Niqab – Hiekan ja tuulen suojasta poliittiseksi kiistakapulaksi

Suomessa keskustellaan parhaillaan kiivaasti siitä, tulisiko kouluihin asettaa kasvot peittävien huntujen ja niqabien täyskielto. Aihe on tulenarka, ja sitä perustellaan yleensä naisten oikeuksilla ja turvallisuuteen liittyvillä tekijöillä. Niqab- ja burkakieltoa kannattavat ovat pääsääntöisesti sitä mieltä, että kasvojen peittäminen alistaa tyttöjä ja naisia ja että täyshuntu on uhka länsimaiselle yhteiskuntarauhalle.

Niqabin historia on kuitenkin monisyisempi, ja kasvojen peittämisen kulttuuritaustat jäävät usein tämän keskustelun ulkopuolelle. Koska blogissani käsitellään toisinaan myös kulttuurihistoriaan ja yhteiskuntaan liittyviä aiheita, avaan tässä artikkelissa tarkemmin hunnuttautumisen historiaa – aihetta, josta olen keskustellut myös Lähi-idässä tapaamieni ihmisten kanssa. Laitetaan siis pitkästä aikaa ”Pintaa syvemmältä” -kategorian postaus tulille.

Hunnun pitkä historia

Nykyisin niqab yhdistetään vahvasti musliminaisten pukeutumiseen ja uskonnolliseen vaatimattomuuteen, mutta sen juuret ulottuvat syvälle historiaan, aikaan, jolloin kasvojen peittäminen oli ennen kaikkea käytännöllinen ratkaisu karuissa aavikko-olosuhteissa ja lisäksi myös sosiaalisen aseman merkki.

Jo muinaisessa Mesopotamiassa, Persiassa ja Arabian niemimaalla, aikaa ennen islamin syntyä (eli ennen 610-lukua), kasvojen peittäminen oli tapana niin miehillä kuin naisilla. Esimerkiksi Assyrian laissa määrättiin, että vain kunnioitettavat naiset, kuten vaimot ja tietyn statuksen omaavat naiset, saivat käyttää huntua. Orjilta ja prostituoiduilta tämä oli kielletty, ja sääntöjen rikkominen saattoi johtaa ankariin rangaistuksiin.

Taustalla kulttuuri ja käytännön syyt

Etenkin Lähi-idän, Keski-Aasian ja Pohjois-Afrikan maissa elämä aavikon karuissa oloissa toi mukanaan hyvin käytännöllisen syyn kasvojen peittämiseen. Kankailla suojauduttiin paahtavalta auringolta, kuivalta tuulelta ja hiekkamyrskyiltä. Beduiinit ja muut paimentolaiskansat kehittivät erilaisia tapoja suojata kasvot ja hengitystiet pölyltä. Tämä ei koskenut vain naisia – päinvastoin, monilla alueilla kasvojen peittäminen oli miesten keskuudessa jopa yleisempää.

Tuareg-kulttuurissa mies hunnutetaan

Yksi länsimaissa vähemmän tunnetuista esimerkeistä on Länsi-Afrikan ja Saharan alueen Tuareg-kansa, jossa miehet käyttävät litham-huivia. Tämä pitkä kangassuikale kiedotaan pään ja kasvojen ympärille niin, että vain silmät jäävät näkyviin. Huivi suojaa hiekalta ja auringolta, mutta sillä on myös sosiaalinen ja symbolinen merkitys. Tuareg-miehet alkavat käyttää huivia täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen, eikä heitä juuri nähdä paljain kasvoin edes kotona. Kulttuurissa miehen on epäsopivaa esiintyä kasvot paljaana etenkin vaimon sukulaisten edessä. Huomiotavaa on, ettei lithamilla ole uskonnollista merkitystä, eikä Tuareg-kulttuurissa naiset käytä lainkaan huivia.

Huivi aavikko-olojen pelastajana

Arabian niemimaalla miesten päihin ja kasvojen eteen sidotut huivit, kuten palestiinalaishuivinakin tunnettu keffiyeh, ovat olleet arkipäiväinen osa elämää yli 5 000 vuotta. Näitä huiveja voidaan käyttää löyhästi hartioilla tai kietaista tiukasti kasvojen ympärille, kun tuuli tuo mukanaan hiekkaa. Samanlainen suoja on ollut käytössä myös Keski-Aasian aroilla ja vuoristoissa, vaikkakin eri materiaalien ja sidontatapojen muodossa. Etenkin persialais-turkkilaisessa vaikutuspiirissä miesten päissä on usein nähty turbaanityylisiä päähineitä, jotka ovat kertoneet niin heimotaustoista kuin arvovallasta.

