Calabrian alue ja rantakohde Scilla eivät sytyttäneet
Etelä-Italian roadtrip jatkui Materasta kohti Calabrian aluetta. Oli etukäteen tiedossa, että Italian eteläosa on huomattavasti köyhempää seutua kuin pohjoinen. Tämä näkyy muun muassa tienvarsien roskaisuutena, tylsänä arkkitehtuurina ja hieman ankeana yleisilmeenä. Kaupungit ovat jollain tapaa kulahtaneita, eikä edes hyvällä tavalla, vaikka yleensä pidän rosoisuudesta.
Myöskään Calabrian luonto ei erityisemmin säväyttänyt. Se tuli selväksi jo reissua suunnitellessa, kun etsimme Calabriasta henkeäsalpaavan kauniita luontokohteita ja viihtyisiä majoituksia. Kumpiakaan ei oikein löytynyt, joten päätimme vain ajaa alueen läpi tehden pari pysähdystä Cosenzassa ja Scillassa ennen Sisilian lautalle suuntaamista.

Rantapäivä Scillassa
Cosenzassa pysähdyimme syömään ja ostoksille, ja ajelimme sitten somessa etukäteen hehkutettuun Scillaan. Scilla on Tropean ohella Calabrian suosituimpia rantakohteita, ja toisaalta ymmärrän miksi. Iso osa rannikosta on melko tylsää, mutta Scilla tarjoaa dramaattisemmat näkymät. Se sijaitsee korkean kallionkielekkeen laella, jonka alapuolella levittyy turkoosi Tyrrhenanmeri ja siitä haarautuva Messinansalmi. Ylhäällä sijaitseva Scillan vanhakaupunki vaikutti ihan sievältä, mutta tutustuimme siihen oikeastaan vain yhden kahvilapysähdyksen, näköalapaikan ja läpiajon verran.


Paikallinen perinne kytkeytyy vahvasti antiikin mytologiaan. Scillan nimi liittyy Scylla-merihirviöön, joka tunnetaan jo Homeroksen Odysseiasta. Tarinoiden mukaan Scylla asui kallioilla Messinansalmen varrella ja uhkasi ohikulkevia laivoja. Myytti on edelleen osa paikallista identiteettiä, ja siihen viitataan usein kylän historiassa ja nähtävyyksissä.

Myös kalastus ja salmen liikenne ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi paikka on vuosisatojen aikana kehittynyt. Scillan keskeisin historiallinen rakennus, Ruffon linna vartioi kalastajia ja näkyy lähes kaikkialle kylään. Linna rakennettiin puolustustarkoituksiin, ja sen sijainti tarjosi hyvän näkymän vesiväylälle. Nykyisin linna toimii nähtävyytenä, ja sen yhteydessä on esillä myös kalastukseen liittyvää historiaa. Linnalle johtavan reitin varrella sijaitsee Scillan majakka, joka on aikanaan ohjannut aluksia Messinansalmen läpi.


Uiminen ja rantaelämä keskittyvät Marina Granden alueelle, joka sijaitsee kylän modernimmalla puolella. Ranta on kivikkoinen ja vesi kirkasta. Rannalla on sesonkiaikaan useita palveluja, kuten ravintoloita ja aurinkotuolien vuokrausta, mutta loppusyksystä oli jo rauhallisempaa ja rantakojut tiukasti säpissä. Rantabulevardin varsi näytti kuitenkin parhaat päivänsä nähneeltä, ja maiseman pelasti oikeastaan vain taustalla kohonnut vehreä vuoristo.
Ymmärrän osittain, miksi jotkut pitävät rantaa kauniina ja sitä ympäröiviä värikkäitä taloja idyllisinä, mutta totta puhuen ne eivät tehneet minuun vaikutusta. Olen käynyt aiemmin muun muassa Comojärven kylissä, Cinque Terrellä ja Amalfin rannikolla, joten Scilla ei jaksanut nousta niiden tasolle. Rantahiekalla oli myös epämääräisiä kivenlohkareita ja roskaa, mikä ei tehnyt kuljeskelusta erityisen miellyttävää. Plussaa oli kuitenkin olematon turistien määrä ja parkkitilan helpompi saatavuus suosituimpiin rannikkokohteisiin verrattuna.


