
Outoja valoja ja suden ulvontaa – Telttaretki Pielisen rannalle
Ehdottelin tuossa syyskuun lopussa veljelle telttaretkeä yön yli johonkin kansallispuistoon. Katselimme ensin Etelä-Konneveden kansallispuistoa, jossa on laavut sun muut valmiina, mutta päätimme sitten suunnata avarammille vesille Pielisen rannalle. Pistäydyimme matkan varrella syksyisellä Kolilla, jossa oli lisäksemme vain muutama muu turisti ja raikkaasta syyssäästä nauttinut koira.
Leiripaikka valikoitui sinänsä hauskasti, että tutkimme kumpikin tahoillamme karttaa ja bongasimme saman niemen, jota lähdimme tavoittelemaan. Meillä ei ollut mitään varmuutta siitä, pääsisikö niemeen kulkemaan vai olisiko se puomitetun yksityistien takana.
Kolilta Kaiskuniemeen
Leirikohteemme oli siis Kaiskunniemi, joka sijaitsee noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Kolilta Nurmeksen suuntaan. Lähettyvillä näytti olevan Niinilahden lomamajat ja muutama yksityinen mökki, jotka vaikuttivat autioilta. Jätimme auton metsätien varteen ja lähdimme tarpomaan juurakkoista ja kivistä metsäpolkua kohti kapeaa ja pitkää niemenkärkeä.
Olin katsonut kotona Google Mapsista kuvia niemestä, mutta emme olleet varmoja, pääsisikö niemen keskikohdasta eteenpäin vai olisiko Pielinen liian korkealla. Osassa Mapsin kuvista nimittäin näkyi, että niemi oli keskeltä veden peitossa. Tutkin ennakkoon myös Pielisen vedenpinnan korkeutta netin tilastoista, ja olin suht luottavainen, ettei vedenpinta olisi syksyllä kovin korkealla.
Polku halkoi kapenevaa niemeä harjun päällä. Matkaa keskikohdalle oli reilun kilometrin verran, mutta juurakkoisella polulla selässä roikkunut lasti tuntui painavalta. Lisäksi kannettavana oli polttopuut.
Meillä kummallakaan ei ole rinkkaa, joten tavarat oli sidottu vain tavallisen 40 litran matkarepun ympärille. Jos lähtisi pidemmälle vaellukselle, olisi oltava kyllä kunnon välineet. Silloin ei myöskään varmaan tulisi raahattua monen kilon ilmapatjaa ja oikeaa tyynyä mukana.. 😀
No joo, onneksi niemen keskikohta tuli melko nopeasti vastaan. Paikka oli täysin kuiva ja kivinen pohja sen verran leveänä, että päätimme jäädä siihen eikä edes yrittää enää kulkea kaukana näkyvään niemenkärkeen.
Ei kun teltat pystyyn, ilmapatja täyteen ja tulia virittelemään. Käytimme ensin kertakäyttögrillin, jolla paistoimme makkarat. Otin grillistä metallisen ritilän talteen illan nuotiohetkeä varten.
Kun olimme ajelleet Kolille, näytti taivas synkeältä ja harmaalta, mutta kuin kohtalon taikaiskusta leiripaikalle päästyämme taivas kirkastui ja aurinko paisteli siniseltä taivaalta. Sää oli ihanan syksyinen, mutta melko lämmin.
Leiripaikalla vierähti nopeasti kolmisen tuntia ihan ohimennen, ja pian alkoi aurinko laskea. Taivaalla oli juuri sopiva määrä pilviä, joten auringonlasku näyttäytyi ihan superhienona!
Telttapaikka osoittautui muutenkin täyden kympin arvoiseksi, koska siitä näkyi ympäröivä luonto joka suunnalle. Pielinen kimmelsi auringon kultaisissa säteissä ja muuttolintujen aura liiteli yläpuolella. Järvenpinta oli melko tyyni.
Joku nainen oli kulkenut ohi, kun pystytimme telttoja, ja hänkin saapui lenkiltään niemenkärjestä auringon laskiessa.
Illan hämärtyessä sytytimme vielä iltatulet. Grillistä saatu ritilä toimi hyvin toisten makkaroiden paistamisessa. Aika kului taas eteenpäin kuin huomaamatta, vaikkei mitään sen kummempaa tekemistä ollutkaan.
