Hullu jeeppisafari Taurusvuorilla

Olin lukenut infoa Sapaderen kanjonista ja halusin ehdottomasti vierailla tuossa upeassa luonnonmuodostelmassa. Paikka sijaitsee reilun 40 km päässä Alanyasta ja sinne tehdään runsaasti päiväretkiä. Kysyimme hotellilta infoa retkestä ja hotellin äijä hommasikin meidät eilen kyseiselle retkelle. Paketti oli 20€ per naama (325 liiraa kahdelta hengeltä).

Luulimme, että retki on ihan normaali bussimatka suoraan kanjonille, mutta yllättäen eilisaamuna meitä tultiinkin hakemaan avojeepillä! Olin käärinyt huivin turbaaniksi päähän, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen siitä ei ollut mitään jäljellä. Kiisimme varmaan yli 100 km/h maantietä pitkin Alanyan esikaupunkialueelle, mistä jeeppiin nousi vielä pari hollantilaista naista kyytiin. Meitä oli autossa yhteensä 10 henkeä ja istuimme veljen ja muutaman muun turistin kanssa takaosassa, missä ei ole mitään tuulensuojaa.

Mahmutlar

Ensimmäinen kohde oli Mahmutlarissa, Alanyan naapurikaupungissa, missä ajoimme vuorenrinteitä ylös näköalatasanteelle. Otimme ryhmäkuvan ja oppaat selittivät päivän ohjelmaa pienemmille erikielisille ryhmille. Olimme englanninkielisessä ryhmässä ja meidän lisäksi ohjeistusta oli ainakin venäjäksi ja turkiksi. En saanut oikein mitään selvää turkkilaisen oppaan puheesta, mutta en jaksanut välittää. Olipahan jotain yllätyksiä sitten tiedossa..

Ryhmän mukana oli myös ammattikuvaaja, joka kuvasi päivän aktiviteettejä sekä kuvina että videona. Materiaalin olisi myöhemmin voinut ostaa, mutta emme jaksaneet maksaa 20$, koska minulla oli oma järkkäri mukana.

Jatkoimme pian matkaa läpi pienempien kylien, jeepit poikkesivat välillä tieltä ja kurvailivat pöllyävillä hiekkateillä ja mäkisillä kukkuloilla. Jossain vaiheessa ihmiset alkoivat kaivelemaan jeepin penkkien välistä täysiä vesipulloja, minkä jälkeen alkoikin kunnon vesisota. Turkkilainen musiikki raikasi kaiuttimista, jeepit ohittelivat toisiaan ja ihmiset heittivät vettä toisten autojen kyydissä olleiden turistien päälle. Itse en oikein innostunut tuosta aikuisten vesileikistä, koska kamerani kastui koko ajan.

Kahvitauko

Koska luulin, että menemme bussilla ja käymme vain kanjonilla, en ollut laittanut ollenkaan aurinkorasvaa muualle kuin naamaan. Turbaanin lennettyä päästä moottoritiellä, heitin huivin pääni ympärille ja peitin sillä myös niskan ja kädet. Niska on palanut jo kahdesti aiemmin Meksikon reissulla, joten en viitsi ottaa riskiä, että se kärähtää vielä kolmannen kerran. Sain varjeltua huivin avulla myös kameraa aina, kun vesisade roiskusi päällemme autoista. Olin tässä vaiheessa vielä suht kuiva itse.

Pian pysähdyimme Demirtasin alueella sijaitsevan vuoripuron ympärillä olevaan pieneen kahvila-ravintolaan. Ostimme turkkilaiset kahvit ja istahdimme hetkeksi joen päälle rakennettuun kahvilatelttaan. Joessa olisi ollut mahdollisuus uida, mutta aikaa oli niin vähän ettei kukaan tainnut pulahtaa veteen. Kahvilassa oli suloinen kissa, jonka toinen silmä oli sininen ja toinen vihreä, mutta en saanut siitä oikein kuvia kissan telmiessä sohvatyynyillä.

Cüceler Mağarası

Kahvitauon jälkeen ajelimme kovaa vauhtia ylemmäs Taurusvuorille. Jossain vaiheessa meinasi hieman pelottaa, kun jeepit kaahailivat kapeita teitä ja ohittelivat toisiaan vesisodan jatkuessa entistä kiivaampana. Olimme maksaneet matkan alussa 10 liiran ylimääräisen maksun, kun kuski kysyi, haluammeko käydä jossain luolassa matkan varrella. Emme tienneet millainen luola oli kyseessä, mutta maksoimme silti.

