Israelilainen kohudokumentti NAZA – Kuinka tekoäly valjastetaan tappokoneeksi

Artikkeli ei liity matkailuun, vaan on jatkoa Pintaa syvemmältä -kategorian postaukseen, joka käsittelee matkoillani koettuja havaintoja Israelin miehittämästä Palestiinasta.

Israelilaisten Yuval Abrahamin ja Rachel Szorin ohjaama ja brittilehti The Guardianin tuottama NAZA on yksi aikamme pysäyttävimmistä dokumenttielokuvista. Tel Avivin öisillä katoilla kuvattu dokumentti paljastaa Israelin toteuttaman Gazan kansanmurhan ensimmäistä kertaa sisäpiiriläisten toimesta. Dokumentin 24 anonyymiä haastateltavaa ovat Israelin puolustusvoimien upseereita, sotilaita sekä tiedustelupalvelun työntekijöitä, joista osa on kuulunut tekoälyjärjestelmiä kehittäneeseen Unit 8200 -eliittiyksikköön. 

Syyskuussa 2026 ensi-iltansa saaneen elokuvan nimi tulee hepreankielisestä ilmaisusta nezek agavi, jolla viitataan hyväksyttävään siviiliuhrien määrään yksittäisissä iskuissa. The Guardian on varmistanut haastateltavien todistukset vertaamalla niitä jo aiemmin vuodetun salaisen materiaalin lisäksi laajaan, yli sadan taustalähteen verkostoon, mikä tekee paljastuksista journalistisesti päteviä. Dokumentti pyörii ensin elokuvateattereissa kansainvälisesti ja tulee ilmaiskatseluun The Guardianin sivuille marraskuun lopussa. 

Gazan alueellinen tuho on yhä käynnissä, ja aiemmin solmittu tulitauko on olemassa vain paperilla. Vaikka katastrofin kiivaimmasta vaiheesta on siirrytty eteenpäin, tilanne Gazan kaistalla on erittäin kriittinen, sillä tekoälyä hyödyntävät iskut sekä tuhoisa saarto jatkuvat edelleen. Lähes 90 % Gazan rakennuskannasta on tuhottu tai vaurioitunut. 

Massadatasta tappolistaksi

Gazan tuhoamiseen käytetyn tekoälyn polttoaineena toimii koko Gazan väestöstä kerätty massadata, joka koostuu niin aikuisten kuin lasten tele- ja paikannustiedoista, video- ja äänivalvonnasta, sosiaalisen median kontakteista sekä kasvojentunnistusmateriaalista. Lavender-järjestelmän algoritmi pisteyttää jatkuvasti Gazan asukkaita sen mukaan, kuinka todennäköisesti he kuuluvat Hamasin tai Palestiinan islamilaisen jihadin taistelijoihin tai näiden lähipiiriin. 

Ensimmäisenä askeleena tekoäly etsii korkeita pisteitä saavia kohteita, minkä lisäksi sille on syötetty raja-arvot NAZA-lukemasta eli hyväksyttävästä siviiliuhrien määrästä per iskukohde. Tämän jälkeen se suosittelee valittuja kohteita sotilasoperaattorille. Näin ihmisen tehtäväksi jää vain painaa etänä ruudulta nappia, joka käynnistää drooni-iskun. Konfliktin aikana järjestelmän virhemarginaaleja kuitenkin laajennettiin tietoisesti, jotta iskukohteiden määrä saatiin moninkertaistettua. Tällöin NAZA-lukemat kasvoivat helposti 10-15:stä jopa 500:aan, mikä selittää Gazan massiivisen tuhon. 

Kohteiden tarkistamiseen annettiin aikaa usein vain joitain sekunteja, jolloin todellinen tiedustelutyö oli mahdotonta. Haastateltavat kuvaavatkin, kuinka palestiinalaisten tappaminen alkoi tämän vuoksi tuntua pelkältä videopeliltä. Vaikka sotilaat näkivät kaiken reaaliajassa kameroiden kautta, ohjelmien värikoodit ja datavirrat etäännyttivät ainakin osan heistä todellisuudesta. 

Koneiston tietoisen kiihdyttämisen taustalla oli kylmä strateginen laskelma, jossa Gaza piti tuhota nopeasti. Haastatteluissa annetaan ymmärtää armeijan johdon tienneen, että kansainvälisen yhteisön hyväksyntä operaatiota kohtaan vähenisi ajan myötä. Kova kiire hälvensi viimeisetkin inhimillisen kontrollin rippeet.

