Aasia,  Mongolia

Esi-isien jäljillä Mongoliassa osa 3: Khustain Nuruu

Tekstit on peräisin vuodelta 2018, jolloin Mongoliassa ei käytännössä ollut lainkaan turismia. Sittemmin vuosien 2023-24 jälkeen maa on alkanut vastaanottaa matkailijoita siinä määrin, että erityisesti luontokohteet ovat kärsineet. Suosittelen ottamaan selvää vastuullisista retkifirmoista ja välttämään nomadiperinnettä ja eläimiä hyödyntäviä riistofirmoja. (Lisätty syksyllä 2026)

KHUSTAIN NURUU -KANSALLISPUISTO

Reissun puolivälissä varasimme Zayan kautta uuden päiväreissun, ja lähdimme eri suuntaan Ulan Batorista: tällä kertaa länteen tarkoituksena saapua Khustain Nuruu -kansallispuistoon. Reissu oli todella kuumottava, koska aamulla tiet vuorilla oli vielä jäässä. Matkan varrella näimmekin tieltä suistuneita autoja, mutta itse pääsimme onneksi turvallisesti perille.

Mongoliassa on erikoinen liikenne, sillä suurin osa henkilöautoista on käytettyjä japanilaisia hybridi-Priuksia, joten niissä on ratti oikealla. Silti maassa on oikeanpuoleinen liikenne, jonka takia meno tuntui hieman hullunkuriselta. Tiet on kyllä todella suoria ja varsinkin kaupungin ulkopuolella pystyy myös kuskin puolelta näkemään horisonttiin asti tuleeko ohitustilanteessa autoja vastaan vai ei.

Välillä kävi mielessä, että mitähän tästä reissusta tulee.. 😀
Bussia odottavan aika on pitkä, varsinkin kun aikatauluista ei ole tietoakaan.
Oli jurtta miten syrjäseudulla tahansa, on hyvin todennäköistä että sen varusteisiin kuuluu aurinkopaneeli ja satelliittiantenni.

Välietappi ekoleirissä

Saavuimme reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen kansallispuiston rajalle Khustai Campiin, jonne ajettiin loppumatka hiekka-aavikolla. Söimme ekoturismiin keskittyvässä hotellissa lämpimän aterian, katsoimme esittelyvideon alueesta ja vierailimme pikaisesti luontokeskuksessa.

Sitten nousimme takaisin maastoautoon ja lähdimme ajamaan syvemmälle aavikolle etsimään mongolianvillihevosia. Täällä ei ollut enää minkäänlaista tietä, vaan auto mutkitteli miten sattuu ja välillä ajoimme todella vinossa hiekkarinteiden reunalla, jolloin hieman kuumotti että pysyykö auto edes pystyssä.

Aavikkoja ja joutomaita asuttaa suuret laumat lehmiä, lampaita ja hevosia.
Khustai Camp, viimeinen etappi ennen kansallispuiston rajaa. Söimme lounaan, kävimme luontokeskuksessa ja ostimme pääsyliput kansallispuistoon. Tämän jälkeen tienoilla ei ole mitään asutusta, ekokylän kaikki sähkö tulee aurinkopaneeleista eikä tuolla ole puhelimessa kenttää.
Paikalla oleva luontokeskus esittelee Mongolian luontoa ja suojelualueita.

Vielä näemmä on villihevosia

Ei tarvinnut kuitenkaan kurvailla kuin parikymmentä minuuttia, kun näimme poikkeuksellisen suuren kymmenen villihevosen lauman suht lähellä autoa. Mongolianvillihevonen eli przewalskinhevonen katosi luonnosta 1960-luvulla, mutta laji onnistuttiin säilyttämään eläintarhoissa suojeltujen yksilöiden avulla. 

Sittemmin villihevosia on palautettu tarhoista luontoon, missä niitä elää nykyään parisentuhatta yksilöä. Myös Korkeasaaaresta on vapautettu kaksi hevosta takaisin aroille. Mongolianvillihevonen on edelleen uhanalainen laji, ja ainoa esihistorialliselta ajalta periytyvä villihevonen maailmassa. Ihailimme hevosia jonkun aikaa ja lähdimme ajelemaan takaisin päin.

Meno tiettömällä taipaleella oli mielenkiintoista.
Villihevoslauma oli suht lähellä, joten matkaa ei tarvinnut jatkaa pariakymmentä minuuttia kauempaa.

AUTIOMAASSA

Matkalla pysähdyimme aavikolle, jota opas nimitti ”Mini-Gobiksi”. Minulle tuli yllätyksenä, että Gobissa – kuten Mini-Gobissakin – kasvaa pensaita ja muuta kitukasvuista kasvillisuutta. Olin aiemmin nähnyt kuvia vain keltaisen hiekkamyrskyn samentamasta Gobista, enkä ajatellut että siellä olisi minkäänlaista elämää.

Opas sanoi, että Gobi on joskus ollut merenpohjaa, mutta en tiedä onko tämä totta. Löysin netistä vain uskonnollisia ja myyttisiä tarinoita tästä muinaisesta merestä, joten jokainen voi itse tulkita noiden tekstien painoarvon. Kuljeskelimme dyyneillä tovin ja jatkoimme matkaa. Meillä olisi ollut mahdollisuus käydä myös jossain toisessa buddhalaisessa temppelissä, mutta jätimme sen väliin.

Ovoo-kivikasat

Matkan varrella pyysin, että pysähtyisimme yhden kivikasan kohdalle, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Tienvarsilla on nimittäin näkyvillä runsain mitoin eri kokoisia kivirykelmiä, joiden päälle on jätetty myös erilaisia shamanistisia amuletteja ja buddhalaista rukousrekvisiittaa.

Mongoleilla on kuulemma tapana heittää kiviä noiden kivialttareiden (”ovoo”) päälle ja pyytää esimerkiksi suojelusta matkalle tai parantumista sairaalle läheiselle. Kasojen keskellä tai ympärillä saattaa olla myös korkeita paaluja, jotka kuvainnollisesti yhdistävät maan ja taivaan. Ovoo voi olla myös merkkinä pyhästä paikasta tai tienviittana.

Opas putsaamassa vihreän taaran kuvaa hiekasta.

Maanomistus

Toinen erikoisuus mitä näkyi paljon, oli joutomailla maahan upotetut autonrenkaat. Kysyimme miksi renkaita törröttää maasta, niin ne kuulemma on merkkinä siitä että maatilkku on jonkun omistama. Mongolian valtio lahjoittaa jokaiselle kansalaiselleen palan maata, missä he voivat halutessaan harjoittaa paimentolaisuutta.

Joutomailla kuljeskeli myös paljon erilaisia eläinlaumoja eikä ollut tavatonta, että jouduimme pysähtymään keskelle tietä vain odottaaksemme, että lehmät menee tien yli. Myös kesyt hevoset vaeltavat vapaana kaupungin ulkopuolella.

Autonrenkaita maahan kaivettuna.

Osa 1 | Osa 2

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.