollarin kappaleelta. Pupusat ovat ohuita pannuleipiä, joiden sisällä on yleensä juustoa ja muita täytteitä. Pupusat syödään oikeaoppisesti käsin, ja ne tarjoillaan kaalisalaatin ja salsan kanssa.
Pupusat olivatkin paljon herkullisempi annos, kuin eräs, jonka söin keskustassa. Menimme nimittäin eräänä päivänä buffetiin, mistä valikoin rändomilla vaan jotain. Kun olin syönyt hetken toista annosta, kysyin tarjoilijalta, mitä siinä oli. Olin luullut pehmeitä harmaita löllyviä paloja sieneksi, mutta pian sain kuulla, että se olikin sian mahalaukkua. Pala nousi kurkkuuni, ja pyörittelin annosta haarukalla edestakaisin. Söin vielä annoksessa olleita vihanneksia, mutta muuten se jäikin sitten syömättä..
Ostimme katukioskeista myös jäätelöä ja kahvia, eikä niistä tullut mitään vatsaoireita, vaikka itse tehdyt jäätelötkin myytiin ilman käärepapereita. Markkinahumusta jonkun mummelin kärrystä ostettu kahvi maksoi 50 senttiä. Muista tyypillisistä Keski-Amerikan ruuista tarjolla oli mm. tamaleja, jotka maksoivat myöskin 50 senttiä.
Los Planes de Renderos
Viimeisenä iltana lähdimme Uberilla kaupungin eteläpuolella sijaitsevaan Los Planes de Renderosiin, josta löytyi kiva näköalapaikka. Ajattelimme, että sieltä voisi nähdä hyvin auringonlaskun. Taivas ei kuitenkaan ollut kovin suotuisa, vaan pilviä kertyi melkoisesti kaupungin ylle.
Menimme kahville El Aticon ravintolaan, josta on upeat maisemat San Salvadoriin ja Ilopango-järvelle. Ilopango on muuten yksi maailman vaarallisimmista tulivuorista. Se on kalderavuori, eli käytännössä tulivuori lepää järven pohjassa. Räjähtäessään se vaikuttaisi yli 3 miljoonan ihmisen elämään, mutta onneksi Ilopango ei vaikuta kovin aktiiviselta.
Palasimme takaisin San Salvadoriin colectivolla, joka maksoi 1,5 dollaria. Bussin pääteasema oli aivan täynnä iltaruuhkan aikaan. Tilasimme Uberin, ja juttelimme autoa odotellessa erään paikallisen kanssa. Mies tuli kysymään, tarvitsemmeko apua – taisimme erottua joukosta ainoina gringoina 😀 Mies kertoi asuneensa aiemmin jenkeissä, mutta palasi sitten takaisin kotimaahansa. Hän oli ilahtunut siitä, että turistit olivat uskaltautuneet El Salvadoriin.
Yleisiä huomioita
All in all, El Salvador on todella kiva kohde ja matkustaisin sinne milloin vain uudelleen. Ihmiset ovat ihan superystävällisiä ja avuliaita, jopa tuntemattomat hymyilivät kadulla meille. Hintataso on edullinen ja kadulla liikkuessa olo tuntuu turvalliselta. Suosittelen kuitenkin käyttämään pidempiin matkoihin Uberia, joita on hyvin saatavilla edulliseen hintaan.
Jos käytät paikallisbusseja, koeta selvittää etukäteen, minkä alueiden läpi ne kulkevat. Etenkin artikkelissa mainittu Soyapango kannattaa kiertää kaukaa. Vaikka itse kävin Mexico Cityn vaarallisimmassa kaupunginosassa, Tepitossa, jätin minäkin Soyapangon väliin. Olisin toki halunnut käydä kuvailemassa siellä, mutta en viitsinyt ottaa riskiä. Yleinen ohjeistus on myös turisteille, ettei El Salvadorissa käyttäisi esimerkiksi vaatteita, missä on numero 13 tai 18, koska ne katsotaan jengien symboleiksi.
Oli muuten hauska sattuma, kun tulimme takaisin Suomeen ja odotimme laukkuja kentällä, oli Meeri Koutaniemi myös siellä. Kävin moikkaamassa, ja juttelimme jonkin aikaa El Salvadorin tilanteesta, Meksikosta ja Keski-Amerikan reppureissuista. Meeriltä ja Ylen toimittaja Maija Salmelta on ilmestynyt kirja Ilopangon naisvangeista. Kannattaa tsekata 🙂
San Salvadorin majapaikkasuositus menee ehdottomasti Cinco Hotel B&B:lle! Heidän kauttaan järjestyy myös lentokenttäkuljetus. Lentokentälle on noin tunnin ajomatka. El Salvadorissa ei puhuta oikeastaan ollenkaan englantia, joten kannattaa opetella espanjasta edes alkeet. Päiväretkifirmasuositus menee Salvadorean Toursille, jota kautta otimme privaattiretken Copánin raunioille Hondurasiin. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.
—
Oletko käynyt El Salvadorissa? Jätä omat matkamuistosi kommentteihin 🙂


18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Ei ole tullut El Salvadorissa käytyä, ei ainakaan vielä. Kuvien perusteella näyttää muuten yllättävänkin siistiltä paikalta, olisin ehkä ajatellut kuvien olevan huomattavasti rosoisempia. Tuota on muuten tullut itsekin mietittyä, että miksi se tosiaan tuntuu olevan lähes aina niin, että lännessä menee paremmin kuin idässä.
Cilla Maria Travel
Minä yllätyin myös etenkin länsiosan siisteydestä ja sitä, että kaikki oli niinkin ”normaalia”.
