-
Yövyin vahingossa vastaanottokeskuksessa ja muita outoja yöpaikkoja
Kirjoitin taannoin postauksen parhaimmista hostelleista, joissa olen matkoillani majoittunut. Nyt on vuorossa sitten ne ei niin miellyttävät yöpymiskokemukset. Lyhyestä virsi kaunis eli mennään suoraan asiaan. Turvapaikanhakijoiden keskellä Ensimmäisenä tulee mieleen eräs Helsingissä sijaitseva…
-
Millaista on elämä ulkomailla? Ulkosuomalaiset kertovat omin sanoin
Kukapa ei olisi joskus haaveillut ulkomaille muuttamisesta. Olen itsekin haikaillut usein etenkin Meksikoon muuttamisen perään. Kuitenkin omakohtaista kokemusta ulkomailla asumisesta minulla on vain Espanjasta, missä olin suorittamassa datanomilinjan viimeistä työharjoittelua keväällä 2011. Halusinkin…
-
10 historiallista kohdetta matkoiltani, osa II
Viime viikolla julkaistu ensimmäinen osa löytyy täältä 🙂 Tulúm, Meksiko Tulúm oli mayojen seremoniallinen keskus. Sen ympärillä olevasta asuinalueesta ei ole jäljellä mitään. Sijoittuu mayojen valtakaudella sen jälkiklassiselle ajalle, v. 1200-1521, ja säilyi…
-
10 historiallista kohdetta matkoiltani, osa I
Rakastan mennyttä aikaa ja historiallisia kohteita, ja suunnittelen monesti matkani sen perusteella, millaisia arkeologisia tai historiallisesti merkittäviä paikkoja kohde tarjoaa. Arvostan sitä, että muinaisista ajoista on jäänyt jäljelle konkreettisia paikkoja, missä mekin voimme…
-
Historian jäljillä: Tuhansia vuosia vanhat Astuvansalmen kalliomaalaukset
(Kirjoitettu maaliskuussa 2020) Oma työpaikkani suljettiin muiden koulujen joukossa virustilanteen takia, joten tässä on nyt ainakin seuraava kuukausi pelkkää aikaa, jos lie koko loppukevät. Lähdimmekin keskiviikkona käymään Ristiinassa Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Olin halunnut käydä…
-
Naistenpäivän mietteitä: Liikkumisvapaus on etuoikeus
Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Tänään onkin hyvä osoittaa hetki sille, miten erinomaisessa asemassa me suomalaiset naiset olemme. Monien tutkimusten, kyselyiden ja tilastojen perusteella Suomi on muiden Pohjois- ja Länsi-Euroopan maiden kanssa tänäkin vuonna…
-
Kaukokaipuu jonnekin kauas syntyy kirjojen rikkaista maisemista
Blogeissa on välillä ollut ihan mielenkiintoisia postauksia matkailuaiheisista kirjoista. Olen itsekin miettinyt samasta aiheesta postaamista, mutta en ole oikein tiennyt, mistä kulmasta tarttuisin aiheeseen. Olen aina rakastanut kirjoja. Kun olin pieni, äiti luki…
-
Vedenjakajareitistö – Esteettömiä ja monipuolisia luontoreittejä Savon sydämessä
Kirjoittelin viime kesänä muutamasta Savon luontokohteesta, jonka jälkeen pääsin vielä käymään alkusyksystä Sorsakosken Kivikurussa. Kummassakin postauksessa käsiteltiin Etelä-Savossa levittäytyvää Vedenjakajareitistöä, ja sama aihe jatkuu tässä tekstissäkin. Talvi on ollut niin vähäluminen, että tänä…
-
Meksikolaisen kulttuurin omintakeisia juhlia ja riittejä
Meksikossa matkanneet ovat mitä todennäköisimmin törmänneet jos jonkinlaiseen juhlaan, paraatiin tai seremoniaan. Ensimmäisenä saattaa tulla mieleen Día de Muertos eli kuolleidenpäivä tai synttärijuhlilla kovaa hakkaamista osakseen saavat piñatat. Maan pitkän ja värikkään historian, alkuperäiskansojen…
-
The YARD – Designia Suomen ainoassa viiden tähden hostellissa
Hostellimajoitus jakaa monesti ihmisten mielipiteitä. Moni kuvittelee hostellien olevan synonyymi 20+ ikäisten reppureissaajien biletyspaikalle, sille missä siisteys- ja varustelutaso on minimissä eikä ylellisyydestä saati yksityisyydestä ole häivähdystäkään. Olen itsekin matkoillani yöpynyt jos jonkinlaisessa…