Saavuimme muutaman neulansilmämutkan jälkeen korkealle huipulle, mistä avautui upeat näköalat metsäisille Taurusvuorille. Vuoristo kulkee Etelä-Turkissa aivan Alanyan takana ja vuorten korkein kohta kohoaa yli 3 700 metrin korkeuteen. Kallioseinustaa pitkin kulki puinen kävelypolku, jota pitkin lähdimme suuntaamaan kohti luolan suuta.

Astuimme sisään luolaan ja yllättäen edessämme avautuikin uskomattoman kaunis ja iso tippukiviluola! Luola oli paljon kookkaampi kuin Damlatasin luola, missä kävimme täällä Alanyassa. Luolassa oli myös ihanan viileää. Kuljeskelimme ehkä 20 minuuttia ja kuvailimme kivimuodostelmia. Ryhmän valokuvaaja otti meistä useamman kuvan eri paikoissa, mutta en siltikään lämmennyt ajatukselle ostaa matkakuvia jälkeenpäin.

Luolastossa oli useampia kammioita ja polkuja eri suuntiin. Emme ehtineet kierrellä läheskään koko luolaa, vaan pysyttelimme melko lähellä lähtöpistettä. Tapani mukaan poikkesin kuitenkin hieman luolaston poluilta ja halusin änkäytyä mahdollisimman pieneen kallionkoloon. Näin ne ihmiset varmaan jäävät jumiin ties mihin erikoisiin paikkoihin 😀

En muuten tiedä, luuliko valokuvaaja meitä muslimeiksi, sillä hän kutsui veljeäni koko matkan ajan brotheriksi ja minua sisteriksi. Muita naisia hän tuntui kutsuvan ladyiksi. Monet muslimit kutsuvat kanssa-uskoviaan nimenomaan veljiksi ja siskoiksi. Ehkä veljeni parta ja minun huivi antoi väärän vaikutelman, tai sitten se on joillain vain tapana.. 😀

Aiemmin hotellin vanhempi miestyöntekijä kysyi minulta, olenko kokonaan suomalainen. Sanoin olevani ihan puhdas suomineito, ja hän sanoi, etten näytä suomalaiselta eikä muut suomalaiset kuulemma yleensä pukeudu Turkissa hameeseen ja huiviin (minulla oli silloin turbaani päässä). Hän kiitteli siistiä pukeutumistani, mutta en ollut ajatellut sen olevan mitenkään erikoista, vaikka olinkin etukäteen päättänyt pukeutuvani suht peittävästi.

En koskaan Suomessakaan kulje ihmisten ilmoilla hihattomilla topeilla ja shortseilla, vaikka olisi miten kuuma. Olen aika modest ihan luonnostani. Sitä paitsi pidän siitä, että voin käyttää jotain päähinettä, sillä vihaan hiusten laittamista. Minulla onkin aina ulkona joko lippis tai turbaani päässä myös Suomessa. Hame puolestaan on ihan käytännön kannalta hyvä valinta kuumassa ilmassa. Onneksi minulla on naisena myös vapaus valita, miten pukeudun, ja olen siitä kiitollinen.

Moskeija, silkkitehdas ja lisää kahvia

Luolasta jatkoimme matkaa hieman alemmas ja vesisota yltyi täyteen mittaansa. Taivas oli jo valmiiksi tumma ja näytti uhkaavasti siltä, että saamme kohta myös taivaallisen kastelun niskaamme. Jeepit hurjastelivat kovaa vauhtia alas vuorilta, ja seuraava pysähdyspaikka olikin sitten moskeija. Tässä vaiheessa olin jo melkein litimärkä. Menimme hetkeksi moskeijaan, turistit kääriytyivät tarjolla olleisiin huiveihin ja hameisiin. Otin muutaman kuvan, mutta en jaksanut olla moskeijassa kovin pitkään vaan menin takaisin ulos.

Ulkona oli kaunis joki ja vehreä kasvusto sen rannoilla. Kuvailin hieman ja siirryimme sitten viereiseen kahvilaan, missä oli myös silkkitehdas. En ehtinyt kuin vilkaista silkkikojua, kun ulkoa jo kuului auton tööttäykset, että nyt jatkuu matka. Ehdin saada turkkilaisen kahvin juuri ja juuri mukaan. Ulkoa kaikui myös jälleen kerran rukouskutsu. Kun astuin kahvilasta ulos, oli ulkona kaatosade. Kuski oli vetänyt jeepin ylle irtokaton, mikä suojasi edes hieman kyytiläisiä.

