Turkkilaista elämänmenoa ja helteessä hikoilua

Aurinko. Lämpö. Rusketus. Nuo kesän kohokohdat monelle ovat kirosanoja minulle. En voi sietää kuumuutta, hikoilua, auringossa istumista tai rannalla makoilua. Vaikka olenkin suomalainen, en voi sietää myöskään liian kuumaa saunaa. Hikiliikunta on hirvitys.

Jotkut ehtivät jo valittaa ennen tätä reissuamme, että mitä järkeä on lähteä kesällä ulkomaille, kun lämmöstä ja auringosta voi nauttia Suomessakin. Niimpä niin. Nauttia. Itse pidän Suomen kesässä ainoastaan vihreästä luonnosta. Kuumuus ja pitkälle iltaan jatkuva valoisuus ei saa minua ilakoimaan riemusta.

Jos nauttisin kesästä, tottakai ajoittaisin etelän reissuni Suomen talveksi. Mutta rakastan talvea, kylmyyttä, viimaa, lunta ja pimeyttä. Onkin siis aivan sama, missä kesäni vietän. Viimeiset kahdeksan vuotta olen ollut koko kesän töissä. Nyt poikkeuksellisesti sain melkein koko kesäkuun vain lomailla, sillä töissä on lattiaremontti. Kärsimystä se helle on joka paikassa, pahinta taisi olla viime kesänä keittiöllä, kun lämpötila nousi +37 asteeseen. Kiitin luojaa työpaikan walk-in kylmiöistä ja pakastimesta. Ehkä minun pitäisi kesäisin lähteä Etelämantereelle.

Hamam? Ei kiitos.

Täällä Turkissa lämpötila on huidellut joka päivä lähempänä +30 astetta, mutta ilmankosteus on tehnyt olosta yhtä tukalan, kuin mitä se oli Meksikon Playalla tai Panamassa. Kun helmikuussa astuin Cancúnin kentälle ja vastassa oli höyryävän kuuma seinämä, kirosin ääneen ja mietin kääntymistä takaisin Mexico Cityyn, missä ilma oli paljon kuivempaa. Hostellissa oli tuskallista, sillä ilmalämpöpumppu meni päälle vasta iltaisin. Täällä sentään voimme itse kontrolloida huoneiston lämpötilaa, ja olemmekin asettaneet pumpun puhaltamaan +16-18 asteista ilmaa. Mikä ihana jääkaappi huoneemme onkaan, kun astuu trooppisesta ilmastosta sisään.

Jumalattoman kuumuuden takia en ole halunnut testata hamamia, turkkilaista kylpyä. Ajatus siitä, että hikoilet vielä lisää höyryävässä saunassa, sieltä menet kuumalle alustalle makaamaan ja päällesi asetellaan kuumia kiviä, jonka jälkeen vielä hierotaan märällä vaahdolla, ei liiemmin näillä lämpöasteilla houkuttele. Talvella se olisi varmaan ihan kiva kokemus.

Sub umbra floreo

Eikä se ole pelkkä kuumuus. En halua myöskään vanhentaa ihoani UV-säteillä, vaan voitelen itseni SPF50:llä, vaikka pukeudun peittävästi ja pysyttelen varjossa. Käsivarret ovat kyllä yllättäen ottaneet väriä jopa tässä muutamassa päivässä. Keski-Amerikassa en 10 viikon aikana ruskettunut juuri ollenkaan.

Eilen en laittanut aurinkorasvaa naamaan, joten tänään peilistä minua katselee pisamaiset kasvot. Pisamia on poskipäissä, nenänvarressa, yksi jopa huulessa. Kun joskus teininä vaalensin hiuksiani, niistä tuli oranssit. En ole värjännyt omia hiuksiani latvoista pariin vuoteen ja ne ovat nyt aika lailla oman väriset, punertavan ruskeat. En tiedä, mistä olen perinyt punapigmentin, sillä suvussamme ei ole punapäitä.

Siskoni ja toinen veljeni ovat myös vaaleita iholtaan eivätkä lukeudu auringonpalvojiin. Reissussa mukana oleva veljeni taas on ruskeampi kuin monet turkkilaiset. Menin tänään veljen mukana rannalle, tuonne turistien rantaparatiisiin (helvettiin), ja kaduin päätöstäni muutaman minuutin jälkeen.

Maksoimme rantatuoleista ja varjosta 20 liiraa, ja minut sai lähtemään rannalle lähinnä mainostettu ilmainen wifi. No mitä vielä. Wifi ei tietenkään toiminut, rantatuoli oli nihkeän tahmainen ja ärtymykseni määrä korreloi keskipäivän korkean UV-indeksin kanssa. Ympärillä silmänkantamattomiin hikisiä ja UV-säteiden rypistämiä turisteja karistelemassa hiekkaa rasvaisista ihoistaan.

