
Saariselkä-Sodankylä: Vahtamapään vaellus ja avantouintia Kiilopäällä
Aika Saariselällä lähenee loppuaan, joten halusin käyttää viimeiset päivät tehokkaasti hyödyksi. Lähdin sitten torstaina töiden jälkeen puolen päivän maissa kulkemaan kohti Iisakkipäätä. Suuntana oli Urho Kekkosen kansallispuisto, mutta kävin vielä matkalla palvelupiste Kiehisestä kysymässä reittineuvoa. En saanut oikein kunnollista ohjeistusta, mutta päätin silti lähteä matkaan. Olin saanut ohjeet kulkea ensin Aurorapolkua ja kääntyä ennen tupaa oikealle.
Näin joitain opastekylttejä ja suuntasin lumikenkäpolulle, joka näytti suuntaa Iisakkipää ja Rumakuru. 454 metriä korkea Iisakkipää näkyy Saariselän keskustaan, ja vaikka tunturi näyttää olevan lähellä, ei talvinen erämaataivallus sujunut kovin nopeasti. Lumikenkäreitti oli alkumatkasta ihan hyvin tamppautunut, mutta edellisenä yönä oli tullut taas sen verran lunta, että kengät upottivat jonkin verran.
Matkan jatkuessa olin aivan hiestä märkä, sillä nousu oli paikoin jyrkkääkin. Kenkien alta luistanut puuterilumi ei myöskään helpottanut kulkua. Minulla ei ollut vettä mukana ollenkaan, joten söin matkalla vasta satanutta puhdasta lunta. Se hieman viilensikin oloa. Patikoin silti välillä takki auki, ilman hattua, huivia ja rukkasia. Kuumuudesta huolimatta koetin kulkea mahdollisimman vikkelästi, sillä pimeys alkoi laskeutua pikkuhiljaa kohti iltapäivää mentäessä.
Vahingossa Vahtamapäälle
Näin aina välillä merkkipaaluja, mistä otaksuin olevani oikealla reitillä. Tiesin että Iisakkipäälle kulkee joko kolmen tai seitsemän kilometrin reitti, mutta kun olin kulkenut 3,15 kilometriä, en vieläkään ollut huipulla. Olin kuitenkin selkeästi jo puurajan yläpuolella. Pian näin edessäni kyltin, joka osoitti minun saapuneen Vahtamapäälle. Olisin varmaan päässyt tunturien välistä kiipeämään vielä Iisakkipään huipulle, mutta reitti ei ollut enää otollinen.
Vahtamapään jälkeen lumikenkäpolku muuttui nimittäin todella upottavaksi ja lunta oli reiteen asti, joten jäin miettimään upeiden maisemien keskelle, mitä tekisin seuraavaksi. En halunnut lähteä harhailemaan tunturiin, koska hämärä oli jo saapunut mailleen, joten päätin lähteä kulkemaan takaisin samaa reittiä, mistä olin tullutkin. Kaaduin matkalla pari kertaa, koska kenkä upposi ihan yllättäen lumeen ja menetin tasapainoni. Eipä tuo muuten haitannut, mutta kamera oli lopulta ihan lumessa ja pelkäsin sen ottavan kosteutta sisäänsä.
Pakko palata takaisin
Puhelimessa oli akkua alle puolet jäljellä eikä minulla ollut myöskään taskulamppua mukana. Jos olisin jäänyt reiteille pimeän tultua, en välttämättä olisi erottanut enää polkua. Jossain vaiheessa vastaan tuli pari lumikenkäilijää, yksinäinen lenkkeilijä sekä muutaman hengen ulkomaalaisporukka, joka veti pulkkaa perässään. En tiedä olivatko he menossa Iisakkkipäälle laskemaan mäkeä, mutta aika myöhäinen ajankohta heilläkin oli, kun miettii, että he olivat vasta menossa sinne suuntaan, mistä itse olin tunti sitten tullut.
Alueen tuntureista sen verran, että muun muassa sekä Kaunis-, Vahtama- että Iisakkipää kuuluvat Raututuntureihin, jonka alue on suht helppokulkuista, loivaa ja tasaista (ei kivikkoista) rinnettä. Raututuntureiden korkein tunturi on Kiilopää, 546 metriä. Kiilopää sijaitsee kuntarajan toisella puolella ja kuuluu Inarin sijasta Sodankylään.
Takaisin kylillä
Kun saavuin lähemmäs Saariselkää, oli minulla kauhea nälkä, enkä enää jaksanut kulkea Aurorapolkua pitkin takaisin. Sitä vastoin näin metsässä pienen polun, joka näytti suuntaavan kylälle päin, ja kuljin sitä pitkin oikaisten monta sataa metriä. Lopulta saavuin Aurorapolun yläpuolelle, mistä laskin kyykyssä kengillä mäkeä alas. Alhaalla polulla kulkeneet ihmiset varmaan katsoivat, että mistä ryteiköstä oikein tupsahdin tielle 😀
Matkaa UK-kansallispuistossa kertyi lopulta 5,6 kilometriä ja koko päivän saldo oli 14,3 kilometriä. Kulun hitaudesta kertoo se, että viiden ja puolen kilometrin matkaan meni peräti kaksi tuntia. Normaalisti tietä pitkin kävellessä aikaa kuluisi noin 45 minuuttia (tiedän, koska olen kävellyt tuon saman matkan monesti mummon luo).
Retken jälkeen en jaksanut edes ajatella kauppaan menoa, joten suuntasin suoraa päätä Muossi-grillille syömään poromakkaraa. (Teen ravintola-aiheisen postauksen myöhemmin.) Kämpille päästyä laitoin saunan päälle ja pesin pyykkiä.
Savusaunaa ja avantouintia
Eilen työpäivän jälkeen oli viikon loppuhuipennus, kun pääsimme vihdoin ja viimein kämppiksen kanssa lähtemään Kiilopäälle kylmäkylpylään. Kiilopään lomakeskuksen yhteyteen rakennettuun kylpylään kuuluu normaalien saunojen lisäksi aivan ihana vanha savusauna, jonka ylälauteille mahtuu parisenkymmentä ihmistä saunomaan mustanpimeään löylyyn.
Kiilopuron rannassa sijaitseva kylmäkylpylä tarjoaa talvisin virkistävän uintihetken avannossa. En ollut koskaan aiemmin käynyt avannossa uimahallien kylmäaltaita lukuunottamatta. Kokemus tuntui ensialkuun hirvittävältä, ja epäilinkin, voinko oikeasti mennä avantoon. Tiesin kuitenkin sisimmässäni, että jäisin katumaan, jos en koettaisi rohkaista mieltäni. Haluan myös elää täysillä ja kokea uusia asioita, joten vaihtoehtoja ei ollut.
Jäinen pulahdus tekee hyvää
Jo pelkkä kävely viileässä käytävässä pukuhuoneilta saunalle tuntui riipaisevan kylmältä, mutta saunan hämärässä savuntuoksuinen löyly lämmitti kehon ja valmisti sen avantoa kohti. Kävelimme portaille, enkä jäänyt epäröimään, vaan askelsin suoraan avantoon. Astuin portailta puron syvyyksiin ja upottauduin kaulaa myöten jääkylmään veteen.

