Ranskan Riviera: Puutarhoja ja uhkapeliä Monacossa

Nizzan reissuun kuului suunnitellusti myös visiitti Monacoon, tuohon pieneen luksuksen ja uhkapelien ruhtinaskuntaan. Monaco on maailman toiseksi pienin valtio Vatikaanin jälkeen, ja sen pinta-ala on vain pari neliökilometriä.

Junat Nizzan ja Monacon välillä kulkevat puolen tunnin välein, mutta emme osanneet odottaa, että reitti olisi niin suosittu. Juna lähtisi 8 minuutin päästä, ja me vasta kiirehdimme pitkin Nizzan katuja aamun take away -kahvit läikkyen.

Kun pääsimme asemalle, oli kaikkiin lippuautomaatteihin uskomattomat jonot. Emme millään ehtisi ostaa lippuja niistä, joten juoksimme kohti laitureita, ja yritin samaan aikaan ostaa junalippuja netistä.

Junan lähtöön oli tasan minuutti aikaa, kun liput lävähtivät sähköpostiini. En saanut lippuja auki tarpeeksi nopeasti viivakoodin lukua varten, joten tungimme itsemme kääntöporteista edellä olevan matkaajan vanavedessä ja juoksimme kieli vyön alla portaat alas, käytävää, portaat ylös ja suoraan junaan.

Juna oli niin täynnä, että jouduimme sullomaan itsemme väkisin eteiseen. Ihmiset huusivat toisilleen väkimassan työntyessä yhä tiiviimmäksi muuriksi. Onneksi matkaa oli vain puoli tuntia.

Saavuttuamme Monte Carlon asemalle, lähdimme kuljeskelemaan päämäärättä. Nizzasta poiketen olimme suunnitelleet Monacolle ohjelmaa ilman tarkkaa aikataulua. Halusimme käydä päivän aikana ruhtinaan linnalla, parissa puutarhassa, satamassa ja casinolla.

Suunnistimme ensin Port Herculeen satamaan, missä kellui toinen toistaan suurempia jahteja. Isoimmat olivat monikerroksisia ja niiden peräkansilta löytyi poreammeet ja ulkoilmabaarit. Satamassa oli läkähdyttävän kuuma lämpötilan kivutessa auringossa varmaan +40 asteeseen.

Jatkoimme matkaa satamasta ja kiertelimme luksushotellien lomassa. Casinon pelisali aukeaisi vasta klo 14, mutta kävimme jo sitä ennen pyörimässä aulassa, mihin pääsee ilmaiseksi. Ovella oli muodollinen turvatarkastus, joskin vain isoimpiin reppuihin kurkattiin tarkemmin. Casinon aulassa saa kuvailla vapaasti, ja siellä olikin porukkaa ottamassa selfieitä.

Casinon edessä oli Ferrareita ja Lamborghinejä. Pari kaveriani tunnisti instakuvistani erään Ferrarin joksikin maailmanluokan miljonääriautoksi. Itse en tunnista autoista kuin hät’hätää merkit.

Monacossa urheiluautoilta ei muutenkaan voinut välttyä, koska Monte Carlon kaupungissa kulkeva F1-rata on käytännössä 24/7/365 auki erilaisille revittelijöille ja hurjastelijoille. Kaduilla kuuluikin hirveä moottorien jylinä ja renkaiden ulvonta.

Lähdimme takaisin ulos odottelemaan pelisalien aukeamista, ja suuntasimme japanilaiseen puutarhaan, joka sijaitsee Monte Carlon itälaidalla. Puutarhaan ei ollut pääsymaksua.

Nimensä mukaisesti puutarhassa oli japanilaistyylisesti pieniä lampia, suihkulähteitä ja muita vesiaiheita, kivimuodostelmia, puusiltoja, teehuone sekä Välimeren alueen kasveja, kuten erilaisia havupuita ja oliivipuita. Löytyi puutarhasta myös kukkivia kasveja, esim. kirsikkapuita ja sinisadetta, joka huumasi tuoksullaan.

Käppäilimme takaisin casinolle päin ostamaan liput pelisaliin. Lipun oston yhteydessä piti näyttää passi, ja reppu tuli jättää säilytykseen.

Pelisalin korttipöytiin on smart attire eli tavallista siistimpi pukukoodi, eikä sinne saa astella esim. sandaaleissa ja hihattomissa paidoissa. Päivällä slottisaleissa näkee rennompaa tyyliä, mutta illalla klo 19 jälkeen koodi on tarkempi. Siisti pukeutuminen on kuitenkin aina suotavaa.

Lippu casinolle maksoi 17 euroa, mutta sillä sai 10 euron voucherin pelikoneisiin. Lippua olisi voinut käyttää vaihtoehtoisesti myös ravintolaostoksiin. Automaatteja sekä ruletti- ja korttipöytiä oli lukemattomia.

