
20-vuotispäivää juhlimassa Järvisydämessä
Tänään tulee täyteen tasan 20 vuotta, kun olemme olleet yhdessä mieheni kanssa. Yhteinen taival ei ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan etenkin ensimmäisten vuosien aikana kuljimme läpi useamman harmaan kiven ja ehdimme erotakin hetkeksi pari kertaa. Olemme molemmat tulisieluja, vaikka tähtimerkit näyttävätkin meidän olevan maa ja ilma – tai ehkä juuri siksi salamat ovat lennelleet vuosien saatossa suuntaan jos toiseenkin. Voisi kuitenkin sanoa, että olemme kasvaneet yhdessä tällaisiksi, mitä nykyään olemme.
Järvisydämen sivuilla kerrotaan seuraavaa: ”Vanhan tarinan mukaan vanha kuumies sitoo vastasyntyneen pojan ja tytön jalat öiseen aikaan toisiinsa punaisella näkymättömällä langalla. Sen seurauksena kumpikin tuntee kasvaessaan vetoa toisiinsa ja ajan myötä löytävät toisensa solmien lopulta rakkausavioliiton.” Naimisissa emme ole, mutta rakkaus on pitänyt meidät yhdessä.


Pitkä parisuhde on antanut vapautta toteuttaa myös niitä omia haluja ja haaveita. Miestäni ei liiemmin matkustelu kiinnosta, mutta suhteellisen vapaa elämäntyylimme ja se, että molemmat ovat pitäneet parisuhteessa mukana omat juttunsa, on mahdollistanut minun matkustelun.
Olemme käyneet yhdessä vain Tallinnassa ja pari kertaa Amsterdamissa. Kotimaassa reissut ovat suuntautuneet yleensä mökille tai luontopoluille. Olikin luonnollinen valinta ottaa vuosipäivän kohteeksemme tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Järvisydän Nature Hotel & Spa Resort.
Yö maisemasviitissä
Varasin meille majoituksen maisemasviitistä, josta löytyy pieni keittiö/oleskelutila, kylpyhuone ja makuuhuone queen size -vuoteella ja takalla. Ylärivissä sijainneen mökkimme makuuhuoneen maisemaikkunoista avautui kaunis näköala talviselle Saimaalle. Joissain arvosteluissa on lukenut, että mökeissä ei ole tarpeeksi yksityisyyttä, mutta itse en kokenut sellaista.


Järvikylpylä yllätti positiivisesti
Istuskelimme pari tuntia mökin rauhassa ja korkkasimme kuohuviinin. Lähdimme sitten kohti järvikylpylää, josta Järvisydän on erityisen tunnettu. Odotimme innolla etenkin saunamaailmaa. Järvikylpylän vastuullisuusnäkökulma oli yksi syy, miksi halusin valita Järvisydämen lomanviettopaikaksemme. Sisustuksessa on käytetty paikallista kiveä ja 500 vuotta vanhoja Saimaasta nostettuja uppotukkeja.



Altaiden vesi tulee suoraan Saimaasta ja se lämpiää vihreällä energialla. Vesi on ”vain” +31-asteista, mutta se ei ollut lainkaan kylmä – etenkään, kun kävimme myös avannossa uimassa. Allasvalikoima ei ole järin suuri, mutta uiskentelin hetken aikaa kiertovesialtaassa, ja kävimme oleilemassa myös porealtaassa.




Eniten vietimme aikaa eri saunoissa. Mies tykästyi etenkin kaikkien kuumimpaan kivisaunaan (+85 astetta), joka oli minulle liian kuuma. Istuimme melko pitkään myös höyrysaunassa, jonka lämpötila oli sopiva (+55 astetta). Kävin myös hamamissa, mutta +40 astetta tuntui melko viileältä. Myöskin mietolämpöiset infrapuna- ja uppotukkisaunat jätimme välistä, maisemasauna taas ei ollut avoinna talvikaudella.
Astamyrsky-suihku olisi ollut kiinnostava, mutta siellä oli koko ajan porukkaa, kun kävin kurkkimassa ovelta. Noin muuten kylpylässä ei ollut juurikaan ruuhkaa, minkäänlaista tungosta ei ollut ja tunnelma oli rauhallinen. Saapuessamme myöhään iltapäivällä oli viimeinen lapsiperhekin jo tekemässä lähtöä.