Tilasin mineraaliveden ja koetin levätä hetken. Päätä alkoi kuitenkin särkeä, joten vajaan tunnin kärvistelyn jälkeen lähdin hotellille. Veli jäi vielä paistattelemaan aurinkoon. Itse menin ensimmäisenä kylmään suihkuun, painelin ihoa kylmäpakkauksella ja istuin ilmalämpöpumpun edessä. Olo muuttui miljoona kertaa paremmaksi. Olen harkinnut ottavani tatuointina Belizen kansallismoton, ”Sub umbra floreo”, varjossa kukoistan.

Uusi moskeija kuukauden jokaiselle päivälle

Mutta onneksi nämä etelän lomat voivat olla muutakin kuin pelkkää rannoilla makoilua. Olemme nähneet tässä viikon aikana paljon kauniita maisemia ja päässeet käymään hienoissa paikoissa. Uusia kokemuksia on karttunut roppakaupalla. En tiedä iloitsenko pienestä, mutta mielestäni on ollut hienoa vierailla erilaisissa moskeijoissa. Aiempia matkojani seuranneet tietävät, että olen eri maissa käynyt usein sekä katolisissa kirkoissa, ortodoksisissa luostareissa että buddhalaisissa temppeleissä.

En osaa oikein sanoa, mikä uskonnollisissa kohteissa viehättää. Monesti kirkot ja muut pyhät kohteet ovat kuitenkin todella kauniita ja yksityiskohtaisesti koristeltuja. Myös näiden paikkojen rauhallisuus kiehtoo. Usein lomakohteet kuhisevat elämää ja ääniä, mutta kirkoissa, luostareissa ja moskeijoissa aika pysähtyy ja olet täydellisessä hiljaisuudessa. Ympärillä on arvokas tunnelma. Uskontoaan harjoittavien ihmisten seuraaminen myös antaa syvemmän kuvan maailman kulttuurien eri osa-alueista.

Turkkilaiset taitavat olla aika maallistuneita, sillä rukouskutsujen aikaan elämä kaduilla ei liiemmin hiljene eikä ihmiset kiirehdi moskeijoihin. Oikeastaan vanhemmat ihmiset tuntuvat enemmänkin elävän perinteisen islamin mukaan, sillä vanhemmilla naisilla on lähes kaikilla huivit päässä ja moskeijoista näyttää tulevan lähinnä vaan vanhempia miehiä. Täällä myös saa useimmista paikoista alkoholia, toisin kuin vaikka Arabiemiraateissa. Olisi varmaan aivan erilaista käydä jossain aidosti fundamentalistisessa muslimimaassa kuten vaikkapa Pakistanissa tai Saudi-Arabiassa (mihin en kyllä halua naisena matkustaa).

Alanyassa on nopean laskuni mukaan 30 moskeijaa, joten loman aikana ehtii nähdä jos jonkinlaista islamilaista rakennelmaa. Toissailtana kävelimme paikallisten asuinalueella ja yhdenkin kerrostalon alakerrassa oli isohko moskeija. Kurkkasin sisään ja paikka oli yksi kauneimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Seinät oli vuorattu sini-valko-turkooseilla koristelaatoilla ja katossa oli koristeellisia kuvioita. Paikka vaikutti ihanan viileältä värimaailmansakin perusteella.

Uudestaan surman suuhun

Eilisen vietimme kaupungilla kävellen ja ostoksia tehden. Menimme uudelleen basaarialueelle, sillä bussiaseman kupeessa oli perinteiset perjantaimarkkinat. Kiertelimme hetken kojujen lomassa ihastelemassa mausteiden kirjoa, hedelmäkasoja sekä muita paikallisia herkkuja. Saimme joitain maistiaisia, mutta emme ostaneet mitään.

Markkinamyyjät olivat lähes yhtä kovia tyrkyttämään tuotteitaan kuin basaarimyyjät, joten lähdimme ojasta allikkoon kohti varsinaisia basaareja. Menimme sisään erääseen liikkeeseen, missä myyjä sinnikkäästi yritti myydä kahvipannuja, lyhtyjä ja saippuoita. Pyörittelin aikani kahvipannua, mutta en viitsinyt maksaa siitä 10 euroa. Käyttämättä se olisi kuitenkin jäänyt. Veljeni osti vaimolleen tuliaisia ja jatkoimme matkaa.

