Eurooppa,  Tsekki

Eurotrip: Monipuolinen ja kiinnostava Praha

Kuten otsikko kertoo, suuntasin Wienistä Tsekin pääkaupunkiin Prahaan, jossa vietin kaksi yötä. Väsyttävän Wienin jälkeen oli piristävää päästä Prahaan kokemaan sen kulttuuritarjontaa sekä historian havinaa. Menin päärautatieasemalta metrolla muutaman pysäkin matkan hostellin liepeille, sillä kävelyä olisi ollut puolen tunnin verran.

Isoista automaateista tulee lippuja, joiden voimassaoloaika alkaa leimaamisen jälkeen, ja tuosta pienemmästä voi ostaa pikalipun, mikä on voimassa lipunostohetkestä lähtien esimerkiksi 30, 60 tai 90 minuuttia lipputyypistä riippuen.
Prahan metrossa on kolme linjaa ja niihin on selkeät opasteet. Välillä tunneleissa ja rullaportaissa kävelyä tulee aika paljon vaihtojen yhteydessä.

Kulahtanut hostelli

New Hostel Prahaa en liiemmin voi kehua, mutta sanotaan nyt näin, että kyllähän siellä yönsä vietti. Kaikesta rumuudestaan, kokolattiamatoistaan ja kosteusvaurion hajustaan huolimatta sänky oli sentään puhdas, enkä jostain syystä saanut paikasta ”huonon karman fiilistä”, kuten kävi samantyylisessä paikassa Kaunasissa.

Majoituin neljän hengen pikkuruisessa kopissa. Ensimmäisenä yönä huoneessa oli suunnilleen ikäiseni valkovenäläisen hostellityöntekijän lisäksi kaksi vanhempaa venäläistä naista. Toiseksi yöksi sinne saapui pari muuta vierasta.

Valkovenäläisestä naisesta huokui kylmä koppavuus hänen tepastellessaan minihameessa ja korkkareissa myös työvuoron aikana, mutta hän paljastui kuitenkin ihan mukavaksi. Sain naiselta c-vitamiinijauhetta, koska hän oli huolissaan flunssastani.

Linnakierros oli pettymys

En jaksanut ensimmäisenä iltana tehdä enää mitään, vaan söin pikaisen iltapalan (ostin jugurtin sijasta vahingossa smetanaa..), ja rojahdin sänkyyn.

Aamulla heräsin hyvissä ajoin ja varasin Generation Toursin linnakierroksen. Olisi pitänyt uskoa jo Unkarin kommunisti-tourin jälkeen, ettei tuolta firmalta voi odottaa mitään kovin kummoista. Tämäkin kierros oli melkoinen pettymys.

Matkustimme linnalle vanhalla raitiovaunulla.
Pysähdyimme matkalla katsomaan Tsekkoslovakian revennyttä lippua kuvaavaa patsasta.
Opas jaaritteli pitkän tovin Kaarlen sillasta.
Linnakompleksi taustalla.

Kierros olisi kestänyt kolme tuntia, mutta kun oli kulunut 1½ tuntia ja olimme vasta jonottamassa Prahan linnaan, alkoi minua kypsyttää niin paljon, että jätin muut kuuntelemaan tyhjänpäiväistä selostusta Vladimir-nimen etymologiasta ja suuntasin omin päin turisteja täynnä olevaan linnakompleksiin. Kävin pyörähtämässä linnan puutarhassa ja jatkoin matkaa.

Turvatarkastukseen oli jumalaton jono. Meinasin tässä vaiheessa jo kääntyä kannoillani.
Ihmettelin ensin, miksi joka paikassa oli sotilaita, mutta myöhemmin selvisi, että linnassa toimii nykyään myös presidentin virkatilat.
Linnan puutarha oli melko pieni.
Kerubi-tyyliset patsaat ovat kuitenkin aina yhtä suloisia 🙂

Linna oli suht täynnä turisteja. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja minä hikoilin neuleessa ja tuulitakissa. Kiertelin aikani rakennusten sisäpihalla, mutta en jaksanut poiketa rakennusten sisälle. Alueen näyttävin kohde on Pyhän Vituksen katedraali, jota usein luulla itse Prahan linnaksi, mutta se vain sattuu kuulumaan samaan rakennusrykelmään.

Linna-alueella sijaitsevaa Pyhän Vituksen katedraalia luullaan usein Prahan linnaksi.