Mitä jäi seuraavaan kertaan
Scillan vanhin ja tunnetuin osa on perinteinen kalastajakortteli Chianalea di Scilla. Talot on rakennettu aivan merenrantaan, ja paikoin vesi alkaa suoraan rakennusten kivijaloista. Alueen kujat ovat kapeita ja sokkeloisia. Ravintolat painottuvat kalapohjaiseen calabrialaiseen ruokaan, ja paikallinen keittiö on selkeä osa kylän vetovoimaa. Ehkä Chianalealle tulee vielä joskus uusi tilaisuus, mutta nyt menimme sen ehdoilla, että lapset pääsivät rannalle potkimaan futista.


Jos Calabriaan tulee vielä joskus palattua, haluaisin ajoittaa matkan loppukevääseen, jolloin luonto on syvänvihreää ja metsäpalot ja kesän kuivuus kaukana horisontissa. Tämä ajankohta voisi olla oivallinen esimerkiksi Aspromonten kansallispuiston tutkimiseen. Kiinnostaisi ehkä myös nähdä se Tropea, koska nyt päätimme vain ajaa ohi pysähtymättä. Calabria on yksi Italian vähiten vierailluista alueista, joten jos etsit väljempiä vesiä ja tyydyt hieman vaisumpiin maisemiin, on se hyvä valinta.
Autoilusta mainittakoon vielä sen verran, että emme törmänneet Etelä-Italiassa yhteenkään tietulliin, mikä on poikkeuksellista Italiassa. Salernosta Reggio di Calabriaan kulkeva A2 onkin maan ainoa moottoritie, jolla ei ole tulleja.


—
Onko Calabria tuttu alue?



7 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Ei ole itselleni lainkaan tuttu alue. Kuvista näyttää kyllä oikein kauniilta, harmi ettei oikein innostanut. Monesko alue tuo nyt oli Italiassa jossa kävit, niitä ei taida enää sinulta montaa puuttua? Ja oliko muuten Calabria ensimmäinen alue Italiassa, josta et niin pitänyt? 🙂
admin
Alueita on nyt kasassa 15/20, joista vähiten kokemusta on Piemontesta. Sinne pitää palata joskus samalla kun käy Aostanlaaksossa. Jäljellä on Aostan lisäksi Trentino-Alto-Adige pohjoisessa, Abruzzo ja Molise itärannikolla sekä Sardinia. Ja Calabria tosiaan oli ensimmäinen, joka ei nyt hirveästi houkutellut. Haluan kyllä sinnekin joskus palata paremmalla ajalla ja käydä ainakin siellä kansallispuistossa.
Krista/Kristallinhohtoa
Ei ole yhtään tuttua tämä alue itselleni. Me piipahdettiin juuri joulukuussa Italian Riviera di Ulissen alueella. Oltiin Roomasta aina Pompeijiin asti.
Eveliina / Reissukuume
Ei ole tuttu alue ollenkaan, mutta roskaiset rannat ovat aina masentavia 🙁 Sulla jäi kyllä tosi mielenkiintoisia kohteita seuraavaan kertaan! Kalastajakortteli ja kansallispuisto kiinnostaisivat muakin 🙂
Mari / Maailma kotina
Täysin samaa mieltä alueesta. Mutta se on tietenkin myös se kenellä on vertailukohteita. Esim ruotsalaiset serkkumme käyvät tuolla usein pakettimatkalla ja juuri eräs vähemmän matkustava tuttumme. Jos reissulta hakee ruokaa ja yhdessäoloa, niin kohde ihan hyvä
Pirjo Toivanen
Calabriassa on oma tunnelmansa. Ystävillämme on asunto Scaleassa ja siellä on pieni suomalaiskeskittymä. Italian parhaimmat kelit, eli talvisinkin kohtuullisen lämmintä. Adrianmeren puolella on talvella kylmempää kuin Piemontessa, jonka mainitset. Asun Stresassa Lago Maggiorella, tule käymään. Tämä on ihana paikka, lainaa vaikka kirjastosta kirjani Proseccoa per favore!
Takaisin Calabriaan: vähän ylempää vuoristosta löytyy huikeita nähtävyyksiä. Ja oikeassa olet, paras aika matkustaa Calabriaan on varhainen kevät, ehkä helmikuu tai myöhäinen syksy eli loka-marraskuu.
Merja / Merjan matkassa
Ei ole minullekaan tuttua aluetta. Scilla kyllä näyttää ihan kivalle. Harmillista, että rannat ovat sotkuisia. Se ei luo houkuttelevaa mielikuvaa missään.