
Pikainen pysähdys Bangkokissa
Tammikuun alussa 2025 alkanut Kaakkois-Aasian reppureissumme ensimmäinen etappi oli Thaimaan pääkaupunki Bangkok. Turkish Airlinesin (by the way erinomainen) lento saapui Istanbulista Suvarnabhumin kentälle aikaisin perjantaiaamuna.
Sain Instassa jonkin verran kyselyjä, millainen Turkish Airlines on, johon voin vaan todeta, että se meni heittämällä top 5 -listalleni Aeromexicon, Lufthansan, Qatar Airwaysin ja Ryanairin kanssa. Ruoka oli jokaisella lennolla ihan superhyvää ja koneet siistejä. Vessassa oli myös kosteusvoidetta, mikä oli kiva lisä.




Suvarnabhumin migrissä oli 10 ihmistä meitä ennen jonossa, eikä virkailija kysynyt mitään. Olin kuullut etukäteen kauhisteluja, että maahantulossa saattaa kestää jopa kaksi tuntia. Ei näitä kuitenkaan voi koskaan tietää etukäteen. Myös esimerkiksi Mexico Cityssä joka kerta on ollut erilainen: pahimmillaan olen jonottanut kolme tuntia, parhaimmillaan päässyt kävelemään suoraan tiskille.
Koska selvisimme maahantuloproseduureista pikavauhtia läpi, päätimme suunnata matkatavarasäilytykseen ja jätimme isot reput päivän ajaksi säilöön. Kahden 44 litraisen repun säilöminen kustansi 300 bahtia eli noin 8 euroa.
Grabilla keskustaan
Säilytyspisteeltä astelimme Grabin eli Aasiassa Uberin virkaa toimittavan kyytipalvelun noutopisteelle terminaalin ulkopuolelle ja otimme suunnaksi Bangkokin puistoalueet. Matka kesti tunnin, koska tiellä oli sattunut onnettomuus, joka hidasti etenemistä. Arvioitu ajoaika olisi ollut 40 minuuttia, joten viivästystä nyt ei suuremmin tullut. Tästäkin minua oli varoiteltu etukäteen, ettei missään nimessä kannata mennä autolla keskustaan, koska siinä kestää yli kaksi tuntia.


Katselin auton ikkunasta saasteisesta usvasta kohoavia pilvenpiirtäjiä, enkä ollut lainkaan vakuuttunut kaupungin viehättävyydestä. Suoraan sanottuna vilkkaan yöelämän ja seksibaarien maineella ratsastava Bangkok ei kiinnostanut meitä kumpaakaan, mutta koska lentojen väliin jäi 10 tuntia aikaa, päätimme, että käymme vilkaisemassa edes urbaanit luontoalueet. Eräällä ostarilla oli aiemmin samalla viikolla ollut Squid Gamesta tuttu suuri Young-Hee nukke, mutta en valitettavasti ehtinyt näkemään sitä.


Lumpini- ja Benjakitti-puistot
Grab-kyyti maksoi noin 10 euroa ja jätti meidät Lumpini-puiston porteille. Lumpini oli Bangkokin ensimmäinen julkinen puisto, ja se on suosittu piknik- ja lenkkeilypaikka paikallisten keskuudessa. Puistosta löytyy muun muassa 100-vuotias kiinalainen kellotorni, buddhalaisia pyhättöjä ja lammessa uiskentelevia varaaneja. Varaaneja oli lekottelemassa myös penkereellä runsain mitoin.




Lumpinista suuntasimme katujen sokkeloihin etsimään ruoka- ja kahvipaikkaa. Oikein mitään kiinnostavaa ei tullut vastaan, ja hintataso oli melko korkea, sillä Lumpini on yksi Bangkokin kalleimmista alueista. Olin kuullut paljon kehuja 7 Elevenin paahtoleipätarjonnasta, joten päätimme katsastaa sen kortin. Grillattu juustoa ja pinaattia sisältänyt kolmioleipä olikin herkullinen valinta.

Lähdimme käyskentelemään kohti metroasemaa, koska halusimme vielä katsastaa toisen isomman puistoalueen, Benjakitin, jota minulle oli myös suositeltu Facebookin matkaryhmässä.
Benjakitti vaikuttikin paljon viihtyisämmältä kuin Lumpini Park. Puiston reunalla on iso lampi, jonka ympäri kiertää kävelyteitä. Kasvillisuus oli vehreämpää ja ympäristö viileämpi. Ihmisiä oli penkeillä istuskelemassa ja lukemassa. Mietin, millaista olisi asua saasteisessa miljoonakaupungissa, jossa ainoat luontoon viittaavat levähdyspaikat olisivat näin rajallisen tarjonnan takana.





Katujen ruuhkassa
Palasimme takaisin katujen vilinään, mutta emme jaksaneet enää lähteä esimerkiksi turistien suosimalle Khaosan Roadille, koska emme kaivanneet enempää hässäkkää ja ryysistä. Aikaa ei liiemmin ollut myöskään jokiristeilylle, jota oli suositeltu.
Katselin ympärillä rällääviä loputtomia skootterijonoja, kuninkaan palvontaplakaatteja ja pieniä buddhalaisia alttareita, joita oli pystytetty joka nurkalle. Nämä ”henkien talot” tulivatkin hyvin tutuiksi reissumme aikana. Niiden merkitys on tärkeä buddhalaisille, jotka uskovat, että edesmenneiden esi-isien ja muiden suojelijoiden henget asuvat näissä minipyhätöissä. Henkien talot pidetään puhtaana ja niihin kannetaan ruokaa ja juomaa, jotta henget suojelisivat jatkossakin.




Kuljeskelimme summa mutikassa ruuhkaisilla kaduilla. Keskipäivän aurinko paahtoi kuumana, ja ilmassa leijunut pakokaasun katku kaihersi kurkussa. En ollut nukkunut lennolla paria tuntia pidempään, joten väsymys alkoi painaa silmää. Päätimme lähteä takaisin lentokentälle Sky Trainilla.

En perehtynyt sen kummemmin Bangkokin julkiseen liikenteeseen, koska käytimme itse vain metron sinistä linjaa, joka kiertää ympyränä ympäri kaupunkia. Viininpunaista linjaa kulkevaan lentokenttäjunaan hyppäsimme Asokin asemalta.
Julkisen liikenteen lippuja voi ostaa asemilta, eikä niiden hinta ole kuin muutamasta kymmenestä sentistä päälle euroon. Liikkuminen on helppoa polettien avulla, jotka skannataan lippulaitteisiin. Poistuttaessa metrosta portti imaisee poletin takaisin. En tiedä, miten portissa ollut pankkikortinlukija olisi toiminut.





Bangkok – Yei or nei?
Sain paljon kommentteja Insta-stooreihin, missä osa kehui Bangkokia lempikaupungikseen, osa taas kertoi inhoavansa sitä. Oma mielipiteeni sijoittuu suht neutraalille alueelle. Kaupunki ei viehättänyt, mutta toisaalta en inhonnutkaan sitä. Tai ehkä olimme väärillä alueilla. Olisiko esimerksi Chinatown ollut kiinnostava ympäristö? Olisko jostain löytynyt viheriöiviä kävelykatuja rauhallisessa naapurustossa? Jos meillä olisi ollut aikaa, olisiko jokiristeily viihdyttänyt?

Olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset Bangkokissa yleensä tekevät, jos eivät ole kiinnostuneita bile-elämästä. Myöskään hienot hotellit roof top uima-altaineen tai hyvät ruokapaikat eivät riitä nostamaan kiinnostustani tämän korkeammalle, koska erinomaista ruokaa saa kaikkialta Thaimaasta – ympäristö vain on tuhat kertaa miellyttävämpi.
En tiedä, johtuuko mielipiteeni pääasiassa siitä, että en ylipäänsä viihdy pilvenpiirtäjien keskellä. Syy ei siis ole se, että vieroksuisin lähtökohtaisesti kaikkia suurkaupunkeja, koska rakastan kuitenkin Mexico Cityä, Hanoita ja Phnom Penhiä. Ehkä en vain löytänyt Bangkokista niitä oikeita naapurustoja.
—
Oletko käynyt Bangkokissa? Mitä ajatuksia kaupunki sinussa herättää?


18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Turkish Airlines on tosiaan tullut todettua erinomaiseksi, yksi suosikeista. Omalle top 5, noista joita mainitsit, kuuluu lisäksi ainakin Qatar. Joo, Bangkokissa olen yhden yön viettänyt, mutta eihän siinä ehtinyt kaupunkiin tutustuttua yhtäään. Mielikuvat eivät kyllä ole parhaat mahdolliset.
admin
Eihän siinä ehdi hirveästi nähdä, mutta yleensä jo päivässä selviää se, onko joku paikka omaan silmään viihtyisä vai ei.
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Mulla on Bangkok ja itse asissa koko Thaimaa käymättä. En ole itsekään pilvenpiirtäjäkaupunkien ystävä ( paitsi tietty New York on aaaaah, ihana! ) , joten Bangkokiin ei ole hinkua.
Tosin: jos joskus menen Thaimaaseen, aion kyllä kuitenkin käydä Bangkokissakin omin silmin näkemässä ja ehkä löytämässä jonkun idyllisen kolkan, eihän sitä ikinä tiedä.
Hyvä ystäväni rakastaa Bangkokia, vaikka hänkään ei ole mikään bilehirmu (eikä sen puoleen seksituristikaan), joten jotain siellä täytyy olla, joka vetää.
admin
Kerro sitten, jahka se kolkka löytyy 😀 No joo, on siellä varmasti viihtyisiäkin kulmia. Ja ehkäpä tuo bile-/seksiturismi kukoistaa eniten Pattayalla. Sinne mua ei sais kyllä mistään hinnasta.
Aila ja Juha
Bankok ei ole ollut meidän listallamme vielä. Vähän kahdenlainen suhtautuminen isoihin kaupunkeihin: toisaalta niissä on merkittäviä rakennuksia ja arkkitehtuuria, toisaalta vilkas liikenne ja ihmispaljous eivät houkuttele. Euroopan suurimmat kaupungit on nähty ja nykyisin mennään pikkupaikkakunnille ja luontoon. Juha
admin
Onneks maailmassa on varaa valita omat suosikkikohteensa 🙂 Mäkään tuskin olisin koskaan matkustanu varta vasten Bangkokiin, mutta toisaalta halusin vilkaista sen ohikulkumatkalla, kun tilaisuus tuli. En poissulje, etten enää koskaan kävis siellä, mutta tuskin tulee aktiivisesti suunniteltua sinne reissaamista.
Eveliina / Reissukuume
Kiva pikkupysähdys! Ja kiva kuulla tuosta Turkish Airlinesista. Se on vielä testaamatta, mutta hyvä kuulla kokemuksia jo etukäteen!
admin
Suosittelen ehdottomasti Turkish Ailinesia! Mulla oli melko korkeat odotukset, koska se on valittu eri äänestyksissä maailman parhaimpien lentoyhtiöiden joukkoon.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Olen ollut Bangkokissa kahdesti. Vuonna 1997 ja viime vuonna. Aiemmalla kerralla 10 päivää, ja ihastuin niin että siitä jäi kaipuu aina talvella päästä jonnekin kauemmas. Pitkään aikaan en päässyt 🙁 Silloin kävin jokiretkellä, josta tykkäsin kovasti (niin käytiin viimeksikin). Kanavia veneellä kulkiessa näkee ihmisten asumuksia joen rannalla ja normaalia arkielämää. Kävin myös Grand Palacessa, mutta en oikein välitä kaikesta kimalluksesta. Molemmilla kerroilla kävin myös Jim Thompson Housessa, joka on ihana. Eka kerralla olin lentoemäntä-sukulaisen siivellä hotellihuoneessa, kun hän lensi kahdesti viikossa Singaporeen Bangkokista kuukauden ajan. Minusta