Tiilikkajärvi – Suomen kaunein kansallispuisto?

Tämänkesäisen kotimaan luontomatkan kohteeksi valikoitui Iisalmen ja Nurmeksen puolivälissä sijaitseva Tiilikkajärven kansallispuisto. Olemme tehneet yleensä kesällä vähintään yhden yön yli reissun luontoon veljeni kanssa, mutta tänä kesänä kokoonpanoon liittyivät mukaan veljen kummatkin pojat. Pian 11 ja 15 vuotta täyttävistä pojista on kehkeytymässä oivalliset retki- ja matkakumppanit.

Reitit ja retkeilyinfra

Tiilikkajärven kansallispuistossa on kolme reittiä, joista kaksi voi yhdistää pitkäksi pääreitiksi, 18 km pituiseksi Tiilikan kierroksi. Reitti on periaatteessa kahdessa osassa, jolloin pohjoispään lenkistä tulee 11 km ja eteläpäähän jää 7 km pituinen Uiton kierto. Pohjois- ja eteläpään lenkkien risteyskohdasta lähtee lisäksi 3,4 km pituinen Aution kierto. Tiilikan kierron länsipuoli kulkee kauniissa mäntymaisemissa kapealla hiekkaharjulla, kun taas itäpuolelle ominaista on suomaisema. Reiteille pääsee pohjoispäästä Pohjoisniemen tai etelästä Sammakkotammen parkkipaikoilta.

Kansallispuiston alueella on kaksi leiriytymispaikkaa, Koseva ja Venäjänhiekka, ja ne ovat ainoita paikkoja, missä saa telttailla. Vaihtoehtona on myös Uiton kämpän ja Sammakkotammen vuokratuvat. Kosevalle on Pohjoisniemen parkkipaikalta vajaan parin kilometrin matka ja Venäjänhiekalle Sammakkotammesta noin 3,5 km.

Patikkamatkaa Kosevalta Venäjänhiekalle taas on noin 2,5 km. Tähän pätkään kuuluu lisäksi yksi lyhyehkö venematka. Veneosio hoidetaan niin, että ensin soudetaan vastarannalle, noudetaan sieltä toinen vene hinauksella, jätetään se rantaan ja siirrytään toisella veneellä vastarannalle. Myös pelastusliivejä tulisi olla yhtä paljon kummallakin rannalla.

Tiilikan kierron itäiseltä pätkältä löytyy Uiton kämpän ja Koirakiven taukopaikat ulkohuusseineen ja tulentekopaikkoineen. Kannattaa huomioida, ettei tauko- tai telttapaikoilla ole roskiksia, joten omat roskat täytyy viedä mukanaan. Myöskään vessapaperia ei huusseissa ollut. Reitit eivät ole esteettömiä, vaan osa matkasta kulkee kivien ja juurakkojen läpi, minkä lisäksi korkeuseroja on etenkin Pohjoisniemen alkupäässä.

Teltat pystyyn Kosevalle

Me lähdimme matkaan Pohjoisniemestä ja pystytimme teltat Kosevalle. Leiriytymispaikalta löytyy nuotiopaikka, pöytä ja penkit, ulkohuussi, puuliiteri ja hieman kauempana sijaitseva autiotupa. Kosevalla oli meidän onneksemme vain kolme muuta retkeilykuntaa, joten saimme omat telttamme suoraan järvenrantaan. Pojat heittelivät uistinta ja hengailimme vähän aikaa teltoilla, kunnes jatkoimme matkaa. Jätimme enimmät tavarat telttapaikalle ja lähdimme alkuillasta kävelemään kohti Venäjänhiekkaa.

Ilta-aurinko paistoi viistosti tehden kangasmetsästä satumaisen näköisen. Maata peittävät varvut, sammalet ja jäkälät hohtivat kullankeltaisessa valossa. Ohitimme matkalla Täyssinän rauhan rajakiven, joka oli aikanaan osa Ruotsin ja Venäjän välistä rajavyöhykettä.

