Eurotrip: Saa kauas jäädä Kaunas

Jo heti bussin kurvatessa Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kaunasiin, tiesin, etten tule pitämään tuosta kaupungista. Mieleeni hiipi samanlainen epäluulo, ärtymys ja melkeinpä inho, kuin mitä tunsin saapuessani huhtikuussa Panama Cityyn. Tiedätkö sen tunteen, kun jostain vain huokuu sellainen kaiken kattava negatiivisuus.

Laitoin Google Mapsiin hostellin sijainnin ja lähdin suuntaamaan sitä kohti. Matkaa oli noin kilometrin verran. Osa reitistä kulki bussiaseman vieressä sijaitsevan ison puistoalueen läpi, ja edes se hieman piristi mieltäni tuon kaiken rumuuden keskellä. Sitten jouduin siirtymään kuoppaiselle jalkakäytävälle, ränsistyneiden ja likaisten rakennusten keskelle. Liikenne oli niin vauhdikasta, etten uskaltanut ylittää katua ennen valojen vaihtumista, vaikkei autoja välillä tullutkaan. Ja siinähän kesti. Ehdin jo kiroilla ääneen suomeksi, sillä olin ärtynyt siitä, että olin tullut koko kaupunkiin. Pian kartta jo huudatti minun saapuneen perille, ja lähdin epäröiden kiipeämään sodanaikaista rappukäytävää pitkin. Rakennus herätti minussa samoin tein huonoja viboja, eikä tunne väistynyt saavuttuani respaan.

Epäilyttävä hostelli

Kirjauduin kuitenkin sisään ja respan nainen johdatti minut 10 hengen makuusaliin, jossa ei näyttänyt olevan ketään muita. Huoneessa oli outo haju ja ensivaikutelmana siitä huokui tunnelma, kuin olisi seisonut jossain itäeurooppalaisen lastenkodin makuusalissa. En tiedä mistä moinen tunne johtui 😀

Sängyt näytti päällisin puolin ihan ok:lta, mutta sitten aloin katselemaan tarkemmin ympärilleni, ja huomasin, että yläsängyn patjaa oli poltettu varmaan sytkärillä, lattiamatto oli pinttyneessä liassa, seinistä rapisi maali ja niissä oli outoja roiskeita. Katsoin lakanan alle ja patjassa oli oksettavia läikkiä ja tahroja. Kurkkasin myös yläsängyn tyynyä, koska ajattelin ensin että vaihdan alasängystä siihen, mutta tyyny oli niin kuvottavan likainen, että pelkkä ajatuskin nukkumisesta tai edes istumisesta noilla sängyillä sai aikaan inhon väristyksiä. En purkanut kamoja, vaan heitin repun sadesuojaan käärittynä ikkunahyllylle ja lähdin ulos.

Uusintakierros kaupungilla

Löysin skuutin melko pian, ja jouduin taas lataamaan uuden sovelluksen, sillä Kaunasissa sähköpotkulautoja vuokraa CityBee. Ajelin ympäriinsä ilman päämäärää ja koetin antaa kaupungille uuden mahdollisuuden näyttää parempia puoliaan. Joka paikassa vastaan tuli kuitenkin pelkkää ankeutta ja mitäänsanomattomuutta. Rakennukset olivat likaisia ja yksinkertaisesti rumia – ei edes sellaisia kauniilla tavalla rumia, vaan oikeasti luotaantyöntäviä. Kadut oli huonossa kunnossa ja skuuttailu oli kuin perunapellolla ajelua.

En oikein osaa selittää, miksi osa tällaisista paikoista on viehättäviä ja miksi osa aiheuttaa vain ärtymystä. Esimerkiksi Mongolian katukuvassa oli hyvin samantyylistä rakennuskantaa ja kadut olivat todella huonossa kunnossa. Yleisilme oli ankea ja surumielinen, mutta se ei haitannut, päin vastoin. Kaunasista on kuitenkin sanottava se hyvä puoli, että joillain kaduilla näkyi sentään ihan kauniitakin rakennuksia, mutta ne oli suht harvassa. Jotkut olivat puolestaan piristäneet katukuvaa parvekeistutuksilla, mistä annan myös pisteet. Pari kirkkoakin bongasin ja ne oli ihan ok.

Baltia ei loista asiakaspalvelutaidoillaan

Kävin ruokakaupassa ja ostin sieltä jotain pientä evästä. Olen edelleen samaa mieltä, mitä kirjotin aiemmin ulkomailla yllättäneisiin asioihin, että Baltian asiakaspalvelu on mitä surkeinta. Tuntuu, että kukaan ei osaa tervehtiä tai kiittää, ja hymy on täällä aivan tuntematon käsite. Kaikki ihmiset vaikuttavat elämäänsä kyllästyneiltä, tympääntyneiltä ja tylyiltä. Vaikka itse hymyilisit jollekin, saat takaisin vain töykeän ja kylmän katseen. Kun tervehdit ja kiität, saat  vastaukseksi hiljaisuutta. En jaksanut kuitenkaan välittää, koska olin varautunut tähän jo ennakkoon.

