Kiertelyä Pohjois-Madeiralla – Kyliä, ravintoloita, hienoja maisemia

Tässä tekstissä on enimmäkseen yleistietoa Madeiran pohjoisosasta, kylistä, ostoksista, teiden kunnosta jne.

Siirryimme Faialista Ponta Delgadaan, jossa olemme nyt olleet viisi yötä. Tämä kaksikerroksinen huvila on kyllä parempi kuin se edellinen vuorilla sijainnut kämppä. Talo on uudehko ja sijaitsee merenrannassa, joten ilma talossa ei ole yhtään kostea ja kolea, kuten vuoristokämpässä, jossa pilvet kasaantuivat talon ympärille. Talossa on kolme makuuhuonetta, kolme kylpyhuonetta, neljä terassia, keittiö, kodinhoitohuone ja iso olohuone.

Näkymät merelle on hienot suurista lasiovista. Myös makuuhuoneista pääsee aamulla auringonnousun aikaan juomaan kahvia yläterassille. Talon takapihalla on viiniviljelmiä. Atlantti vaahtoaa valtoimenaan, ja merenpauhu kuuluu sisälle asuntoon.

Mutta kuten edellisessä kämpässä, myös Ponta Delgadassa on tuhatjalkaisia. Lisäksi joudumme pitämään kierrätysastioita terassilla, koska muuten taloon tulee minikokoisia muurahaisia. Toisaalta hyönteisiin on jo tottunut, eikä niitä onneksi ole yläkerran makuuhuoneissa.

Olemme kierrelleet joka päivä saaren pohjois- ja keskiosia, kulkeneet levada-reittejä, ihailleet vesiputouksia, ja huiputimme myös Madeiran korkeimman vuoren, Pico Ruivon. Levada Fajã do Rodrigues oli todella upea useine vesiputouksineen, mutta se on ollut tähän mennessä myös kaikkein vaarallisin. Polut tulvivat kunnolla, joten jouduimme kiipeilemään betonikaiteilla ja käyttämään akrobatiaa. Kirjoittelen tästäkin tarkemmin levada-postauksen yhteydessä.

Kylät

Pohjoisessa on ihastuttavia pikkukyliä, joissa on uinuva leppoisa tunnelma. Osa kylistä vaikuttaa aavekaupungeilta, sillä ihmisiä ei näy juuri missään. Monissa taloissa myös ikkunaluukut on vedetty säppiin, joten en tiedä, missä asukkaat ovat. Toissapäivänä kun kävimme saaren läntisimmässä pisteessä, Ponta do Pargossa, näkyi siellä pari kylttiä, jotka kehottivat portugaliksi ihmisiä pysymään kodeissaan. Ei täällä kuitenkaan mitään ulkonaliikkumiskieltoa ole.

Ponta do Pargossa oli myös hieno auringonlasku, kun mereltä vyörynyt sadepilvi peitti auringon juuri sen laskeutumisen aikaan. Näköalatasanteella oli jonkin verran porukkaa, mutta suurin osa lähti pois ennen kuin hienoin väriloisto alkoi. Meidän lisäksi vain yksi valokuvaajapariskunta jäi paikalle uhmaamaan sadetta erikoisten kuvien toivossa.

Myös luoteisosassa oleva Achadas de Cruz oli täysin autio. Osa taloista oli aivan ränsistyneitä ja raunioina, eikä kylässä näyttänyt olevan mitään palveluita. Köysiratahissi siellä kuitenkin oli, ja se olisi laskeutunut vuorilta pystysuorasti alas rantaan, mutta emme lähteneet sinne. Ainoat elävät olennot mitä näimme, oli yksi vuohi, sikoja, kanoja ja kissoja. Siat oli teljetty autiotalon raunioihin. Surkea näky.

Luoteis- ja länsiosat ovat topografialtaan paljon alavampaa, loivemmat vuorenrinteet on ilmeisesti joskus hakattu paljaaksi, sillä monin paikoin niillä kasvoi pelkkää eukalyptusta ja saniaista tai sitten niillä näkyi jälkiä vanhoista pengerviljelmistä. En syttynyt saaren länsiosasta erityisemmin, koska luonto ei ole siellä niin vehreää ja monipuolista. Toisaalta jossainhan sitä pitää maatakin viljellä ja maatalouseläimiä pitää, jos saari meinasi tuottaa suuren osan elintarvikkeista itsenäisesti.

