Itä-Serbian luonto ja ajan pysäyttämät kaupungit
Balkanin roadtrippimme jatkui Romaniasta Itä-Serbiaan, jossa rajanylitys tapahtui Rautaportin kautta. Rautaportti on 134 km pitkä Tonavan uurtama kanjoni Romanian ja Serbian rajalla, Balkanvuorten ja Karpaattien välissä. Luonto Romanian puolella kuuluu Rautaportin luonnonpuistoon ja rajan toisella puolen Serbiassa taas Djerdapin kansallispuistoon.
Google Mapissa oli huonoja arvosteluja Rautaportin serbialaisista rajaviranomaisista, jotka kuulemma kärkkyisivät lahjuksia ja kahvirahaa rajan ylittäjiltä. Emme kuitenkaan kokeneet mitään sellaista, vaan pääsimme nopeasti läpi joutumatta vastaamaan turhiin kysymyksiin.
Golubacin historiallinen kaupunki
Majoituimme Golubacissa, joka on tunnettu ehkä Serbian vaikuttavimmasta linnasta. Jykevä linnoitus on peräisin 1300-luvulta. Linnoitus on nähnyt ajan saatossa monet sodat, etenkin osmanien ja unkarilaisten välillä. Nykyään peruskorjattu Golubacin linnoitus on suosittu pysähdyspaikka Tonavan jokiristeilyjen varrella.
Serbia ja Romania ovat sopineet alustavasti sillan rakentamisesta Tonavan yli Golubacin kohdalle. Se helpottaisi rajanylitystä, koska etelämpänä sijaitseva Rautaportin padon rajapiste tuottaa autoilijoille monen tunnin lenkin. Linnan lisäksi mitään sen kummempaa nähtävää Golubacissa ei ole, ja mekin pidimme kaupunkia vain tukikohtana luontoreissujen ja Belgradin visiitin aikana. Kaupungissa ei ole edes kunnollisia ruokakauppoja, joten ostimme mm. grilli-illan tarvikkeet naapurikaupungista.
Majapaikkamme oli suht hyvin varusteltu kaksikerroksinen huvila Tonavan rannan tuntumassa. Yllätykseni oli muuten suuri, kun eräänä iltana näin porrastasanteen seinällä pienen skorpionin! En tiennyt moisten asuvan Balkanilla, mutta googlailun perusteella Euroopassa asustelee useampikin skorpionilaji. Ne eivät kuitenkaan ole yhtä myrkyllisiä, kuin etelän maissa asuvat yksilöt.
Rautaportti ja Djerdapin kansallispuisto
Maisemat Rautaportissa on upeat. Korkealle kohoavat pystysuorat kallioseinämät ja vehreät metsät luovat mahtavan taustan vieressä virtaavalle Tonavalle. Matkan varrelta löytyy kivoja kuvausspotteja (etenkin läheltä rajanylityspaikkaa) ja pidempiä patikkapolkuja. Karhuvaaran vuoksi emme olleet patikoineet Romaniassa merkittävästi, mutta Djerdapin kansallispuistoon uskaltauduimme muutaman kilometrin patikalle. Osa poluista on vailla ylläpitoa, kun taas virallisille reiteille saa lähteä vain metsänvartijan kanssa.
Kävimme patikoimassa opastamatonta Vidikovac-Sokolovac-reittiä, mutta emme lopulta viitsineet kivuta vajaa 7 km matkaa ylös näköalatasanteelle, koska itse reitti oli tylsä ja osittain hankalakulkuinen kaatuneiden puiden vuoksi. Pääsyy takaisin kääntymiselle oli se, ettei reitin varrelta ollut puiden vuoksi minkäänlaista näkymää vuoristoon tai Tonavalle, mikä oli hienoinen pettymys. Karhuja ei reitillä onneksi näkynyt, mutta törmäsimme villisikaan, joka säikähti meitä yhtä paljon kuin me sitä.
