Ystävällisten ihmisten Tadžikistan
Ollessani Uzbekistanin Samarkandissa tein koko päivän retken* naapurimaa Tadžikistanin puolelle (*Get Your Guide -affiliatelinkki). Päiväretki alkoi 7:30, kun henkilöauto kuskasi minut ja kaksi sveitsiläistä miestä rajalle. Ohjelmassa oli välipysähdys rajakaupunki Pandžakentissä, josta matka jatkui kohti Fann-vuorilla sijaitsevaa seitsemän järven kokonaisuutta. Pieni vuoristoinen maa yllätti minut totaalisesti. Olin ajatellut, että luonto olisi kuuman kesän jäljiltä vain ruskeaa hiekkapölyä, mutta mitä ylemmäs vuorilla siirryimme, sitä vehreämmäksi ympäristö muuttui.
Basaaritunnelmaa Pandžakentissä
Rajanylitys sujui ainakin elokuussa 2026 erittäin jouhevasti. Uzbekistanin kopeilla joutui hieman pidempään jonottamaan, sillä virkailijat olivat ystävällisen kiinnostuneita ulkomaalaisista. Tadžikistanin puolella leimat lyötiin passeihin liukuhihnatyöllä ilman mitään kysymyksiä. Viisumia ei tarvitse kumpaankaan maahan alle 30 päivän oleskelulla. Rajan takana meitä odotti isompi minibussi, johon nousi yllättäen myös kolme suomalaista miestä.
Pandžakent on ensimmäinen kaupunki Uzbekistanin ja Tadžikistanin rajan jälkeen, ja lähes kaikki Samarkandista Tadžikistaniin matkustavat pysähtyvät siellä. Länsi-Tadžikistanissa sijaitseva Pandžakentin kaupunki on erityisen tunnettu arkeologisen kohteensa lisäksi suuresta basaaristaan ja kaduille levittyvistä torikojuista. Tadžikistan on yksi maailman vuoristoisimmista maista, ja sen pinta-alasta vain 7 % on alavaa. Kaikki viljelyskelpoinen maa otetaan hyötykäyttöön, ja peltojen antimista pääsee nauttimaan parhaiten juuri näillä katumarkkinoilla.
Basaarin uumenissa on pankki, jossa kävin vaihtamassa rahaa. Vaihdossa hyväksyttiin US dollarit ja Uzbekistanin somit. Ostin hedelmiä ja juotavaa vuoristoreissua varten. Basaarimyyjät olivat ystävällisiä, halusivat tarjota maistiaisia ja hymyilivät vienosti, jos katseemme kohtasivat. Kiertelin basaarissa vanhemman espanjalaisen miehen kanssa, joka ei osannut englantia. Jouduinkin kaivelemaan espanjan sanastoa muistini sopukoista.
Haft kul eli seitsemän järveä
Vapaa-ajan jälkeen pakkauduimme minibussiin ja suuntasimme kohti Fann-vuoria. Tie vuorille on sorapäällysteinen ja huono, joten matka taittuu hitaasti. Vuoristotietä taisi olla pari tuntia suuntaansa. Seitsemän järven eli Haft kulin ensimmäiset järvet eivät ole kummoisia, eikä maisemat tehneet minkäänlaista vaikutusta. Minua ilahdutti eniten se, että pääsimme kävelemään järvien välillä, koska autossa istuminen oli puuduttavaa. Iloa toivat myös paikalliset perheet, jotka tulivat juttelemaan ja halusivat kuvauttaa lapsiaan turistien kanssa.
Lounastauko oli muistaakseni kolmannella järvellä. Ruokana oli valmiiksi pöytään katettu plov-annos ja vesimelonisiivuja. Kärpäset lentelivät ympäriinsä, mutta söin riskeistä huolimatta. Jokaisella järvipysähdyksellä paikalliset lapset ja perheet juoksivat innoissaan juttusille. Osa lapsista möi rannekoruja, osa halusi vain jutella ja halailla turisteja. Tadžikkien ystävällisyys ja vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla.