Edit: Tulentekoon tarvitaan maanomistajan lupa! Sain kuulla vasta jälkeenpäin Facebookin matkaryhmästä, että Kaiskunniemi on yksityistä maata, eikä tiedossa ollut sekään, että tulenteko on kielletty. Olimme luulleet aiemmin, että rajoitukset koskevat vain kansallispuistoja ja metsäpalovaroituksen ajankohtaa.
Grillipaikalla oli aiempien tulipaikkojen jälkiä, joten ei käynyt mielessäkään, ettei tulta olisi saanut viritellä. Vanhat nokijäljet ja nuotioiden rippeet eivät kuitenkaan tee asiasta yhtään sallitumpaa tai kerro siitä, onko kyseessä virallinen tulentekopaikka. Pahoittelut tietämättömyydestämme, lupaamme olla jatkossa viisaampia 🙁
Yön pimeydessä tapahtuu
Pimeyden laskeuduttua kömmimme jossain vaiheessa telttoihimme, mutta en saanut unta, vaan lähdin vielä yön pimeyteen katsomaan tähtitaivasta. Valosaaste oli olematon, joten kotigalaksimme Linnunrata piirtyi selkeänä taivaan lakeuksiin. Kuvailin puhelimella miljoonia tähtiä ja huokailin ihastuksesta.
Jossain vaiheessa jäin tuijottamaan vastarannalla näkyviä outoja valopisteitä, jotka liikkuivat kolmion muodossa. En tiedä vieläkään mitä ne oli, mutta arvelin niiden olevan ehkä puolustusvoimien droneja tai jotain muuta valvontavälineistöä. Aivan kuin tähtiä tai taivaalla näkyvät lentokoneen valot, mutta ne olivat vain hieman horisontin yläpuolella ja vaihtoivat keskenään paikkaa kolmion muodossa. Naureskelin mielessäni, että onkohan ufo tullut katsomaan meitä 😀
Pian valot hävisivät ja käännyin taas tuijottamaan niska kenossa Linnunrataa. Yhtäkkiä alkoi kuulua suden ulvontaa. Vastarannalla yksi susi aloitti ulvontakonsertin ja pian siihen liittyi kaksi muuta sutta. En ole koskaan aiemmin kuullut suden ääntä livenä. Hetken mietin, että ei kai sudet vaan ui järven yli ja hotkaise meitä kitoihinsa yön aikana.
Seistä yksin pilkkopimeässä ja kuunnella kovaäänistä ulvontaa oli samalla upea, mutta hieman creepy kokemus. En kuitenkaan osaa pelätä jotenkin reaalimaailman tapahtumia, vaikka toki telttaa pystyttäessä kävi mielessä Bodomjärven murhat ja Itä-Suomen karhut, mutta enemmän pelkään oman mielikuvituksen tuotteita, kuten yliluonnollisia kummituksia 😀 Tällä kertaa metsän syövereissä piileskelevät poltergeistit ja aaveet kuitenkin jäivät mielessä taka-alalle, kun susien konsertti vei kaiken huomion.
Pientä palelua
Lopulta siirryin takaisin telttaan ja katselin vielä YouTube-videoita puhelimesta. Moni epäili etukäteen Instassa, että tulemme jäätymään kuoliaaksi syysyön huurteessa, mutta ihan hyvin tuolla tarkeni.
Kummallakin oli eristävänä alustana ohut solumuovipatja ja sen päällä vielä paksumpi patja. Meillä oli myös paksut makuupussit, veljellä ihan talvimakuupussi ja itselläni olevinaan talvipussi, mutta oikeasti se sopii paremmin näihin välikausiin. Comfort-asteet ulottuu omassa makuupussissani miinus kolmeen, eikä lämpötilakaan tippunut yön aikana pakkasen puolelle, joten pussin asteet riitti ihan hyvin.
Mikään pakkaajan unelma tuo makuupussi ei kokonsa vuoksi ole, ja painoakin sillä on yli kaksi kiloa. Yövyn nykyään niin vähän luonnonhelmassa, että olen käyttänyt retkillä vain Vaeltaja-sarjan halppiskamoja. Toistaiseksi ne ovat ajaneet asiansa niin kesällä kuin syksylläkin.
Vaikka makuupussi olikin lämmin, totta kai kun telttaan ensin sukelsi, tuntui olo kylmältä. Tuntui myös järjenvastaiselta ottaa paksu takki ja päällyshousut pois, mutta makuupussin idea on juuri siinä, että siellä ollaan vähissä vaatteissa, jolloin kehon oma lämpö siirtyy pussiin ja lämmittää yön aikana. Vartalolla ei kylmä ollutkaan, mutta viileisiin jalkoihin vedin merinovillasukat normaalien villasukkien alle. Nukuin myös pipo päässä.
