Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro)

Kosovosta ajeltiin pohjoiseen Montenegroon, missä ensimmäinen etappi oli Tara-kanjoni. Maisemat matkan varrella olivat käsittämättömän upeat! Durmitorin kansallispuisto levittäytyy laajalle alueelle, ja jylhät, paikoittain lähes pystysuorat vuoren seinämät kohoavat korkeuksiin.

Pysähtelimme autolla moneen otteeseen ja huokailimme ihastuksesta. Jokaisen käännöksen takaa paljastui kuitenkin entistä upeampi maisema. Kuvailu saikin jossain vaiheessa jäädä. Meidän täytyi jatkaa matkaa, sillä halusimme olla perillä Tara-kanjonilla ennen illan pimeyttä.

Majoituimme aivan kanjonin ja kuuluisan Tara-sillan vieressä. Olin varannut meille Motel Tara MB:stä (*affiliate-linkki) neljän hengen huoneen, mutta saimme jostain syystä kahden hengen majoituksen hintaan 44 euroa per yö. (Edit syyskuu 2023: Hinnat ovat näköjään tuplaantuneet kahdessa vuodesssa, ja nyt huone maksaa 94 €.)

Omistaja tuli myöhemmin pahoittelemaan asiaa, mutta emme enää jaksaneet vaihtaa huonetta. Jätimme kamat huoneeseen ja suuntasimme sillalle.

Ilta oli usvainen, joten emme valitettavasti nähneet auringonlaskua. Maisemat olivat kuitenkin upeita. Alhaalla vehreiden vuorten solassa mutkitteli 144 kilometriä pitkä turkoosi Tara-joki.

Upea Tara-kanjoni

Dinaarisilta Alpeilta alkunsa saava joki on uurtanut vuorten väliin 78 kilometriä pitkän kanjonin, joka on syvimmillään 1300 metriä. Tara-kanjoni onkin maailman toiseksi syvin kanjoni Grand Canyonin jälkeen.

Kyllähän se siis vähän hirvitti, kun veljeni ehdotti, että testaisimme kanjonin ylittävää ziplinea. Ziplinet oli siltä illalta suljettu, mutta pääsimme liukumaan vaijerilla kanjonin yli seuraavana päivänä.

Ziplineja on kolme eri pituista. Hinnat myös vaihtelevat pituuden mukaan 10/15/20 euroa. Valitsimme kertaheitolla pisimmän ziplinen, joka kiidätti meidät kilometrin pituisen matkan yli valtavan kanjonin. Lipunmyyjä kehaisi, että zipline on Euroopan pisin – tiedä häntä.

En pode korkeanpaikankammoa, mutta pakko sanoa, että hieman mietitytti, voiko balkanilaiseen turvallisuuteen luottaa.. Heti kun ziplinet operoijat olivat työntäneet meidät alas lähtötasanteelta, epäilys kuitenkin hävisi ja nautin täysillä tuulen viimasta, joka hulmutti hiuksia sekä alhaalla levittyvistä maisemista.

Crno Jezeron patikkapolulla

Toinen syy, miksi olimme tulleet Taralle, oli helppo välietappi Durmitorin kansallispuistolle. Käsittääkseni Taran aluekin on jo kansallispuistoa, mutta suunnistimme kuitenkin syvemmälle 390 km2 laajuiseen puistoon ja ajoimme Crno jezerolle eli Mustallejärvelle. 1952 perustettuun kansallispuistoon oli neljän euron pääsymaksu.

Huomasi selkeästi, että Crno jezero oli turistien ensisijainen kohde. Porukkaa olikin jonkin verran ja parkkipaikka oli melkein täynnä. Järvelle johtaa asvaltoitu metsätie, jonka varrella on marjojen yms. luonnontuotteiden myyjiä. Ostimme itsekin paluumatkalla vadelmia ja mustikoita joltain mummelilta.

Järvellä oli kylmä, joten Skopjesta ostamani toppatakki tuli tarpeeseen.

Crno jezero ei nimestään huolimatta ole musta, vaan turkoosi. Vesi oli suht matalalla, mutta maisema oli kaunis. Järvi sijaitsee vuorten juurella, ikivihreän havumetsän siimeksessä. Jääkauden aikaan syntyneitä järviä on Durmitorissa 18, mutta Mustajärvi on näistä suosituin. En tiedä johtuuko se siitä, että taustalla kohoaa kuvauksellinen vuoristo.

Järven takana on myös pienempi järvi, joka veden ollessa korkeammalla yhdistyy pienellä joella Crno jezeroon. Järven alueella kasvaa erilaisia orkideoja, joista osa on uhanalaisia mm. hajuvesiteollisuuden takia.

