
Pelottava Hoia-Baciun kummitusmetsä Transilvaniassa
Karpaateilta ajelimme pariksi yöksi luoteeseen Cluj-Napocaan, Romanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Sen tarjontaan emme liiemmin tutustuneet, sillä kohteemme oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Pădurea Hoia-Baciu. Synkästä matkailusta kiinnostuneet ovatkin ehkä törmänneet tähän maailman kummittelevimmaksi metsäksi kutsuttuun alueeseen.


Legendoja Hoia-Baciusta
Hoia-Baciun ympärillä pyörii paljon yliluonnollisia tarinoita, ja usean ihmisen on kerrottu kadonneen metsään. Tunnetuimman legendan mukaan metsään katosi pieni tyttö, joka ilmestyi viiden vuoden kuluttua ihmisten ilmoille samoissa puhtaissa vaatteissa vanhentumatta päivääkään. Toisen tunnetun tarinan mukaan metsään on kadonnut myös 200 lammasta paimenineen. He eivät koskaan palanneet.

Metsässä vaeltavien on raportoitu tunteneen muun muassa huimausta, ahdistusta, sekavuutta, huonoa oloa ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia, minkä lisäksi elektronisten laitteiden on kerrottu temppuilevan. Kulkijat ovat nähneet myös outoja valoja, mikä on antanut pontta etenkin 1960-70-luvuilla tehtyihin ufo-havaintoihin. Metsää on luonnehdittu jopa portiksi toiseen ulottuvuuteen. Osa romanialaisista pitää Hoia-Baciuta niin pelottavana, etteivät he uskalla mennä sinne.
No, kaikki edellä mainitut asiat olivat minulle kuitenkin kuin bensaa heittäisi liekkeihin, ja niimpä Hoia-Baciu pääsi matkailun bucket listalleni jo vuosia sitten.
Kohti metsää
Tie metsään on kaupungin laitamilla paikoin todella kuoppainen, joten auton kanssa saa olla varovainen. Teollisuusalueen jälkeen tie kaartaa muutaman asuintalon ohi metsään ja muuttuu lopussa pyörätien levyiseksi. Jätimme auton kohtaan, jossa asfaltti loppuu. Mitään parkkipaikkoja tai opasteita ei ole.



Metsään on tehty viime vuosina ulkoilureittejä, mutta niitäkään ei ole merkattu mitenkään. Puiden siimeksessä risteileekin niin mutaisia mönkijäreittejä, metsittyneitä polkuja kuin etäisesti metsätietä muistuttavia pätkiä, eikä suurinta osaa poluista ole merkattu Google Mapsiin. Jatkoimme jalkaisin hiekkatietä, joka alkoi auton pysäköintipaikasta.
Olimme liikkeellä keskipäivän tienoilla, sää oli synkeän harmaa, eikä metsässä näkynyt ristinsielua. Emme ehtineet kulkea pitkäänkään, kun kuulimme molemmat outoa metallista särinää. Yritimme hetken paikallistaa äänen lähdettä, mutta se tuntui kuuluvan kaikkialta.


Poiana Rotundă, puuton aukio keskellä metsää
Tie oli sen verran mutainen, että päätimme lähteä tarpomaan kuivan metsänpohjan halki Google Mapsin navigointipisteen avulla. Suuntana oli Poiana Rotundă, keskellä sankkaa metsää oleva täysin puuton aukio, joka on yksi Hoia-Baciun kiehtovista ominaisuuksista. Aukiota on tutkittu vuosikymmenten saatossa, mutta mitään syytä sen puuttomuudelle ei ole löytynyt.


Yhtäkkiä sain lähes sydänkohtauksen, kun puiden seasta eteemme juoksi kolme irtokoiraa, jotka rähisivät äristen. Pysähdyimme paikoillemme, käänsimme selän koirille ja odotimme hiiskumatta, että ne lähtisivät. Sydän pamppaili tuhatta ja sataa, kun taistelin sisäistä pakenemisvaistoa vastaan. Onneksi koirat laukkasivat pian pois, mutta sen jälkeen poimin maasta ison karahkan, jonka turvin kuljin loppumatkan.

Näin välillä sivusilmällä häivähdyksiä, aivan kuin varjoihmisiä puiden välissä. Osa puista oli mustaksi hiiltyneitä. Noin puolen tunnin patikoinnin jälkeen edessä alkoi näkyä vinoon kasvaneita puita ja Poiana Rotundă ilmestyi eteemme. Aukion laidalla oli painostava tunnelma, sillä puut kasvoivat lähes vaakatasossa tehden ympäristöstä hämyisän. Erään puun oksaan oli sidottu paita, ja maassa oli lapsen lippis.





Istuimme aukion keskelle nuotion rippeiden äärelle ja aloimme laittaa dronea ilmaan. Nuotiossa oli jonkun toisen drone palasina – liekö poltergeist sen murskannut. Yhtäkkiä metsästä ilmestyi valkoinen vuohi, joka tuijotti meitä hievahtamatta useamman minuutin. Selkäpiitä karmi, kun muistin metsään kadonneet lampaat. Vuohi oli kammottava, vaikka sen ilme olikin lempeä. Lopulta eläin katosi takaisin metsään, emmekä nähneet sitä sen koommin.




Kun olimme kuvailleet riittämiin, lähdimme tarpomaan kohti autoa. Kulkiessamme eteen tuli jatkuvasti kohtia, joissa oli valittava intuitiolla, mihin suuntaan lähdemme. Polut risteilivät sinne tänne, ja metsässä oli syviä vajoamia, jotka täytyi kiertää. Suunnistimme takaisin karttaan merkatun parkkeerauspisteen avulla.




Vastoin netissä liikkuvia kuvia metsästä ei löydy juuresta mutkalla olevia puita, vaan ne sijaitsevat Puolan Krzywy Lasissa. Hoia-Baciusta on muutenkin paljon väärää kuvamateriaalia liikkeellä. Esimerkiksi puuton aukio ei ole symmetrisen pyöreä, kuten dronekuvistakin näkee.
Laitteemme eivät juurikaan oikutelleet, mutta puhelimeni ”sekosi” hyvällä tavalla, sillä edellisestä päivästä lähtien kadoksissa ollut mobiilidata teki paluun.
Paluu metsään pilkkopimeällä
Jos metsä oli päivällä lievästi creepy, oli se illan pimennyttyä ihan super pelottava. Jo pelkkä ajomatka kapealla pyörätiellä sai minut vain odottamaan kauhusta kankeana, milloin häiriintynyt metsänhenki hyökkää auton valokeilaan. Onneksemme valoihin ilmestyi vain peura, joka kylläkin säikäytti aivan yhtä paljon.


Olin aliarvioinut pimeyden tason. Kuvittelin, että pystyisimme kuljeksimaan puiden lomassa taskulamppujen valossa, mutta metsä oli pilkkopimeä eikä valokeilat valaisseet kovin kauas. Pimeä metsä imaisi valonsäteet syövereihinsä, joten kuvaamisestakaan ei tullut mitään. Kaikki ympärillä olleet puut näyttivät samanlaisilta, ja suuntavaisto alkoi kadota. Ei toivoakaan, että olisimme lähteneet rämpimään kuoppien ja painanteiden läpi kauas puuttomalle aukiolle.

Minua pelotti. Pelkäsin päivällä nähtyjä irtokoiria ja pelkäsin kummituksia. Pidän itseäni melko rationaalisena ihmisenä, mutta samalla pelkään yliluonnollisia asioita. Pimeässä mielikuvitus saa vallan ja aiemmin nähdyt kauhuleffat syöksyvät kirkkaana mieleen. Pelkäsin, että joko veljeni tai minut tempaistaan äkkiarvaamatta metsän pimeyteen jonkun näkymättömän voiman toimesta. Pelkäsin, että yhtäkkiä huomaamme kiertävämme ympyrää kuin dokumentin kuvaajat Blair Witch Projectissa.
Olen joskus kuullut sanonnan, että pimeydessä ei pelota se, että on yksin. Siellä pelottaa nimenomaan se, että ei olekaan yksin. Tämä tunne värisytti minua sysimustassa metsässä.