Osa salongeista oli yksityisiä, eikä tavan tallaajilla ollut mitään asiaa suljettujen ovien taakse. Pelipöytien kuvaaminen on myös ehdottomasti kielletty, ja turvamiehet tulevat heti hätyyttelemään, jos joku yrittää kuvata avoimesti pelisaleissa. Otin pari salakuvaa, mutta pidin huolen, etten riko kenenkään yksityisyyttä kuvaamalla casinovieraita.

Joku matkatubettaja oli saanut muutama vuosi sitten yksityiskierroksen casinolle, ja tubessa onkin video pelisaleista, jos tarkempi tour kiinnostaa.

Suurin voitto viimeisen vuoden sisällä on huhtikuulta, kun joku voitti slottikoneesta 1,1 miljoonaa euroa. Me emme valitettavasti lähteneet casinolta miljoonapotin kanssa, mutta olihan tuo ihan hieno kokemus. Le Casino on ikoninen paikka, joten Monacon visiitillä sitä ei voi ohittaa.

Casino on avattu vuonna 1865, ja mikä itselleni tuli yllätyksenä, on se, että Monacon kansalaisilta on sinne pääsy kielletty. Monacoon ei muuten voi muuttaa tuosta noin vain, vaan siihen tarvitsee vinon pinon pätäkkää ja ruhtinaan hyväksynnän. En siis ala katselemaan vuokrakämppiä Monacon suunnilta, vaikka paikasta tykkäsinkin.

Casinolta kävelimme takaisin satamaan, ja mietimme, jaksammeko lähteä vielä yläkaupunkiin eli Monaco-Villeen katsomaan ruhtinasperheen linnaa. Päätimme lähteä. Linnalle johti pitkä kävelykatu kallionseinämää mukaillen. Ruhtinasperheen asunnon edessä ei ollut mitään kummempia turvallisuusesteitä, vaan alueella sai pyöriä vapaasti.

Monacon ruhtinaskunta on perustettu 1200-luvulla, mistä lähtien se on ollut genovalaisen Grimaldin aatelissuvun hallussa. Mieslinja suvusta sammui 1700-luvulla, mutta laajemmilla perimysjärjestelyillä ja lakien muutoksilla Monacon hallitsijuus on säilynyt pienen piirin käsissä. Nykyinen ruhtinas käyttää edelleen Grimaldin nimeä.

Olisimme halunneet nähdä vielä Prinsessa Gracen ruusutarhan, mutta Google Mapsin uusimmista kuvista näkyi, että puutarha vaikutti melkoisen kuivalta ja riutuneelta.

Lähdimme linnan jälkeen sitten kiertelemään yläkaupungin katuja, jossa olikin paljon viihtyisämpi tunnelma kuin alakaupungissa. Olen lukenut monen kokemuksia Monacosta, ja ihmiset ovat haukkuneet kaupunkivaltion pystyyn.

Alakaupunki eli Monte Carlon alue onkin keinotekoisen oloinen ja melko ruma suoraan sanottuna. Ydinkeskustaa ja Rue Grimaldin ympäristöä lukuunottamatta Monte Carlosta, La Condaminesta ja Moneghettista löytyy pelkkiä toisiinsa kiinni rakennettuja kerrostaloja, mutta yläkaupungista löytyy vanhaa arkkitehtuuria ja hiljaisia katuja. Monaco-Villessä on myös mm. meritieteiden museo.

Monaco-Ville sijaitsee kukkulalla Monte Carlon puoleisen keskustan ja Fontvieillen välissä. Ylhäältä pääseekin vertailemaan eri alueita erinomaisesti. Kuljimme takaisin päin juurikin Fontvieillen laitaa, mistä löytyi kaunis iso puutarha. Kävelykujien päässä oli pieni syrjäinen näköalatasanne, josta avautui maisemat Fontvieillen satamaan.

Fontvieille näyttää rakennuskannaltaan melko samalta kuin Monacon toinen puoli, koska rakennukset ovat peräisin 1970-90-luvuilta. Mutta jos siis suuntaat Monacoon, käy ihmeessä kuitenkin myös varsinaisen keskustan ulkopuolella.

Lähdimme alkuillasta takaisin Nizzaan, ja juna oli taas aivan yhtä täynnä. Juna pysähteli muutamalla asemalla matkan varrella, mutta kyytiin ei mahtunut enempää porukkaa. Tunnelma oli yhtä tiivis kuin Mexico Cityn metrossa ruuhka-aikaan. Kannattaakin huomioida tämä, jos kyytiin halajaa esimerkiksi matkalaukkujen kanssa.

—
Oletko käynyt Monacossa?