Durmitorissa risteilee useampia patikkapolkuja, joiden pituus vaihtelee muutamasta kilometristä useisiin kymmeniin kilometreihin. Me päätimme kiertää vain järven ympärillä kulkevan muutaman kilometrin pituisen lenkin. Luontopolku oli vaihteleva vaikeustasoltaan. Alussa oli hyvä hiekkatie, joka muuttui sittemmin juurakkoiseksi poluksi, jonka jälkeen polku katosi kokonaan.

Löysimme itsemme kallionkielekkeeltä, josta ei ollut enää polkua eteenpäin. Sieltä lähti vain pystysuora kivinen, mutainen ja juurakkoinen seinämä, jossa roikkui vanha köysi. No ei kun köydestä kiinni ja hinaamaan itseä ylöspäin! Naurettiin, että tämmöinenkin aktiviteetti tuli vielä koettua.

Luontopolku ei siis todellakaan sovi lapsille tai huonojalkaisille – tai ehkä me vain erehdyimme polusta ja päädyimme vaikeammalle reitille.

Pidimme pienen evästauon turkoosin järven rannalla ja lähdimme sitten takaisin kohti alkupistettä. Ostimme kahvit läheisestä ravintolasta ja palasimme autolle.

Ajoimme vielä takaisin Tara-kanjonille, sillä emme olleet pysähtyneet edellisenä päivänä vielä kuvailemaan kanjonin pohjalle. Tämä olikin parempi päivä, koska oli puolipilvistä ja kanjonin turkoosi Tara-joki näytti meille parhaat puolensa. Vesi oli ihan uskomattoman kirkasta!

Joella oli hiljaista. Vain pari miestä oli laskemassa kumivenettä jokeen. Joella olisi ollut mahdollisuus myös koskenlaskuun, mutta jätimme vesiaktiviteetit tällä kertaa väliin. Maisemat Tara-kanjonin pohjalla olivat mielestäni ehkä jopa kauniimmat kuin Pohjois-Makedonian Matka-kanjonilla. Joenvarsi oli vehreä ja ympäristö hiljainen verrattuna Matkaan.

Kaikista Balkanin maista Montenegro on ehdottomasti luontomatkailijan paratiisi! Maisemat ovat sanoinkuvaamattoman kauniit, monipuoliset ja vielä monin paikoin lähes koskemattomat.

Luontotyyppejä on erilaisia aina havumetsistä alppiniittyihin. Kasvilajeja löytyy yli 700 ja eläimiäkin runsain mitoin, kuten karhuja, villikissoja ja villisikoja. Näimme Zabljakin lähistöllä mm. kotkia ja haukkoja liitelemässä. Kaupungissa vaelteli myös hevosia vapaana 🙂

Turismi maassa on kuitenkin lisääntymässä, joten tämäkin on yksi niistä kohteista, joihin kannattaa suunnata ennemmin nyt kuin viiden vuoden päästä.

Hintataso on kohtuullinen ja oleminen helppoa. Englannilla pärjää tarpeeksi pitkälle ja loput voi hoitaa elekielellä. Kosovon tapaan myös Montenegrossa kannattaa olla käteistä, sillä etenkään pienempien kylien kaupoissa ei käy kortti, vaikka eräässäkin oli ovessa Visan ja Mastercardin tarrat.

Kylistä ei myöskään löydy pankkiautomaatteja, joten epäselväksi jäi, miten paikalliset hoitavat raha-asiansa. Parhaiten ostoksia saa tehtyä ja rahaa nostettua Zabljakin kylässä, josta löytyy mm. isohko supermarketti.

Postauksen seuraavassa osassa kerron enemmän Montenegron rannikosta, missä vietimme vajaan viikon Kotorissa. Voi kuitenkin olla, että Balkan-postauksiin tulee pieni tauko, koska saatan kirjoitella tähän väliin juttua täältä Meksikosta. Día de Muertos on nimittäin ihan nurkan takana.

En muuten tiedä, mikä näitä blogipostauksia oikein vaivaa. Etenkin pystykuvat muuttuu automaattisesti tosi pieneksi, enkä saa suurennettua niitä, vaikka kaikkien media-asetusten pitäisi olla oikein. Myös ihmeellisiä isoja kappalevälejä tulee yksinään, eikä niitä saa poistettua. Älkää antako noiden häiritä!

—

Sarjan kaikki postaukset:
– Balkanin road trip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia)
– Balkanin road trip 2: Pristina ja Prizren (Kosovo)
– Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro)
– Balkanin road trip 4: Adrianmeren rannikko (Montenegro)
– Balkanin road trip 5: Aliarvostettu Trebinje (Bosnia-Hertsegovina)
– Balkanin road trip 6: Dubrovnik oli suuri pettymys (Kroatia)
– Balkanin road trip 7: Tympeä Durrës, kiehtova Tirana (Albania)
– Balkanin road trip 8: Ohrid (Pohjois-Makedonia)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa