Playa del Carmen vol. 2 – Voiko turistirysässä viihtyä?

Pueblan osavaltion kauniista ympäristöstä ja kuivasta ilmasta siirryimme Jukatanin niemimaalle, josta vannoin, etten sinne enää koskaan palaisi. Kävin helmikuussa 2019 Playa del Carmenissa ja Tulumissa, enkä pitänyt yhtään kokemastani. Ahdistava tunkkainen kosteus painosti koko reissun ajan lämpötilan kivutessa +34 asteeseen ja ilmankosteuden ollessa lähempänä 80 %. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi en viihtynyt.

Tällä kertaa, eli tammikuun 2022 puolessavälissä sää ei onneksi ollut yhtä tukala. Cancúnin kentällä ei odottanut turkkilainen sauna, vaan ilma oli siedettävä. Otimme kentältä ADOn bussin Playalle, missä majoituimme Airbnb:ssä.

Majapaikka oli ihan ok, joskin kostean ilman ruostuttama, eikä omistaja noteerannut tarvettamme toisiin petivaatteisiin, joten jouduimme ostamaan lakanat itse vuodesohvalle. Tästä syystä jätimme maksamatta ilmalämpöpumpun käytöstä aiheutuneen 500 peson maksun, eikä omistaja sitä kehdannut periäkään. Asuinrakennus oli ihan kaunis ja katolla oli kaksi uima-allasta, mutta emme juurikaan viettäneet aikaa kattoterassilla. 

Yllätyin hieman siitä, ettei PDC tuntunut tällä kertaa yhtä ärsyttävältä kuin aiemmin. Tokihan se oli edelleen samanlainen ”turistirysä”, mutta nyt kun siellä oli jonkun kanssa, ei olo ollut yhtä tympeä. Emme kuitenkaan pahemmin viihtyneet ruuhkaisimmilla turistikaduilla, kuten Quinta Avenidalla, vaan suuntasimme hieman syrjempään. 

Esimerkiksi Calle 38 Nortelta löytyi todella viehättäviä ravintoloita ja kaunista rauhallista seutua. Kävimme syömässä La Perla Pixanissa ja Amate 38:ssa, joita voin kumpaakin suositella täydellä sydämellä (ja vatsalla).

Saman kadun varrella on myös Residencia-condo, josta emme käyneet asuntoja katsomassa, vaan tutustumassa paikallisen taideyhteisön näyttelyyn. Omintakeiseen näyttelyyn ei ollut pääsymaksua. 

Päiväksi Cozumelille

Eräänä päivänä ostimme lauttaliput Cozumelille (513 pesoa menopaluu). Cozumel on saari noin tunnin lauttamatkan päässä Jukatanin niemimaan rannikolta. Se on suosittu välietappi esimerkiksi Karibian risteilyillä. 

Playan lauttaterminaali kuhisee vuokrafirmojen edustajia, jotka kannattaa kiertää kaukaa. Meinasimme ensin vuokrata skootterin, mutta kun luimme lauttamatkan aikana arvosteluja vuokrafirmasta, päätimme jättää menopelin vuokraamatta. Menetimme varausmaksun, 200 pesoa (noin 8 €) per naama, mutta mitäpä tuosta.

Suurin osa saaren skoottereista, mopoista ja autoista oli ala-arvoisessa kunnossa, renkaat aivan sileänä ja metalliosat puhki ruostuneita. Ei todellakaan kannata vuokrata mitään ennen kuin on nähnyt tismalleen, mitä tulee saamaan. 

Cozumelilla tarvitsee kuitenkin jonkin kulkuneuvon (tai taksin), mikäli haluaa suunnistaa saaren itärannikolle, josta löytyvät paremmat rannat. Se puoli mihin lautat saapuvat, on enimmäkseen kivirantaa, eikä meri ole yhtä turkoosia. Lauttaterminaalin puolella on myös hirveästi levää.

Päädyimme kävelemään Cozumelin pohjoispäähän ja löysimme tyhjän kivirannan, jossa ei ollut ketään. Otimme siellä aurinkoa jonkin aikaa, ja lähdimme kävelemään takaisin keskustaan päin. Saarella oli joitain ravintoloita, krääsäkauppoja ja hotelleja. Meininki oli rauhallinen verrattuna Playan hulinaan, ja monin paikoin kadut ja ravintolat olivat autioita.

Cozumelin etu rannikkoon verrattuna on se, että auringonlasku näkyy sieltä paremmin. Ajoitimmekin paluumatkan siten, että olimme juuri merellä, kun aurinko alkoi laskea.

Cozumel oli muuten ainoa paikka koko reissumme aikana, missä poliisi tuli valittamaan maskin käytöstä. Tai oikeastaan siitä, ettemme käyttäneet maskia ulkona. Toki myös Playan puolella lauttaterminaalissa kuului heti valitus, jos maski oli pelkästään suun edessä.