Toiseksi onneksemme meitä tuli vene-etapilla vastaan toinen retkikunta, joten emme joutuneet siirtelemään veneitä edestakaisin. Pohjoisniemestä Kalmoniemelle siirtymisen jälkeen vasemmalla puolella Tiilikkajärven rantaa alkoi näkyä hurmaavan kaunista suomaisemaa. Reitin varrella pilkahteli myös pieniä hiekkarantoja, jotka valmistelivat meitä suuren Venäjänhiekan maisemiin.

Ilta Venäjänhiekalla

Venäjänhiekalla oli selkeästi enemmän porukkaa, reilu kymmenkunta telttaa, mutta tunnelma oli silti todella rauhallinen. Suomen luonnossa onkin ihanaa juuri se, että ihmiset osaavat *yleensä* olla hiljaa, eikä ulkomailta tuttua huutoa ja musiikin jytkettä kuulu täällä meillä.

Kävimme uimassa – minäkin heitin viimein talviturkin – ja sen jälkeen aloimme valmistaa ruokia. Koska metsäpalovaroitus oli voimassa, käytimme trangiaa. Joku näytti kuitenkin sytyttävän nuotion grillipaikalle, koska Tiilikkajärven kansallispuisto ei tiedottanut aiheesta kieltolappusilla toisin kuin esimerkiksi Petkeljärvi ja Patvinsuo toissavuonna. Onkin jokaisen retkeilijän omalla vastuulla tarkistaa ajankohtaiset säädökset.

Yö leirissä

Lähdimme kulkemaan takasin Kosevalle auringon laskiessa. Näimme matkalla muutaman ison rupikonnan, joita pysähdyimme ihmettelemään. Rupikonnat voivat elää jopa 15-20-vuotiaiksi ja ne elelevät monenlaisissa ympäristöissä, mutta oli silti hieman erikoista nähdä isoja sammakoita keskellä kuivaa kangasmetsää.

Palasimme teltoille puolenyön maissa, ja pienen iltapalan jälkeen oli aika käydä untenmaille. Makoilin teltassa, katselin peilityyntä järvenselkää hyttysverkon takaa ja kuuntelin, kuinka kuikat huutelivat kaihoisasti. Päivällä oli ollut +26 lämmintä, mutta yötä kohden ilma viileni puolella. Heräsin jossain vaiheessa viileyteen ja huomasin, että ympäröivät vesialueet oli valkoisessa usvaharsossa. Käyskentelin hetken aikaa täydellisen hiljaisuuden vallitessa, puin pitkähihaisen päälleni ja kömmin sitten takaisin makuupussiin. Heräsin poikkeuksellisesti vasta klo 8 jälkeen, ja suuntasin kahvinkeittoon.

Iisalmen kautta kotiin

Pojat virvelöivät ja temusivat vielä järvessä, joten päätimme, ettemme lähde sittenkään enää kiertämään Tiilikan kierron itäpuolta, vaan vietimme rauhallisen aamupäivän telttapaikalla. Ajoimme Tiilikalta Iisalmeen jäätelölle, ja pojat kävivät pallottelemassa futiskentällä. Kentän vieressä oli käynnissä 017 Fest -puistotapahtuma, jossa kävin istuskelemassa. Lopulta ajoimme Matkukseen ja sitten hyppäsin junaan kohti kotia. Reissu oli kaikkien mielestä oikein onnistunut, ja lapsetkin tykkäsivat kovasti 🙂

Tiilikkajärven kansallispuisto oli omalla listallani 10. Suomen 41 kansallispuistosta. Tiilikkajärven lisäksi olen tähän mennessä käynyt Patvinsuolla, Petkeljärvellä, Kolilla, Urho Kekkosessa, Linnansaaressa, Repovedellä, Kolovedellä, Päijänteellä ja Saaristomerellä. Monen muun retkeilijän tavoin yhdyn siihen mielipiteeseen, että Tiilikkajärvi on kaunein tai ainakin yksi kauneimmista suomalaisista kansallispuistoista. Vaikka sitä oli kehuttu etukäteen, pääsi luonnon monimuotoisuus ja kauneus yllättämään toden teolla!

Virallinen reittikartta

—
Onko Tiilikkajärvi tuttu? Mikä käymistäsi kansallispuistoista on ollut kaunein?