Sapaderen kuvankaunis kanjoni

Kun saavuimme päiväretken pääkohteeseen, vettä tuli edelleen kaatamalla. Meillä ei ollut sateenvarjoa eikä sadetakkeja, mutta koska olimme muutenkin jo ihan litimärkiä, päätimme lähteä kulkemaan puisia kävelypolkuja pitkin kohti kanjonin syövereitä. Jätin kuitenkin laukun ja järkkärin autoon ja otin mukaan vain puhelimen. En viitsinyt ottaa riskiä, että kamera hajoaa vesisateessa. Kanjoni oli aika sumuinen ja vettä tuli sen verran roimasti, että pari kertaa sanoin jo veljelleni, että pitäisiköhän mennä takaisin autolle.

Tiesin, että kanjonin perällä on vesiputous, ja päätimme sitten jatkaa matkaa sinne asti. Kysyimme vastaantulijoilta jossain vaiheessa, onko perälle vielä pitkä matka. Kanjoni on vain 360 metriä pitkä, joten matkaa ei ollut hirveästi kuljettavana. Korkeutta kanjonilla on peräti 400 metriä. Kanjoni on muodostunut tuulen, veden ja jään eroosiosta ja on todella kaunis paikka. Matkan varrella on pienempiä vesiputouksia sekä luonnon muovaamia altaita, jonne voi pulahtaa uimaan.

Kanjonia reunustaa mitä vehrein luonto ja paikoin tuntuu, kuin olisi jossain trooppisessa maassa tai sademetsässä. Aivan ihana paikka, ehdottomasti yksi reissun kohokohdista! Kauniilla kesäpäivällä kanjonilla voi viettää helposti useamman tunnin. Sinne kannattaakin ehkä mennä omatoimisesti, jos haluaa viettää aikaa pidempään. Hieman ennen vesiputousta on myös vessat ja pieni kahvio.

Kun lähdimme kävelemään takaisin päin vesiputoukselta, sade loppui ja aurinko alkoi pilkottaa vuorten lomasta. Onneksi emme jääneet autoon tai kääntyneet takaisin kesken matkan! Vähän harmittelin että järkkäri oli autossa, mutta sainpahan edes puhelimella muutaman kuvan muistoksi. Paluumatkalla alkoi hieman paleltaa, sillä huivikin oikein valui vettä, eikä lämmittänyt enää nimeksikään. Näytin kyllä ihan uitetulta koiralta, jonka nenänpäästä vaan valui vesipisarat 😀

Kun palasimme autoille, olivat jeepit hävinneet ja lähdimme kulkemaan tietä pitkin alaspäin. Sieltä autot löytyivätkin ja meitä odotti myös päiväretken hintaan kuulunut lounas. Valittavana oli joko grillattua kalaa tai kanaa. Otimme kumpikin grillatut kanavartaat ja lisukkeet. Kana oli todella herkullista ja maistui ihan hiillokselle kuten asiaan kuuluu. Aterioituamme tarjoilija tuli taputtelemaan veljeäni selkään hyvillään siitä, että söimme lautaset tyhjiksi, mashallah.

Lounaan jälkeen kävimme vessassa ja veljeni sanoi, että miesten vessassa on jäätävä hämähäkki. Kävin katsomassa, eikä Guatemalassa ollut hämähäkki ollut mitään tuon hirvityksen rinnalla! En ole koskaan nähnyt noin isoa rotiskoa missään :O

Loppumatka menikin suht rauhallisesti, sillä jeepit lähtivät kukin omaan tahtiinsa takaisin kohti Alanyaa. Jeepin katto oli jälleen auki ja ilmavirta kuivatti kivasti läpimärät vaatteet. Ihailimme maisemia ja nautimme raittiista vuoristoilmasta. Päiväretki oli todella hintansa väärti ja suosittelen sitä ehdottomasti, jos on yhtään seikkailumielinen!

Heikkohermoisille retki ei ole se paras mahdollinen, ja korkeanpaikankammoisten kannattaa myös jättää reissu väliin, sillä jeepit oikeasti ajoivat välillä todella riskialttiisti eikä vuoren rinteillä ole mitään kaiteita. Turvavyönä on vain lannevyö, mutta me taisimme olla ainoita, ketkä niitäkään käyttivät. Enemmän minua kuitenkin pelotti Mongoliassa, kun ajoimme jäisiä vuoristoteitä ja aavikolla maastoauton kulkiessa ihan kallellaan. Mutta onneksi selvisimme tästäkin reissusta hengissä ja onpahan sitä taas yhtä kokemusta rikkaampi! 🙂