Tylsistyin rakennuksiin ja joka paikassa tungeksiviin turisteihin, joten lähdin linnoituksen ulkopuolelle katselemaan maisemia Prahan yllä sekä kaupunkia halkovaa Vltava-jokea. Paikalta olikin ihan hienot maisemat, mutta ympärillä ihmiset tönivät toisiaan yrittäen ängätä parhaille paikoille ottamaan selfieitä.

Näin matkalla vielä vartiojoukot, jotka olivat varmaan menossa vuoronvaihtoon. En kuitenkaan jäänyt seuraamaan seremoniaa.

Muchaa ja Dalía

Suuntasin aika pian pois alueelta ja otin metron vanhaankaupunkiin, sillä halusin mennä Muchan museoon ja nähdä Prahan astronomisen kellon. Pyörin jonkun aikaa kaupungilla, mutta se oli lähes yhtä ruuhkainen, kuin Wienin vanhakaupunki, joten päätin lähteä suuntaamaan kohti museota.

Matkalla kuitenkin huomasin, että Prahan keskusgalleria esittelee SEKÄ Alfons Muchan ETTÄ Salvador Dalín teoksia, joten päädyinkin sitten menemään sinne samalla hinnalla. Lippu kahteen näyttelyyn maksoi noin 12 euroa.

Kolmannessa kerroksessa olisi olut vielä Andy Warholin näyttely, mutta jätin sen väliin. Dalísta ja Muchasta sen sijaan pidän todella paljon. Pakko lisätä, että vaikka Dalía pidetään surrealismin päämestarina, on mielestäni puolalaisen Jacek Yerkan taide ainakin yhtä kiinnostavaa.

Näyttelyiden jälkeen kävin vielä museokaupassa ja ostin printin Muchan ”Tanssi”-teoksesta. Kapean A3:n kokoinen printti maksoi seitsemisen euroa.

Kaunis astronominen kello

Museosta suuntasin Staroměstské náměstín eli vanhankaupungin aukion toiselle puolelle, mistä kuuluisa astronominen kello löytyy. 600-vuotta vanha kello, Pražský orloj toimii edelleen, ja sitä oli todistamassa ”muutama” muukin turisti.

Tasatunnein kellon lyödessä esiin tulee ”apostolien kävely”. Kello itsessään oli hyvin kaunis, ja se kiinnosti minua tällaisena avaruus-fanina. Kello näyttää ajan ja päivän lisäksi mm. kuun ja auringon liikkeet ja meneillään olevan eläinradan symbolin.

Kellotaulujen sivuilla on 8 patsasta, joista neljä liikkuu tasatunnein ja neljä on kiinteitä. Liikkuvat patsaat kuvaavat aikakauden (1400-luvun) uhkakuvia: turhamaisuutta, ahneutta, kuolemaa ja vääräuskoisuutta. Mielestäni kello oli museovierailun ohella Prahan parhaimpia anteja. Seuraavalla kerralla pitää ajoittaa vierailu siten, että näen hahmojen liikuntasessionkin.

Ruokakojuilla

Můstekin metroaseman lähellä on lukuisten shoppailumahdollisuuksien lisäksi myös erilaisia ruokakojuja, joista voi maistella erityylisiä herkkuja.

Aamulla ennen linnakierrosta olin jo käynyt testaamassa valtavan kokoista leivosta, trdlota. Onton munkkisylinterin sisään pursotetaan erilaisia täytteitä, ja otin itse nutellaa, kermavaahtoa ja mansikoita. Herkku oli erinomainen, vaikkakaan se ei kuulemma ole perin tsekkiläinen tuote, vaan peräisin muualta Keski-Euroopasta. Näin samanlaisia herkkuja myös Unkarissa ja Sloveniassa.

Kun olin saapunut kaupunkikierrokselta, menin jollekin alueen grillille ja otin patongin väliin asetetun kanavartaan. Varras maksoi 8 euroa ja oli melko iso.

Siirryin ravintolan pöydästä muualle syömään, koska pöytien ympärillä pyöri joku nuorukainen etsimässä roskiksesta ruuanjämiä. Prahassa oli todella paljon kerjäläisiä, suurin osa ison repun kanssa – saattoivat olla kerjäämällä reissunsa rahoittavia begpackereitä. Annoin viimeiset Tsekin korunat jollekin kadulla koiran kanssa olleelle miehelle, koska en tehnyt hiluilla enää mitään.