Ravintolatarjonnasta nauttimassa
Tämä osa tekstistä on kaupallista yhteistyötä
Järvisydämen väki oli jättänyt meille tervehdykseksi juoma-voucherit, jotka kävimme lunastamassa kylpylän jälkeen. Juomien jälkeen olikin aika suunnata kohti Wiinikellaria, jonka Tulimenu-illallisen talo tarjosi meille blogiyhteistyönä. Wiinikellarin sisustus oli todella tunnelmallinen ja rauhallinen, ja meille varattu pöytä sijaitsi paraatipaikalla takan edessä – kiitos siitä!


Amuse Bouchena oli saaristolaisleipää kalatäytteellä ja alkujuomana karpaloinen malja. Alkuruokana taas oli rapeaa leipää ja täyteläistä savumuikkukeittoa tilliöljyllä (FYI: Rakastan tuoretta tilliä yli kaiken!). Alkupalat ja alkuruoka tarjoiltiin pöytiin, ja ne olivat molempien makuun.


Pääruoka haettiin itse tulikeittiöstä, jonka kuvauksen perusteella olin odottanut, että ruuista ja niiden valmistuksesta olisi kerrottu jotain. Itsekin matkailu- ja ravintola-alalla työskentelevänä minulle oli ehkä hienoinen pettymys, kun kokit eivät sanoneet sanaakaan.
Tarjolla oli hiillostettua nieriää, suussasulavaa naudan sisäfilettä, paahdettuja juureksia, kermaista perunaa ja kahta eri kastiketta. Muutkin asiakkaat olivat hieman hämillään, kun edes kastikkeista ei kerrottu, mikä millekin ruualle oli tarkoitettu. Yleensä fine dining -ravintoloissa raaka-aineiden alkuperästä kerrotaan edes jotain. Ilmeisesti Järvisydämen ravintoloissa kuitenkin käytetään paikallisia raaka-aineita, mistä iso plussa.


Jälkiruoka tarjoiltiin jälleen pöytiin, ja kahvin kanssa oli lämmintä leipäjuustoa karpaloilla ja kanelikastikkeella. Olimme syöneet samanlaista jälkiruokaa Lapissa ja muualla Pohjois-Suomessa. Ateria oli niin tuhti, että en jaksanut syödä jälkiruokaa loppuun, vaikka etenkin kanelikastike oli maukasta.
Illalliselta siirryimme takaisin majapaikkaan. Valitettavasti taivas oli puolipilvinen, eikä tähtiä näkynyt lasikaton läpi. Aamulla kuitenkin heräsimme kirpsakkaan aamunsarastukseen ja Linnansaaren kansallispuistosta nousevaan talviaurinkoon. Sää oli todella hyvä, ja jos olisimme varustautuneet paremmin, olisimme varmaankin käyttäneet mahdollisuuden fat bike -pyöräilyyn, jonka eräs Järvisydämessä työskentelevä Insta-tuttuni olisi meille ystävällisesti tarjonnut <3

Aamupuuhissa
Aamupalalla oli runsaasti porukkaa, ja illan aikana parkkipaikat olivat muutenkin täyttyneet yllättäen. Aamupala tarjoiltiin Ravintola Piikatytön tiloissa. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti herkullinen savulohimousse ja tuorepuuro marjoilla. Myös rapeakuorinen leipä upposi pikavauhtia suuhuni.

Aamupalan jälkeen kävin pyörähtämässä hetken aikaa rannassa. Talvinen aamuaurinko kimmelsi jään pinnalla ja oli houkutellut muutaman muunkin ulkoilemaan. Kävin katsomassa rantaviivan tuntumassa sijaitsevia sääskenpesä-mökkejä, ja mietin, että haluaisin palata Järvisydämeen kesäaikaan ja yöpyä silloin tuossa majoitusvaihtoehdossa. Äiti kävi työkavereidensa kanssa tänä kesänä Järvisydämestä lähteneellä illallisristeilyllä, ja sekin kuulosti tosi kivalta ohjelmanumerolta.


Oli kiva nähdä, kuinka Järvisydän on kehittynyt vuosien saatossa. Edellisestä vierailustani olikin nimittäin jo melkein 20 vuotta – silloin olin perheen kanssa viettämässä joulua tavallisissa mökeissä. Lisäksi olen ollut alueella joskus 90-luvulla lapsena talvileirillä.
Tämä nyt tehty miniloma joulun alla oli todella kaivattu lepohetki arkeen, ja juhlistin sillä vuosipäivämme lisäksi myös sitä, että tämän vuoden työrupeama on nyt ohi. Puolisoni ei ollut käynyt Järvisydämessä aiemmin, mutta hänkin tuntui pitävän paikasta ja kehui sitä myös kavereilleen.