Korujen kimallusta

Istuimme hetken basaarien ulkopuolella ja meille tuotiin teetä. Tiesin ettei kupposia tarjoilla hyvää hyvyyttään, vaan juomien jälkeen meitä yritettiin saada sisään vastapäiseen basaariin. Vilkaisimme nopeasti laukkuja, mutta lähdimme sitten vaivihkaa pois, sillä kaikki oli todella kallista. Feikki-käsilaukutkin maksoivat 40€, kun syrjemmällä oli liikkeitä, missä samaisia kopioita myytiin 10€/kpl.

Menimme yhden kultasepänliikkeen eteen ja myyjä kutsui meidät sisään ihanan viileään kauppaansa. Istuskellessamme liikkeessä, meille tuotiin turkkilaista kahvia ja vettä tarjolle. Veli osti mm. rannekellon, itse ostin korvikset ja hopeasormuksen. Turkki on tunnettu kulta- ja jalokivikoruista, mutta en henkilökohtaisesti pidä kullasta, vaan kaikki koruni ovat hopeaa. Valkokulta on tietenkin kaunista, mutta hintakin on sen mukainen.

Olen todella tyytyväinen ostamaani sormukseen ja korviksetkin ovat kauniit. Minulla on jo yksi infinity-sormus, mutta tämä on paljon kauniimpi! Käyn aina aika ajoin Suomessakin koruliikkeissä katsomassa niiden tarjonnan, ja tiedän yleensä samoin tein, jos näen jonkun silmää miellyttävän korun, että tuon haluan ostaa. Niin kävi eilenkin. Sormus vain oli aivan liian suuri, joten se vietiin ateljeehen pienennettäväksi samaan hintaan ja sain sen vartin päästä valmiina takaisin.

Nazar boncuğu -silmäsymboli

Korvikset pisti myös heti silmään ja tiesin, että haluan ne. Yleensä en käytä korviksia kovin usein, sillä ne tekevät ihottumaa, mutta näitä olen pitänyt nyt tänään, eikä korvanlehtia ainakaan vielä kutita. Reiät olivat osittain umpeutuneet, koska en ole pitänyt korviksia varmaan vuoteen, mutta työnsin korun piikillä reiät auki. Korviksissa on turkkilainen paha silmä -symboli, ”nazar boncuğu”, joka tuo hyvää onnea.

Kyseistä symbolia näkee täällä joka paikassa, samoin kuin Kreikassa. Uskomuksen mukaan silmä suojelee kateudelta ja huonolta onnelta, jonka kateellinen ihminen saattaa aiheuttaa. Taikauskoiset ihmiset eivät osta symbolia itselleen, vaan se pitää ostaa jollekin toiselle tai saada itselle toisen ostamana. Sattumalta itselläni ei ollut rahaa korukaupassa sen vertaa mukana, joten veljeni osti korvikset minulle (maksoin toki takaisin). Välttänen näin pahan silmän katseen 😉

Paikallista pikaruokaa

Poistuimme basaarialueen laitamille ja menimme takaisin erääseen laukkuliikkeeseen, missä olimme käyneet jo aiemmin. Ostin itselleni pari käsilaukkua ja veli osti myös tuliaisia. Liikkeessä ei käynyt kortti, joten jouduin hakea automaatista rahaa.

Aloimme valua takaisin hotellille päin, sillä kello oli jo lähemmäs yhdeksän illalla. Kävelimme yhtä pääkatua pitkin ja ohitimme paikallisen pikaruokalan, missä on jatkuvasti kadulle asti ulottuva jono mihin kellon aikaan tahansa. Ravintolassa näytti olevan lähinnä vain paikallisia, joten ajattelimme testata kebabia.

Tarjolla on aika yksinkertainen valikoima, sillä patongin väliin tulee pelkkää kebabia ja sipulia. Hinta määräytyy sen mukaan, kuinka paljon haluat kebabia ottaa. Itse otin 120g ja puolen litran vesipullon, mistä maksoin yhteensä 11 liiraa (1,60€). Veli otti 200g ja sen hinta taisi olla 18 liiraa. Kebab oli kuitenkin aika peruskebua, eikä niin hyvää mitä aiemmin olimme syöneet muissa paikoissa. Mutta hinta ei ollut paha, joten mahan sai täyteen ihan käypäisellä hinnalla.

Täällä Välimeren maissa ihmisillä on tapana syödä todella myöhään, ja eilenkin näimme kun perhe oli kattanut täyden illallispöydän ulos kadulle joskus puoli kymmenen maissa. Myös lapset pyörivät keskenään kadulla yömyöhään. Kaupatkin ovat auki ties miten pitkään, esimerkiksi jotkut rändom lamppukaupat ja elektroniikkakorjaamot olivat avoimena vielä tuohon aikaan, kun kävelimme takaisin hotellille. Ei käy kyllä kateeksi ihmisten työaikoja..

Rahapolitiikka

Vajaan viikon aikana täällä on mennyt sellainen päälle parihunttia rahaa, mikä ei ole kovin paljoa, kun miettii, että se kattaa kaikki ostokset, kaupassakäynnit, ruuat, juomat, nähtävyydet, päiväretket ja muun. Vaihdoin tullessa 40€ liiroiksi ja sen lisäksi olen nostanut automaateista käteistä ja maksanut kortilla yhteensä 170€ edestä. Saldoa latasin puhelimeen 10€:lla ja kulutin sen mobiilidataan.

Joitain turhia ostoksia olisi voinut jättää välistä, esimerkiksi silloin kun lähdimme pyöräilemään, jouduin ostaa sandaalit matkan varrella, koska balleriinat oli ihan liian kuumat. Heitin alle euron maksaneet sandaalit äsken roskiin, vaikka se vähän soti ekologisuuttani vastaan. Ulkona syödyt ateriat ovat olleet hinnaltaan 1,60€ – 10€, riippuen vähän paikasta ja annoksesta.

Kaupasta saa suht edullisesti ruokaa, jos haluaa säästää. Olemme ostaneet supermarketista mm. dolma-kääryleitä, hedelmiä, vihanneksia ja riisiä. Aamupalalla kun syö monipuolisesti, ei näin kuumalla helteellä tarvitse kovin tuhteja aterioita pitkin päivää. Kotona en yleensä syö aamupalaa ollenkaan, joten päivän mittaan tulee syöpöteltyä ihan eri tahtiin. Välillä huvin vuoksikin.

Täällä ei päde se, että paikallisella valuutalla saa aina paremmat hinnat. Joissain paikoissa on kiinteät euromääräiset hinnat, ja kun maksat näissä paikoissa liiroilla, on summa välillä hieman korkeampi. Toisaalta liiran kurssi myös vaihtelee päivittäin, joten monesti kortilla maksettaessa (liiroissa) saa edullisemman hinnan kuin käteisellä (euromääräisenä). Joissain paikoissa nimittäin on kiinteät kurssit, kun taas korttimaksulla rahaa kuluu todellisen kurssin mukaan.

Loman loppu

Huomenna onkin jo kotiinlähdön aika. Viikko meni todella nopeasti, mutta oli toisaalta ihan sopivan mittainen reissu. Edelleen olen sitä mieltä, että (kuumuudesta huolimatta) Turkki yllätti positiivisesti, ja voisin tulla tänne joskus vielä uudelleenkin. Hintataso on ehkä aavistuksen korkeampi, mitä odotin, mutta kuitenkin edullisempi, mitä vaikka Kreikassa tai Espanjassa.

Alanya on kompaktin kokoinen paikka ja tarvittaessa täällä voi kyllä kävellä vaikka kaupungin päästä päähän, jos luppoaikaa on pari tuntia. Taksit ja dolmus-bussit ovat kuulemma halpoja, mutta itse halusimme kävellä joka paikkaan. Taksin voi tilata erityisellä kutsunapilla, joita löytyy aitojen pielistä ja lyhtypylväistä. Pyörien vuokraaminen oli myös hyvä idea ja sitä voi suositella, jos vaan uskaltaa lähteä tuonne sukkuloimaan autojen ja turistien sekaan.

Kello on nyt viisi, teimme äsken evästä ja tulimme tänne alas datailemaan ja juomaan kahvia. Lento lähtee aamulla jo klo 8, joten bussi tulee noutaman meitä klo 3:15. Näiden aikataulujen vuoksi viikon loma on todellisuudessa vain kuusi päivää. Kun olimme äitin kanssa Samoksella, oli viikon loma 8 päivää, koska saavuimme aamuvarhain perille ja lähdimme lähtöpäivänä vasta iltapäivällä. Nythän me tulimme tänne vasta maanantaiaamuna, koska lento lähti myöhään sunnuntai-iltana ja jouduimme ajamaan Antalyasta erikseen Alanyaan. Mutta eiköhän tässä kuudessa päivässä ehtinyt näkemään ja kokemaan ihan tarpeeksi 🙂

Minulla on kotiin palatessa neljä päivää aikaa chillata ja sitten lähden perjantaina Helsinkiin järjestelemään Korea-seminaaria. Maanantaina jatkuukin jo työt. Kesäloma meni ihan hujauksessa, joten sitten vaan jäädään odottamaan syksyä ja uusia matkoja..