Maisemat palkitsevat vasta reissun lopussa
Viidennen järven jälkeen tie alkoi kohoamaan selkeästi korkeammalle vuoristoon, ja muutamassa kohtaa autot joutuivat riskitilanteisiin peruuttaessaan vastaantulevan liikenteen vuoksi kaiteettomilla jyrkillä sorateillä. Maisemat olivat todella hienot 6. ja 7. järvien välillä. Tässä vaiheessa nousua oli kertynyt 1 600 metristä 2 400 metriin. Saimme mahdollisuuden patikoida joko 3 km matka järvelle tai vain lyhyehkön 20 minuutin taipaleen 7. järven parkkipaikalta ylös viimeiselle järvelle.
Koska en valinnut 3 km patikkaa, jäi 7. järvelle aikaa 1½ tuntia. Näin ollen ehdin patikoimaan hieman järveä kiertävällä polulla ja vain istuskelemaan ja nauttimaan maisemista. Minibussissa ollut turkkilainen mies oli yrittänyt tehdä tuttavuutta koko päivän ajan, joten liukenin nopeasti paikalta, että sain nauttia maisemista ylhässä yksinäisyydessäni. Tuonne viimeiselle järvelle pääsee myös maastoautolla, ja jotkut olivatkin sellaisella saapuneet ja pystyttäneet teltan rantaan – olisipa hienoa yöpyä pilkkopimeässä tähtitaivaan alla!
Alkuiltaa kohti aloimme palailla pikkuhiljaa takaisin samaa reittiä. Katselin mietteliäänä pienten vuoristokylien elämää, hataran näköisiä rakennuksia ja pölyn keskellä tarpovia asukkaita kantamuksineen. Aina välillä tien laidasta pilkotti ystävälliset kasvot, ja katseiden kohdatessa ihmiset vilkuttivat iloisena. Ainakin tämä osa Tadžikistanista selkeästi on avoin turismille.
Pysähdyimme vielä Pandžakentissä, jos joku olisi halunnut tehdä ostoksia. Seurasin kauempaa, kuinka ala-asteikäiset pojat laittoivat torikojujaan pakettiin auringon kultaisen tunnin muuttaessa näkymän jopa hieman haikeaksi. Pian olimme taas rajalla, jossa ylitys meni jälleen sujuvasti. Olimme auton vaihdon jälkeen takaisin Samarkandissa joskus puoliyhdeksän tienoilla. Tadžikistan jätti minuun lämpimän ensivaikutelman, ja olisikin mielenkiintoista palata sinne joskus paremmalla ajalla.
—
Missä sinä olet kohdannut ystävällisimmän vastaanoton?
18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tadžikistan ja (Uzbekistan) kiinnostaisivat kovasti. Upean näköisiä maisemia. Ystävällisiä vastaanottoja on tullut kohdattua monessakin paikassa, mutta jos yksi pitäisi sanoa, niin Japani.
Pitääkin lukea myös, mitä olet Uzbekistanista kirjoittanut, kun nämä tosissaan kiinnostavat.
admin
Japanilaiset on kyllä todella kohteliaita ja huomaavaisia. Uzbekistanista tulossa lisää postauksia, seuraavaks vuorossa Buharan historiallinen kaupunki.
Anne | Elämää Nomadina
Tadžikistan kiinnostaa kovasti, kuten Keski-Aasia ylipäätään, joten on kiva lukea näitä kokemuksia. Ihanan vilpittömän oloinen, lämmin vastaanotto paikallisilta tuolla, eikä turismia varmaankaan siis ole ns. liikaa. Maisematkin näyttää hienoilta, varsinkin tuolla ylempänä vuoristossa.
admin
Turismi ainakin vielä on suht maltillista, mutta kasvaa koko ajan.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Jopa tuli lämmin fiilis tätä lukiessa, ja maisemat olivat kyllä upeat! Alkoi entistä enemmän kiinnostaa Samarkand ja tällainen retki.
admin
Oli kyllä käymisen arvoinen, ja kiinnostais nähdä muutakin osaa maasta.
Laura Olin
Siitä tietää, ettei ole turistin valtaamassa kohteessa, kun lapset tulevat vastaan noin iloisina. Mulle on jäänyt mieleen kohtaaminen Kairossa museossa lasten kanssa 1999, kun Egypti oli juuri avautunut taas matkailijoille. Lapset nauroivat aurinkolaseilleni ja hämmästelivät silmieni väriä.
Onpa muuten tosi hyviä kuvia mielenkiintoisen kohteen lisäksi!
admin
Kiitos! Ihana muisto <3 Mulla kans samantyylisiä kokemuksia mm. Laosista.
