Esi-isien jäljillä Mongoliassa osa 2: Nomadielämää

Tekstit on peräisin vuodelta 2018, jolloin Mongoliassa ei käytännössä ollut lainkaan turismia. Sittemmin vuosien 2023-24 jälkeen maa on alkanut vastaanottaa matkailijoita siinä määrin, että erityisesti luontokohteet ovat kärsineet. Suosittelen ottamaan selvää vastuullisista retkifirmoista ja välttämään nomadiperinnettä ja eläimiä hyödyntäviä riistofirmoja. (Lisätty syksyllä 2026)

TSINGIS-KAANIN PATSAS

Ihailtuamme maisemia ja sosialistisella realismilla tyyliteltyä muraalia, jatkoimme matkaa Tuul-joen rantaa mukailevaa tietä pitkin Ulan Batorin ulkopuolelle, ja haimme ruokakaupasta vähän välipalaa matkalle. Ajelimme viivasuoria teitä pitkin Tsonjin Boldogiin, reilun 50 km:n päähän Ulan Batorista itään.

Keskellä punaruskeaa erämaata kohosi silmiemme eteen varhaisen Mongolian perustajana tunnetun Tšingis-kaanin jättimäisen kokoinen patsaskompleksi. Vuonna 2008 valmistunut ruostumattomasta teräksestä tehty massiivinen ratsupatsas on allaan sijaitsevan museon kanssa yhteenä 50 metriä korkea. Museo esittelee sekä esihistoriallista pronssikautta, Xiongnu-nomadikansan aikaa (alkaen noin 220 eaa.), että luonnollisesti Tšingis-kaanin elämänvaiheita ja muiden kaanien valtakautta kietoen yhteen Mongolian historiallisen aikajanan.

Museosta pääsee hissillä hevosen kaulaa pitkin näköalatasanteelle. Hevosen päästä avautuu mieltä rauhoittava näkymä autiomaahan. Ympärille on tarkoitus rakentaa kokonainen teemapuisto, jonka rakennustyöt olivat jo hiljalleen käynnistymässä. Erämaassa oli myös muutama jurtta sekä iso moskeija, joka sinällään tuntui hieman irralliselta maisemassa.

Mainittakoon, että reilu puolet mongolialaisista on buddhalaisia tai ns. luonnonuskontoja edustavia shamanisteja, iso osa ateisteja ja vain 5% edustaa kristinuskoa tai islamia.

Alunperin meidän piti ruokailla museon yläkerrassa sijaitsevassa ravintolassa, mutta se oli remontissa, joten lähdimme ajelemaan Gorkhi-Tereljin kansallispuistoon päin, joka oli pääkohteemme.

NOMADIELÄMÄÄ NALAIKHISSA 

Tie kiemurteli oranssinpunertavan hiekka- ja kiviaavikon läpi kadoten välillä kokonaan, jolloin ajoimme pölyävällä soramaalla. Ajomatkan loppupuolella pysähdyimme kuuluisalle Turtle Rockille, joka on kilpikonnan muotoinen suuri kalliomuodostelma. Mongolialaiset kuulemma nimeävät maamerkit niiden ulkomuodon mukaan, mikä on tyypillistä myös muiden luontoa lähellä elävien kansojen keskuudessa.

Saavuttuamme kansallispuiston rajamaille opas vei meidät perhetuttaviensa luo jurttaan, jossa perheen nuori äiti valmisti meille lämpimän aterian. Ruokana oli mongolialaiseen tapaan lihaa ja riisiä. Jälkiruokana oli tarjolla perinteistä “teetä” eli kuumennettua ja suolalla maustettua, aamulla lypsettyä hevosen maitoa (mare’s milk). Veimme tuliaisena Fazerin sinistä. (Olimme ostaneet jo Suomesta pieniä tuliaisia mukaan, koska on kohteliasta, että Mongoliassa viedään jotain isäntäperheelle. Annoimme myös oppaille ja hostellin isännälle pienet muistot Suomesta.)

Perherakenne

Perhe kuuluu nomadeihin, missä tyypillinen perherakenne pitää sisällään ydinperheen lisäksi myös mm. serkkuja ja isovanhempia. Naispuoli pitää huolta kodista ja lapsista, ja isä toimii monesti paimenena tai nykyään saattaa myös ylläpitää hevosvaellusbisnestä turisteille. Naimisiin mennään nuorena, noin 18-vuotiaana, ja samoin lapset tehdään suht varhaisessa vaiheessa.