Ajelimme autolla ylemmäs vuorille idyllisen maalaisseudun läpi. Ruska teki tuloaan ja loi ilmaan syksyn tuntua, vaikka lämpötila kohoilikin vielä yli +20 asteeseen. Pidimme kahvitauon tienposkessa, ja katselimme, kun paikallinen mies puuhaili alempana talonrakennushommissa. Metsänreunassa yksinäinen lehmä märehti ateriaansa. Olimme aiemmin lähes kirjaimellisesti törmänneet serbialaisiin sarvipäihin, joiden tarkempi lajitunnistus jäi vajavaiseksi. Balkanilla mitä tahansa eläimiä saattaa hypätä auton eteen.
Yritimme päästä Kovilovon näköalapaikalle, mutta polku oli suljettu eikä sinne päässyt ilman etukäteen varattua opasta. Käsittääkseni rajoitteet johtuvat luonnonsuojelulaista eikä niinkään siitä, että reitit olisivat vaarallisia, vaikka metsissä samoileekin karhuja ja susia. Missasimme myös luolat, koska ne olivat jo menneet kiinni. Kannattaa siis suunnitella ohjelma etukäteen, mikäli on aikomus patikoida kansallispuistossa. Metsä on ihan nättiä ja sieltä löytyy runsas lajikirjo aina pyökeistä ikivanhoihin tammiin ja ilveksistä tiikerihillereihin.
Lisätietoa kansallispuistosta Djerdapin sivuilta.
Pysähdys Majdanpekissä ja Kučevossa
Pienet tavalliset kaupungit viehättävät minua suunnattomasti. Pysähdymme usein roadtrippien aikana tuntemattomiin kyliin kahville, ostoksille ja jaloittelemaan. Yksi tällaisista pysähdyksistä oli Majdanpekissä. Kaupungin nimi tarkoittaa turkin ja arabian sekoituksella suurta louhosta. Majdanpekin kupeesta näet löytyy valtava kaivos, jonka historia ulottuu 1600-luvulle saakka.
Kuparia, kultaa ja hopeaa tuottava kaivos on jättimäisen kokoinen. Jäimme kuvailemaan sitä dronella samalla kun katsoin mykistyneenä, kuinka mitättömiltä kaivoksen rinteillä madelleet kuorma-autot näyttivät. Kuorma-auton lavalle mahtuva kaivoksen sisältö oli mikroskooppisen pieni verrattuna maankuoreen möyrittyyn valtavaan arpeen.
Katsoin haikeana kaivoksen vieressä kasvanutta metsää, joka oli saanut väistyä teollisen toiminnan tieltä. Pyrin käyttämään mahdollisimman pitkään samaa puhelinta, läppäriä ja muuta elektroniikkaa, jotta en ainakaan omalta osaltani pahentaisi jatkuvasti laajenevaa kaivosteollisuutta.
Ajomatkamme mutkitteli vuoriston ja maaseudun läpi. Maisema oli unelias ja raukea. Traktori jyrisi hiljalleen, kun peltotyöläiset kasasivat jo osin kuihtuneita maissin korsia traktorin lavalle. Välillä eteen ilmestyi Jugoslavian aikaisia teollisuuslaitoksia, jotka olivat saaneet jäädä ruostumaan sään armoille. Balkanin maissa näkyy tietynlainen kerroksellisuus, kun uusi ja vanha kietoutuu yhteen.
Pysähdyimme ohimennen myös Kučevossa, joka kiinnitti huomioni lähinnä seinämuraaleillaan. Muutaman tuhannen asukkaan muuttotappiokunta näytti melankoliselta ja aika siellä pysähtyneeltä. Mietin, millaista elämää asukkaat elävät ja mitä he tekevät vapaa-ajalla. Ajatuksissani risteili myös kysymyksiä siitä, antaako oma taantuva kotikaupunkini samanlaisen kuvan satunnaisille ohikulkijoille ja löytääkö ulkopuolisen silmät sieltä tämän kaltaista rappioromantiikkaa?
—
Oletko reissannut Serbiassa?
Seuraavissa osissa käymme ihmettelemässä betonibrutalismin pääkaupunkia, Belgradia ja patikoimme Länsi-Serbian luontokohteissa. Jää siis ihmeessä kuulolle!