Maapalloilija
Ei varmaan kovin moni ole käynyt El Salvadorissa, minä en edes Väli-Amerikassa. Toiveissa on mennä sille suunnalle kyllä. Mielenkiintoista oli lukea tällaisesta ”vaarallisesta” maasta.
Cilla Maria Travel
El Salvadorista ei kyllä ihan hirveästi ole postauksia tarjolla.
Sini matkakuumeessa
Presidentti on uudistanut paljon maassa. Aika rohkeaa niinkin nuorelta mieheltä. Ei ihme, kun kansa on häntä äänestänyt. Jengit aiheuttaa tavallisille ihmisille niin paljon pahaa.
Cilla Maria Travel
Niimpä juuri.
Eveliina / Reissukuume
Huhhei, aikamoisia lukuja (ja ylipäätään meininkiä) rikollisuuden suhteen! Jotenkin sitä vain naiivisti ajattelee, että tuollaista on vaan sarjoissa ja leffoissa…
Mutta super työtä ja uskallusta nuorelta presidentiltä!
Cilla Maria Travel
Moni väkivaltainen kohde on turisteille ihan turvallinen, vaikka onhan se toisaalta surullista, että paikalliset kuitenkin joutuu kärsimään raakuuksista.
Ne Tammelat
Aika erilaiset markkinat totta tosiaan kuin vaikka Tikkurilassa, huh.. Hienoa kuulla kuitenkin, että uusi presidentti on saanut paljon parannuksia aikaiseksi. Väli-Amerikka kyllä kiinnostelee kovasti.
Cilla Maria Travel
No joo, ei taida täällä päin olla rannekorut ja puukot rinta rinnan myyntipöydillä 😀
Mari / Kodinvaihtaja
Ihme ja kumma, että pressa ei ole tullut tapetuksi. Kyllä hattua pitää hänelle
Cilla Maria Travel
Se on kyllä pieni ihme!
Anne | Elämää Nomadina
Ihanan näköinen tuo majatalo! Harmi että teidän suunnitellut retket muualle El Salvadoriin eivät onnistuneet, mutta toisaalta ehditte tutustua pääkaupunkiin paremmin, ja sen tunnelma välittyy tästä hienosti. Me käytiin El Salvadorissa alkuvuodesta 2020, ja tunnettiin olomme varsin turvalliseksi, vaikka liikuttiin bussien lisäksi San Salvadorissa ja Santa Anassa kävellen, jonkin verran myös pimeän aikaan. Mekin jätettiin rannikko käymättä ihan suunnitellusti, mutta Ruta de Floresille olisin halunnut, aika vain loppui kesken. El Salvadorin maine varmasti pitää suuremmat turistimassat loitolla vielä pitkään, joka on tietysti tavallaan surullista, mutta siinä mielessä positiivista, että turismin lieveilmiöiltäkin vältytään ja se tietty autenttisuus säilyy. Ai niin ja siis ruuasta pakko vielä sanoa, että pupusoita tuli syötyä moneen kertaan, niistä tuli jotenkin sellainen luottoruoka mitä oli helppo tilata missä vain.
Cilla Maria Travel
Pitääpäs käydäkin kattomassa tuo teidän El Salvador -postaus. Jostain syystä näin nämä kommentit vasta nyt. Rantapallo ei näemmä aina ilmoita kommenteista ollenkaan.
Hannele
Kiitos tästä postauksesta! Myönnän, että kovasti kiinnostaisi San Salvador, mutta heti perään myönnän, että en ehkä sinne uskaltaudu soolomatkalle. Ehkä. Vannomatta paras. Mulla on Keski-Amerikan maista ”valloittamattomina” vielä Nicaracua, Honduras, El Salvador ja Panama, joten se on kuitenkin vaan ajan kysymys. Sit kuitenkin.
Tuon ihanan Cinco Hotel B&B:n joka tapauksessa jo pinnasin Google Mapsiini, joten siitä se suunnitelma sit joskus lähtee.
Pupusoita pitää päästä maistamaan ja tietenkin ostamaan itselle poliisin sotisopa😊
Oikein rupes harmittamaan, kun noin moni retkenne meni mönkään.
Tähän postaukseen tulen palaamaan, kun joskus toteutan matkani, sillä nuo ”älä mene”- alueet on kultaakin arvokkaampaa tietoa. Muistui tuosta mieleeni, kun joskus muinoin oltiin exäni kanssa Brasiliassa (en muista nyt kaupunkia tähän hätään) ja olin hänelle intoillut ja kartasta osoittanut, että tuolla alueella näyttää siltä, että pitää mennä kuvaamaan. Tuolloin kävimme valmismatkoilla ja menimme kiltisti tervetulotilaisuuteen, jossa kuulimme, että kyseiselle alueelle ei sitten ole mitään asiaa. Kuulin kuiskauksen vierestäni, että etkö sä just tuonne ollut menossa…… No en TIETENKÄÄN😊😊😊
Cilla Maria Travel
Sulla on sen verran reissukokemusta, että pärjäät varmasti El Salvadorissa! Mä haluaisin joskus Brasiliaan. Onneks siellä on jonkin verran tuttuja, joten turvaudun sitten heidän opaspalveluihinsa 😀
Mulla Keski-Amerikasta enää Nicaragua käymättä, ehkä sekin vielä joskus..
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Mielenkiintoista luettavaa ja mielelläni kyllä El Salvadoriin joskus matkaisin. 🙂 Jo pelkästään tuo teidän majatalonne saisi minut matkaamaan paikalle, ihana! Harmi, että niin moni retkenne meni mönkään, mutta onneksi kuitenkin muuten taisi olla antoisa matkakokemus kokonaisuudessaan. 🙂
Cilla Maria Travel
Suosittelen matkakohteena ehdottomasti!