Kazakstanin luonto: Kolsai- ja Kaindy-järvet
Edellisessä postauksessa esitellyn Charynin kansallispuiston tavoin myös Kolsai-järvien kansallispuisto sijaitsee Kaakkois-Kazakstanissa, mutta lähempänä Kirgisian rajaa. Kuivasta arosta ja aavikosta poiketen se rajoittuu vehreään Tianšanin vuoristoon, ja sieltä löytyvät myös Kazakstanin tunnetuimmat luontomaisemat.
Vuonna 2007 perustettu, 1 600 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto tunnetaan erityisesti turkoosinkirkkaista, seismisistä vuoristojärvistä sekä monimuotoisesta kasvi- ja eläinlajistosta. Tianšanin vuoriston tunnusomaisia piirteitä ovat jylhät vuorenhuiput, syvät vuoristolaaksot sekä smaragdinvihreät havumetsät.



Millaista Kolsai-järvillä on?
Harva ehkä tietää, että jääkauden aikaan syntyneitä Kolsai-järviä on oikeasti kolme, koska suurin osa turisteista pysähtyy ainoastaan alimmalle järvelle. Järvistä ensimmäinen sijaitsee 1 818 metrin korkeudessa merenpinnasta. Se on ketjun pisin järvi ja syvyydeltään noin 80 metriä. Keskimmäinen järvi sijaitsee 2 250 metrin korkeudessa, ja järvistä ylin taas löytyy noin 2 850 metrin korkeudesta. Järvien välillä voi ainoastaan patikoida, koska tietä ei ole. Alimman ja keskimmäisen järven menopaluureitti on vajaa 15 km (AllTrails.com).

Alimman järven parkkipaikalta on lyhyehkö, mutta jyrkkä mäki alas rantaan, missä on mahdollisuus veneen vuokraamiseen. Järven vasenta laitaa kulkee helppo menopaluu maisemareitti, jonka pituus on yhteensä noin 5 km. Kärsin edelleen korkeasta sykkeestä ja väsymyksestä, joten jäin puoleenväliin näköalatasanteelle, enkä jaksanut lähteä alas asti.
Join kahvia, ja vain istuskelin maisemia katsellen. Löysin maasta Iran-rintamerkin, mikä oli erikoinen sattuma. Olin nimittäin alunperin suunnitellut yhdistäväni Iranin tähän Keski-Aasian reissuun, mutta sattuneesta syystä se jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen.





Millainen on Kaindy-järvi?
Lyhyen matkan päässä Kolsailta sijaitseva Kaindy-järvi on geologiselta historialtaan huomattavasti nuorempi ja monin tavoin poikkeuksellinen luonnonihme. Järvi syntyi tammikuussa 1911 tapahtuneen voimakkaan maanjäristyksen seurauksena, kun massiivinen maanvyöry patosi Kaindy-joen rotkoon. Vesi täytti rotkon ja hukutti alleen pystyyn jääneen kynttiläkuusimetsän.
Koska järven vesi on ympäri vuoden erittäin kylmää, kuusien rungot ja vedenalaiset oksat ovat säilyneet lahoamatta yli vuosisadan ajan. Vedestä nousevat kuivuneet rungot muodostavat todella harvinaisen näkymän, jota kehystää mineraalipitoinen kirkkaanturkoosi vesi. Opas kertoi, että maailmassa ainoastaan Japanissa Shirogane Blue Pondilla on nähtävissä samantyyppiset maisemat, joskin syntyhistoria on ollut hieman erilainen.