19 kommenttia
Mari / Maailma kotina
En tiennytkään, että Serbiassa vaeltaminen omatoimisesti on kiellettyä. Onpa tylsää – ja nimenomaa paikallisille. Tosin en usko lakia valvottavan, ainakaan paikallisten kohdalla. Ajoimme itse Romaniasta Serbian läpi Bosniaan Novi Sadin kaupungin kautta. Kaupunki oli kaunis, mutta maisemat reitillä käsittämättömän tylsät. Romanian puolella myös, Bosnia tuntuikin sitten paratiisiltä!
admin
En tiedä kuinka tarkasti noita lakeja noudatetaan. Olishan tuolta ketjun takaa voinut noin vaan talsia sinne maisemareitille, mutta en halua rikkoa sääntöjä, koska ne on kuitenkin olemassa syystä. Ei kyllä nähty ristinsielua missään luontopoluilla muutenkaan.
Maisemat on yksitoikkoiset, jos ajelee laakeiden maaseutujen läpi tai jos reitillä on pelkkää metsää. Romaniassakin hienoimmat reitit oli oikeastaan vaan Karpaateilla. Serbiassa upeimmat reitit oli tuo Tonavanvarren tie ja sitten länsiosassa Taran kansallispuistossa Bosnian rajalla. Myös etelässä Kosovon rajalla oli melko nättiä Kopaonikin kansallispuiston alueella.
Kaikissa Balkanin maissa ristiin rastiin reissanneena ehkä Montenegron maisemat on olleet hienoimmat noin niinkun autosta nähtynä. Yksittäisissä luontokohteissa kilpa onkin sitten tiukempaa. Serbia nousee kyllä aika korkealle etenkin Taran KP:n patikkapolkujen ja näköalapaikkojen osalta, jonne ei pääse autolla.
Aila ja Juha
Jään tosiaankin odottamaan seuraavia kokemuksianne, koska esim. Belgrad on niistä yhteinen. Olimme itse Serbiassa nyt viimeksi reilut pari viikkoa sitten. Ajoimme Timisoarasta Belgradiin, sieltä Pohjois-Makedoniaan Skopjeen ja jälleen takaisin Novi Sadiin. Harmi, että meille tuli vähän ongelmia ja jouduimme kääntymään kotimatkalle nopeammin, mitä olimme suunnitelleet. Siksi olikin kiva lukea tästä tekstistä sellaisista asioista, joita emme ollenkaan ehtineet Romaniassa emmekä Serbiassa kokemaan. Näytti siltä, että kokea kannatti, vaikka kaikki ei pelkästään kivaa ollutkaan. Aila
admin
Kiva, että postaukset kiinnostaa 🙂 Minustakin on mielenkiintoista lukea erityisesti niistä paikoista, missä on itsekin käynyt, jotta voi vertailla kokemuksia. Harmi, että teillä tuli mutkia matkaan, mutta onneksi ehditte kuitenkin osan suunnitelluista paikoista näkemään!
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Hienosti meni meilläkin kesällä tuo rajan ylitys, joskin meillä reitti kulki toiseen suuntaan. Toisaalta näimme jonkun auton olevan ”jumissa” rajaviranomaisten kanssa, mutta pakko sanoa, että jätkien autoa ja habitusta katsoessa en yllättynyt.
Hmm.. ette käyneet Golubacin linnoituksella? Me sen sijaan jätettiin varsinaiset patikat djerdapin kansallispuistossa väliin, kun muuten reissulla tuli niin valtavasti patikoitua. Kuvaamaan djerdapin alueella pysähtelimme toki useita kertoja.
Mahtavia nuo sarvipäät. Epäilisin niiden olevan gemssejä. Mekin muuten törmättiin matkallamme kertaalleen villisikoihin.
admin
Itse asiassa linna näkyi meidän majapaikan laiturilta, mutta ei tullut sitten käytyä siellä. Oltiin kaikki päivät menossa ja palattiin Golubaciin aina siihen aikaan, että linna oli jo ehtinyt sulkeutua.