Naisilla kasvohunnut ovat palvelleet sekä samaa käytännöllistä tarkoitusta että yhteisön pukeutumissääntöjä. Joissain paikoissa niqabiin on liitetty koristeita, kuten hopeakolikoita tai kirjailuja, jotka kertovat kantajansa perhetaustasta ja vauraudesta. Islamin leviämisen myötä kasvojen ja hiusten peittäminen alkoi saada myös uskonnollista perustelua, erityisesti Koraanin jakeiden kautta, joissa kehotetaan vaatimattomuuteen pukeutumisessa.

Koraani ei käske peittämään kasvoja

Itse asiassa missään Koraanin suurassa ei kuitenkaan käsketä naisia erikseen peittämään päätä tai kasvoja, vaan kirjaimellinen käsky on sitoa huivi peittämään myös rintamus (Valon suura 24:31). Tämä kertoo hyvin aikalaistavoista ja siitä, että jo ennen islamin syntyä naiset käyttivät pään yli vedettyjä huntuja, mutta jättivät povensa paljaaksi.

Niqabin nykyinen laaja leviäminen monilla alueilla ei kuitenkaan ole pelkästään muinaisen perinteen jatkumoa. 1970-luvulta lähtien islamilaisen heräämisen ja erityisesti konservatiivisten ja tiukkojen wahhabilaisten sekä salafististen liikkeiden vaikutus on vahvistanut niqabin käyttöä monissa maissa, myös sellaisissa, joissa se aiemmin oli harvinaisempaa. Kyseessä on usein äärimmäinen islamilainen tulkinta, joka ei pohjaa Koraanin alkuperäisiin käskyihin.

Niqabin käyttö länsimaissa

Tulisiko täyshunnutus sitten sallia vai kieltää länsimaisessa sekulaarissa yhteiskunnassa? Kieltoa perustellaan naisten oikeuksien lisäksi sillä, että kasvojen peittäminen voi vaikeuttaa henkilöllisyyden varmistamista viranomaistilanteissa. Mutta jo nykyään esimerkiksi lentokentillä niqabiin pukeutuvat naiset voivat pyytää naisvirkailijaa tunnistamaan henkilöllisyytensä. Kyseessä ei siis ole todellinen ongelma, johon ei olisi ratkaisua.

Kolmas pointti on yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Etenkin länsimaissa kasvojen näkemistä ja katsekontaktia pidetään olennaisena osana luottamuksen rakentamista, jolloin niqab, saati hijabin äärimmäinen muoto eli burka, ymmärrettävästi voi vaikeuttaa sosiaalista integraatiota.

Keskustelussa on hyvä ottaa huomioon, että niqab ei ole irrallinen, pelkästään nykyhetkeen sidottu symboli, vaan osa pitkää pukeutumishistoriaa, joka liittyy sekä ympäristöön, käytäntöihin että yhteisölliseen identiteettiin. Länsimaisessa kontekstissa sen salliminen voidaan nähdä johdonmukaisena osana laajempaa yksilönvapauden ja kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioittamista. Liberaaleissa demokratioissa yksilöillä on oikeus pukeutua vakaumuksensa mukaisesti, ellei se aiheuta välitöntä haittaa muille.

Ja vaikkei moderneissa länsimaissa tarvitse suojautua hiekalta ja tuulelta, voi niqab olla käyttäjälleen eräänlainen symbolinen side esi-isien elämään ja arkeen. Se voi olla tapa tuoda esiin oma uskonnollinen vakaumus, kulttuurinen tausta tai henkilökohtainen arvomaailma. Somekeskustelua ja musliminaisten luomaa sisältöä jo vuosia seuranneena uskallan väittää, että suurin osa hijabiin ja niqabiin pukeutuvista länsimaissa elävistä naisista on tehnyt itse valinnan käyttää huntua – aivan samoin kuin moni länsimaissa asuva musliminainen on päättänyt olla käyttämättä lainkaan hijabia.