Martina
Olipa mielenkiintoinen artikkeli taas kerran. Kuulostaa tosiaan siltä, että Tadzikistanissa on ihanan ystävällisiä ihmisiä eivätkä maisematkaan näytä yhtään hullummalta. Itse olen törmännyt ystävällisimpiin ihmisiin luultavasti jossain päin Aasiaa tai jossain pienessä kohteessa Euroopassa. Ei tule heti mieleen mitään tiettyä paikkaa, vaikka koitin muistella ja pohtia.
Sen sijaan toisesta päästä tulee mieleen ranskalaisten tylyys, joka korostui viimeksi Nizzassa ollessani. Tai oikeastaan eron huomasi kun siirryimme rajan yli Italiaan. Miten voi ihmiset muuttua niin paljon, vaikka etäisyyttä oli vaan 40 km. Siinä missä ranskalaiset olivat jotenkin hieman kylmiä, tuntui Italiassa kuin meidät oltaisiin toivotettu avosylin tervetulleiksi takaisin kotiin.
admin
Onpa ikävää, että Nizzassa oli tyly vastaanotto. Mulla jostain syystä ihan päinvastaisia kokemuksia sieltä, esimerkiks Pariisiin verrattuna ihan ääripää.
Stacy Siivonen
Kova kysymys. Sanoisin, että Intiassa olen kohdannut eniten aidosti ystävällisiä ihmisiä. Muutoin ystävällisyys onkin aika harvinaista.
Tylsät maisemat muuttuvat ei-tylsiksi kun etsii lintuja tai geokätköjä. Vaarana silloin kyllä on, ettei itse maisemaa sen jälkeen huomaakaan.
Mari / Maailma kotina
Juuri noi lapsiryhmien kohtaamiset ihania, muistuu mieleen oma ryhmäretki Laosissa.
admin
Joo, hyvin paljon sama vibe kuin Laosissa!
Pirkko / Meriharakka
Tadzikistan on kyllä maa, jossa riittäisi varmasti nähtävää ja koettavaa pidemmäksikin aikaa. Maabongauksen huono puoli taitaa pahimmillaan olla juuri se, että hienokin maa tulee kuitattua yhden päivän vierailulla 🙂 Toki itsellänikin joku maa on päivävierailun varassa ja erityisesti Karibian risteilyillä niitä tietysti kertyy.
admin
On kyllä. Mä en ite oo ton kannalla, että käydään vaan pikaisesti jossain maassa pelkkien maapisteiden takia, vaikka itekin toki harrastan muun matkailun ohella myös maabongausta.
Laskin tossa just vähän aikaa sitten kun tuli 70 maata täyteen, että oon keskimäärin viettäny 8,5 vuorokautta kussakin maassa. Sellasia maita, joissa on tullut vietettyä vaan yks päivä, on Tadzikistanin lisäks Bosnia-Hertsegovina, Honduras, Vatikaani, Liechtenstein, Qatar ja Luxemburg. Yli puolessa maista oon käyny useamman kerran, ja melko vahvasti uskon, että Tadzikistaniinkin tulee vielä palattua, koska haluan mennä Pamir Highwayn.
Merja / Merjan matkassa
Mulle tulee Tadzikistanista mieleen oma reissu, kun yhden päivän ajan ”pompin” auton takapenkillä mutkaisella ja kuoppaisella vuoristotiellä. Välillä hirvitti, että pysytäänkö tiellä kun mentiin lähelle reunaa ja ne näyttivät olevan sortumaherkkiä. Siitä huolimatta oli hauska päivä, joka oli kokonaan meidän mahtavan ryhmän ansiota.
Pauliina – Minne tie vie
Aivan ihanan kuuloinen päiväreissu tämä! Mitä enemmän näistä stan-maista luen, niin sitä enemmän tekee mieli matkustaa sinne! Toivottavast oman reissun aika tulee pian 🙂 Laitoin tämän päiväretken itselleni talteen, joten kiitos linkistä!
Aila ja Juha
Uzbekistan ja Tadzikistan ovat tuttuja tähän mennessä vain maantiedosta ja kartakirjan sivuilta. Nämä kertomukset ovat kyllä kuvineen sen verran mielenkiintoisia, että jahka Espanjan suomalaisalueet on kartotitettu,voisi suunta olla itään. Juha