Kuitenkin Playan kaduilla vain harvoilla turisteilla oli maski, vaikka Quintana Roon osavaltio muuttui meidän siellä ollessa oranssiksi (Meksikossa on käytössä värikoodit vihreä, keltainen, oranssi ja punainen). Tämä näkyi esimerkiksi siten, että pikkukauppa Oxxoissa sai olla vain viisi ihmistä kerrallaan.

Rantojen tilanne

Cozumelilla ainakin meidän näkemämme rannat olivat paljon huonommassa kunnossa kuin Playalla. Sargassum-levää oli kasoittain, ja vapaaehtoiset yrittivät sitä epätoivoisesti haravoida ja lapioida autojen lavoille, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.

Meidän Airbnb-kämppään Playalla kuului ilmainen sisäänpääsy Martina beach clubille, jonka edessä sijaitsi pieni kaistale rantaa. Suurin osa rannoista on julkisia, mutta pääsy niille on joskus hankalaa, koska koko rantaviiva on käytännössä rakennettu täyteen. Tämä sama jatkuu Cancúnista Tulumiin asti. Rantoja pitkin kävelemällä toki voi löytää vielä koskemattomia paikkoja jostain päin rannikkoa.

Rantaklubien ja hotellien edustoilla rannat ovat yleensä siistejä, koska levä kerätään aamuisin pois. Jos jokin kohta rannasta on vielä rakentamatta, on myös todennäköisempää, että siellä vaaleaa rantahiekkaa rumentaa haiseva ruskea leväkasa.

Sargassum-ongelma on räjähtänyt käsiin viime vuosien aikana, ja nykyään levää tulee mereltä käytännössä ympäri vuoden. Levän kerääminen on kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan, sillä aamulla tilanne on sama kuin eilen. Joskus tosin on parempiakin päiviä, mutta ei levä mihinkään ole katoamassa.

Aion kirjoittaa tästä ja monesta muusta liikaturismin(kin) aiheuttamasta ongelmasta enemmän Tulumia käsittelevässä postauksessa, koska siellä nuo kaikki ongelmat kulminoituvat kaikkein pahiten.

Playalla tilanne tosiaan oli ihan siedettävä, eikä leväkasoja ollut silmänkantamattomiin. Viihdyimme rantaklubilla vain yhtenä päivänä, koska vieri vieressä olevat aurinkotuolit ja jytkyttävä musiikki eivät liiemmin kiinnostaneet. Sen sijaan kävelimme rannoilla muuten vaan.

Kävimme katsomassa auringonlaskua mm. Avenida Constituyentesin päässä olevalta aallonmurtajalta, ja koetimme vältellä innokkaita päiväretkien myyjiä ja ravintoloiden sisäänheittäjiä.

Eräänä iltana lenkkeilimme Playacarin puoleisella rantakaistaleella, joka oli myöskin melko siisti. Monesti luullaan, että Playacar, PDC:n ns. hienostoalue, on suljettu ulkopuolisilta, mutta sinne pääsee kyllä rannalta ihan suoraan kävelemään.

Me kävelimme pois asutusalueiden kautta, ja kieltämättähän siellä näytti oikein hulppealta. Lopulta Playa del Carmenin puoleisessa päädyssä tuli aita vastaan, joten käännyimme takaisin alas rannalle ja tulimme lauttalaiturin kautta takaisin kaupungin turistiseen vilinään.

Krääsää ja lääkkeitä

Juuri noiden edellä mainittujen syiden eli sisäänheittäjien, kaupustelijoiden ja turistilaumojen takia en erityisemmin viihdy kaikkein suosituimmissa kohteissa missään päin maailmaa. Lomasta menee fiilis, kun joutuu koko ajan kieltäytymään tyrkyttävien myyjien palveluista. Ymmärrän, että hekin koettavat vain saada elantonsa, mutta kyllähän se jatkuva ruinaaminen ja perässä huutelu ärsyttää.

Minua ei liiemmin kiinnosta mitkään paljeteilla koristellut kitschiä huokuvat sombrerot tai rantakohteen nimeä kantavat snapsilasit. Valtava hattu päässäkö sitten lentäisin Suomeen ja käyttäisin sitä täällä kesällä, vai roskiinko se pitäisi loman lopussa heittää? Parikymmentä kertaa kun olet hymyillen sanonut Gracias, pero no lo necesito, alkaa hymy pikkuhiljaa hyytyä. Parempi pysytellä siis keskustojen ja täyteen pakattujen rantojen ulkopuolella.

Tulumin ja Bacalarin tavoin Playalta löytyisi kyllä myös kivoja kauppoja, missä myydään boho-tyylisiä tuotteita, mutta painostavien myyjien vuoksi niissä ei huvita kierrellä.