Kauneimpiin kyliin pohjoisessa lukeutuu esimerkiksi Arco de São Jorge. Myös Ponta Delgadan naapurikylä São Vicente on ihan kiva, hieman isompi ja normaalioloissa myös ehkä turistisempi. Molemmat kylät sijaitsevat vuorten notkelmissa, joten maisemat sekä merelle että ikivihreille vuorille ovat silmiähivelevät. São Vicentessä olisi myös hienot laavan muovaamat luolastot, mutta ne ovat valitettavasti suljettu koronan takia.

Hienoja luonnonmuodostelmia ja pienempiä luolia löytyy onneksi suljettujen luolien lisäksi myös Ribeira de Janelasta. Madeirahan on syntynyt aikanaan tulivuoren purkauksesta, joten monessa paikassa on nähtävissä laavakiveä.

Rannikolla ja vuorten siimeksessä on myös paljon muita pienempiä kyliä ja haja-asutusaluetta. Yksittäisiä taloja näkyy kaikkein korkeimmilla vuorten seinämilläkin. Ihmetyttää vaan, miten ne on saatu rakennettua sinne. Kylän koosta riippuen palveluihin kuuluu useimmiten pieni minimarketti, huoltoasema, apteekki, kappeli ja jokunen kuppila.

Isommissa kylissä, kuten esimerkiksi Santanassa on myös terveyskeskus, supermarketti, autohuolto ja koulu. Santanassa voi nähdä vielä muutaman perinteisen heinäkattoisen kolmionmallisen talon, joita Madeiralla on aikanaan ollut runsaasti.

Ainoat paikat, jotka eivät juurikaan sytyttäneet olivat edellinen majoituskohteemme Faial sekä saaren koillisnurkassa sijaitseva Porto Moniz. Porto Moniz on selkeästi turisteille suunnattu kylä, ja sieltä löytyykin muun muassa luonnonmuovaamat merivesialtaat, joissa emme nyt käyneet uimassa. Suihkut ja muut saniteettitilat oli suljettu koronan takia, joten uima-asut olisi pitänyt vaihtaa altaalla. Oli siellä jokunen ihminen uimassa vaihtelevasta säästä huolimatta.

Kaupat

Olemme tehneet ruokaostoksia pääosin Santanan Modelo Continentessa sekä São Vicenten Supermercado Amanhecerissä. Ruokaostosten hinnat ovat melko lailla Suomen tasoa. Kosmetiikka- ja hygieniatuotteet ovat jopa jonkun verran kalliimpia. Siivousvälineet ja kodintarvikkeet ovat nekin noin Suomen hintatasoa. Luomuruoka on aika kallista.

Suomeen verrattuna halvempaa taitaa olla vain alkoholi ja tupakka. Tosin olen ostanut vain pari viinipulloa, ja koska en polta, en ole tehnyt mitään kattavaa hintakatselmusta. Röökiautomaatteja kuitenkin näkyy kaupoissa, ja niissä on hinnat esillä. Viinipullojen hinnat lähtevät parista eurosta ylöspäin. Olut taas ei ole mitenkään erityisen edullista. Jos haluaa ostaa paikallisia herkkuja tai viiniä tuliaisiksi, kannattaa ostokset tehdä normaaleissa ruokakaupoissa, sillä turistikaupoissa hinnat ovat yli puolet kalliimpia.

Kaupoissa on täälläkin lihatiskit, joilta saa naudan-, sian- ja lampaanlihaa sekä kanaa. Kaloille ja juustoille on erilliset palvelutiskit. Toki liha- ja maitotuotteita saa myös pakkauksina kylmähyllyistä, mutta esimerkiksi naudanlihaa ei ole niissä tarjolla. Jauhelihakin jauhetaan lihatiskillä isoista lihakimpaleista. Outoutena mainittakoon, että lihahyllyssä oli tarjolla myös pussillinen jonkin eläimen sydämiä ja vakuumipakkaus siannahkaa. Hyllyssä oli myös kuivattua, suolattua turskaa, joka haisee tosi pahalle.

Kaikissa kaupoissa, oli ne huoltoasemia, pieniä kyläkauppoja tai isoja supermarketteja, on pakko käyttää maskia.

Ravintolat

Ravintoloiden laadussa on eroja. São Vicenten rantakadulla sijaitseva Caravela tarjosi erinomaista paikallista perinneruokaa, joten otimme siellä espetada-lihavartaat. Naudanlihaa sisältävät vartaat grillataan avotulella, joka tuo ruokaan herkullisen lisämaun. Lisukkeena oli rapeita ranskalaisia ja tuoretta salaattia. Kaksi annosta ja vedet maksoi noin 30 euroa. Jälkiruuaksi tuli kahvit, ja veli sai ensikosketuksen espressoon. Ei ehkä odottanut ihan niin tujakkaa kahvia. Ravintolassa oli paljon porukkaa, joten menimme yläterassille, missä ei ollut muita.