Onko gemssejä eri alalajeja? Näin nimittäin Sveitsissä pari naarasgemssiä ja pienen poikasen, mutta niillä oli valkea naamio ja pienet sarvet: https://www.instagram.com/p/CdwSaZXNld9 Jotain vuohieläimiähän nuo selkeästi ovat, mutta niitä on niin paljon, ettei löytynyt googlaamallakaan oikeaa. Oon kyllä taatusti nähnyt ainakin tuon käyräsarvisen joskus jossain luontodokumentissa.
Reissu-Jani
Upea näköinen tuo Golubacin linna. Serbiaan olen ajanut Romaniasta juurikin Rautaportin kautta mutta tuo kaupunki ja sen linna jäi jotenkin näkemättä. Kaivoksen koko aikamoinen tuossa kuvassa.
admin
Se linna sijaitsee ihan siinä tien varressa Tonavan rannalla, mutta sijainti on sellainen, että kun tullaan ulos tunnelista, niin se jää tavallaan selän taakse. Jos ei satu vilkaisemaan taustapeiliin, niin linnan missaa kyllä helposti. Ja itse Golubac on niin pieni, ettei sitä oikein kaupungiksi edes miellä.
Matkalla kaikkialle / Sarianne
Mielenkiintoista nähdä tosiaan tavallisia kyliä ja arkea matkan varrella. Olen itse käynyt Serbiassa Skopjesta käsin Nišin kaupungissa, joka oli hieman turistisempi ja isompi kaupunki tietysti myös.
admin
Joo, Niš vaikutti isolta. Me päädyttiin ajamaan vain sen ohi paluumatkalla Bulgariaan. Näin Ne Tammeloiden postauksista, että siellä olisi kyllä ollut yksi kiinnostava synkän matkailun kohde, mutta se oli juuri maanantaina suljettu, kun tuolla suunnalla olimme.
Merja / Merjan matkassa
En ole käynyt Serbiassa, joten oli kiva lukea teidän kokemuksia. Olipa aika yllättävä tuo skorpioni. En tiennyt, että niitä on myös Euroopassa.
admin
Onneksi nämä lajit eivät ole kovin vaarallisia. Yleensä pisto vastaa suunnilleen ampiaisen pistoa. Mutta en silti jäänyt odottelemaan pistoa, vaan kiikutin skorpionin ulos.
Sari/matkalla lähelle tai kauas
Serbiasta on todella vähän kirjoitettu. On kiva päästä näin lukemaan maasta. Tuo Rautaportti näyttää todella upealta.
admin
Serbia on kyllä jostain syystä aliarvostettu maa. Siellä on kuitenkin Balkanin yhdet hienoimmista luontokohteista. Hintataso on myös suht edullinen.
Paula - Gone with the Gastons
Olipa erikoista tuo, että ollaan kansallispuistossa mutta poluille ei pääse ilman että on ranger mukana. Ensimmäisenä tuli mieleen, että halutaanko siinä myydä matkailjoille opaspalveluita vai miksikähän se oli näin. Enkä tiennyt kyllä minäkään, että Euroopassakin voi tulla vastaan skorpioneja. Onneksi ei sentään myrkyllisiä!
admin
Ilmeisesti siinä on kyse niin tiukasta suojelulaista, ettei 1. tason alueille saa mennä ilman opasta. Ja niimpä, onneks ei!
Eveliina / Reissukuume
Serbia on vielä käymättä, mutta löytyy ehdottomasti listalta! Maa kiinnostaa todella paljon, joten kiitos kun jaat omia vinkkejä ja kokemuksia 🙂
Virpi / Virpin Maailma
Serbiassa en ole käynyt. Olipa harmi että tuo patikkareitti oli noin huonokuntoinen. Ja minullakin olisi varmasti hypännyt sydän kurkkuun, jos patikkareitillä vastaan tulisi villisika. Huh!
Mielenkiintoinen maa ja kiva lukea kokemuksianne.
Anmarien
Itsellänikin mennyt ohi tuo fakta, että Euroopassa on skorpioneja. Belgradissa on tullut käytyä, mutta Serbian luontokohteet ovat käymättä.