Oli aika palata autolle. Kiitin luojaani, että selvisimme hengissä. Instastoorit tulvivat viestejä, kun ihmiset varoittelivat, että älkää nyt herranen aika menkö pimeällä sinne. Moni oli kuulemma seurannut seikkailua sydän syrjällään. Vaikka emme kokeneetkaan mitään super yliluonnollista, sain minäkin silti metsästä kaipaamani jännitysmomentin. Primitiiviset tunteet ja vahva elossa olemisen kokemus lienevätkin yksi syistä, miksi synkän matkailun kohteet kiehtovat minua niin kovasti.

—
Lähtisitkö sinä öiselle kävelylle kummitusmetsään?
Lisää tarinoita synkistä kohteista voit lukea täältä


10 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Heh, harmi että en ollut tästä paikasta tietoinen, kun Romaniassa kävimme. Ilman muuta lähtisin kävelylle öiseen kummitusmetsään ja ehkä saisin Marikankin houkuteltua mukaan 😀
admin
Tosiaan teillähän on jo kokemusta öisistä metsistä muutenkin!
Milla
Huii, onpa mielenkiintoinen ja samalla karmiva kohde! Mie kanssa olen kiinnostunut vastaavista kohteista ympäri Eurooppaa, mutta pimeällä minua ei tuonne saisi – ihan tarpeeksi pelottavaa on kulkea pimeällä kotipihankin läpi ateljeelta takaisin sisälle. 😀 Täällä maalla ei ole ollenkaan valosaastetta ja saisi olla paremmat ulkovalotkin syksyä, sekä talvea ajatellen. Joskus sisälle kävellessäni alkoi kuulua murinaa sivulta / takaa, mutta en nähnyt yhtään mitään. Tuli kiire! Niitä main tässä meidän pihan hippeillä liikkui ilves, niin liekkö se ollut, eikä mikään yliluonnollinen demoni tai vastaava. 😀 🙂 Tuli vaan mieleen. Hyvä postaus, oli mukavaa lukea ja eläytyä! ^^
https://www.moonshapedlittlebox.fi/
admin
Kiitos kommentista, kiva kuulla että postauksesta oli iloa 🙂 Pääsitkö muuten koskaan näkemään sitä ilvestä päiväsaikaan? Olis hienoa nähdä sellainen joskus livenä 🙂
Pirkko / Meriharakka
Suomalaiselle metsä, kummittelevakin 🙂 on nähtävyytenä vähän hämmentävä, sillä lähes minkä tahansa kesämökin takametsä tai kansallispuiston, ainakin Etelä-Suomessa, sijaitsevan, kuusimetsässä (lue rämeikössä) kulkeva polku kelpaisi samaan tapaan nähtävyydeksi. Filippiineillä paikallisopas oli innoissaan jostain metsästä, mutta me jotenkin odotimme koko ajan, että missä se nähtävyys on, siihen asti, että se olikin jo melkein ohitettu!
admin
Tuskinpa olisin tuolle metsälle suonut silmäystäkään, ellei siihen liittyisi yliluonnollisia legendoja. Kun tein tutkimusta synkästä matkailusta, törmäsin ajatukseen, että joillekin matkakohteena voi myydä myös mielikuvaa ja mielentilaa. Tässä tapauksessa se toimii hyvin, sillä tuon metsän onkin tarkoitus vain herättää pelkoa ja jännitystä olematta itse metsänä mitenkään sen erityisempi.
Eveliina / Reissukuume
Tämä metsä on mulle ”tuttu” vaan useista Tube-videoista! 🙂 Olisin halunnut käydä tuolla, mutta matkaseuralaiseni oli eri mieltä. Ja ei, yksin en halunnut tuonne mennä 😀
admin
Ens kerralla joku innostuneempi matkakumppani mukaan 😀
Anna | Tämä matka -blogi
Sanoisin niin, että en lähtisi öisin kävelemään yhtään mihinkään.
Mutta hyvä, että te kävitte. Kiinnostavan oloinen paikka.
Tulipa heti mieleen omat ajeluni Romaniasssa. Hyvin samassa kunnossa oli tiet monin paikoin.
admin
Harvemmin sitä tulee oltua ilta-aikaan jalkaisin liikkeellä, ainakaan yksin. Toki jossain kaupunkien keskustoissa on tullut kierreltyä, mutta ei luonnossa. Joskaan siinä ei mitään järkeä olekaan 😀