Kädet oli kuitenkin ihan jäässä Linnunradan kuvailun jäljiltä, eikä lapaset riittäneet pitämään niitä lämpimänä. Onneksi olin saanut aikanaan Lapissa työkaverilta Nevercoldin lämmitinpussit, jotka pakkasin mukaan reppuun. Pussien avaaminen oli ensin hieman hankalaa ja onnistuin rikkomaan toisen pussin, jonka seurauksena osa sisällöstä valui teltan pohjalle.
Noin muuten tuote osoittautui käteväksi ja päteväksi. Lämmityspussit siis sisältävät mm. vermikuliittia, rautajauhetta ja aktiivihiiltä, jotka ilman kanssa reagoidessaan tuottavat lämpöä. Pussien keskilämpötila nousee noin 50 asteeseen ja lämpöreaktio jatkuu 10 tuntia. Minulla oli mukana myös jalkojen ja vartalon lämmittimet, mutta niille ei tullut käyttöä. Lämpöpusseja saa ostettua esimerkiksi Varuste.netistä.
Lopulta uni saapui, ja heräsin aamulla melkeinpä hikisenä. Ainoastaan jalat olivat hieman kylmät. Veli teki aamulla urotyön ja lähti kävelemään autolle, missä odotti tupakan sytyttimellä (tai sillä pistokkeella) toimiva vedenkeitin. Termospullo täynnä kuumaa vettä hän saapui takaisin ja pääsimme juomaan aamukahvit raittiissa ulkoilmassa.
Pikkuhiljaa aloimme purkaa leiriä, keräsimme kaikki roskat ja lähdimme tarpomaan kohti autoa.
Ajoimme paluumatkalla vielä Paalasmaalle katselemaan aavana levittyvää Pielistä ja juomaan kahvit kallion laelle. Sieltä suuntasimme vielä Nurmekseen, mutta valitettavasti Bomban ravintola oli suljettu. Kiertelimme hetken autiossa Karjalaiskylässä ja ajoimme sitten Kuopion kautta takaisin kotiin.
Kotona oli ihana päästä lämpimään suihkuun ja omaan sänkyyn, vaikka olihan tuo ulkoilureissukin tosi kiva kokemus – etenkin kun sattui niin hyvät säät ja leiripaikka osui täydellisesti nappiin.
Pakkauslista syksyiselle telttaretkelle:
- Teltta
- Solumuovinen makuualusta eristeeksi
- Ilmapatja (ja tyyny)
- Tarpeeksi lämmin makuupussi
- Solumuovinen istuinalusta
- Taskulamppu/otsalamppu
- Varavaatteita (myös merinovillasukat, huivi ja pipo)
- Vettä ja eväät (muista myös aamupala)
- Termospullo ja pieni kylmälaukku (ei välttämättä tarvitse viileällä säällä)
- Retkiastiat
- Kertakäyttögrilli tai trangia (älä tee avotulta virallisten tulipaikkojen ulkopuolelle)
- Tulentekovälineet
- Puukko
- Lääkkeet ja hygieniatarvikkeet (mm. kosteuspyyhkeitä)
- Varavirtalähde ja pattereita
- Lämpöpussit
- Narua ja jesaria (aina mukana kaiken varalta)
- Muovipussi roskille
Ps. Tässä on hyvä muistilista aloitteville retkeilijöille. Tiesitkö esimerkiksi, että koiraa ei saa pitää vapaana metsässä?
—
Milloin viimeksi olet nukkunut yön ulkona? Jätä alle retkeilymuistoja tai vinkkejä!


2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Jos miettii retkeä Etelä-Konneveden ja Kolin välillä, niin eipä siinä oikein pieleen voi menne, upeita maisemia tarjoaa kummatkin! Syksyinen Koli näyttää upealta, me emme ole siellä syksyllä noin kirkkaalla säällä onnistuneetkaan olemaan. Ja hienoja kuvia olit tähtitaivaasta ottanut!
Cilla Maria Travel
Sää sattui kyllä kohdilleen. Noita Etelä-Konneveden reittejä en ole vielä päässyt kulkemaan, vaikka kansallispuisto melko lähellä onkin. Joskus haluan kyllä suunnata Kalajan laavulle ja yöpyä siellä. Samalla voisi kiertää sen muutaman kilometrin reitin.