Hanoi, tunnelmia Vietnamin sydämestä

Hanoissa aamut alkavat aikaisin. Jo ennen auringonnousua järvien rannoilla venytellään, käyskennellään ja harjoitellaan taijia. Kun ensimmäiset mopedit herättävät kaupungin huminan henkiin, näyttää kuin Hanoi olisi yhtäkkiä syttynyt eloon.

Kaupunkina Hanoi on kaoottinen, mutta soljuva ja helppo. Se on katujen yllä risteileviä sähköjohtoja, torikauppiaiden huudahduksia ja tuhansien skoottereiden yhteissointua. Se on pieniä muovijakkaroita jalkakäytävillä, joissa paikalliset nauttivat aamuvarhaisella höyryävää phở-keittoa ja vahvaa vietnamilaista kahvia makealla maitotiivisteellä. Jakkarat huvittavat minua ensin, mutta pian jo istun niillä kuin vanha tekijä.

Ensimmäisenä päivänä kaupungilla kuljeskelu rasittaa hermoja, sillä liikenne on loputon. Pian kuitenkin opimme, että joka puolelta tulvivien kaksipyöräisten ja autojen välistä on vain pakko kävellä. Ja nimenomaan kävellä: jos tien yli yrittää juosta, jää takuuvarmasti alle.

Majoitumme kaiken tämän häkellyttävän sekamelskan keskellä aivan Old Quarterin tuntumassa. Airbnb-asunto on onneksi siisti ja sijaitsee rauhallisessa kerrostalossa. Sinne pääsee pakoon ympärillä hälisevää maailmaa. On nimittäin aikamoinen kontrasti saapua monen miljoonan asukkaan kaupunkiin pikkuruisten vuoristokylien jälkeen.

Kaduille maalatut tarinat

Hanoissa kävellessä voi tuntea kaupungin historian kerroksina. Ranskalaisvaikutteiset rakennukset, siirtomaa-ajan huvilat ja ikiaikaiset temppelit muodostavat kokonaisuuden, jossa mennyt ja nykyinen elävät sulassa sovussa. UNESCOn kohteisiin kuuluva Thăng Longin keisarillinen linnoitus seisoo ylväänä muistutuksena Vietnamista ennen nykyaikaa. Sen kiviseinät kertovat tarinoita loisteliaiden dynastioiden, kuninkaiden ja mahtikansan ajasta.

Mutta Hanoi ei katso vain taaksepäin. Kaupunki on myös nuori, luova ja täynnä visuaalista yllätyksellisyyttä. Katutaide koristaa niin rappioromanttisia muureja kuin kokonaisia rakennuksia. Erityisesti Phùng Hưng -kadun alikulut ja rautatiesillan varret ovat kuin elävä galleria. Maalaukset kuvaavat arkea ja kansan historiaa sekoittaen perinteet ja modernin populaarikulttuurin kauniiksi kokonaisuudeksi.

Ruoka, joka saattaa pöyristyttää

Vietnamilaiseen ruokaan tutustuminen alkaa usein höyryävästä phở-kulhollisesta. Phở on kirkasta lihalientä, jossa kelluu nuudeleita, tuoreita yrttejä ja ohuita lihasiivuja. Jokaisella katukeittiöllä on oma versionsa, ja siihen lisätään muun muassa limettiä, chilikastiketta tai kalakastiketta.

Hanoi on myös kahvin ystävän taivas. Cà phê sữa đá, vietnamilainen jääkahvi kondensoidulla maidolla on täyteläistä ja vahvaa, lähes jälkiruoan kaltaista. Toisaalta kahvin yltiöpäinen makeus ja paksuus voi helposti jakaa suomalaisten kahvikissojen mielipiteitä. Toinen vietnamilainen erikoisuus on egg coffee, kananmunavaahdolla höystetty pehmeän samettinen kahvi. Tarjolla olisi myös sivettikissan tuottamaa kahvia, mutta sitä emme halua maistaa.

Ruuan maailma Hanoissa on länsimaisen turistin silmään joskus raakakin. Katujen varsilla kärpäsiä houkuttelevat raa’at lihakimpaleet, nyljetyt siipikarjat ja kokonaiset grillatut koirat vetävät hiljaiseksi. Vaikka koiranliha on Vietnamissa harvinaisempaa nuoremman sukupolven keskuudessa, on se yhä osa joidenkin perinteitä erityisesti pohjoisen alueilla ja juhlahetkinä.

Matkailijana tällaiset kohtaamiset muistuttavat siitä, että kulttuurien välillä on syviä eroavaisuuksia, jotka voivat olla yhtä aikaa kiinnostavia, hätkähdyttäviä ja opettavaisia. Katsoessani koiranmuotoista ”paistia” päässäni risteilee surunsekaisia ajatuksia ja kaikuu Madventuresista tuttu lausahdus:

Junakadun hässäkkää

Harva paikka kuvaa Hanoita yhtä hyvin kuin kuuluisa junakatu. Ahtaalla kadulla, jossa ihmiset istuvat juomiensa äärellä vain muutaman sentin päässä junaradasta, raiteet ovat osa elämää. Pillin puhallus halkoo kapeaa katua, kun juna lähestyy. Kahvilat vetävät tuolit seiniin kiinni, uskaliaat turistit käsketään kauemmas raiteista ja koko katu pidättää hengitystään. Juna lipuu ohi epätodellisen läheltä, ja jotkut kurottelevat koskettamaan junan pintaa tarjoilijoiden huutaessa vihaisena.