Postauksen myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille ihanaa joulunaikaa ja matkojen täyteistä vuotta 2025! Kiitos kaikille yli 45 000 lukijalle, jotka eksyitte blogiin tänäkin vuonna 🙂 Ensi viikolla on tulossa vielä yksi postaus, jossa koostetaan perinteiseen tapaan kuluneen vuoden matkatilastot ja kurkistetaan tuleviin matkasuunnitelmiin.
—
Onko Järvisydän sinulle tuttu? Entä tykkäätkö kylpylälomista? Jätä alle kommenttia omista kokemuksistasi!


15 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Oikein mukavaa joulun aikaa myös sinulle! Kuulosti todella mukavalta ja rentouttavalta lomalta Järvisydämessä. Olemme käyneet siellä pariin kertaan, talvella ja kesällä, ja molemmat vuodenajat olivat mukavia. Vielä viisi vuotta sitten olisin varmaan sanonut, että kylpylälomat eivät kiinnosta. Nyt on toisin, ne miellyttävät nykyään meitä molempia.
admin
Minäkään en varsinaisesti ole pitänyt itseäni kylpylämatkailijana, enkä muutenkaan minään saunojana, mutta se Latvian reissu taisi olla joku käännekohta. Tajusin, että noistakin aktiviteeteista voi tykätä!
Merja / Merjan matkassa
Paljon onnea 20-vuotispäivästä! Te olette alkaneet seurustella todella nuorina, kun nyt jo 20 vuotta täynnä. 😉 En ole käynyt Järvisydämessä enkä ole kylpyläfani muutenkaan, vaikka muutamissa kylpylöissä on tullut vierailtua. Tykkään uimisesta, mutta ruuhkaiset altaat ja saunaat hieman ahdistavat. Teidän loma kuulosti oikein mukavalta ja illallinen näytti herkulliselta.
admin
Mulla oli myös aiemmin ennakkoluuloja kylpylöitä kohtaan, mutta Järvisydän oli onneksi rauhallinen. Siellä tekee paljon sekin, että klo 18 jälkeen kylpylä on tarkoitettu vain aikuisille. Viikonloppuisin on kuulemma paljon porukkaa, mutta me oltiin perjantaina.
Ja ei me nyt niin nuoria oltu 🙂 Mä olin 21 ja mies kuus vuotta vanhempi. Molemmilla ehti olla muutakin elämää ja kokemuksia ennen kun päädyttiin lopullisesti yhteen. Olin itse asiassa vielä 20, kun oltiin ekaa kertaa yhdessä, mutta sitten erottiin melkein vuodeks. Lasken vuosipäivän tuosta toisesta yrityksestä.
Stacy Siivonen
Varsin heteroinen tarina tuo kuumies -juttu. Minulla on ollut kumppanin hankinnassa epäonnea: ensimmäinen oli uskoton ja toinen kuoli pois. Elämästä tulee varautumista. Olen miettinyt randonneur-miehiä, koska miehiä ne lähes kaikki ovat. Jotkut heistä puhuvat vaimosta ja lapsiakin on. Siinäpä on sellainen yksinäisten harrastus. Ihailen niitä pareja, joissa molempia yhdistää sama intohimo.
admin
Se on ikävää, että elämässä tapahtuu mullistavia vastoinkäymisiä 🙁 Ehkäpä pyöräilypiireistä vielä löytyykin se sielunkumppani joku päivä.
Ja tarina lienee peräisin ajoilta, jolloin seksuaalivähemmistöt oli vielä tabu.
Anne | Elämää Nomadina
Upeaa uutta (matkailu)vuotta, ja paljon onnea 20-vuotispäivän johdosta! Meillä myös tuli 20 vuotta täyteen nyt joulukuussa, ja ihan samoin kuin teillä, minä olin 21 kun alettiin seurustelemaan, ja mies kuusi vuotta vanhempi 😀
Järvisydän kuulostaa ja näyttää tosi kivalta, en ole itse koskaan käynyt. Kylpylät ei oikein ole koskaan tuntuneet omalta jutulta, mutta ehkäpä mulla on ollut niistä vähän vanhanaikainen mielikuva. Nykyään löytyy upeasti toteutettuja, kauniita kylpylöitä saunamaailmoineen, ja niiden ympäriltä paljon muutakin aktiviteettia, joten pitäisi varmaan itsekin joskus jossain toteuttaa jokinlainen rentoiluviikonloppu sellaisessa.