NAZA kumoaa väitteen, että tekoäly tekisi sodasta eettisempää tai tarkempaa. Päinvastoin, tuhon kiihtyessä algoritmit kohdensivat iskut tehokkuussyistä koteihin, sillä puhelimista kerätty data paljasti, että ihmisen reaaliaikainen sijainti oli helpoin varmentaa silloin, kun hän on kotona nukkumassa. Tämä Where’s daddy -järjestelmä siirsi rintaman suoraan siviiliasutuksen keskelle. Edes taustalla kuulunut lapsen itku ei estänyt operaation suorittamista loppuun, sillä NAZA oli vain numero näytöllä – ei nainen, ei lapsi, ei ihminen. 

Moraalin ulkoistamisen vaarat

Dokumentti tuo esiin myös tekoälyn käyttöä puoltavan kyynisen puheenvuoron. Erään haastateltavan näkemyksen mukaan on parempi, että tuhoamispäätöksen tekee tunteeton tekoäly eikä sotilas, jonka läheisen Hamas on juuri tappanut. Algoritmin luomaa puolueettomuuden harhaa voidaan käyttää siis moraalisena kilpenä, jolla oikeutetaan sokea automaattituho. 

Samalla syntyy vaarallinen vastuun pakenemisen kierre. Kun kokonaisia perheitä ja naapurustoja kuolee, kukaan ei ota vastuuta. Nappia painaneet vetoavat siihen, että he luottivat koneen analyysiin, kun taas järjestelmän kehittäjät pesevät kätensä sanomalla, että lopullisen laukaisupäätöksen teki aina ihminen. 

Luulisi kuitenkin, että ihmisten systemaattinen tappaminen vaatii edes jonkinlaisen veronsa. Osa haastateltavista tuntuukin kokevan hentoa katumusta ja kuvailee olleensa voimattomia systeemin edessä, jota vastaan ei saanut nousta. Erään naissotilaan haastattelu jäi mieleen, sillä siitä pystyy rivien välistä lukemaan syyllisyyden. Hän kertoo nähneensä droonin välittämästä kuvasta, kuinka kohde saattoi jäädä ensimmäisen iskun jälkeen eloon ja kärsiä tuskissaan. Tämän jälkeen nainen päätyi kohdistamaan uuden iskun lopettaakseen kohteen kärsimyksen – ehkä uskotellakseen itselleen toimineensa armeliaasti. 

Kaikkia syyllisyys ei kuitenkaan näytä painavan. Osa haastatelluista kertoo avoimesti juhlineensa Gazan tuhoamisen onnistumista, ja osa toteaa palestiinalaisten ansaitsevan kaiken, mitä heille tehtiin. Jotain kertoo sekin, että vaikka sotilaille tarjottiin psykologista apua, sille ei heidän keskuudessaan koettu tarvetta. 

Väitteet saavat vahvistuksen sisältäpäin

Sisäpiiriläiset vahvistavat dokumentissa monet julkisessa keskustelussa vähätellyt tapahtumat, kuten ruokajonoihin kerääntyneiden siviilien sekä väärille alueille eksyneiden lasten joutumisen tarkka-ampujien kohteiksi. Myös laajasti argumenttina käytetty Hamasin ihmiskilpiteoria myönnetään vain osittain todeksi. Siitä tehtiin tietoinen retorinen työkalu, jolla oikeutettiin massiivisiin siviiliuhreihin johtaneet iskut. 

Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt videoita, missä IDF:n joukot tanssivat iskujen jälkeen palestiinalaiskodeissa tuhoten omaisuutta naureskellen ja sytyttäen kodit lopulta tuleen. Haastatteluissa käy ilmi, että kotien polttamisessa on kyse järjestelmällisestä pyrkimyksestä pyyhkiä palestiinalaisten historia ja kotiin palaamisen edellytykset täysin pois maan päältä.

Dokumentin kenties pysäyttävimmässä kohtauksessa eräs haastateltavista myöntää suoraan, että kyseessä on palestiinalaisten kansanmurha. Toinen anonyymi todistaja kuvaa kasvaneensa Israelin sionistisessa ilmapiirissä, missä opintomatka Auschwitziin kuuluu kaikkien nuoruuteen. Hän toteaa kylmäävästi, ettei aiemmin voinut käsittää natsien tekoja, mutta Gazan tapahtumien jälkeen alkoi ymmärtää holokaustin taustalla vaikuttaneita mekanismeja ja natsien toimintaa. Lopuksi hän esittää ilmaan jäävän kysymyksen: ”Jos edelleen pidän natseja pahoina, mikä minä itse sitten olen?” 

