Nørrebron kaksi puolta

Kadun hieman sitä, että menin tuomitsemaan koko Nørrebron alueen ensimmäisessä Köpis-postauksessani. Selvisi, että hylkäämäni läävähostelli sijaitsi Ydre Nørrebrossa, joka on huonomaineinen alue, toisin kuin Indre.

Vagabonda-bloggaajan ansiosta päätin antaa kaupunginosalle uuden mahdollisuuden, ja lähdin etsimään oikeaa Nørrebrota. Lopulta se paljastui juurikin siksi kulttuurien yhteensulautumaksi, joksi sitä netissä kehutaan. Päädyin uudemmalla visiitillä seikkailemaan sekä Indren että Ydren puolella, ja hyvä niin!

Poistuessani Assistens Kirkegårdista, olin aivan hiestä märkä. Ulkona oli +24 ja tarvitsin viilennystä. Yritin etsiä netistä kahvilasuosituksia, mutta en löytänyt mitään järkevää. Näin kuitenkin sattumalta Kaffe Kildenin, joka vaikutti jo ulkoapäin viihtyistältä. Kurkkasin sisään, ja totesin, että paikka oli kaunis. Päätin jäädä sinne. Otin läkähdyttävästä helteestä johtuen jääkahvin ja herkullisen suklaisen brownien. Annos kustansi noin 9 euroa ja oli jokaisen sentin arvoinen.

Kahvilassa oli jonkun verran porukkaa eri huoneissa. Osa oli lukemassa, osa datailemassa, osa istuskeli muuten vaan. Tuo olikin erinomainen paikka ajanviettoon, sillä pieniä rauhallisia soppeja löytyi ainakin kolme-neljä.

Tämä alkoi vastata jo sitä mielikuvaa, jonka olin alunperin Nørrebrosta lukemieni juttujen perusteella saanutkin. Viihtyisä kulmakunnan olohuone.

Kaffe Kildenistä suuntasin päämäärättä kaduille ja kurvailin skuutilla ympäriinsä. Olin ostanut toistamiseen Limen skuuttipassin, joten mitään kiirettä ei ollut. Sain ajella 24 tuntia niin paljon kuin halusin. Ihastelin katutaidetta ja vanhoja rakennuksia. Ihmisiä soljui harvakseltaan vastaan kuumassa aamupäivässä.

Kööpenhaminan ”punaisella torilla”

Päädyin jollekin erikoiselle aukiolle, missä oli iso punainen tähti ja kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu kyltti. Aukiolla näytti olevan ainakin Nørrebron kirjasto, skeittipuisto sekä jotain keinuja. Googlasin myöhemmin paikkaa, ja se on tosiaankin ainakin epäviralliselta nimeltään Den Røde Plads, punainen tori.

Kun käännyin ympäri, näin myös kuubalaisen ravintolan. Pyörähdin ravintolan sisällä, ja siellä olikin runsain mitoin kuubalaista taidetta sekä Che Guevaran kuva. Ravintolan nimi taisi olla Castro Café. Porukkaa oli kuitenkin sen verran, etten viitsinyt jäädä sinne istuskelemaan.

Muistin vasta myöhemmin, että olin lukenut aiemmin osan Nørrebrosta olleen aikanaan perinteinen työläisten kaupunginosa, ja kun tuota maisemaa katsoi, oli se hyvin loogista. Myös graffiteista huokui vasemmistoaktivismi, ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Ilahduin monestakin seinämaalauksesta.

Tanskasta Lähi-itään

Maisema alkoi näyttää siltä, että olin lähestymässä Ydre Nørrebrota. Minulla oli edelleen tukalan kuuma, joten pysähdyin juomaan kiinalaisten ylläpitämässä Mixitissä elämäni ensimmäisen bubble tean. Kielimuurista johtuen en meinannut ensin saada tilausta aikaiseksi, mutta lopulta käteeni ilmestyi omenamehussa pyöriviä kiivipalleroita. Juoma oli todella erikoinen, mutta herkullinen 😀

En oikein tiedä mitä nuo pallerot on. Pallot on täynnä eri makuisia nesteitä, ja ne poksahtavat rikki kun niitä puraisee. Ihan kuin jotain sammakonkutua, mutta ei lainkaan limaista ja tahmeaa kuten vaikka chia-geeli. Mehu itsessään oli aika laimeaa, mutta se ei haitannut, koska en välitä erityisen makeista juomista.

Kadun varrella tuli vastaan enää lähinnä muslimeille suunnattuja myymälöitä, kuten halal-lihakauppoja, hijab-putiikkeja, kebab-ravintoloita ja shisha-kauppoja. Katukuvassa näkyi myös runsaasti ulkomaalaisten pitämiä puhelintarvikeliikkeitä. Vastaan tuli suurimmaksi osaksi pelkkiä maahanmuuttajia, ja tuntui kuin olisin siirtynyt Tanskasta Lähi-itään.