Kauppareissun jälkeen kurvasin vielä uudelleen puistoon ja hengailin siellä jonkun aikaa. Se olikin ainoa paikka Kaunasissa, missä oli ihan siedettävää. Puistossa oli patsaita mm. Liettuan kansannousun muistoksi. Mutta löytyihän puistostakin sitten lopulta rumuutta ja ankeutta, kun puiden lomasta pilkotti bunkkerimallinen vessa, minne en olisi astunut jalallanikaan vaikka se olisi ollut viimeinen vessa koko maailmassa. Paikka näytti siltä, kuin pelkästään hengittämällä sen kohdalla sieltä saisi kaikki mahdolliset taudit. Yäk. Puiston penkeillä myös makasi sammuneita juoppoja.

Koko kaupunki tuntui ahdistavalta kurjuuden tyyssijalta. Ja ettei siinä vielä olisi ollut kaikki, näin jonkun ihan kivan rakennuksen, mistä otin kuvan, mutta sitten kävelin sen etupuolelle ja huomasin kuvauskieltokyltit. Miksi? No sepä olikin hallintorakennus, minkä edustalla liehui Naton lippu. En uhallakaan poistanut kuvia, vaan katsahdin vain halveksuvasti rakennusta kohti ja lähdin pois 😀

Monia mielipiteitä Kaunasista

En tiedä, miksi Rantapallossa Kaunasta kehutaan ihanaksi ja viihtyisäksi opiskelijakaupungiksi. Sen sanotaan olevan Liettuaa aidoimmillaan, kun taas Vilnassa on kuulemma liikaa puolalaista ja valkovenäläistä vivahdetta. Artikkelissa hehkutetaan turisteille sopivia kävelykatuja, pikku putiikkeja ja somia kahviloita. Kysyn vaan, että mistähän sellaisia olevinaan löytyy. Kaupunki on mukamas panostanut arkkitehtuurin ja infran kunnostamiseen, ja sen yleisilme on parantunut muutaman vuoden aikana sen jälkeen, kun Liettua liittyi EU:hun ja on saanut EU-rahoitusta. En halua edes tietää, millainen tuo paikka on ollut vaikkapa 10 vuotta sitten..

Kohti uutta majoitusta

Hostellille palatessa päätin, etten todellakaan jää sinne yöksi, sillä olin varma, että sängystä tulee kuitenkin luteita tai muita ikävyyksiä, vaikka en merkkejä moisesta nähnytkään. Päätin silti luottaa intuitiooni, joten menin Bookingin sivuille ja varasin kaikkein hienoimman paikan, mikä vain oli vapaana 😀 Hinnasta viis, kunhan vaan pääsisin nopeasti pois! Olin jo maksanut R Hostelin yöstä 15€, mutta en edes pyytänyt rahoja takaisin, vaan kävin vain lätkäisemässä avaimet respaan ja sanoin, etten jääkään tänne. Respan tyyppi katsoi minua oudoksuen, ja sanoin että löysin studion, jonne haluan mennä ennemmin. Uusi majoitus maksoi 55€, mutta en jaksanut välittää.

Joku oli ottanut skuutin hostellin pihasta, joten lähdin etsimään uutta kulkupeliä. Pian näinkin yhden maassa joutilaana. Juoksin autokaistojen yli ja tartuin skuuttiin kuin pelastusrenkaaseen uppoavassa laivassa. Se kuljettaisi minut pois tästä kaikesta kamaluudesta! 😀 Laitoin Google Mapsiin reitin tulille ja lähdin kaahaamaan kohti kaupungin laitamia, missä King Mindaugas Apartments sijaitsi. Matkaa oli jonkun verran, ja päädyin lopulta jollekin teollisuusalueelle. Löysin kuitenkin oikean rakennuksen hetken etsimisen jälkeen. Tai niin ainakin luulin.