Kävin kaupunkikierroksen aikana myös muun muassa hussilaisessa kirkossa, jonne meinasin ostaa ensin 17 euron arvoisen klassisen musiikin konserttilipun. En sitten kuitenkaan jaksanut ajatusta illalla olevasta konsertista, koska aamulla olisi suht aikainen herätys. Ehkä ensi kerralla sitten..

Vanhassakaupungissa oli paljon erilaista katseltavaa, ja vaikka väkeä olikin yhtä paljon kuin Wienissä, ei katukuva ole samalla tavalla ahdas ja tukkoinen.

Hussilainen kirkko oli kaunis.
Lasten lelukauppa sai minut hyvälle tuulelle. Yksi lapsuuteni suosikkihahmoista, Myyrä on peräisin Tsekkoslovakian ajoilta 🙂
Viimeisimpien vierailukohteiden joukossa oli Franz Kafkan patsas. Kafka oli modernismin tärkeimpiä kirjailijoita ja hänen jälkeensä on nimetty myös mm. kasvotonta byrokratiaa kuvaava kafkamaisuus-termi.

Myös Prahassa on paljon ei-päihdyttäviä (CBD) kannabiskauppoja. Kävin pyörähtämässä parissa katsomassa niiden hintoja, mutta en ostanut mitään.

Hinnat oli pilvissä, vaikka pilveen ei tuotteista pääsekään. Esimerkiksi keksit oli yli 10 €, ja kun katsoin sähkörookin ja CBD-öljykapselin yhdistelmäpakettia, sen hinta oli 115 euroa, what the fuck.. Saa aika paljon tehdä mieli rentouttavia öljyhatseja, että maksaisi noin paljon.

Sitä paitsi viime aikoina on ollut paljon uutisia siitä, miten Jenkeissä satoja ihmisiä on kuollut sähköröökillä poltettuihin kannabistuotteisiin. Itse suhtaudun hyvin varauksella muutenkin koko sähkötupakkaan, vaikka en minkäänlaisia tupakkatuotteita poltakaan. En tiedä, miksi edes kävin CBD-kaupassa 😀

Reissun loppu lähenee

Palasin illansuussa takaisin hostellille, kävin suihkussa ja menin sänkyyn makoilemaan. Aamulla söin kaupasta ostamaani aamupalaa ja lähdin hyvissä ajoin juna-asemalle. Minulla oli melkein kolme tuntia aikaa pyöriä siellä, mutta en jaksanut enää lähteä kaupungillekaan toimettomana.

Huomasin jälleen PDF-lipusta, ettei se kävisi junassa, joten jouduin menemään Deutsche Bahnin toimistoon tulostuttamaan paperilipun. Täysin naurettavaa säätöä, sillä ihan samalla tavalla konduktööri olisi voinut skannata lipun puhelimen näytöltäkin. Onko jollain tietoa, käykö PDF-liput kuitenkin?

Istun nyt junassa kuuden hengen hytissä ja olen jo Saksan puolella. Ohitimme äsken Dresdenin, mikä vaikutti ainakin junan ikkunasta katsottuna kauniilta paikalta. Voisi joskus palata uudelleen Prahaan ja käydä samalla myös Dresdenissä.

Kello on nyt päälle kolme ja junamatkaa on jäljellä vielä pari tuntia. Minulla ei ole mitään ohjelmaa Berliiniin, sillä en ole varannut edes hostellia. Vien varmaan repun aseman säilytykseen, menen kiertelemään vähäksi aikaa kaupungille ja suuntaan sitten Tegelin lentokentälle.

Vietän yön kentällä, koska lentoni lähtee jo aamuseitsemältä, joten joutuisin joka tapauksessa menemään sinne aamuyöllä. Kävin ostamassa puhallettavan tyynyn Tigerista, mutta tuskin saan nukuttua ensi yönä. Vaikka reissu onkin ollut mukava, on kiva päästä huomenna kotiin ja omaan sänkyyn!

Eurotrip 2019: Tallinna, Viro | Riika, Latvia | Kaunas, Liettua | Varsova, Puola | Auschwitz, Puola | Krakova, Puola | Kosice, Slovakia | Budapest, Unkari | Maribor, Slovenia | Wien, Itävalta | Praha, Tsekki | Berliini, Saksa

18 kommenttia

  • elamanmakuisiamatkoja

    Prahassa en ole (vielä) käynyt, siitä on aina mukava lukea ja saada inspiraatiota matkahaaveille!