Jälkipyykki pyörii

Dokumentti on otettu Israelissa vastaan raivoisasti. Pääministeri Benjamin Netanyahu on määrännyt turvallisuuspalvelu Shin Betin ja armeijan tunnistamaan anonyymien haastateltavien henkilöllisyydet, mikä asettaa heidät välittömään vaaraan. Kulttuuriministeri Miki Zohar puolestaan syyttää ohjaajia maanpetoksesta ja vaatii heidän kansalaisuutensa kumoamista. Israelin äärioikeisto on osoittanut mieltään ohjaajien kotien edessä ja vaatineet heidän kuolemaansa. Samaan aikaan Israelin lobbarit ovat jo levittäneet kiireellä tuotettua vastadokumenttia, jolla pyritään kumoamaan elokuvan väitteet. Epäonnistunut “damage control” ja kriisiviestintä on kuitenkin vain lisännyt kiinnostusta NAZAa kohtaan ja alleviivannut paljastusten merkittävyyttä. 

Koska tiedettiin jo ennalta, että IDF, Israelin hallinto ja maan sympatisoijat pyrkivät leimaamaan elokuvan valheeksi, dokumentin tuottajana toiminut brittilehti The Guardian on korostanut sen tiukkaa journalistista laadunvalvontaa. Onkin käsittämätöntä seurata sosiaalisessa mediassa, kuinka Israelin tukijat alentuvat edelleen sivuuttamaan nämä faktat. Erotuksena aiempaan on vain se, että Gazan kauhuja ei enää kuitata pelkkänä Hamasin propagandana, vaan syyttävä sormi osoittaa nyt myös vasemmistoon. Kun todisteeksi ei riitä YK:n, ihmisoikeusjärjestöjen, kansainvälisen rikostuomioistuimen tai edes tekoihin syyllistyneiden omat lausunnot, kertoo se ainoastaan siitä, kuinka sokeita Israelin aivopesemät ihmiset ovat todellisuudelle. Sionistien vuosikymmeniä suoltama narratiivi on onnistunut tehtävässään – valitettavasti myös Suomessa.

Loppukaneettina voisi todeta, että NAZA ei ole vain yksi sotadokumentti muiden joukossa, vaan universaali varoitus ihmiskunnan tulevaisuudesta. Se näyttää, miten helposti moraali ulkoistetaan teknologialle paineen ja konfliktien eskaloituessa. Kun sota automatisoidaan ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, menetetään inhimillinen harkinta ja kyky tuntea empatiaa.

Elokuvan visuaalinen ja emotionaalinen voima jättää syvän jäljen. Esimerkiksi Jyväskylän rauhanviikon loppuunmyydyssä näytöksessä sali täyttyi hiljaisesta nyyhkytyksestä teoksen loppupuolella. Tuolloin kerronta siirtyy Tel Avivin pimeiltä katoilta suoraan Gazan maaperälle. Betonimurskaksi muuttuneissa kortteleissa epätoivoiset palestiinalaiset etsivät paljain käsin rakkaitaan raunioista. Juuri tämä kontrastien rajuus tekee teoksesta unohtumattoman. Se pakottaa katsomaan tunteettoman tekoälydatan eskaloimaa kärsimystä silmästä silmään ja kyseenalaistaa sen, mitä kaikkea länsimaissa vielä voidaan ohittaa pelkällä olankohautuksella.

—
Hamas tappoi 1 139 israelilaista siviiliä 7. lokakuuta 2023. Sen jälkeen Gazassa on kuollut ~2 050 Israelin sotilasta ja ~75 600 palestiinalaista, joista lapsia ~21 000, haavoittuneita on yli 175 000.

Vaikka Hamasin järjestäytyneet sotilasprikaatit ja -pataljoonat on tuhottu, on Hamasiin kuuluvia taistelijoita tuoreen arvion mukaan edelleen 60-75 % jäljellä. Lisäksi Hamasin tunneliverkostosta 70-80 % on säilynyt ennallaan.

Taustana mainittakoon, että konflikti ei alkanut 7.10.2023, vaan Israel on miehittänyt ja riistänyt Palestiinaa kesäkuusta 1967 lähtien. Gaza on ollut saarrettuna vuodesta 2007, ja se on käytännössä maailman suurin ulkoilmavankila.