admin
Onpa hauska sattuma! Onnea siis myös teille <3
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Onnea vuosipäivästä! Ihailen tuota, että voi tehdä rauhassa omia juttuja ja että kummankin ei ole pakko esimerkiksi matkustella. Se ei ole kovin yleistä, vaan usein on ”meidän juttuja” , jotka oikeasti ei ole yhteisiä vaan toisen sanelemia.
En ole toistaiseksi kylpyläihmisiä, mutta tuosta Järvisydämestä olen sen verran lukenut, että se on joskus luultavasti koettava. Kiva oli kuulla, että ei ollut ruuhkaa ja sai rauhassa nautiskella.
Aika erikoista, ettei ruokia esitelty. Se tuo kuitenkin ihan oman fiiliksensö koko ruokailuun ja antaa myös asiakkaalle mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja samalla sivistää itseään. Itse sivistyin tämän jutun myötä muuten sillä, että sain varastooni Amuse Bouche -termin. Asiana ja suomalaisena versiona toki tuttu, mutta onhan tuo nyt paljon kuvaavampi kuin arkinen keittiön tervehdys. Miten se noin kökösti onkin suomennettu?
admin
Kiitos! En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia suhteita, joissa kaikki pitää tehdä yhdessä, eikä toisella saa olla ollenkaan omaa elämää. Ja joo, mulle tuo termi jäi käyttöön sen jälkeen, kun olin Lapissa tarjoilijana.
Pirkko / Meriharakka
Onnittelut merkkipäivän johdosta! Joskus tuollakin tuli käytyä ja kieltämättä tuo kylpylä on ainakin erilainen kuin mikään muu näkemäni/kokemani. Useampi vuosi sitten ympäristö alueella oli kovin monen laajennusprojektin myötä sotkuinen ja levoton ja luontopolkuja ylittävät fatbike-polut pilasivat luontokokemusta, mutta onhan tuossa kieltämättä yritystä. Pääkaupunkiseudulta vaan turhan kaukana uusintavisiittiä ajatellen.
admin
Kiitos! Joo, kyllähän se rakennustyömaa aina tuo pientä epäsiisteyttä ja häiriötä, mutta nyt tuolla ei tainnut olla mitään rakenteilla.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Onnittelut minunkin puolestani! Hyvä saavutus tänä päivänä tuo 20 vuotta yhdessä. Ja hienoa, että saat ”luvan” matkustaa. Minulla ei ollut pitkässä avioliitossani yhtä hyvä tuuri. Onneksi tajusin lähteä siitä. En ole myöskään kylpyläihmisiä, mutta tuo paikka vaikuttaa aika kivalta! Ja olet saanut sieltä onnistuneita kuvia. Hyvä myös antaa rehellisesti palautetta, uskon että sellaisesta on aina hyötyä.
admin
Kiitos 🙂 Uskomattoman moni kysyykin usein, että miten mies päästää minut reissuun. Miehellä on mahdollisuus lähteä mukaan, mutta jos ei kiinnosta, niin ei ole oikein pakottaakaan. Samoin hän ei voi pakottaa minua olemaan matkustamatta. Parisuhteessa täytyy olla omaakin elämää.
Ja olen ottanut sen linjan alusta asti, että kirjoitan rehellisiä kokemuksia oli kyseessä sitten yhteistyö tai ei. Olen myös saanut paljon kiitosta etenkin Instan puolella siitä, että olen kuulemma aito. Minusta valheellinen raportointi ja siloitellun kuvan esittäminen esim. liikaturismista kärsivistä kohteista ei palvele ketään. Sama pätee myös palveluihin, joissa olisi parantamisen varaa.
Paula - Gone with the Gastons
Paljon onnea merkkipäivän johdosta! Järvisydän näyttää ihanan tunnelmalliselta näin talvimaisemissa. Me olemme käyneet siellä vain kesällä ja tykättiin silloin todella paljon. Minäkin olin kuullut jotakin negatiivisia juttuja mutta meillä ei kyllä ollut mitään purnaamista majoituksesta tai itse kylpylästä. Se on kyllä mielestäni ehdottomasti yksi parhaista kylpylöistä Suomessa.