Ongelmia toisensa perään

Pysäköin skuutin pihaan, mutta sovellus valitti, että olen kaupungin ulkopuolella enkä voi jättää potkulautaa sinne. Lähdin siitä huolimatta kokeilemaan Bookingin varaustiedoissa näkynyttä ovikoodia, että olisin vienyt repun huoneeseen ja palauttanut skuutin sen jälkeen keskustaan. Ovikoodi ei kuitenkaan toiminut, joten lähdin turhautuneena ajamaan takaisin kaupunkiin. Tie oli välillä poikki rakennustyömaan takia ja jouduin kantamaan skuuttia hiekkamaalla. Potkulauta hakkasi nilkkani aivan mustelmille kun yritin riuhtoa sitä eteenpäin hienossa hiekassa. Kokeilin monta kertaa jättää tuota rakkinetta parkkiin, mutta se valitti aina etten ole kartan sisällä. Viimein pääsin Akropolis-ostarin luokse, missä oli muitakin CityBeen skuutteja, mutta sovellus valitti edelleen, että olen kaupungin ulkopuolella. Kirosin ääneen ja olin aivan lopen uupunut ja nälissäni.

Etsin ohjeita FAQ:sta, mutta eipä siellä ollut tällaisesta tilanteesta mitään. Soitin lopulta asiakaspalveluun ja kuuntelin iäisyyden liettuankielistä solkotusta, kunnes vihdoin kuului englanninkielinen tiedote, että paina ykköstä jos haluat palvelun englanniksi. Jäin jonottamaan aspaan usean minuutin ajaksi, kunnes sieltä lopulta vastattiin. Asia hoituikin todella helposti ja nainen lopetti varaukseni kun olin luetellut skuutin sarjanumeron. Ilta oli jo hämärtymässä, mutta kadut eivät onneksi tuntuneet uhkaavilta. Lähdin uupuneena kävelemään takaisin teollisuusalueelle lähes 15 kiloa kantamuksia selässä. Olin aiemmin punninnut repun Riikan bussiasemalla ja se painoi 12 kg. Repun lisäksi minulla oli vielä olkalaukku ja kangaskassi, missä oli ruokaa ja 1½ litran vesipullo yms. Mietin mielessäni netistä lukemaani lausetta, että Kaunasilla on huono karma. Pystyin todella samaistumaan siihen.

Pääsin perille joskus 20 minuutin kävelymatkan jälkeen ja lähdin etsimään oikeaa ovea. Menin jostain eri ovesta sisään ja ovi aukesikin ilman koodia. En kuitenkaan nähnyt mitään respaa missään, eikä minulla ollut mitään huoneen numeroa eikä muutakaan tiedossa. Koetin soittaa asuntojen omistajalle, mutta kukaan ei vastannut. Mietin jo hetken, että jään vain rappukäytävään nukkumaan, koska en jaksa enää selvittää asiaa. Mutta soitin sitten kuitenkin uudelleen, ja numerosta vastasikin mies voimakkaalla aksentilla. Selitin tilanteen ja mies käski minun mennä talon takapihalle ja etsimään mustaa kerrostaloa. Hortoilin talojen välissä ja kuvailin miehelle näkemiäni rakennuksia ja niiden tekstejä. Lopulta löysin mustan kerrostalon, ja mies sanoi että sen vieressä on keltainen talo, jonne minun täytyy mennä. Hän lähetti ovikoodin tekstiviestillä ja sanoi, että asunnon ovi puolestaan aukeaa, kun soitan tekstiviestissä olevaan puhelinnumeroon.

Vihdoin jotain hyvääkin

Kiipesin kolmanteen kerrokseen viimeisillä voimillani ja ovi aukesi kuin ihmeen kaupalla. Edessäni avautui mitä upein kattohuoneisto! Valehtelematta paras majoitus, missä olen koskaan ollut, paljon upeampi, puhtaampi, laadukkaampi ja kauniimpi, kuin mikään viiden tähden hotelli. Sisustus oli tyylikkään pelkistettyä ja olisin voinut helposti kuvitella asuvani kyseisessä asunnossa. Hostellin likaiset tyynyt ja patjat olivat enää haalea muisto vain, kun näin valkoisilla lakanoilla verhotun parisängyn ja sen yläpuolella kaksi kattoikkunaa. Asunnossa tuoksui uudelta ja puulta, minkä tuoksua rakastan. Kylpyhuone oli täydellisen siisti, pyyhkeet kauniisti viikattuna ja altaan reunalla kylpytuotteita. Keittiöstä löytyi kaikki varustelut induktioliedestä ja pakastimesta lähtien, mutta päädyin käyttämään vain vedenkeitintä.

Kävin ensitöikseni suihkussa, söin hieman ja menin sitten hyvillä mielin sänkyyn makaaman. Nukuin aika levottomasti ja aamulla olin todella väsynyt. Keitin kahvit, söin banaanin, puuroa ja tiskasin astiat. Pakkasin kamat ja lähdin kävelemään kohti bussiasemaa. Vilkaisin vielä ovelta asuntoa, ja kiitin mielessä itseäni, että osaan hoitaa ongelmatilanteet hyvin englanniksi. Mietin myös ihmisiä, jotka eivät osaa englantia. Kuinka vaikeaa ongelmien ratkominen olisikaan. Omatoimimatkailusta tuskin tulisi mitään ilman kielitaitoa.