Niqabiin ja ylipäänsä hijabiin pukeutuminen voidaan katsoa myös feministisenä kannanottona. Vaikka monet länsimaalaiset pitävät niqabia patriarkaalisena symbolina, monet musliminaiset puolestaan näkevät sen voimaannuttavana ja kokevat, että niqab antaa heille mahdollisuuden kontrolloida omaa kehoaan ja rajoittaa objektifikaatiota. Naiset haluavat, että heitä arvostetaan muiden kuin ulkoisten ominaisuuksien vuoksi, ja tämä on pointti, joka menee usein ohi länsimaisessa ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa. Meillä myös unohdetaan helposti, että feminismi tai vapaus ei tarkoita samaa kaikille kaikkialla maailmassa.

Huomionarvoista on, että hunnutuksen täyskielto voi johtaa siihen, että niqabia käyttävät naiset vetäytyvät kokonaan julkisesta elämästä, mikä vähentää heidän mahdollisuuksiaan koulutukseen ja työhön ja lisää syrjäytymistä.

Miksi miehet luopuivat perinteestä?

Miesten kasvohuivit katosivat länsimaissa, vaikka niilläkin on pitkä historiallinen perinne – miksi? Arjen tarpeiden muuttumisen lisäksi taustalla vaikuttavat kolonialistiset syyt ja eksotisointi. 1800–1900-luvuilla eurooppalaisessa mielikuvituksessa hunnut ja kasvojen peitteet alkoivat liittyä eksoottiseen ja itämaiseen feminiinisyyteen.

Miehillä ei ollut länsimaissa enää kulttuurista perustetta omaksua tällaista pukeutumista ilman, että se nähtiin rooliasuna tai poikkeuksena. Sitä vastoin miesten kasvojen peittäminen alkoi lännessä yhdistyä joko rikollisuuteen, kapinallisuuteen tai sotilaalliseen naamiointiin. Se sai siis uhkaavan merkityksen eikä enää sopinut arkipukeutumiseen.

Kuka saa määritellä toisen pukeutumisen?

Huntukielto ei siis ole yksiselitteinen aihe, eikä sitä voi perustella mustavalkoisilla argumenteilla – saati niin, että länsimaiset, ei-muslimit kertovat muslimeille, kuinka heidän tulisi pukeutua ja mitä yksittäiset vaatekappaleet symboloivat. Kuitenkin, jos nykykeskustelun valossa tarkastellaan ainoastaan koulumaailmaa ja pienten tyttöjen asemaa, kysymys on erityisen sensitiivinen. Lapsilla ei välttämättä ole kykyä arvioida itse omaa pukeutumistaan, vaan siinä tapauksessa taustalla saattaa hyvinkin vaikuttaa konservatiivisen yhteisön pukeutumisvaatimukset, mikä tietenkin loukkaa yksilönvapautta.

Niqabiin ylipäänsä liitetään usein naisten alistaminen, ja keskusteluissa nousee välillä esiin myös kunniamurhat. Kunniaan liittyvä väkivalta on todellinen ilmiö myös Euroopassa ja Suomessa, mutta sen esiintyvyys on harvinaista verrattuna muuhun väkivaltaan, eikä näin ollen ole riittävä peruste huntukieltoon. Tyttöjen ja naisten alistaminen on laajempi kulttuuriin liittyvä ilmiö, ja sen ilmentyminen länsimaissa kertoo ehkä enemmänkin kotoutuksen ja länsimaiseen yhteiskuntaan sopeuttamisen epäonnistumisesta.

Mutta sitten taas jos kieltopuheita perustellaan turvallisuusnäkökulmalla ja huoli olisi aito, eikö silloin puhuttaisi yleisesti naamioitumiskiellosta – ei siitä, saako koulussa käyttää niqabia? Jos kasvojen peittämisen kielto kohdennetaan vain muslimeihin, herää kysymys, miksi esimerkiksi moottoripyöräkypärä päässä saisi käydä kaupassa? Miksi mielenosoitukseen saisi osallistua kommandopipo päässä? Miksi talvella kaulahuivin vetäminen silmiin asti olisi sen hyväksyttävämpää?

Ja loppuun on vielä lisättävä, että en usko tämän niqab-kysymyksen edes olevan mitenkään relevantti, koska niqabia käyttäviä lapsia ei kyllä Suomen kouluissa ole ongelmaksi asti, toisin kuin persut yrittävät esittää. Tämän postauksen tarkoituksena oli avata niqabin historiaa ja sen käyttöä aikuisilla naisilla.