Toinen ja kolmas ravintola, joita suosittelen ehdottomasti, sijaitsevat saaren läntisimmässä pisteessä, Ponta do Pargossa. Söimme ensin astetta hienommassa O Farolimissa. Otin siellä meribassia, ja veli otti naudanpihvin sieni-artisokkakastikkeella. Yhteisiksi lisukkeiksi otimme ranskalaiset ja maukkaan avokado-salaatin. Ruuan kanssa tuli myös erittäin herkullista rapeaa lämmintä valkosipulileipää, joka oikein suli suussa sulan voin ansiosta.

Otin kalan kanssa lasillisen valkoviiniä. Ruuan päätteeksi tuli vielä pienet lasilliset makeaa Madeira-viiniä. Täällä ruuat olivat ehdottomasti reissun parhaat, oikein mehukkaita ja hyvin maustettuja. Palvelu oli myös laadukasta ja kohteliasta. Ravintolasali ja terassi olivat melko täynnä, joten pyysimme kattamaan pöydän baarin puolelle.

Jälkiruuaksi menimme rannikolle yli 300 metrin korkeudessa sijaitsevaan Casa de Chá o Fioon. Otimme kahvit ja kakkupalat, minulle sitruunakakkua ja veljelle gluteenitonta suklaakakkua. Kakkupalat olivat todella kosteita ja hyvänmakuisia. Palvelu oli myös ensiluokkaista ja maisemat uljaat. Asiakkaita oli aika paljon, mutta kaikki istuivat ulkona ja omissa rykelmissään.

Juttelin omistajan kanssa ja hän kertoi, että ravintola on avattu jo 20 vuotta sitten. Pihassa kasvaa mm. erilaisia yrttejä, joita ravintola käyttää annoksissaan. He suosivat lähellä tuotettua luomuruokaa, mistä vielä lisäpisteet. Sanoisin että paikka ansaitsee peräti 6/5 tähteä. Kahvit ja kakut maksoivat noin 10 euroa. En muista mainitsinko viime postauksessa, mutta Madeiralla kahvi on monista ulkomaankohteista poiketen todella hyvää!

Pahaakin ruokaa on tullut vastaan. Esimerkiksi São Jorgessa (Arco de São Jorgen naapurikylässä) söimme aika mautonta ja kuivaa ruokaa. Tuntui ja näytti ihan siltä, että se olisi vain lämmitetty uudelleen eiliseltä. Paikka oli kuitenkin saanut jostain syystä ihan hyvät arvostelut. Itse jätin sille Googlessa arvosanaksi vain 2/5.

Ponta Delgadassa kävimme snäck-paikassa, missä ei oikein ollut mitään perinteistä ruokaa tarjolla, joten otimme vain kanaa.

Kahviloissa on tullut poikettua leveda-kävelyjen yhteydessä mm. Parque Florestal das Queimadas -metsäpuistossa sekä Ribeiro Frion kansallispuistossa. Olen syönyt niissä paikallisia leivonnaisia. Teen myöhemmin ruuista erillisen postauksen, jossa kerron tarkemmin aiheesta.

Maskisäännöt ovat ravintoloissakin samat: tarjoilijoilla on maskit ja asiakkailla myös aina kun ollaan oman pöydän ulkopuolella, myös vessassa pitää käyttää maskia. Ihmiset noudattavat sääntöä täydellisesti. Tosin kyllä täälläkin näkee sitä, että ruokailun ajaksi maski laitetaan pöydälle tai se roikkuu toisesta korvasta tai on leuan alla, ja ruuan jälkeen taas takaisin naamalle.

Kulkeminen

Tiet täällä mutkittelevat pääosin korkeilla vuorenrinteillä. Kylien väliset matkat kulkee monin paikoin vuoreen louhituissa tunneleissa. Tiet on yleisesti ottaen ihan hyvässä kunnossa, etenkin nuo suuremmat väylät. Mutta kyliltä ylöspäin vuorille ja esimerkiksi levada-reiteille joutuu ajamaan kapeita ja jyrkkiä serpentiiniteitä pitkin. Kylien sisällä kadut on äärimmäisen jyrkkiä ja mutkaisia. Auto hinautuu eteenpäin ykkösvaihteella. Välillä joutuu peruuttamaan, jos vastaan tulee muuta liikennettä.