Kaindylle päästäkseen joutuu patikoimaan reilu pari kilometriä suuntaansa tai vastaavasti kulkemaan sen neuvostoaikaisen UAZ-pakettiauton kyydissä. Tarjolla on myös ratsastusta, mutta ryhmässämme ollut venäläinen nainen kävi katsastamassa hevoset, ja kertoi niiden olevan äärimmäisen huonossa kunnossa. En siis missään nimessä suosittele ratsastamaan, enkä myöskään hyödyntämään järvellä tapahtuvaa valokuvausta kotkien kanssa. Autokyyti maksaa vain muutaman euron, jos ei jaksa tai halua kävellä.
Kaindy-järvi vaikutti selkeästi turistisemmalta, koska pinta-alaa järven ympärillä olevilla näköalatasanteilla oli paljon vähemmän. Kaindy oli kuitenkin mielestäni kiinnostavampi, eikä turistilaumat tämän vuoksi erityisemmin häirinneet. Kolsaikin on kaunis, mutta sen tyyppisiä maisemia on jo tottunut näkemään esimerkiksi Itävallassa ja Balkanilla.




Kolsai-järvien kansallispuiston luonto
Kansallispuiston kasvillisuus noudattaa tarkkaa korkeusvyöhykkeisyyttä. Alimpien rinteiden ja jokivarsien lehtimetsät sekä leppä- ja pajukasvustot vaihtuvat korkeammalle siirryttäessä tiheiksi havumetsiksi. Niiden valtalajina on Tianšanin vuoristolle tyypillinen vuorikuusi, joka voi kasvaa jopa 40-60 metriä korkeaksi. Ylempänä puurajan yläpuolella levittäytyvät subalpiiniset ja alpiiniset niityt, joilla kasvaa lukuisia endeemisiä vuoristokasveja, kuten erilaisia katkeroita, alppitähtiä sekä harvinainen lumilootus.


Eläimistöltään alue on yksi Kazakstanin tärkeimmistä suojelualueista. Puistossa tavataan yli 200 lintu- ja nisäkäslajia, joista monet ovat uhanalaisia ja rauhoitettuja. Vuoristoalueilla elää muun muassa karhuja, ilveksiä sekä vuorikauriita. Havumetsissä ja alpiinisilla niityillä tavataan myös harvinaista Himalajan ruskeakarhua sekä äärimmäisen uhanalaista lumileopardia, joka liikkuu puiston korkeimmilla, vaikeapääsyisillä harjanteilla. Lisäksi järvien kylmissä ja hapekkaissa vesissä elää luonnollinen taimenkanta.
Millainen on yö jurttaleirissä?
Vierailin vuonna 2018 jurttakylässä Mongolian reissun aikana, mutta emme tuolloin päätyneet yöpymään siellä. Tästä jäi kuitenkin kaipuu, ja kun aloin vihdoin suunnitella Keski-Aasian reissua, tiesin, että sisällyttäisin ohjelmaan jurttayöpymisen. Mietin sitä ensin Uzbekistanissa, mutta kuiva ja kuuma aavikkoympäristö ei kiehtonut. Kun sitten löysin tämän retken* , johon sisältyi sekä kaikki kolme kanjonia, Kolsai- ja Kaindy-järvet, että jurttaleiri, en edes katsonut retken hintaa, kun varasin sen.
(*Get Your Guide affiliatelinkki)


Kolsai-järvien kansallispuistossa on useampia pieniä jurttaleirejä, joten yksittäiset leirit eivät tunnu yhtään turistiselta tai liian täydeltä. Olen erittäin tyytyväinen ainakin meidän retken valintaan eli Green Valley Yurts Kolsayhin. Jurttia taisi olla 9, eikä ympärillä ollut muuta kuin pikkuruinen Kurmetin kylä jonkin matkan päässä. Bonuspisteet siitä, että leirissä oli paljon kissoja 🙂
Saavuimme kylään iltapäivällä, joten meillä oli hyvin aikaa asettua taloksi, ihailla vuoristomaisemia ja auringonlaskua ja suunnistaa sitten illallispöytään. Osa porukasta jäi tämän jälkeen istuskelemaan vielä nuotion äärelle, mutta me vetäydyimme kanadalaisen ja malesialaisen kanssa jurttaan juttelemaan matkailusta. Majoituin yhteisjurtassa neljän muun naisen kanssa.