Perheet eivät ole kovin suurikokoisia lapsiluvultaan, mutta siltikään kaikkia lapsia ei välttämättä lähetetä kaupunkiin saamaan koulutusta. Koulutuksen saaneet nomadilapset palaavat usein opintojensa jälkeen takaisin perheen luo jatkamaan nomadien paimentolaiselämää, osa jää kaupunkiin asumaan ja hankkii siellä elantoa perheelle.

Omavaraisuus ja asuminen jurtassa

Paimentolaiset elävät suurelta osin omavaraistaloudessa, jonka lisäksi tehdään vaihtokauppaa paimeneläinten lihoilla ja taljoilla. Nomadeilla on yleensä hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, jakkeja ja kameleita. Etenkin hevonen on mongolille ylpeyden aihe ja hevosia teurastetaan ruuaksi vain ääritapauksissa.

Vaikka asuinrakennukset eli jurtat on rakennettu perinteitä kunnioittaen, on niiden sisustus yllättävänkin modernia jossain määrin. Sähköjä tai juoksevaa vettä ei yleensä ole, mutta moni jurtta on varustettu aurinkopaneeleilla ja rakennuksista saattaa löytyä taulu-tv sekä jurttien asukkailta älypuhelimet. Jurtan pystytyksessä ei ole käytetty ollenkaan nauloja tai muita moderneja rakennusvälineitä, vaan kiinnitykset on tehty kamelin nahasta valmistetuilla kivikovilla naulan korvikkeilla. 

Jurttia voidaan myös yhdistää toisiinsa ja meidänkin isäntäperheellä oli käytössään kaksiosainen jurtta. Ensimmäisessä osassa sijaitsi keittiö sekä oleskelualue ja takaosan toisessa jurtassa oli makuutilat. Jurttien keskellä on kamina, jolla asumuksia lämmitetään. Seinillä on koristeellisia seinävaatteita perinteitä kunnioittamassa ja lisäeristystä tuomassa.

Pihapiirissä on ulkohuussi, joka on käytännössä vain puinen koppi, minkä lattiassa on syvä reikä. Opas varoitti, että kannattaa ottaa pikkutavarat taskusta ennen kuin menee vessaan, sillä monet huussit ovat nielaisseet muun muassa varomattomien länkkäreiden puhelimia.

TERELJIN KANSALLISPUISTO

Vietettyämme tovin perheen luona, jatkoimme matkaa Tereljin kansallispuistoon, jossa kapusimme 108 porrasta ylös vuorenrinnettä kohti Aryapalan buddhalaista temppeliä. Portaiden pientareet on täytetty buddhalaisilla opetuksilla ja elämänviisauksilla, joten kiipeäminen sinällään on jo valmistautumista mietiskelyyn.

Aryapala toimii siis meditaatiokeskuksena, mutta koska olimme Mongoliassa turistikauden ulkopuolella, saimme kuljeskella alueella rauhassa. Kesäisin paikka kuhisee turisteja, joten oli ihanaa olla siellä omissa oloissa. Temppelin vahtimestari päästi meidät sisään temppeliin ja hiljennyimme hetkeksi värikkään koristelun ympäröimälle mietiskelypaikalle.

Vuorien kauneutta

Maisemat vuorilla oli uskomattomat. Olin ihaillut paikkaa netistä jo etukäteen, mutta en saattanut kuvitellakaan, että pääsisin käymään siellä reissumme aikana! Mongoliassa talvi oli juuri loppumetreillä, joten maisemat vuorilla olivat jylhän karut ja vuorten rinteet paljaana.

Paikka olisi varmasti näkemisen arvoinen myös kesäaikaan luonnon vihertäessä horisontissa. Rakastan kuitenkin vuoria minä vuodenaikana tahansa ja ne tekivät minuun tuollakin lähtemättömän vaikutuksen. Yllä avautui sininen taivas ja taivaankannella liiteli kotkia ja haukkoja. Kuulin mielessäni vanhan perulaisen melodian laulusta El Condor Pasa ja huokaisin onnesta.

Illalla kaupunkiin palattuamme kävimme vielä kashmir-myymälässä. Kashmir on todella suosittu materiaali ja siitä tehdyt laadukkaat (ja todella kalliit) vaatteet on monen turistin ostoslistalla. Onhan se materiaali pehmeää, mutta vaatteet eivät olleet oikein tyyliäni, joten en viitsinyt ostaa mitään pelkästä ostamisen ilosta. Matkakumppanini kuitenkin tekivät mieleisiään löytöjä outlet-myymälästä, joten reissu ei ollut turha.

Osa 1 | Osa 3