Paikalliset ajavat tosi kovaa ja ohittelevat hulluna. Eilen saaren keskiosan valtateillä meinasi tulla nokkakolari, kun joku vastaantulija oli ohittamassa mutkassa. Veli joutui painamaan jarrut pohjaan ja vastaantuleva auto ehti juuri ja juuri sujahtaa takaisin omalle kaistalleen.

Ilman autoa täällä olisi hyvin hankala liikkua. Toki busseja kulkee, mutta jos ei halua olla niiden varassa, on oma auto tai skootteri välttämätön. Toki kävellenkin pääsee, mutta vaikka välimatkat ovat kilometreissä aika lyhyitä, on tiet niin jyrkkiä, että vaatii todellista kuntoa, jos niitä meinasi tallata joka päivä. Tuo oli yksi syy, miksi en pitänyt erityisemmin Faialista. Joistain paikoista saa vuokrattua sähköpyöriä, mutta en ehkä lähtisi ajelemaan kapeille vuoristoteille hullujen autokuskien takia.

En tiedä uskaltaisinko lähteä bussinkaan kyytiin. Esimerkiksi viime vuonna turistibussi oli kaatunut ja kierinyt rinnettä alas Funchalissa, jonka seurauksena 29 ihmistä kuoli. Muita riskejä ajon aikana on maansortumat ja vuorilta tippuvat kivet. Pari päivää sitten Seixalin kohdalla tielle oli pudonnut henkilöauton kokoinen kivenjärkäle. Näimme itsekin paljon pienempiä kiviä tiellä, ja todistimme myös paria maanvyöryä omin silmin. Oli aika kuumottava näky, kun isoja puita alkaa tippua alas vuoren seinämiltä.

Teiden varsilla on useita miradouroja, näköalatasanteita, joille kannattaa pysähtyä nauttimaan avautuvasta maisemasta. Joillain levähdyspaikoilla on pieniä suojelupyhimysten alttareita, mihin on jätetty kukkia ja kynttilöitä. Osassa taas on kiviset penkit ja pöydät, joille voi istahtaa syömään eväitä.

Yksi hienoimmista maisemista avautuu Quinta da Beiran miradourolta, josta näkyy Arco de São Jorge, sekä Atlantin valtameri melkein 500 metriä tasanteen alapuolella. Toisella puolella kohoavat noin 800 metriä korkeat vuoret.

Loppumietteet tästä ajasta

Kaiken kaikkiaan maskeista ja käsidesiautomaateista huolimatta pohjoisessa ollessa jostain syystä tuntuu kuin mitään koronaa ei olisikaan. Ehkä se johtuu siitä, ettei täällä seuraa uutisia ollenkaan. Kaukaiset Suomen kauhukuvia maalaavat uutisotsikot sijaitsevat jollain toisella universumin aikajanalla. Täällä elämä jatkuu normaalisti ja ihmiset ovat täysin tottuneet maskeihin. Niistä on tullut uusi normaali.

Mietin tänään juuri ravintolan vessassa käsiä pestessä ja katsoessani seinällä olevaa portugalinkielistä COVID-19-ohjetta, että tällaista tämä elämä nyt on. Oli aika ennen koronaa ja aika sen jälkeen. Vielä viime syksynä tällaista ei voinut kuvitellakaan.

Nyt joka paikassa maailmanlaajuisesti seiniä ja kauppojen ulko-ovia koristaa koronaohjeet, ja kaikki ihmiset ympäri maailman elävät tätä samaa todellisuutta. Kaikki tietävät, mitä COVID-19 tarkoittaa. Kaikki tietävät, miksi vastaantulija käyttää maskia, eikä sitä enää vieroksuta tai pidetä minään.

Kaupassa yskivää ihmistä saatetaan vilkaista normaalia pidempään, kadulla kuuluva aivastus kuulostaa tavanomaista kovemmalta. Asioita, mihin aiemmin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota, mutta mitkä tuntuvat nyt niin ”normaaleilta”. On erikoista elää tällaista aikaa. On erikoista myös huomata, kuinka nopeasti tähän kaikkeen on sopeutunut.

Kaikki Madeira-postaukset: 

• • Ensikosketus Madeiraan – Faial ja pohjoisrannikon tunnelmia
  • Patikointia Madeiran itäkärjessä ja kaupungin vilinää Funchalissa
  • Madeira on luontomatkailijan paratiisi: Laurisilva ja levadat
  • Pico do Arieiro ja Pico Ruivo – Madeiran korkeimpien vuorten huiputus
  • Vaellus vesiputouksille – Taitelua vuorenseinämällä ja pimeissä tunneleissa