  • Sini

    Mä olin Prahassa pari vuotta sitten helmikuussa. Olihan silloinkin paljon turisteja, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Kävin samassa galleriassa kuin sinä, myös siinä Warholin näyttelyssä. 😊

  • Sonja | FIFTYFIFTY

    Olen käynyt Prahassa vain kerran vuonna 2012 ja silloin koin sen vähän tylsänä paikkana. Kaunishan se toki on, mutta jotenkin en saanut siitä hirveästi irti, vähän kuten mulle kävi Wienissä. Mutta mun mielipiteeseen Prahasta saattoi vaikuttaa se, että olin tulossa sinne suoraan Berliinistä, joka oli sillä kertaa ainutlaatuisen ikimuistoinen ja mielenkiintoinen reissu (osa vaihtariajan opetussunnitelmaa), joten perus turreilu saattoi senkin takia näyttäytyä niin valjussa valossa Prahassa. Tuon väenpaljous kyllä ahdistaa ja siksi mulla ei olekaan kiire Prahaan heti uudestaan.

    • Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning

      Kiitos kommentista 🙂 Vaikka tykkäsinkin Prahasta, niin pakko kuitenkin myöntää, että se alkoi käydä jo hieman tylsäksi ainakin jos katsoi päällisin puolin. Olin ollut niin monessa eurooppalaisessa suurkaupungissa lyhyen ajan sisällä, että kaikki kaupungit alkoivat näyttää jo hieman samalta. Praha oli kuitenkin tunnelmaltaan mukava, mitä esimerkiksi tuo Wien ei ollut.
      Berliini vaikutti myös mukavalta. Varmasti viihdyit siellä! Pitää kyllä joskus käydä siellä uudelleen paremmalla ajalla.

  • Virpi/Hätälasku matkablogi

    Prahassa en ole käynyt, vaikuttaa kyllä sellaiselta kaupungilta jossa uskoisin viihtyväni. Monenlaista kokemusta mahtuu sulla tähän reissuun, mielenkiintoista on lukea.

  • Taina Köykkä

    Muchan näyttely oli tosiaan mukava ja vanhassa kaupungissa tunnelmaa. Myös mustateatteri oli hieno kokemus. Ehkä joskus toisenkin kerran, kiitos lisävinkeistä ja mitkä kannattaa ehkä jättää väliin 😍

  • espanjaan

    Voi harmi, kuulostit vähän väsyneeltä – ehkä se flunssanalku? Praha on kyllä hieno kaupunki, olen käynyt siellä jo kaksi kertaa ja näkemistä ja tekemistä on kyllä riittänyt. Tuli elävästi mieleen myös ensimmäinen kertani siellä. Olen ottanut tornista kuvan, jossa mieheni ja neljä lastamme on Kaarlen sillalla. Siinä on tunnelmaa. Minä en uskaltaisi noin monta upeaa kaupunkia sisällyttää yhteen matkaan ollenkaan, mutta olet kyllä pienessäkin ajassa ehtinyt paljon kiertää.

    • Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning

      Reissu oli totta puhuen aika uuvuttava, vaikka samalla myös antoisa. Tuo on ehkä maksimiaika ainakin itselleni, minkä jaksaisin viettää noin tiiviisti matkaten. Mutta en tiedä, onko mitään oikeaa aikataulua olemassa. Esimerkiksi keväällä kun reppureissasin Keski-Amerikassa 10 viikkoa, olin melkein kaikissa kohteissa viikon, ja se oli liian pitkä aika esimerkiksi Panama Cityssä tai Guatemalan San Pedrossa. Joissain kohteissa taas olisi voinut olla kuukauden tylsistymättä 🙂
      Mutta vau, tuo ottmasi kuva kuulostaa hienolta. Varmasti hyvin ainutlaatuinen otos. Onko sinulla se kuva jossain nähtävillä?

  • espanjaan

    Ei valitettavasti ole, vuosi on ollut jotain 1993, siihen aikaan ei vielä jaettu kuvia internetissä Facebookista puhumattakaan. Vain omassa kotialbumissa 🙂

  • Tiina Johanna / Kookospalmun alla

    Praha kiinnostaa kyllä kovasti ja sinne aikomus suunnatakin, heti kun mahdollisuus eteen sopivasti tulee. 🙂 Ihania kuvia olet saanut ja onhan se kauniin näköinen kaupunki! Suuret tungokset eivät kyllä kiinnosta, joten ymmärrän hyvin ahdistuksen niistä. Tuo kello on ehkä kiinnostavin asia todellakin, se on kaunis! 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.