Puolaan päin

Oli kiva kulkea raittiissa ja viileässä ulkoilmassa. Liettualaiset kulkivat kevyttoppatakit päällä, mutta itselläni oli vain t-paita. Pidän viileästä ilmasta, eikä pieni kylmyys paljoa haittaa. Kaupunkiin päästyäni ilma oli kaukana raittiista, sillä pakokaasut leijuivat maan tasalla ja kitkerä ilma kärvensi kurkkuani. Täyteen ahdetut trolleybussit kuljettivat apaattisen näköisiä ihmisiä aamuruuhkassa.

Saavuin bussiasemalle aivan liian aikaisin, joten minulla oli aikaa käydä vielä Rimissä ostamassa matkaevästä ja vettä. Kassalla oli alekorissa päälle kolme euroa maksaneita SanDiskin muistikortteja ja usb-tikkuja, joten ostin molempia yhden (16 Gigaa per muisti). Lisäksi hain kioskista kahvin ja pinaattijuustopasteijan. LuxExpress oli kaiken lisäksi ainakin 20 minuuttia myöhässä. Viereeni istui joku liettualainen mummo, joka kyseli liettuaksi jotain matkalipustaan, mutta kohauttelin vain harteitani. Sen jälkeen mummo osoitti huulikoruani ja huitoi sen merkiksi, että minun olisi pitänyt ottaa se hänen mielestään pois ja käyttää ainoastaan korviksia. Nauroin mummolle ja pyörittelin päätäni huvittuneena. Ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta, kun joku vanhus paheksuu lävistystäni.

Vihdoin ja viimein bussi saapui, ja pääsimme aloittamaan matkan kohti Puolaa. Yllättäen rajalla olikin passintarkastus, ja rajavartija nousi bussiin tsekkaamaan kaikkien henkkarit. Mies tutki ja syynäsi henkilöllisyystodistuksia äärimmäisen tarkasti, käänteli ja selaili niitä ja varmisti passien aitouden silmämääräisesti. Jatkoimme matkaa ja teimme lyhyen pysähdyksen Suwalkin kaupungissa. Kävin ulkona jaloittelemassa ja bussiin tullessa otin cappuccinon tuolta keskikonsolista. Yllättävää kyllä, mutta se oli paras kahvi koko tällä reissulla!

Puolan puolella ikkunasta näkyy jopa metsää, mikä on ihan kivaa vaihtelua alavalle Baltian maaseudulle. Tiet ovat kuitenkin todella huonossa kunnossa ja maantietkin ovat kuoppia täynnä. Matkalla on näkynyt jo yksi kolari.

Olimme ajaneet vajaan tunnin rajalta, kun bussi pysähtyi keskelle ei mitään ja kuski huuti jotain passeista. Pian bussiin nousikin kaksi rajavartijaa tarkastamaan jälleen kaikkien passit. Mitä ihmettä, ajattelin, mutta kaivoin passin kiltisti esille. Vartijat veivät muutaman Venäjän ja pari Thaimaan passia ja lähti niiden kanssa ulos. Odotimme melkein puoli tuntia, ennen kuin matka pääsi jatkumaan. En vieläkään tiedä, mistä moinen syyni johtui. Tulemme tämän takia varmaan myöhässä Varsovaan. En tiedä vielä miten pääsen asemalta hostellille, mutta pitää alkaa selvittää asiaa kohta. Toivottavasti hostelli on tällä kertaa parempi kuin Kaunasissa, ja saan nukkua yön rauhallisin mielin..

Huomenna matka jatkuu kohti Puolan toista kaupunkia, Krakovaa, missä olen kaksi yötä. Perjantaina on tarkoitus mennä Auschwitziin, joten pidetään peukkuja, että kyseinen reissu onnistuu ilman kommervenkkejä, vaikka se onkin perjantai 13. päivä!

Onko sinulla kokemusta Kaunasista, ja mitä mieltä olit kyseisestä paikasta? Entä onko majoituksissa tullut koskaan vastaan sellaista, ettet ole halunnut jäädä yöksi ja olet vaihtanut lennosta uuteen paikkaan?

—

Eurotrip 2019: Tallinna, Viro | Riika, Latvia | Kaunas, Liettua | Varsova, Puola | Auschwitz, Puola | Krakova, Puola | Kosice, Slovakia | Budapest, Unkari | Maribor, Slovenia | Wien, Itävalta | Praha, Tsekki | Berliini, Saksa