Riviera Mayassa, kuten ”Jukatanin Aurinkorannikkoa” tupataan kutsumaan, on muuten se erikoinen puoli, että matkamuistomyymälöiden yhteydessä on usein myös apteekki. Neonväristen paitojen ja makramee-bikinien vieressä mainostetaan avoimesti opiaattipohjaisia kipulääkkeitä, erilaisia antibiootteja, rauhoittavia lääkkeitä, viagraa ja anabolisia steroideja.

Katukuvassa on myös oikeasti kauniita ravintoloita, mutta ei niissä joka päivä viitsi käydä syömässä. Hintataso on todella korkea verrattuna muuhun Meksikoon, ja hinnat esitetäänkin usein dollareissa. En tiedä johtuiko se koronasta vai hintatasosta, mutta oli kyllä hieman surullista nähdä suurin osa ravintoloista lähes tyhjänä.

Me kulutimme muutaman ruoka-annoksen lisäksi ravintoloissa lähinnä kahvia ja jäätelöä, koska teimme osan ruuista itse. Ruokaostokset löytyivät helposti Walmartista ja Sorianasta. Ostimme ruokaa ja vettä myös pienemmistä meksikolaisista kaupoista. Palveluja tukeakseen veljeni kävi eräänä päivänä myös parturissa, joita niin ikään oli saman kadun varrella varmaan 10.

Toinen asia, mikä löi vasten kasvoja, oli turistikadulta löytyvä villieläimiä hyväksikäyttävä liike. Animalandia Mayan edustalla esiteltiin leijonan, valkoisen tiikerin ja jaguaarin poikasia, joiden kanssa olisi saanut ottaa kuvan tuhannen peson (noin 45 euron) hinnalla.

Ensinnäkin tuo hinta jo yksistään oli täysin absurdi, mutta kun kävin tiedustelemassa miehiltä, mistä eläimet ovat peräisin, sai vastaus minut entistä pöyristyneemmäksi. Villieläimiä kuulemma kasvatetaan tarkoituksella kaupallisiin tarkoituksiin ja ihmisille lemmikeiksi. Mies näki ilmeeni ja päätti kaikota paikalta ennen kuin ehdin tenttaamaan lisää.

Kissaeläimiä käytetään hyväksi mitä ilmeisimmin myös ainakin Cancúnissa. Mikäli kohtaat matkoillasi eläimiä riistävää toimintaa, älä tue sitä.

Luonnosta tulikin mieleen, että Playan pääkadulta löytyi eräs kiva pysähdyspaikka, nimittäin Pepe Sohon valokuvanäyttely. Meksikon luontoa esittelevät valokuvat olivat aivan mielettömän upeita! Soholla on muuten Tulumissa myös Mystika-museo, joka yhdistelee valokuvataidetta erilaisiin aistikokemuksiin.

Jos Playalla haluaa tutustua Meksikon historiaan ja kulttuuriin tarkemmin, kannattaa tehdä edes yksi päiväretki vaikkapa Tulumin maya-raunioille tai Yucatanin osavaltion puolelle.

PDC:ssa rannassa saattaa kyllä hyvällä tuurilla nähdä ”kulttuurihistoriallisia esityksiä”, kuten Keski-Meksikosta lähtöisin olevan Palo Volador -lentävien miesten shown tai muinaisia heimorituaaleja imitoivan tanssiesityksen. Päädyimme itsekin niitä katsomaan ohimennen, mutta ne tuntuivat jotenkin irrallisilta siinä ympäristössä. Vähän sama kuin katsoisi feikki-saamenpukuihin pukeutuvien performanssia keskellä Kuopion toria.

Ehkä jokainen määrittelee sen ”aidon kokemuksen” eri lailla, mutta minulle se on sitä, että pääsen käymään historiallisissa kohteissa, tutustumaan sekä museoihin että elävään kulttuurin, ja ennen kaikkea näen, miten paikalliset elävät. Nuo kaikki loistavat poissaolollaan monissa Riviera Mayan kohteissa, koska ne on rakennettu suurimmaksi osaksi vain turismia varten.

Kaiken vuodatuksen jälkeen on kuitenkin sanottava, että PDC on kyllä sopiva kohde helppoutta ja perus rantameininkiä kaipaaville. Siellä on selkeä liikkua, ja monipuolisia palveluja on tarjolla, joskaan esimerkiksi Uber ei valitettavasti ole käytössä. Rantaviivaa on paljon, meri turkoosia, ilma lämmin ja palmut huojuvat.

Meille riitti viisi päivää Playalla ja jatkoimme sitten eteenpäin. Seuraavassa osassa onkin vuorossa päiväretki naapuriosavaltio Yucatanin puolelle. Vuokrasimme nimittäin Playalta auton ja kävimme Chichen itzássa sekä Valladolidissa. Harmiksemme jouduimme jättämään Meridan tällä kertaa väliin, vaikka olisimme sinnekin halunneet.

—
Oletko käynyt Playalla, Cancúnissa tai muualla tuolla suunnalla? Entä millaisia ajatuksia massaturistikohteet sinussa herättää?