oli aivan ihana lähteä joen varrella sijaitsevasta hotellista (silloisella puisella) lauttabussilla kaupungille. Kuljimme nytkin näillä busseilla, mutta eivät olleet enää yhtä romanttisia. Tällä kertaa majoituimme Charlie House Pinklaossa, jossa oli ihanan vehreä puutarha ja allas. Jim Thompson Housea lähinnä oleva jokipysäkki Talat Noi oli myös minusta kivaa aluetta. Siellä oli muraaleja ja sopivan rähjäistä 😆 Grabilla kulkeminen oli välillä haastavaa. Kerran emme kerta kaikkiaan saaneet kyytiä, vaan piti ensin ajaa toiselle jokipysäkille kyydin saadakseen. Ja sitten liikenne pysähtyi totaalisesti.
Sari /matkalla lähelle tai kauas
Enpä ole vielä ehtinyt Bangkokiin mutta seuraava Thaimaan matka kun tulee eteen varmasti haluan sinne. Olen kuullut hyvää kaupungista. Mutta kai se on niin, että aina ei voi tykätä.
admin
Onneksi maailmasta löytyy jokaiselle jotakin 🙂
admin
Kiitos pitkästä kommentista! Ja hei tuo Jim Thompsonin talo tuli just pari viikkoa sitten vastaan Insta-stooreissa kun yks mun sometuttu kävi siellä. Vaikutti sympaattiselta paikalta.
Pirkko / Meriharakka
Vietimme taisi olla Myanmarin reissun yhteydessä muutaman päivän Bangkokissa kun siellä käymättömyys alkoi jo tuntua aukolta yleissivistyksessä. Kierreltiin temppeleitä, risteiltiin joella ja nautittiin yleensä vaan elämästä jokirannalla sijainneessa loistohotellissa – ne kun tapaavat Aasiassa olla yllättävänkin edullinen vaihtoehto.
Tuolla Lumpinin puistossakin tuli käytyä, mutta kyllä jokirannan tienoot olivat meille enemmän mieleen, tai siis enemmän erilaisia kuin vaikka puistot eri puolilla maailmaa.
admin
Jos Bangkokiin tulee joskus palattua esim. layoverin vuoksi, niin pitää sitten yrittää tsekata se jokiranta!
Ne Tammelat
Kiva kuulla kokemuksia Bangkokista. Ei olla vielä ehditty sinne yhdessä, mutta suunnitelmissa on jossain vaiheessa. Nyt siellä on jo kuulemma tavallista kuumempaa, joten täytyy tähdätä mahdollisimman viileään aikaan, koska saasteet ja kuumuus on aika haastava yhdistelmä kaupunkilomalle.
admin
Joo, saaste ja helle on kauhea yhdistelmä! Bangkokissa oli yli 30 astetta kun oltiin siellä, ja se pakokaasu oikein väreili ilmassa.
Elina / elinanmatkalaukussa
Mäkään en oo vielä testannut Turkish Airlinea mut kiva kuulla siitä näin positiivisia kokemuksia, pitää ehdottomasti laittaa reitin varrelle kun sellainen kohde on näköpiirissä! 🙂 Bangkokissa/Thaimaassa en oo koskaan käynyt, mutta tämän postauksen perusteella ittelle tulis melko samanlaiset fiilikset kun sulla!
Matkalla kaikkialle / Sarianne
Olen itsekin piipahtanut Bangkokissa aika lyhyesti kauan sitten ja ei oikeastaan jäänyt mitenkään ihmeellisesti kuvaa kaupungista positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. En ole useiden suurkaupunkien fani, joten erityistä paloa Bangkokiin ei ole tutustumaan, mutta koska sinne on usein edullisempia lentoja niin voisin hyvin matkustaa sitä kautta pysähdyksellä muualle Aasiaan 🙂