Yhtäkkiä huomasin tutun metroaseman. Sen saman, josta sunnuntaina nousin maanpinnalle ja josta halusin kiireen vilkkaa pois.

Takaisin ankeilla huudeilla

Kuljin tarkoituksella eteenpäin, sillä halusin nähdä, oliko alue tosiaan niin ankea paikka, mitä muistelin sunnuntailta. Ja olihan se. Edes aurinkoinen päivä ei tehnyt alueesta juurikaan viihtyisämpää. Ihmisiä maleksi toimettomana, laitapuolenkulkijoita ja romanikerjäläisiä istui seinän vierustoilla. Joka paikka oli rempallaan, purettavana tai rakennustyömaana. Tunsin oloni hieman turvattomaksi, enkä halunnut kanniskella kameraa näkyvillä.

Ihmettelin allaolevaa myyntinäkymää jo sunnuntaina, mutta nyt uskaltauduin kuumotuksesta huolimatta mennä lähemmäs, koska minua kiinnosti myynnissä olleet tietokoneet. Ei sillä, että olisin halunnut ostaa mitään. Todennäköisesti kamat olivat varastettua tavaraa, sillä niin epämääräisiä kasoja siellä oli tarjolla.

Samanlaisia krääsätoreja näin Costa Ricassa, ja alueesta tuli vähän mieleen myös 90-luvun Mustamäen tori. Joku mies toivotti minut tervetulleeksi ja esitteli maassa olevia vaatteita. Kieltäydyin kohteliaasti, ja myyjä toivotti hyvää päivänjatkoa.

Jotenkin ahdistaa ja surettaa ja vihastuttaa samaan aikaan, kun näen tällaista. Tulee ristiriitainen olo, kun tietää, että moni ihminen joutuu oikeasti elämään näin ja viettämään kaikki päivät aamusta iltaan likaisilla kaduilla. Samalla tulee syyllinen olo siitä, että olen itse vain joku etuoikeutettu valkoinen turisti kuvailemassa toisten vaikeaa elämää.

Toisaalta se on yksi syy, miksi haluan tuoda esiin näitä asioita ja mitä haluankin nähdä matkoillani, sillä mielestäni kaikkien pitäisi pysähtyä välillä ajattelemaan, miten hyvin omat asiat loppupeleissä on. Haluan myös nähdä ja näyttää blogissani, mitä siloitellun julkisivun takana on. Ei Kööpenhaminakaan ole pelkkiä Nyhavnin värikkäitä taloja ja trenditietoisia kahviloita.

Hyväntekeväisyyttä kahvia juomalla

Jatkoin matkaa, sillä halusin vielä poiketa Globalhageniin. Katsoin kyseistä hostellia aiemmin Bookingin sivuilta, mutta makuusaleissa ei mielestäni ollut tarpeeksi yksityisyyttä, joten jätin sen varaamatta. Hostellin idea kuitenkin kiinnosti, sillä se toimii pelkästään vapaaehtoisten voimin, ja hostellin sekä sen yhteydessä olevan Café & Bar Mellem Rummetin tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

Laitoin siis kartan huudattamaan ajo-ohjeita ja suuntasin perille. Tilasin taas jääkahvin ja jäin jutustelemaan työntekijöiden kanssa. Bookingissa olevissa kuvissa baarin seinällä on kyltti, jossa lukee, että tuotot menevät El Salvadorin hyväksi. Tällä hetkellä avustuskohteena on kuitenkin Uganda, jossa naisia koulutetaan poliittiseen päätäntävaltaan ja feminismin pariin.

Kysyin aiemmasta avustusohjelmasta, ja respan/baarin tyyppi kertoi, että El Salvadorissa tuotot oli ohjattu tukemaan väkivaltaisesta ympäristöstä tulevien lasten koulunkäyntiä ja opettajien koulutusta. Väkivallan ja köyhyyden vuoksi El Salvadorissa voi olla mahdotonta käydä koulua, joten opetuksen täytyy olla joustavaa.

Sitä ennen ravintolan tuotot oli mennyt Sambiaan. Yksi avustusohjelma kestää aina kaksi vuotta, eli sinä aikana saa kerättyä jo ihan hyvin rahaa. Tuntui kivalta, että kahvia juomalla sai itsekin autettua edes pienen murun.

Päiväni Nørrebrossa alkoi tulla päätökseen. Olin todella tyytyväinen, että päätin antaa kaupunginosalle uuden mahdollisuuden. Aina kaikkea ei voi päätellä pelkän ensivaikutelman perusteella, vaan joskus täytyy kääntyä takaisin ja katsoa myös se kolikon toinen puoli.

Köpis-sarjan muut osat:

• Tivoli, Assistens, satumainen puutarha.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa 2
• Linnat, merenneito, Kastellet, Nyhavn.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa I
• Christiania – Vaihtoehtoelämää huumekaupan varjossa