Eurooppa,  Suomi

Inari-Saariselkä: Vuosi vaihtui värikkäissä merkeissä

Olen harmitellut monta kertaa täällä Lapissa ollessani, että miksi juuri nyt on pitänyt sattua niin pilvinen sää melkein joka päivälle. Vain muutaman kerran olen päässyt todistamaan aamuruskoa tai selkeää tähtikirkasta taivasta. Ja vain yhdelle vapaapäivälle tuo loistava värikylläisyys sattui osumaan. Yleensä kaikkein kauneimman taivaan aikaan olen ollut töissä ja päässyt ihailemaan väriloistoa vain työpaikan ikkunasta.

Eilisaamuna kun heräsin vuoden 2019 viimeiseen päivään, tuli minulle tunne, että pitää ottaa kamera töihin mukaan. Aamupalan maissa taivas alkoi punertua ja muuttua oranssiksi. Parin tunnin aikana ehdimme näkemään mitä hienoimmat värit aina punaisesta violettiin, kun horisontin takaa kajastavat auringonsäteet valaisivat Saariselän taivaan. Ennen lounasta oli sen verran hiljaista, että sain luvan käydä kuvaamassa maisemaa yläkerran parvekkeelta. Onneksi otin kameran mukaan – harvoin Suomessa nimittäin näkee noin upeaa värikkyyttä!

Pian väriloiston jälkeen pilvet kaikkosivat taivaalta ja alkoi pakastua. Kun pääsin töistä neljän kieppeillä, oli taivas aivan pilvetön ja tähtiä näkyi siellä täällä. Olin lukenut aiemmin, että Saariselkä Ski Resortilla on illalla soihtulasku ja ilotulitukset kahdeksan tienoilla. Ehdin käydä kotona levähtämässä, ja sitten lähdimme naapurissa asuvien työkavereiden kanssa kävelemään kohti laskettelukeskusta.

Olimme hieman etuajassa, joten menimme vähäksi aikaa rinneravintola Pilkkuun istumaan ja kahvittelemaan. Kun kello läheni kahdeksaa ja menimme ulos, samalla hetkellä rinteen valot sammuivat ja soihtukulkue lähtikin laskemaan alas Kaunispäältä. Samaan aikaan taustalla syttyivät ilotulitukset, ja näky oli todella hieno ja ennennäkemätön!

Kun näytös oli ohi, lähdimme kävelemään takaisin päin, mutta poikkesin itse reitin varrelta metsään, sillä halusin mennä vielä Aurora-tuvalle katsomaan tähtiä. Oli aika creepyä kävellä ypöyksin aivan säkkipimeässä metsässä, sillä kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, ei Aurorapolkua ole valaistu lainkaan. Suunnistin metsätiellä puhelimen valossa, muuten ei olisi nähnyt ollenkaan mihin kävelee, sillä taivaalla ollut ohut kuunsirppikään ei valaissut yhtään.

Kun saavuin Aurora-tuvalle, oli siellä ehkä kymmenisen ihmistä lisäkseni. Tuvasta kajasti ärsyttävä valaistus, joten kävin kysymässä ihmisiltä, voiko valon sammuttaa hetkeksi, jotta me ulkona olijat saimme kuvattu tähtikirkasta taivasta – en nimittäin ollut ainoa, joka oli saapunut paikalle kameran kanssa. Asia oli ok, ja taivas näkyikin paljon paremmin.

Pohjoistaivaalla metsänrajassa näkyi hailakka revontulikaari, jonka onnistuin taltioimaan kameralla. Ehdin ihailla hetken myös upeana loistavaa tähtitaivasta, Orionin ja Härän tähdistön loputonta taistelua yötaivaalla, Otavaa sekä lukemattomia muita valopilkkuja. Sitten paikalle tömisteli iso kiinalaislauma, jonka jälkeen kaikki hiljaisuus ja rauha oli tipotiessään. Pian tämän jälkeen tuvalle ilmestyi myös espanjalaisturisteja, eikä luonnonrauhasta nauttimisesta ollut enää häivähdystäkään.

Yritin hetken seisoa vähän taaempana ja koettaa kuvata tähtiä, mutta yritys oli toivoton, sillä ulkomaiset turistit osoittelivat kirkkailla lampuilla joka suuntaan, sytyttelivät jatkuvasti Aurora-tuvan sisä- ja ulkovaloja, sekä metelöivät ja valssasivat edes takaisin, niin että kamerajalusta tärisi, ja oma mielenkiintoni hälveni samaa tahtia kuin hailakat revontulet taivaalta horisontin taa.

Lähdin ärsyyntyneenä kävelemään Aurorapolkua pitkin kylälle päin, mutta ärtymys laantui aika nopeasti, kun näin, että jotkin aasialaisturistit olivat sytyttäneet nuotion kansallispuiston siimekseen. Jäin hetkeksi ihailemaan elävän tulen kajoa, joka valaisi tienoon mystisen näköiseksi. Tuo hetki oli todella kaunis, sillä nuotion takana puiden lomasta pilkisti Orionin tähtikuvio, joka vieläpä tallentui kameraan.

Akku oli ihan loppumassa ja välkytti jo punaista valoa, mutta onneksi ehdin saamaan kuvan tuosta hetkestä. Lähdin tarpomaan pilkkopimeää polkua alaspäin ja jossain vaiheessa kun kuljin niska kenossa taivaalle katsellen, kävelin penkkaan ja meinasin kaatua. En halunnut mennä loppumatkaa kylänraittia pitkin, vaan kuljin metsätietä, sillä halusin säilyttää edes pienet rippeet aiemmin tuntemastani hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta.

Rauhaa rikkoi ainoastaan välillä paukkuneet raketit, mutta en viitsinyt juurikaan jäädä niitä katselemaan. Työkaveri myös laittoi viestiä ja pyysi baariin, mutta minulla oli sen verran kylmä, että halusin vain lämpimään suihkuun ja peiton alle. Saavuin kotiin joskus ennen kymmentä, mutta valvoskelin yli puolen yön, vaikka aamulla oli työvuoro.

Uudenvuoden valopolku naapurin pihassa muutaman vuoden takaa.

Nyt olen kämpillä työpäivän jälkeen ja odotan, että sauna lämpiää. Vielä olisi neljä vuoroa töitä jäljellä, ja sitten tämä Lapin keikka on ohi. Olen todella kiitollinen, että vuosi vaihtui noin värikkäissä merkeissä, ja että vuoden viimeinen päivä antoi vielä mahdollisuuden ihailla Lapin lumoavaa taivasta!

Katsoin muuten tänään vuosiraportin puhelimessa olevasta askelmittarista, ja kävelin (kotona tapahtuneen liikunnan lisäksi) viime vuonna noin 1 080 kilometriä ja otin yli 1,5 miljoonaa askelta. Yksistään eilen tuli käveltyä yli 23 000 askelta eli 16,5 kilometriä. Piikit kuukausittaisissa tilastoissa on selkeästi helmi-huhtikuussa, syyskuussa sekä nyt joulukuussa, eli niinä aikoina kun olen ollut reissussa. Senkin puolesta on ihan hyvä matkustella, niin tulee ainakin liikuttua tuplasti sen verran, mitä normaalisti kotona ollessa!

Ps. Lippuarvonta Matka 2020 -messuille on suoritettu! Satunnaisgeneraattori suosi tällä kertaa Erikaa ja Jasmiinia, joille on tänään lähetetty liput sähköpostilla. Kiitos kaikille osallistuneille, toivottavasti matkahaaveenne toteutuvat 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.