Junakatu ei ole enää niin autenttinen kokemus kuin ennen, vaikka tunnelma elää kyllä yhä. Netistä löytyy junien aikatauluja, mutta ainakaan helmikuussa 2025 ne eivät pitäneet paikkaansa. Kahviloiden työntekijät yleensä tietävät ilmoittaa, onko juna tulossa lähiaikoina. Siihen voi uskoa tai sitten ei.

Kadulla kannattaa myös olla varuillaan, sillä raiteiden aukkopaikoissa on miehiä, jotka väittävät, ettei raiteille pääse ilman, että menee heidän tuttaviensa kuppilaan istumaan. Ajaudun melkein riitaan erään miehen kanssa, ja jätämme hänet vain huutamaan peräämme. Ilman ongelmia raiteille pääsee ainakin P. Nguyễn Thượng Hiền -tieltä.

Poliittinen nostalgia näkyy Hanoissa

Hanoin katukuvaan kuuluu olennaisesti myös sosialistista realismia huokuvat kommunismijulisteet, joissa työläinen, viljelijä ja sotilas katsovat päättäväisesti kohti tulevaa. Vaikka markkinatalous kukoistaa ja nuoriso pukeutuu länsimaisittain, nämä propagandajulisteet vievät aikamatkalle 1900-luvun ideologiseen maisemaan. Se on muistutus aatteesta, joka yhä elää rinnakkain kulutusyhteiskunnan kanssa.

Yksi kaupungin vaikuttavimmista poliittisista maamerkeistä on Ho Chi Minhin mausoleumi. Jykevä harmaagraniittinen rakennus seisoo Ba Đình -aukiolla, ja sen edessä päivystää hiljaisia, valkoisiin univormuihin pukeutuneita sotilaita. Olisin halunnut nähdä Ho Chi Minhin balsamoidun ruumiin, mutta jostain syystä vierailu ei onnistu ensimmäisellä yrityksellä, emmekä jaksa palata mausoleumille enää uudelleen.

Mausoleumin ympäristössä, kuten monien valtionhallinnon rakennusten ja sotilasalueiden läheisyydessä, valokuvaaminen on kiellettyä. Kameran nostaminen väärässä paikassa voi aiheuttaa tiukan eleen vartijalta tai jopa virallisen huomautuksen. (Been there, done that.) Tämä herättää matkailijassa herkästi ristiriitaisia tunteita: ympärillä sykkii vapaan tuntuinen katuelämä, mutta pinnan alla vaikuttaa edelleen kurinalainen järjestelmä.

Vierailumme sattuu myös ajankohtaan, jolloin Vietnam juhlii kommunistisen puolueen 95-vuotistaivalta. Koko Hanoi on koristeltu punaisilla lipuilla, iskulauseilla ja juhlaviesteillä. Tunnelma on yhtä aikaa mahtipontisen isänmaallinen, mutta kontrolloitu. Kuin muistutus siitä, että vaikka Hanoi on avautunut maailmalle, sen juuret ovat edelleen syvällä järjestelmässä, joka kulkee omia aikataulujaan.

Kohtaaminen surun kanssa

Eräänä päivänä istumme kahvilassa, kun kadulle ilmestyy hautajaiskulkue. Ihmiset ovat pukeutuneet valkoisiin haperoihin kaapuihin ja sitoneet otsalleen valkoiset huivit – väri, joka Vietnamissa symboloi surua ja kuolemaa. Seremoniakulkue etenee hitaasti pitkin kaupungin katuja samalla kun rumpu ja pieni torvi toistavat surumielistä sävelmää. Katselen näkymää hiljaa kahvilan omistajan kanssa.

Vietnamilaiset hautajaiset ovat sekoitus buddhalaisia, taolaisia ja kansanuskontoihin pohjautuvia tapoja, joissa vainajan sielulle toivotetaan hyvää matkaa ja perhe saa tilaisuuden osoittaa kunnioituksensa. Hautajaiskulkueen saapuessa Hanoi hiljenee hetkeksi.

Tết Nguyên Đán – Uusi vuosi alkaa Vietnamissa

Myös toinen seremonia osuu kohdallemme, sillä Aasiassa juhlitaan tammi-helmikuussa uutta vuotta. Vietnamissa juhlaa kutsutaan nimellä Tết. Hanoi on koristeltu punaisin lyhdyin, kukkasin ja uudenvuoden-toivotuksin.

Tếtin aikaan katujen hälinä hiljenee hieman, kun perheet vetäytyvät koteihinsa juhlimaan uutta vuotta esi-isien kunnioituksen ja yhteisen aterian äärelle. Tienoot täyttyvät kukkivista persikkapuun oksista sekä kumkvattipuista, ja tuoksuva bánh chưng -kakku ilmestyy jokaiseen pöytään. On kuin Hanoi vetäisi syvään henkeä ja sulkisi silmänsä, vain avautuakseen uuteen vuoteen entistä elinvoimaisempana.

—
Hanoi ei ole vain paikka, vaan kokonaisvaltainen tunne. Se kietoutuu ympärille kuin kostea ilma, tuoksuu paistetulta valkosipulilta ja kaksitahtimoottorin pakokaasulta. Se ei pyydä anteeksi, mutta tarjoaa jokaiselle jotakin, jos vain pysähtyy katsomaan.