Tuntui että henki salpaantuu, mutta kehossa tuntunut olo ei ollut mitenkään järjettömän paha. Ainoastaan jalkaterät tuntuivat siriseviltä ja jäisiltä. Jäimme hetkeksi ulos seisoskelemaan ja suuntasimme sitten takaisin saunan lämpöön.
Lempeiden löylyjen jälkeen menimme uudelleen avantoon. Hengailtuamme taas hetken ulkoilmassa, joka muuten tuntui avannon jälkeen lähes lämpimältä, päätimme upottautua vielä kolmannen kerran puroon. Sen jälkeen jalat oli niin jäässä, että oli pakko kipaista suoraa tietä pimeään saunaan.
Laulelua saunan pimeydessä
Sauna oli tupaten täynnä sekä suomalaisia että ulkomaalaisia, ja meitä oli about 20 henkeä ylälauteilla. Myös saunan alalaude oli täynnä. Jossain vaiheessa saunaan tuli pieni, ehkä pari-kolmevuotias poika vanhempiensa kanssa. Poika lauleli yksinään mm. Tuiki tuiki tähtöstä, ja naureskelimme hyväntahtoisesti lapsukaiselle. Vieressäni istunut mies ehdotti, että yhtyisimme lauluun, ja niin me sitten lauloimme kaikki yhdessä saunan pimeydessä ”tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen..”. Oli ulkomaalaisilla turisteilla sitä kuunnellessa taas yksi erilainen saunakokemus 😀

Saunareissusta jäi tosi hyvä mieli ja rento olo. Tuntui, että kaikki lihakset oli täysin raukeina ja työviikkojen jälkeiset lihasjumit ja jalkakivut tipotiessään. Tekisi kyllä hyvää jatkossakin käydä avannossa. Luultavasti kotipaikkakunnaltanikin sellaisia löytyy, sillä asunhan Vedenjakajareitistön keskellä.
Suosittelen kyllä kokeilemaan avantoa, sillä kylmäkylvyllä on oikeasti terveyshyötyjä. Säännöllinen avantouinti mm. parantaa verenkiertoa sekä kylmänsietokykyä. Ainoastaan sydänpotilaille avannossa käynti ei ole hyväksi, mutta esimerkiksi verenpainetta sen pitäisi laskea, ja lisäksi reuma- ja muita kipuja kylmän on todistettu helpottavan. Myös savusaunassa oli ihanan tunnelmallista. Olin käynyt viimeksi lapsena savusaunassa, joten edelliskerrasta oli jo aikaa.
Pihapiirin sulostuttajat
Ainiin, Kiilopään lomakeskuksen pihalla on nyt talvella upeita lumiveistoksia, joita ihailimme hetken aikaa. Pihapiiristä löytyy muun muassa takan ääressä musisoivat Hemuli ja Nuuskamuikkunen, sekä aivan ihastuttavan suloinen Lumiukko (samannimisestä lastenohjelmasta). Sympaattinen lumiukko on ehkä suloisin lumiveistos ikinä pikkusiskoni tekemän kaimansa kanssa <3 Myös Nuuskamuikkunen jää-huuliharppuineen oli kauniisti tehty.
Suomen ladun ylläpitämä kylmäkylpylä on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 15-20. Normaalihinta saunalle ja avantoon on 13 euroa, mutta pääsimme sinne henkilökuntakortilla 7 eurolla.


2 kommenttia
Tommi
En ole koskaan avannossa käynyt, mutta nyt alkuvuodesta siihen on houkuteltu. Ehkä sitä pitää rohkaistua ja kokeilla. Kaikki tutut, jotka ovat käyneet avannossa, kehuvat sen jälkeistä oloa.
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
Kyllä kannattaa ehdottomasti, ellei ole mitään terveydellisiä esteitä! Sen hetken se kirpaisee, kun sinne avantoon pulahtaa, mutta sen jälkeen on kyllä oikeasti tosi rentoutunut olo 🙂