Olen yöpynyt aiemmin Jordanian Wadi Rumissa sijaitsevassa beduiinileirissä, joten fiilis oli hieman samantyyppinen. Nukuin molemmissa leireissä kuin pieni vauva, koska rakastan hieman viileää ympäristöä. Jurtassa ei missään vaiheessa tullut kylmä, koska sängyissä oli vielä viltit peittojen päällä. Yleisistä tiloista löytyi vessat ja suihkut, ja toisin kuin Wadi Rumissa, täällä suihkusta tuli lämmintä vettä. Jurtassa oli saatavilla aurinkopaneelin tuottamaa sähköä, joten puhelimet ja kamerat sai ladattua yön aikana. Olin kyllä ottanut varavirtalähteenkin mukaan.


Charynin kanjonit sekä Kolsai- ja Kaindy-järvet – Reitti ja hinta
Retki oli aikataulutettu siten, että lähdimme Almatysta aikaisin torstaiaamuna, ajoimme Kuu-kanjonille, Mustalle kanjonille ja syömään Satyn pikkukylään. Sitten suuntasimme Kolsai-järvelle ja sieltä jurttaleiriin. Aamiaisen jälkeen ajoimme Kaindy-järvelle, lounaalle samaan paikkaan kuin edellisenä päivänä, ja iltapäivällä Charyn-kanjonille. Saavuimme takaisin Almatyyn myöhään perjantai-iltana. Tämä oli mielestäni täydellinen reitti, koska kohteet sen kun paranivat reissun loppua kohti ja niillä oli aikaa 2-3 tuntia per pysähdys. Maksoin retkestä 116 €, mutta nyt sen hinta näyttää olevan 143 €.



Pakko mainita vielä loppuun pari hupaisaa ”pienet piirit”-yhteentörmäystä. Majoituin tässä kohtaa Alladin Capsule Hotellissa, jonne myös retkellä ollut venäläinen nainen tupsahti. Lähdin seuraavana aamuna Kirgisiaan, ja kanssani samassa bussissa oli kanadalainen nainen, jonka kanssa vietin aikaa retkellä. Kun palasin Kirgisiasta takaisin Almatyyn, oli venäläinen nainen siirtynyt AQ Mini Suitesiin, jossa myös minun majoitus oli. Almaty on kuitenkin iso kaupunki ja majoitusta niin paljon, että tämä oli kerrassaan hauska sattuma.
—
Oletko koskaan majoittunut jurtassa tai vastaavassa majapaikassa?

Cilla Maria on vastuullisen matkailun restonomi (AMK) ja utelias maailmankansalainen, jolla on takanaan 70 käytyä maata. Hän dokumentoi maailmaa rehellisellä, dokumentaarisella valokuvaustyylillä. Blogissaan Cilla Maria yhdistää aidot matkatarinat ja tarkistetut faktat.



11 kommenttia
Mari / Maailma kotina
Juuri juttelin Intiassa nuoren pariskunnan kanssa, jotka etenivät hitaasti maa kerrallaan Euroopasta Aasiaan . Kuulosti aika kivalta. Nämäkin kohteet oli ollut heidän matkalla.
admin
Oliko maata pitkin reissu?
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Upean näköistä aluetta. Jurtassa en ole yöpynyt, mutta vähän vastaavissa kyllä. Osaatko sanoa olisiko tuolla alueella ollut mahdollisuus patikoida halutessaan laajemmin?
admin
Tuolla ei ihan hirveästi ole mitään virallisia reittejä. Oikeastaan nämä, mitkä oli tekstissäkin mainittu, ja niistä tuo Kolsai 1. ja 2. -järvien välinen suht haastavaksi mainittu reitti lienee se, mitä omatoimiset reissaajat kulkee, jos haluaa pidemmän vaelluksen. Silloin joutuu tekemään tuon retken omin päin, koska noissa ryhmämatkoissa aikaa on vaan 2-3 tuntia, ja siihen jatkoreittiin menee useampi tunti. Sieltä on myös joku polku 3. järvelle, mutta jossain luki, että tää kokonaisuus vaatii yöpymisen metsässä/järvellä.
Kysyin oppaalta myös omatoimisesta retkeilystä, ja Kazakstanissa saa kuulemma patikoida ja telttailla vapaasti julkisilla mailla, mutta kansallispuistoissa telttailu on sallittu vaan merkatuilla alueilla (avotulen teko on kielletty). Kansallispuistojen alueella joutuu myös maksamaan nimelliskorvauksen puiston käytöstä. Sit jos patikoi lähellä esim. Kirgisian rajaa, niin täytyy kantaa passia mukana, koska maastossa partioi rajavartijoita.
Eveliina / Reissukuume
Arrrgh, hevosten ja kotkien kohtalo särkee kyllä sydämen 😫 Jotenkin toivoisi, ettei vuonna 2026 tällaisia enää olisi, saati kukaan niitä tukisi, mutta kappas vaan…
admin
En halunnu edes kattoa niitä hevosia, koska olis alkanu itkettämään. Olin jotenkin yllättynyt, että Kazakstanissa ja ilmeisesti myös Kirgisiassa hevosia kohdellaan noin, koska mun vertailukohtana oli Mongolia vuodelta 2018. Siellä hevosia kohdeltiin hyvin ja niitä pidettiin perheenjäseninä, ja ajattelin, että näin on muissakin nomadimaissa.
Mutta luin jälkeenpäin aiheesta, niin ilmeisesti 2023-24 alkanut turismibuumi on Mongoliassakin synnyttänyt ahneita retkifirmoja, jotka käyttää hevosia räikeästi hyväkseen. Sillon lähes 9 vuotta sitten ei nähty lainkaan muita turisteja kansallispuistoissa.
Ihmisen vangitsemia ja hyödyntämiä eläimiä ei ylipäänsä pitäis tuoda ollenkaan mihinkään luontokohteisiin. Jos turisti ei jaksa omin jaloin kävellä, niin sit voi pysyä poissa.
Martina
Onpa taas todella upeita kuvia ja tunnelmia. Etenkin tuo Kaindy on jotain, mitä en ole koskaan aiemmin nähnyt edes kuvien välityksellä. Jurttamajoitus kuulostaa siltä, että minäkin nukkuisin siellä varmasti kuin tukki.
Aila ja Juha
Äkkipäätä kuvia katsoessa tuli mieleen Slovenian Bled ja Bohinj sekä Kroatian Plitvicen kansallispuisto, jotain samaa jylhissä maisemissa. Jurttaan emme ole majoittuneet, emme edes nähneet luonnossa. Paljon on siis vielä näkemättä paikkoja. Juha
Matkalla kaikkialle/ Sarianne
Kiva lukea sun kokemuksista järviltä, kun vierailtiin näillä paikoilla aika samoihin aikoihin! 🙂 Hieno aurinkoinen sää sattunut tuonne Kaindy järvelle ja upeita kuvia! Olen samaa mieltä tuosta hevosten kohtelusta, sillä sekä Kazakstanin että Kirgisian puolella näki valitettavasti hevosten jalkojen sitomista yhteen ja osa oli myös liian laihan näköisiä :/
Pirkko / Meriharakka
Kazakstanista(kin) on tietysti, isona maana, moneen lähtöön. Me näimme Astanan ja Almatyn ja niiden liepeillä olevia kohteita kuten vaikka gulagin Astanan lähellä ja hiihtokeskuksen Almatyn lähellä, mutta luontoon emme vielä aika aikaisin keväällä yrittäneetkään.
Ne Tammelat
Siis tuo Kaindy-järvi ja kuvat sieltä näyttävät niin hienoilta! Tosi erikoinen paikka ja hienoa, että on saatu säilytettyä juuri tuollaisena. Kiinnostaa kovasti juuri tällaiset retket ja se jurttayöpyminen on mullakin bucket-listalla. Pitää vielä Ilkkaa vähän houkutella 🙂